Talvivaaran kaivoshanke on ollut mainettaan parempi bisnes valtiolle sen olemassaolon aikana. Rakennusvaiheen yli 2 mrd investoinnit toivat verotuloja valtion ja kuntien laariin yli miljardin euron arvosta. Verotuloja on kertynyt edelleen vaikka kaivostoiminta on ollut pysähtyneenä parin vuoden ajan mutta alkaa jatkumaan jo tämän kuun aikana.
Valtion satsaus Talvivaaran konkurssipesän omaisuuteen on hyvä sijoitus, jossa alihintaan saatu omaisuuserä 200 milj. poikii parin kolmen vuoden kuluttua moninkertaisella voitolla takaisin valtion kassaan.
Myös Talvivaaran ympäristöhaittoja on liioiteltu julkisuudessa erityisesti vihervasuri papiston taholta. Totuus on se, että esimerkiksi Vantaan joki on huomattavasti saastuneempi, kuin yksikään järvi Talvivaaran kaivoksen vaikutusalueella. Kuvat Vantaanjoen kaljakellunnasta, jossa paikalliset Läski-Moosekset mäyräkoiriensa kanssa suorittavat koskenlaskua yläosattomissa asuissaan muistuttaa enemmän lieteallaslaskettelua. Sotkamon järvet ovat vielä helmiä saastuneiden etelän veistöjen rinnalla.

Vastaukset 2
Vanhimmat
Suomalaista yrittäjyyttä kokkare- ja kepuporvarien tapaan, eli oikeiston tapaan EK:n marionetteina. Ympäristönormeja ei tarvitse noudattaa, koska yrittäjyys tuo työtä (siis voittoja omistajille) muusta viis. Kunnon sosiaalikapitalismin eli finanssikapitalismin oppien mukaan voitot yksityistetään omistajille ja tappiot sosialisoidaan maan veronmaksajien maksettaviksi. Sama kaava Suomen 90-luvun pankkikriisissä ja nykyisessä EU:n maailman suurimmassa pyramidihuijauksessa eli eurokriisissä joka on koskenut jo monta maata. Pääomapiirit varastavat samalla kansallisomaisuuden pilkkahintaan kun valtiot myyvät sitä oikeiston hyväveljille, kuitatakseen veronmaksajille siirrettyjä velkoja. Ei ihme että porvarihallituskausilla valtionvelka kasvaa aina eniten. Kun maa köyhtyy, peruspalveluita, infraa, sosiaaliturvaa, työehtoja, eläkkeitä ja palkkoja lasketaan. Näin pääomapiirien riistäjät saavat halvempaa työvoimaa ja pakkotyöllistettyjä tekemään lisää varallisuutta isännille tuloerojen kasvaessa.
Pidettäsiin Talvivaar valtioola, s ekaikkien parasta kaikille.
Kun valtionyhtiötä on, jotka kykenee sen hoitamaan.
Se on raha sampo vielä.
Työtä ja toimeentuloa antaa paljon, sekin maksaa.
Onhan m,eillä esimerkkejä, miten pilkkahintaan myydyt kaivokset tahkoaa rahaa ulkolaisille omistajille.