David Guetta

Siss mitä saatananpersevuttua:

Vuodesta 2007 Guetta on ollut maailman kymmenen parhaan DJ:n joukossa brittiläisen DJ Magazinen äänestyksessä.[1] Vuonna 2008 hän oli äänestyksessä viidenneksi paras DJ ja paras house-DJ. Vuoden 2009 äänestyksessä hän oli kolmas ja vuonna 2010 toinen häviten Armin Van Buurenille. Vuoden 2011 äänestyksen hän voitti.[2] Vuonna 2012 hän sijoittui neljänneksi samassa äänestyksessä. Vuonna 2013 hän sijoittui viidenneksi ja vuonna 2014 seitsemänneksi.



Äijätpyörittelee levyjä ja arvostellaan kuka pyörittelee parhaiten, minä itken.
2<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Vittu ne DJ't mitää levyjä pyörittele! Tyypit lyö oman UBS-tikun miksauspöytään kiinni ja antaa biisien tulla automaattisesti. Lavalla nämä "huippu" DJ't sitten painelee kaikkia miksereitten nappeja sekä rullaavat levyjä, vaikkei sillä oikeasti ole mitään vaikutusta biisien toistoon. Pelkkää illuusiota ja show koko "soittaminen".

Jotkut DJ't sentään tekevät omia remixversioita toisten biisteistä, tai jopa ihan omia kappaleita, mutta useimmat vain keskittyvät siihen, että miten saavat biisilistan virtaamaan sujuvasti sekä luotua hyvät siirtymät, kun listalla biisi vaihtuu toiseen.

Summa summarum: täyttä paskaa, että DJ't saavat suuria palkkioita, vaikka eivät itse edes luo uutta musiikkia.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


BodaakoGuetta kirjoitti:

Siss mitä saatananpersevuttua:

Vuodesta 2007 Guetta on ollut maailman kymmenen parhaan DJ:n joukossa brittiläisen DJ Magazinen äänestyksessä.[1] Vuonna 2008 hän oli äänestyksessä viidenneksi paras DJ ja paras house-DJ. Vuoden 2009 äänestyksessä hän oli kolmas ja vuonna 2010 toinen häviten Armin Van Buurenille. Vuoden 2011 äänestyksen hän voitti.[2] Vuonna 2012 hän sijoittui neljänneksi samassa äänestyksessä. Vuonna 2013 hän sijoittui viidenneksi ja vuonna 2014 seitsemänneksi.



Äijätpyörittelee levyjä ja arvostellaan kuka pyörittelee parhaiten, minä itken.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu