Mukavaa ettei palstalta enää poisteta viestejä

niin kuin joskus ennen. Taisi olla pöksyt tulessa muilla uskovaisilla ja veljesseuralaisilla, kun koettivat saada palstan omaan haltuunsta, onneksi siinä kuitenkaan onnistumatta.
28<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 28

Vanhimmat

Me pyhät kolmaisuudet ei haluta puhua opillisista aiheisa kun se on vaarallista. viitteet turusesta.

Äänestä

Mitäpä seurasin aikoinaan tämän palstan keskusteluja, niin ei toi sun väite Veljesseuralaisista ja muista uskiksista nyt ihan toimi. Aikamoista humpuukua yrität nyt syöttää.

Täältähän poistettiin kaikki jt-kritiikki pois ja Veljesseurahan taas perustuu jt-kritiikille. Eli tuossa sun väitteessä ei ole logiikkaa ainakaan Veljesseuran suhteen. Juttuhan oli just toistepäin, kuin väität.

Kyllähän palstan valtasi jt-opeille myönteinen aines, jotka poistivat jt-kritiikin täysin. No kukapa tätä jt-kritiikkiä tarjosi täällä ja joutui heti sensuuriin? No Veljesseuran kanssa samoilla ajatus leveleillä oleva sakki tietenkin. Veljesseurahan ei ole jt-oppi myönteinen palsta, joten juttusi on aikamoista shaissea.

Nyt on palsta ihan o.k. Ja hyvä näin. Olen tyytyväinen. Näemmä jälkipyykki tän palstan parinvuoden takaisista epäselvyyksistä ja sensuurista on edelleen pesemättä.

Äänestä
  • No en kyllä yritä väittää humpuukia. Kyllä täällä on saanut todistajia kritisoivat teksti olla ja niitä on vieläkin. Ehkä sun on vaan vaikea myöntää asioista niin kuin ne ovat. Voi olla toki, että sun mielestäs palstalla ei saa olla kuin todistajia kritisoivaa ja mustamaalaavaa kirjoittelua.

    Äänestä

Suomen Betel ja sen nuoleskelijat pesivät kädet koko jutusta häippäsivät täältä. Jospa JW.orgissa on joku keskustelu palstan yritelmä, niin leikkivät palsta sheriffiä nykyään siellä ja keskustelut pysyvät sali uskottavan nätteinä ja valtakunnanhymyisinä.

Äänestä
  • Oliskos jotain todisteita? Toisekseen, kyllä täällä oli jossain vaiheessa todella asiatonta käytöstä ja asennoitumista todistajia kohtaan, en ihmettele jos jossain on haluttu asialle tehdä jotain. Ei kritiikki sellaista käytöstä edes vaadi.

    Äänestä

Paletaan ikävä kyllä eri aikaan ja paikassa.

Äänestä

Sammakkokoiras on kätilö.

Äänestä

Tuli täällä tasaisesti pidemmänaikaa roikuttua, silloin aikoinaan ja kyllähän se niin meni, että kun täällä mainitsikin sanan Veljesseura, Jopo tai oli jt-kriittinen, niin poistoon lähti. Helppohan tuosta on tajuta asioiden oikea laita.

Äänestä

Näin tämä meni. Samaa mieltä.

Äänestä

Kyllä huomaa, että uskovaiset ja veljesseuralaiset ovat hermostuneet ;)

Äänestä
  • Et hallinnut kauempaa hermojasi.

    Äänestä

Mitäpä sitten? Onko tuo nyt ihmekään? Tuollainen aikanaan ollut sensuuri mafia viduddais ihan ketä vaan, jonka sen toistuvaan pommitukseen joutuisi ja ilman pätevää syytä. Sen toki ymmärtää, jos tämä olisi JW.orgin hallinnan alaisena S24 ja tämä osio. Silloin noissa taannoisissa poistoissa ei olisi ollut mitään kummallista.

Nyt näyttää palsta toimivan ja ihan kaikille vapaa ja mitä mieltä on saa kukin olla, kunhan aihe jt maailmaan liittyvää.

Palstalla ei siis tarvitse nykyään välttää itsenäistä ajattelua ja antaa juuri oikeanlaisia vastaus viestejä vaan sananvapaus on vihdoinkin tullut tänne. Ainakin toistaiseksi.

Äänestä

Palsta ei toiminut ollenkaan, kun viestejä ja ketjuja poistettiin mielivaltaisesti. Tämä oli varmasti poistattajien eli väärien ilmiantojen tekijöiden tavoitekin, lieneekö Suomi24:n ylläpito muuttanut linjaansa poistopyyntöjen suhteen.

Äänestä
  • Aikaa sitten.

    Äänestä

  • Ohhoh.
    Vastahan täältä poistettiin viestit johon kiinnitti huomiota.
    Ensin oli todistaja itse uhannut viestin poistamisella.
    Siihen oli vastattu yleiseltä kannalta, että se on lahkon tapa että ujuttaa jäseniään sensoreiksi ja mainosmiehiksi, kun muuten ei vartiotornikaupustelijoita tunnu saavan. Ja että jos paikallislehdessä on uutinen valtakunnansalin remontista niin toimittajana on ollut lahkolainen.
    Näin se suunnilleen meni ja harmittaa ettei muista tarkemmin. Muusta kuohunnasta pani merkille että se oli lahkolle arka aihe.

    Äänestä

  • Ohhohhohoh kirjoitti:

    Ohhoh.
    Vastahan täältä poistettiin viestit johon kiinnitti huomiota.
    Ensin oli todistaja itse uhannut viestin poistamisella.
    Siihen oli vastattu yleiseltä kannalta, että se on lahkon tapa että ujuttaa jäseniään sensoreiksi ja mainosmiehiksi, kun muuten ei vartiotornikaupustelijoita tunnu saavan. Ja että jos paikallislehdessä on uutinen valtakunnansalin remontista niin toimittajana on ollut lahkolainen.
    Näin se suunnilleen meni ja harmittaa ettei muista tarkemmin. Muusta kuohunnasta pani merkille että se oli lahkolle arka aihe.

    Oliko kyseessä joku jankutuksistasi? Jos, niin olen uhannut sellaisen ilmoittaa poistoon, mutten sitä kuitenkaan tehnyt. Joten laitappa todistetta että se on poistettu.
    Sananvapaus on hyvä asia, mutta ei se tarkoita sitä, että mihin tahansa on oikeus. Yksityisen henkilön blogikirjoitus ja kirjoittajasta keskustelu eivät ole palstan aiheena. Voi silti olla ettei ylläpito sitä suostu poistamaan.
    Samoin voi kysyä millaista "keskustelua" edustaa samojen lauseiden postaaminen kaikkiin mahdollisiin aloituksiin, ja vielä niin ettei edes kykene niistä keskustelemaan? Onko se edes keskustelua? Omasta mielestäni ei, vaan sokeaa julistamista ja floodaamista.

    Äänestä

  • Kenelle muuten juttelet ?
    Tekeekö UM todistenälkäiseksi

    Äänestä

  • Seurankipeälle kirjoitti:

    Kenelle muuten juttelet ?
    Tekeekö UM todistenälkäiseksi

    Viitteet turusesta.

    Äänestä

  • Kyllä täällä jonkinlainen sensuuri toimii vieläkin. Joku näyttää kyttäävän sääntöjen tarkkaa noudattamista ja ilmoittaa heti jos keksii jonkun (teko)syyn poistaa itselle epämiellyttävät jutut. Laitoin yhteen keskusteluun läjän linkkejä, kun pyydettiin todistamaan, että UM-käännöksessä on virheitä. Viestini lähti saman päivän aikana. Ilmeisesti viestini oli ilmiannettu ja perusteltu että viestissä on vain linkkejä eikä varsinaista sisältöä. Niinhän se sopivien lasien läpi tarkasteltuna olikin, mutta kun kerran pyydettiin perusteluja ja noissa linkeissä oli erittäin hyvät perustelut, niin poisto ei ollut mielestäni aiheellinen. Eikä viesti ollut aivan pelkkiä linkkejä. Oli siinä omaakin asiaa sen verran, että kerroin mitä minkäkin linkin taka löytyy. Ärsyttää kun näkee itse vaivaa jonkun asian kanssa ja sitten joku ääliö poistattaa viestin pelkkää ilkeyttään.

    Äänestä

  • Ohhohhohoh kirjoitti:

    Ohhoh.
    Vastahan täältä poistettiin viestit johon kiinnitti huomiota.
    Ensin oli todistaja itse uhannut viestin poistamisella.
    Siihen oli vastattu yleiseltä kannalta, että se on lahkon tapa että ujuttaa jäseniään sensoreiksi ja mainosmiehiksi, kun muuten ei vartiotornikaupustelijoita tunnu saavan. Ja että jos paikallislehdessä on uutinen valtakunnansalin remontista niin toimittajana on ollut lahkolainen.
    Näin se suunnilleen meni ja harmittaa ettei muista tarkemmin. Muusta kuohunnasta pani merkille että se oli lahkolle arka aihe.

    kuin ujuttaa jäseniään sensoreiksi ;
    Nyt se toimii niin , että jos joku esittää vähän viiston kysymyksen aloittaa joku jonkun , nykyään Raulin blogista kiistan , ja sitten " joku vastaa siihen jotain olematonta , ja siiten tämä sama " joku vastaa jotain hyvä päivä kirvesvartta ;
    Sillä lailla otetaan tila haltuun , ja joku 15 - vuotias kirjoittaja onkin siellä koneen äärellä 56- vuotias setämies ,

    Äänestä

  • Sensuuria.vieläkin kirjoitti:

    Kyllä täällä jonkinlainen sensuuri toimii vieläkin. Joku näyttää kyttäävän sääntöjen tarkkaa noudattamista ja ilmoittaa heti jos keksii jonkun (teko)syyn poistaa itselle epämiellyttävät jutut. Laitoin yhteen keskusteluun läjän linkkejä, kun pyydettiin todistamaan, että UM-käännöksessä on virheitä. Viestini lähti saman päivän aikana. Ilmeisesti viestini oli ilmiannettu ja perusteltu että viestissä on vain linkkejä eikä varsinaista sisältöä. Niinhän se sopivien lasien läpi tarkasteltuna olikin, mutta kun kerran pyydettiin perusteluja ja noissa linkeissä oli erittäin hyvät perustelut, niin poisto ei ollut mielestäni aiheellinen. Eikä viesti ollut aivan pelkkiä linkkejä. Oli siinä omaakin asiaa sen verran, että kerroin mitä minkäkin linkin taka löytyy. Ärsyttää kun näkee itse vaivaa jonkun asian kanssa ja sitten joku ääliö poistattaa viestin pelkkää ilkeyttään.

    Jaa, en ole tuota huomannut, mutta sen voin sanoa etteivät pelkät linkit ole keskustelua eikä ole mitään ärsyytävämpää ja typerämpää kun joku lyö vain läjän linkkejä viestiin ja ihan oikeasti taitaa kuvitella että ihmiset lukevat ne. Luulevatko linkittäjät etteivät muuta osaa käyttää hakukoneita?
    Fiksua olisu tehdä aloitus, joka käsittelee, sanotaan nyt vaikka 1-3 kpl UM:n kohtia, joissa mielestäsi on tehty virhe. Näitä sitten muut kommentoivat.

    Äänestä

Sen muistan aikoinaan, kun tarkkailin tätä palstan pahinta härdelli aikaa ja poisto sumaa, että jt kriittiset viestit lähtivät aika nopeasti, tai jossain vaiheessa. Mutta sitten oli yksi aihe ylitse muiden joka lähti samantien, niin nopeasti kuin vaan mahdollista poistoon.

Tämä poisto aihe no:1 oli jos joku meni viestissään epäilemään, että Suomen Betel olisi poistojen takana. Vekeä muuten epäili vielä erikseen jotkut kanssa viesteissään sensuurista, nämä viestit kanssa hävisivät yleensä samantien.

Äänestä
  • Poistot voivat tuossa tapauksessa hyvin johtua siitäkin, etteivät ne olleet totta. Mistä sellainen kuvitelma ihmisillä on, että jos joku poistetaan niin se olisi arka aihe? Väärien tietojen antaminen on kiellettyä ja se on ainakin ollut ennen rikoslaissakin rangaistavat teko.

    Äänestä

Oli miten oli, mutta kuka hitto sen kaiken takana muuten kuitenkin oli? Täällä on likipitäen ollut epäilyksien alaisena kaikki mainitut eri tahot, joten ota tosta nyt selvää?

Ainut mikä on selvää, on se, että ne poistot oli hallituissa vallan käsissä, niin diktaattorimaisesti se jyräsi täällä miten tahtoi.

Äänestä
  • Ylläpito ne poisti.

    Äänestä

  • tietääkseni kirjoitti:

    Ylläpito ne poisti.

    Varmaankin niin. Mutta joku vatipää ääliö myös ilmiantoi viestejä massana. Ei ylläpito voi seurata yhtä palstaa tuhansien joukosta niin tarkkaan.

    Äänestä

  • Joku.muu.takana kirjoitti:

    Varmaankin niin. Mutta joku vatipää ääliö myös ilmiantoi viestejä massana. Ei ylläpito voi seurata yhtä palstaa tuhansien joukosta niin tarkkaan.

    Ei voi ei, mutta kyllä siinä jotain muutakin oli kuin (lähes) automaattiset poistot. En tiedä tosin mitä.

    Äänestä

Juurikaan ei ole edes poliisille mitään asiaa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


hyvä45näin kirjoitti:

niin kuin joskus ennen. Taisi olla pöksyt tulessa muilla uskovaisilla ja veljesseuralaisilla, kun koettivat saada palstan omaan haltuunsta, onneksi siinä kuitenkaan onnistumatta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu