Mitä mieltä vihreät ovat juutalaisista

Onko vihreiden mielestä juutalaisvaltio oikeutettu ja ovatko juutalaiset vähemmistökansalaisina oikeutettuja tasavertaiseen kohteluun maailmassa
856
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Kiinnostaisi tietää kuinka paljon rasismista keskustellaan muiden kulttuurien keskuudessa ja miten paljon siellä sitä esiintyy? Ovatko kulttuurit keskenään tasa-arvoisessa asemassa suhteessa rasismiin. Siis tuomitaanko rasismi kiinalaisten, afrikkalaisten, Islaminuskoisten tai myös Juutalaisren keskuudessa? Vai esiintyykö rasismi käsitteenä vain länsimaalaisten keskuudessa ja sitä tarkastellaan suhteessa länsimaat vs muut kulttuurit.

Äänestä
  • Kyllä siitä jonkin verran keskustellaan. Se että keskustellaan rotusyrjinnästä yhteisön sisällä kertonee kait kait jotain sen yhteisön tietynlaisesta valveutuneisuudesta ja omasta suhteesta synnynnäisten ominaisuuksien tasa-arvoon.

    Kiinassahan on han-kiinalaiset johdossa ja pönkittävät omaa valtaansa polkemalla muita kansoja, joita on useita. Se on valtion doktriini siellä, samalla tavalla kuin Venäjällä on. Niissä voidaan puhua asiasta, mutta sillä ei ole vaikutusta, ainakaan tällä hetkellä.

    Israelissa puhutaan kyllä syrjinnästä, mutta vallalla on silti ajatus oman valtion oikeutuksesta nimenomaan kansallisuuden perusteella.

    Ainakin Etelä-Afrikassa ja Zimbabwessa on ollut viime aikoina sellaista kehitystä, että menneitä rotupolitiikkoja on koetettu korjata kääntämällä kattaus nurinkurin polkemalla valkoisia. Etelä-Afrikkaan puskee myös paljon väkeä naapurimaista, joita ei helposti suvaita -- siinä tapauksessa on kyse enemmänkin xenofobiasta kuin suoranaisesta rasismista.

    Meksikossa on melko räikeä epäsuhta siinä, kuinka valtio on perustuslailtaan "monikansallisvaltio" (paljon alkuperäiskansoja jäljellä), mutta silti politiikkaa ja kulttuuria dominoivat espanjalaissukuiset ihmiset. Samanlaista tapahtuu monissa muissakin Etelä-Amerikan valtioissa, mutta kehitys sielläkin kehittyy.

    Islamilaisissa valtioissa rodulla ei välttämättä niin väliä, mutta samanuskoisuudella on.

    Vaihtelevissa määrin rotusyrjintä on tapetilla myös muuallakin kuin länsimaissa. Sitä ei silti välttämättä nähdä niin isona ongelmana; joko ei ajatella rotua, tai sitten ajatellaan että täytyy huomioida muita ongelmia ensin, kuten köyhyyttä, terveydenhuoltoa ja koulutusta. Jälkimmäinenhän toteutui myös lännessä, tasa-arvoasiat painavat nyt enemmän puntarissa kun muuta epäinhimillisyyttä on saatu vähennettyä.

    Äänestä

http://www.ts.fi/uutiset/kotimaa/735441/Turun juutalaiset Antisemitismi ei meilla islamilaista vaan aarivasemmistolaista

Turun juutalaiset: Antisemitismi ei meillä islamilaista, vaan äärivasemmistolaista

Turun juutalaisiin kohdistunut antisemitismi on seurakunnan mukaan ollut toistaiseksi täysin kotoperäistä. Asialla ovat useimmiten äärivasemmistolaiset.

– Voi sanoa, että islamilaista antisemistismiä ei ole meihin kohdistunut lainkaan, kertoo Turun juutalaisen seurakunnan puheenjohtaja Tomer Huhtamäki.

Ilmiö on toistaiseksi näkynyt lähinnä ilkivaltana ja vihamielisinä viesteinä. 1990-luvulla asialla oli äärioikeistolainen skinhead-liike, nyttemmin toinen poliittinen äärilaita.

– Yksi neljäsosa on äärioikeistolaista ja loput äärivasemmistolaista, Huhtamäki analysoi.

Vihamielisyys liittyy ilmeisesti silti Lähi-idän konfliktiin ja Israelin ja Yhdysvaltain liittosuhteeseen.

Suomen juutalaiset seurakunnat ovat koko ajan varpaillaan myös vakavampien iskujen varalta. Ranskan ja Tanskan tapahtumat ovat varautumisessa vain pieni lisä.

– Erittäin hyvä, että sisäministeriö lupaa myöntää turvatoimiin lisärahoitusta, Huhtamäki kiittelee.

Hänen mukaansa seurakunta pitää Turussakin tiiviisti yhteyttä poliisiin.

Ainakaan sunnuntaina synagogan edessä ei näkynyt poliisivartiota, mutta apua tulee tarvittaessa.

Äänestä

suomen vihreän liikkeen pitäisi puutttua tällaiseen eihän kansanryhmää kohtaan suunnattua vihaa pidä suvaita

Äänestä

ne ovat suvaitsevaisia ötököille mutta eivät juutalaisille vaikka ehkä tietämättn ovatkin juutalaista geeniperimää.

Äänestä

En tiedä olenko vihreä, mutta Vihreitä nyt parissa viime vaaleissa kuitenkin äänestänyt.

Juutalaiset ovat ihmisiä siinä missä muutkin ja kaikilla ihmisillä rotuun katsomatta on oikeus tasavertaiseen kohteluun maailmassa. Israel on valtio, eikä siinä nyt mitään ihmeellistä ole. Kannatan myös toisen valtion "perustamista" Palestiinaan.

Äänestä

Kipa päässä ei kuitenkaan ole turvallista kulkea poliisien varoitus juutalaisille onkohan mikään kuin yle uutisoi

Äänestä
  • Muslimit ovat ruotsissakin hyökänneet synagogiin.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


iiiiiyyyöop kirjoitti:

Onko vihreiden mielestä juutalaisvaltio oikeutettu ja ovatko juutalaiset vähemmistökansalaisina oikeutettuja tasavertaiseen kohteluun maailmassa

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu