Monikultturismi olisi hylätty sivistysvaltiossa

jo kauan sitten. Kaiken aikaa maahan päästetään lisää tulevia rikollisia Afrikasta ja Lähi-idästä perheenyhdistämisten ja muiden porsaanreikien kautta, vaikka "väriä katukuvaan"-kokeilu on jo vuosia sitten paljastunut maamme kannalta katastrofiksi.

Työttömillä ja rikollisilla ulkomaalaisilla ei ole mitään positiivista annettavaa Suomelle, joten työtä vieroksuva ja/tai rikokseen syyllistynyt turvapaikanhakija, maahanmuttaja tai pakolainen tulisi karkottaa Suomesta automaattisesti.

Suomi ei menetä mitään mutta voittaa paljon, jos se toteaa monikulttuurikokeilun epäonnistuneeksi ja palauttaa haitalliset maahanmuuttajat takaisin oikeaan kotiinsa.
1<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Onhan monikulttuurisuutta kokeltu jo kohta 200 vuotta USA:ssa. Eivät eri rodut ja uskonnot oikein sopeudu toisiinsa, kun jatkuvasti jossain päin maata ammutaan, tai mellakoidaan.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


näinseon kirjoitti:

jo kauan sitten. Kaiken aikaa maahan päästetään lisää tulevia rikollisia Afrikasta ja Lähi-idästä perheenyhdistämisten ja muiden porsaanreikien kautta, vaikka "väriä katukuvaan"-kokeilu on jo vuosia sitten paljastunut maamme kannalta katastrofiksi.

Työttömillä ja rikollisilla ulkomaalaisilla ei ole mitään positiivista annettavaa Suomelle, joten työtä vieroksuva ja/tai rikokseen syyllistynyt turvapaikanhakija, maahanmuttaja tai pakolainen tulisi karkottaa Suomesta automaattisesti.

Suomi ei menetä mitään mutta voittaa paljon, jos se toteaa monikulttuurikokeilun epäonnistuneeksi ja palauttaa haitalliset maahanmuuttajat takaisin oikeaan kotiinsa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu