Venäjällä tuhotaan tuontielintarvikkeita

Tuontikiellossa olevien elintarvikkeiden tuhoaminen on viime päivinä on noussut ykkösluokan uutiseksi maailmanlaajuisesti. Kuvat ja videot juustojen, makkaroiden ja muiden elintarvikkeiden mestauksesta ovat nopeasti levinneet internetissä, tv:ssä ja lehdistössä. Tonneittain ruokaa tuhotaan rajalla päivittäin näyttävästi samalla, kun osa väestöstä näkee nälkää.

Kyseinen toiminta on merkki takapajuisen valtion heikkoudesta, joka ei pysty sivistyneesti ratkaisemaan tuontikiellossa olevien elintarvikkeiden tuonnista syntynyttä pientä ongelmaa. Hallituksen ja presidentin ratkaisu on samaa luokkaa, kuin somali- tai isisterroristien laajasti harrastama lentokoneista pudotetun humaritaaisen avun systemaattinen tuhoaminen.

Määräys elintarvikkeiden tuhoamisesta on herättänyt laajaa vastustusta Venäjän kansan keskuudessa, sillä köyhyys on kasvussa ja osa väestöstä näkee nälkää. Kylläiset virkamiehet eivät kuitenkaan ymmärrä nälkäisiä kansalaisia eivätkä tunne edes oman maan lähihistoriaa. Toisessa maailmansodassa Lenigradin piirityksen aikana kaupungissa kuoli ainakin 641000 ihmistä, joidenkin arvioiden mukaan jopa yli 800000. Suurin osa uhreista kuoli elintarvikkeiden, juomaveden ja lääkkeiden puutteeseen. Nykyhallinnon päätös tuhota elintarvikkeet sen sijaan, että toimittaisi tavarat niitä tarvitseville väestöryhmille, on kuin hyökkäys piirityksen ja oikeastaan sodan kaikkien viattomien uhrien muistoa vastaan.
 
Lue myös:

Presidentti Putinin suosion salat: http://keskustelu.suomi24.fi/t/13662918
PACE - Venäjä on miehittäjä: http://keskustelu.suomi24.fi/t/13666027
Totuus Venäjästä 1-8: http://www.suomi24.fi/profiili/True-TV
21<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 21

Vanhimmat

Venäjällä on näköjään varaa kyykyttää yrittäjiä samaan aikaan, kun hallitus puhuu kauniisti kotimaisen tuotannon puolesta.

Äänestä

Vallankumousta pukkaa.

Diktaattorilla viimeiset ajat...

Äänestä
  • Näin Venäjä kertoo euroopalle etteivät he tarvitse meidän ruokiamme, mutta koska vastoin sopimuksia me viemme sinne ruokaa niin ilmeisesti EU tarvitsee Venäjää, vientimaakseen.

    Vientikielto sattuu nyt omaan koipeen, mutta minkä tyhmyydelle voi.

    Äänestä

  • aiaisentään kirjoitti:

    Näin Venäjä kertoo euroopalle etteivät he tarvitse meidän ruokiamme, mutta koska vastoin sopimuksia me viemme sinne ruokaa niin ilmeisesti EU tarvitsee Venäjää, vientimaakseen.

    Vientikielto sattuu nyt omaan koipeen, mutta minkä tyhmyydelle voi.

    "koska vastoin sopimuksia me viemme sinne ruokaa"
    Mitä saatanan haistavitun sopimuksia Putler on itse kieltänyt ruuan tuonnin Natsi-Venäjälle.
    Jos, venäläiset haluavat tästä huolimatta ostaa ja syödä länsimaisia tuotteita niin kenenköhän koipeen se oikein sattuukaan ja miksi venäläisiltä ei ole kielletty ruuan tuominen ulkomailta omaan käyttöönsä?
    Alkaa mennä aivan farssiksi tuo kleptokraattifasistien touhu tuolla novonatsimaassa...
    Seuraavaksi tulee kait ruuanpolttokrematorioita maata kiertelemään jäätelöautomaisin soittoäänin varustettuna.
    Siintähän on helppo siirtyä sitten kirjoihin...

    Äänestä

  • KuinKaksiMarjaa kirjoitti:

    Venäjä on jo toimittanut siirrettäviä polttokrematorioita Itä-Ukrainaan - taisteluissa kaatuneista venäläisistä sotilaista ei saa jäädä mitään jälkiä.

    Äänestä

  • 1100-astetta kirjoitti:

    Venäjä on jo toimittanut siirrettäviä polttokrematorioita Itä-Ukrainaan - taisteluissa kaatuneista venäläisistä sotilaista ei saa jäädä mitään jälkiä.

    Säästävät myös kuljetuskustannuksissa?

    Äänestä

  • Logistinenjuttu kirjoitti:

    Säästävät myös kuljetuskustannuksissa?

    Pitinille asia on varmaankin esitetty juuri tuolla tavalla, mutta todellisuudessa jo pelkän laitteiston toimittaminen paikan päälle maksaa pitkän pennin. Tämä on sitä kuuluisaa venäläisen hallituksen (lue kouluja käymättömän katujengin) matematiikkaa.

    Äänestä

Myös Suomen tulli hävittää kielletyt tavarat.

Äänestä
  • Mitkäs ruokatuotteet on kielettyjä Suomessa?

    Äänestä

  • Minulle lienee iskenyt dementia kun muistelen että EU alotti tämän
    pakotepolitiikan ja se liikkuu sinne tänne,
    luuliko EU että he toimivat vain omilla ehdoillaan, ilman vastapakotteita????

    Äänestä

  • erehtyivät kirjoitti:

    Minulle lienee iskenyt dementia kun muistelen että EU alotti tämän
    pakotepolitiikan ja se liikkuu sinne tänne,
    luuliko EU että he toimivat vain omilla ehdoillaan, ilman vastapakotteita????

    Minulle taas lienee myös iskenyt dementia kun en enää muista sitä mistä tämä kaikki sai alkunsa...

    Äänestä

Pelkäävät pkorealaisten myrkyttäneen!

Äänestä

Venäjä onkin rikas valtio kun on varaa hävittää hyviä elintarvikkeita. Nyt pitää viimeistäin lopettaa kaikki hyväntekokampanjat ja avustukset Venäjälle. Eioköhän se nälänhätä tule vielä Venäjällekin kun tuollalailla toimitaan.

Äänestä
  • "Nyt pitää viimeistäin lopettaa kaikki hyväntekokampanjat ja avustukset Venäjälle."
    Asiaa!
    Ja ensimmäisenä Fortum voi sanoutua irti poliittisesti ohjatuista päätöksistään.
    Jos homma toimii paskaryssän kanssa tällä tavalla kiristämällä niin olisiko silloin palkon parempi, että homma ei toimi ollenkaan, hä?

    Äänestä

  • jälleen kerran irvikuvalliset typeryydet idässä. siellä on väestöllä suuria ruokaongelmia,silti järki puuttuu.
    varmaan myös voi loppuu ja se paistelu menee jäteöljypohjaiseksi. kerrassaan surkeaa russakointia.

    Äänestä

  • toiminta_osoittaa kirjoitti:

    jälleen kerran irvikuvalliset typeryydet idässä. siellä on väestöllä suuria ruokaongelmia,silti järki puuttuu.
    varmaan myös voi loppuu ja se paistelu menee jäteöljypohjaiseksi. kerrassaan surkeaa russakointia.

    Ruokaongelmista viis, pääasia kunhan kansa tykkää ja hurraa suuren johtajansa viisautta ylistäen.
    Koskas se kannatusprosentti ylittää sadan?
    Vai joko se ylitty jo tämän "kaikki paha tulee lännestä"-tempauksen johdosta.

    Äänestä

Mitä muutakaan olisi voinut odottaa, kun Venäjän johdossa istuu itse ihmisyyden irstas irvikuva.

Äänestä

RosInformAnalNadzorin tiedotus eturintamalta:

Rakkaat Veljet, Siskot sekä muut kansalaiset! Urheat maatalousjoukkomme olivat saavuttaneet tärkeän torjuntavoiton Ukrainan vastaisella rajalla. Verisissä taisteluissa vihollinen menetti muutaman tonnin juustoa, pari rekallista makkaraa sekä muita hyödyllisia elintarvikkeita.

p.s. merkkipäivät ovat Neuvosto-Venäjällä tärkeässä roolissa ja näin kävi myös tällä kertaa: hallitus asetti ensimmäiset EU:n vastaiset elintarvikepakotteet (tasan) vuosi sitten.

Äänestä
  • "p.s. merkkipäivät ovat Neuvosto-Venäjällä tärkeässä roolissa ja näin kävi myös tällä kertaa: hallitus asetti ensimmäiset EU:n vastaiset elintarvikepakotteet (tasan) vuosi sitten."
    Totta, aika terävästi huomattu, Novonatsi-Venäjällä ajoitus on aina ollut kaiken a ja o.
    Niillähän alkaa kohta olla näitä kansallis(sosialistis)ia juhlapäiviä vähän enemmän kuin vähemmän.

    Äänestä

  • KansallinenJuhlapäivä kirjoitti:

    "p.s. merkkipäivät ovat Neuvosto-Venäjällä tärkeässä roolissa ja näin kävi myös tällä kertaa: hallitus asetti ensimmäiset EU:n vastaiset elintarvikepakotteet (tasan) vuosi sitten."
    Totta, aika terävästi huomattu, Novonatsi-Venäjällä ajoitus on aina ollut kaiken a ja o.
    Niillähän alkaa kohta olla näitä kansallis(sosialistis)ia juhlapäiviä vähän enemmän kuin vähemmän.

    Pian kansalaisten elämä on täyttä juhlaa - joka päivä on raskas voitto, jota täytyy juhlia kunnolla ja valtio säästää, kun ei tarvitse maksaa zombeille palkkaa.

    Äänestä

Elintarvikkeet tuhotaan, toisinajattelijat tapetaan, Itä-Ukrainassa kaatuneet venäläisten sotilaiden ruumiit poltetaan. Venäjä elää edelleen pimeää keskiaikaa ja suurin osa kansasta on geeniperimältään sairas.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

True-TV kirjoitti:

Tuontikiellossa olevien elintarvikkeiden tuhoaminen on viime päivinä on noussut ykkösluokan uutiseksi maailmanlaajuisesti. Kuvat ja videot juustojen, makkaroiden ja muiden elintarvikkeiden mestauksesta ovat nopeasti levinneet internetissä, tv:ssä ja lehdistössä. Tonneittain ruokaa tuhotaan rajalla päivittäin näyttävästi samalla, kun osa väestöstä näkee nälkää.

Kyseinen toiminta on merkki takapajuisen valtion heikkoudesta, joka ei pysty sivistyneesti ratkaisemaan tuontikiellossa olevien elintarvikkeiden tuonnista syntynyttä pientä ongelmaa. Hallituksen ja presidentin ratkaisu on samaa luokkaa, kuin somali- tai isisterroristien laajasti harrastama lentokoneista pudotetun humaritaaisen avun systemaattinen tuhoaminen.

Määräys elintarvikkeiden tuhoamisesta on herättänyt laajaa vastustusta Venäjän kansan keskuudessa, sillä köyhyys on kasvussa ja osa väestöstä näkee nälkää. Kylläiset virkamiehet eivät kuitenkaan ymmärrä nälkäisiä kansalaisia eivätkä tunne edes oman maan lähihistoriaa. Toisessa maailmansodassa Lenigradin piirityksen aikana kaupungissa kuoli ainakin 641000 ihmistä, joidenkin arvioiden mukaan jopa yli 800000. Suurin osa uhreista kuoli elintarvikkeiden, juomaveden ja lääkkeiden puutteeseen. Nykyhallinnon päätös tuhota elintarvikkeet sen sijaan, että toimittaisi tavarat niitä tarvitseville väestöryhmille, on kuin hyökkäys piirityksen ja oikeastaan sodan kaikkien viattomien uhrien muistoa vastaan.
 
Lue myös:

Presidentti Putinin suosion salat: http://keskustelu.suomi24.fi/t/13662918
PACE - Venäjä on miehittäjä: http://keskustelu.suomi24.fi/t/13666027
Totuus Venäjästä 1-8: http://www.suomi24.fi/profiili/True-TV

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu