Öljy-yhtiö Rosneftin johtaja Igor Setshin ennustaa, että Venäjän polttoainevaje saattaa olla viisi miljoonaa tonnia vuositasolla vuoteen 2017 mennessä.
Venäjän energiaministeriön mukaan Venäjä tuotti noin 38 miljoonaa tonnia polttoaineita vuonna 2014.
Ennustettu polttoainevaje johtuu muun muassa uusista verokäytännöistä, heikentyneestä taloudesta ja länsimaiden Venäjälle asettamista pakotteista, jotka vahingoittavat Venäjän öljynjalostustoimintaa. Tämän seurauksena polttoaineiden hinnat nousevat, vaikka öljyn hinnat ovat romahtaneet. Venäjällä on suuret öljyvarannot, joista maan talous on hyvin riippuvainen.
Polttoaineiden hinnat nousivat virallisten tietojen mukaan 6,3 prosenttia ensimmäisen puolen vuoden aikana. Setshin kehotti tällä viikolla presidentti Vladimir Putinia reagoimaan tilanteeseen ottamalla käyttöön öljynjalostamoille suunnattuja tukia. Setshinin mukaan tuet houkuttelisivat alalle investointeja ja kasvattaisivat tehokkuutta.
http://www.verkkouutiset.fi/talous/Venaja polttoainepula-39384

Vastaukset 2
Vanhimmat
Tässä on esimerkki siitä, miten talouspakotteet alkavat vaikuttaa. Venäjän öljyteollisuuden on jatkuvasti ostettava tiettyjä laitteita länsimaista tuotannon ylläpitämiseksi. Ne USA laittoi boikittilistalla ja kohta Venäjällä on tuotantovaikeuksia, vaikka olisikin markkinoita tuotteille.
Talousjärjestelmillä on omat "lakinsa". Nämä lait eivät lotkauta korvaansa Putinin päätöksille. Näkymätön käsi kyllä hoitelee Putinin pois päiväjärjestyksestä, mikäli putinismi jatkuu Venäjällä samaan malliin.