En nukkunut, mutta silmäni olivat kiinni, kun yhtäkkiä näin kuvan Vicktoriasta rantavedessä ja Danielin lähistöllä. Heillä oli kova hätä, joka koski jotakin perheenjäsentä. Karistin mielikuvan mielestäni, mutta se jäi vaivaamaan, koska vuosia sitten näin unen Madeleinesta ja hänen erkaantumisestaan perheestään, mikä sitten toteutuikin.
Ruotsin kuninkaalliset
9
<50
Vastaukset
- Kerro.oma.tulkinta
Miten tulkitset unen?
- saltandpepper
Kaikki unet eivät ole profetioita.
Näin äkkipäätä voisi kuitenkin ajatella, että voisi tarkoittaa ihan tuota mitä kirjoitat. Tai sitten se on vain uni todellakin jolla ei sen kummempaa merkitystä. Oman mielikuvituksen tuotetta. - Kerro.oma.tulkinta
saltandpepper kirjoitti:
Kaikki unet eivät ole profetioita.
Näin äkkipäätä voisi kuitenkin ajatella, että voisi tarkoittaa ihan tuota mitä kirjoitat. Tai sitten se on vain uni todellakin jolla ei sen kummempaa merkitystä. Oman mielikuvituksen tuotetta.Unet voivat olla joskus profetioita, mutteivat todellakaan aina. Joskus oma psyyke tuo jonkun tärkeän asian esille kuin huomauttaakseen, että itse on väärässä.
Kerran mietin pitkään unta, jossa valehtelin valehtelemisen jälkeen eräälle sukulaiselle. Sukulainen ei uskonut sanojani.
Viikkojen jälkeen ymmärsin unen. Olin omilla sanoillani - hyvää tarkoittaen - antanut eräästä toisesta sukulaisesta liian hyvää kuvaa tälle unessa olleelle sukulaiselle.
Uni toi sen esille, ettei unessa ollut sukulainen uskonut minua kuitenkaan. Täydellistä totuutta arjessa en tiedä. Itse opin kuitenkin sen, että olin liian ystävällinen puollustaessani tätä sukulaista kohtaan. Ei pidä tehdä mustasta valkoista ja valkoisesta mustaa. Se on väärin.
MInä tulkitsen sen suoraan näin:
Ylösotto on tapahtunut ja tosiuskovat ja viattomat ovat kadonneet.- asfgasdfgsfg
Taasko. Teitä temmotaan ylösalas kerran viikossa. Eikö se käy raskaaksi?
Jarmo, mihin nämä temmatut ovat matkalla? Mihin Jeesus oli matkalla?
Jos esimerkiksi Jeesuksen taivaaseen astuminen tapahtui 2000 vuotta sitten, niin heppu ei ole ehtinyt kovin kauas, vaikka liikkuisi valonnopeudella. Linnunradan halkaisija taitaa jotain 100000 valovuotta, joten Jeessus seikkailee jossain lähietäisyyydellä. Andromedaan taitaa olla matkaa pari miljoonaa valovuotta.
Kääntyykö Jeesus kesken matkan takaisin, jotta tempaus toteutuisi? Tämä taas on ristiriidassa sen kanssa, että tarinan mukaan Jeesus lähti isänsä tontille ja pääsi perille asti. Liikkuuvatko Jeesus ja temmatut suuremmalla nopeudella kuin valo?- saltandpepper
Vickan ja Danieliko jäivät tänne rannalle surkuttelemaan Jarmon unitulkinnan mukaan? Ihania ihmisiä, ja luulen että suhteet yläkertaankin on kunnossa heillä.
- Toinen.todellisuus
netpunk kirjoitti:
Jarmo, mihin nämä temmatut ovat matkalla? Mihin Jeesus oli matkalla?
Jos esimerkiksi Jeesuksen taivaaseen astuminen tapahtui 2000 vuotta sitten, niin heppu ei ole ehtinyt kovin kauas, vaikka liikkuisi valonnopeudella. Linnunradan halkaisija taitaa jotain 100000 valovuotta, joten Jeessus seikkailee jossain lähietäisyyydellä. Andromedaan taitaa olla matkaa pari miljoonaa valovuotta.
Kääntyykö Jeesus kesken matkan takaisin, jotta tempaus toteutuisi? Tämä taas on ristiriidassa sen kanssa, että tarinan mukaan Jeesus lähti isänsä tontille ja pääsi perille asti. Liikkuuvatko Jeesus ja temmatut suuremmalla nopeudella kuin valo?Ymmärrän irvailusi "netpunk", mutta tuo avaruuden suuruus on kyllä jotain erityistä. Jossakin kohtaa Raamattua on kirjoitus siitä kuinka Jumala käärii avaruuden kuin kirjakäärön rullalle. Elämme näissä maallisissa kuvioissa, mutta on olemassa myös muuta todellisuutta.
Ja tiedät myöskin sen, että Jeesus, Jumala yms. eivät ole maallisiin luonnonlakeihin sidottuja.
- Kerro.oma.tulkinta
Miksi Aloittaja ei ole kertonut omaa tulkintaa unestaan? Minut se saa epäilemään...
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Persuja ei aluevaltuustoissa näy
Ei tunnu persuja paljon paikalliset asiat kiinnostavan, vaan ainoastaan ulkomaalaiset, joku Israel ja Trumpin fanitus.703821Päivän Riikka: Uudenkaupungin autotehdas hiljeni
Näin ne 100 000 uutta pysyvää ei-tempputyötä yksityiselle sektorille tämän hallituksen ansiosta syntyy. Työntekijöille j883189Riikka vie Suomen kohta ykköseksi työttömyyskisassa
Espanja: 10,5 % Suomi: 10,3 % Ruotsi: 9,3 % Kisa on tiukkaa, mutta Riikalla hyvä draivi päällä. Vasemmistolaisen päämin1012448Mikä ihme teitä savolaisia tuossa
p*rs*reiässä niin kiinnostelee? Että siitä pitää päntönnään huutaa.151669Laita tunniste josta kaivattusi tietää sun kirjoittavan täällä
Joku yksilöity yhteinen juttu joka on sun ja kaivattusi välillä. Tuntomerkkinä esim. punainen pipopää, tonttu-ukko tai m701438- 971311
Varusmiehen kuolema
Ei ollut vahinko, ei aiheuttanut vaaraa muille, eikä ollut rikos, mitä jää jäljelle? Oliko kyseessä oman käden kautta lä501256- 551073
Huippu, kaupunki ostaa hotellin
Hyvä juttu meillä on oma hotelli iloitsi Pirtihirmukin. Nyt vaan rekryt päälle ja uusi henkilökunta. Tarvitaan tekijöitä561040Kumpaan rahat, mummojen vaippoihin vai Nalle WahIroosille?
JOS siis sinä saisit päättää?11031