Olli Rehn on osoittautunut Pekkaristakin taitavammaksi pekkaroijaksi. Oltuaan pari kuukautta ministerinä hän ehti jo pekkaroimaan Talvivaara-nimisen lypsykoneen, jota voi kutsua myös ikiliikkujaksi, sillä Talvivaaran kaikki tappiot maksetaan tästä eteenpäin suomalaisten verorahoilla maailman tappiin.
Rehn pekkaroi kansalle Talvivaara-lypsykoneen
taaltapesee
4591
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 45
Vanhimmat
Jo vuos siihen on upotettu 10-11 milj.€/kk. Ja nyt sit tää "osto" 200 milj. vaan sika ett "lähipiirin" osakkeenomistajat ei jäis persnetolle. Mutta kyllä pieneläkeläismummoilta riittää, leikataan lisää.
Mua kiinnostaa kovasti tuo termi "pekkaroida".
Se on vähän kuin suhmurointia vai olisiko sittenkin sitä vatulointia?
Hätiköintiä nyt ei kuitenkaan, sillä Talvivaaran menekki on jo tiedetty vuosikausia, joten se varsin perusteelisesti ennalta harkittua yhteisten verovarojen moraalitonta hölväystä erittäin pienen piirin etujen takaamiseski
Jos mä onnistuisin hukkaamaan omasta taloudestani 190 tonnia, olisinko silloin pekkaroinut? Tuo termi vapauttaa käsittääkseni vastuusta?
Kepun Pekkarisen ollessa ministerinä parikymmentä vuotta sitten, hän järjesteli valtion budjettitöitä oman vaalipiirinsä alueelle. Sitä sanottiin myös siltarumpupolitiikaksi.
Hyvä esimerkki kepu-tupee-Pekkarisen pekkaroinnista on Kärkisten silta keskellä ei mitään muutama auto vuorokuadessa menee. Tuskin talvella sitäkään. (https://fi.wikipedia.org/wiki/Kärkisten_silta)
Kärkisten silta on lahja äänestysalueensa äänestäjille .Entä se Pekkarisen mamuvävylle hommaamt hyväpalkkaiset duunit ja tulot? Se on vaiennettu molemmilla kotimaisilla.
Mauri Pekkarinen on Suomen kallein mies ja Olli Rehn kirittää nyt heti perässä. Aika näyttää pystyykö Rehn vielä Pekkaristakin pahempaan maamme köyhdyttämiseen. Tosin pitkä matka on vielä ennen kuin ohittaa mm.
- Talvivaaran tukeminen
- Satojen miljoonien tuulivoimaverotuet (vävyn busineksen vuoksi)
- Maskun konkurssiyhtiön omistajien tukeminen
- Kemijärven liimapalkkitehtaan tukeminen (ystävänpalkkio)
- Fortumin Venäjäinvestointi 5000 miljoonaa
- Toimimaton risupaketti
- Siltarumpupäätös
- Fennovoimapäätös edellisellä hallituskaudella
- ja niin edelleen
Olli ei painosta mutta jos lupaa ei jo lähes valmiiksi rakennetulle purkuputkelle tule, Talvivaara lopetetaan. Tosi jännittävää, mahtaako lupaa tulla? Sitä on tosi vaikea arvata. Täystuho-Olli on saanut aikaan tuhoa ministerikaudellaan jo enemmän kuin jotkut hallitukset kokonaisuudessaan koko kaudessa.
Voinko mä pekkaroida liittymättä Keskustapuolueeseen?
"Laajentumis"-EU-komissaari Olli Rehn ajoi voimakkaasti Turkin liittämistä EU:hun.
Mielisairas ajatus!!!
Järjetöntä. Hullua. Hyvä ettei Olli Rehn saanut tahtoaan läpi.
Tätäkö KEPUn kannattajat halusivat?
Rehn myyköön vaan autojen vara-osia - muuhun Rehn ei pysty.
Puhe ja järjenjuoksu pätkii pahasti. Enlantia ei oppinut puhumaan -puhui kuin 10v. lapsi - jäänyt lapsen tasolle kaikin tavoin.
Olli Rehn on älykäs ja terävä kaveri. Harmi vaan, hän on kansanvihollinen joka haluaa tuhota kansallisvaltiot jotta hänen toivomansa EUCCP -tyrannia voisi kukoistaa kuten Neuvostoliitossa konsanaan.
Muistakaamme että Olli Rehn oli yksi pääpelureista Koiviston Konklaavissa, jolloin sadat tuhannet ylivelkaannutettiin vahvan markan tahallisen romahdutuksen myötä. Pankkien sallittiin automaattisesti voittaa kaikki oikeudenkäynnit konkurssipesien suhteen jne jne.
www.pankkikriisi.blogspot.fi
Olli Rehn sai EU-pestin palkkioksi suurpääoma-tahoilta.
Suomessa on junttahallitus
Toisaalta, jos tieneisin 190 tonnia, olisinko tällöin myös pekkaroinut?
https://www.youtube.com/watch?v=grBmQwLSlDw Onko tässä pekkarointia?
Löysin Pori Jazzista todella taitavan kitaristin vuonna 1985. Hän ei pekkaroinut, vaan soitti kitaraa.
Kuoli hieman epäselvässä tilanteessa helikopterionnettomuudessa USA:ssa.
Silloin ei pidä ryhtyä poliitikoksi, jos ei osaa pekkaroida?
Pekkaroinnilla tarkoitetaan omien etujen ajamista kustannuksista välittämättä. Näin Mauri Pekkarinen tunnetaan Suomen kalleimpana miehenä. Olli Reini näyttä ottavan Pekkarisen paikan.
Mitä tapahtuisi, jos eduskunta täytettäisiin kanadalisilla ja usalaisilla muusikoilla? Ei kai asiat voisi pahemmaksi mennä?
Shania Twain: https://www.youtube.com/watch?v=XqYp1jpzKCk
Pääsikö se Pekkarinen takaisin eduskuntaan?
Suomalainenkin säveltäjä (Jean Sibelius) ei pekkaroinut, vaan teki säveltäjän työtä. Aikoinaan, kun kapellimestari Robert Kajanus haki Jannen kotoaan ryppyretkelle.
Aino katseli kauhuissaan tilannetta ja erehtyi kysymään Sibeliukselta, että "milloin tulet takaisin"?
Sibelius vastasi, "rakas vaimoni, olen säveltäjä, en ennustaja"
Shania Twain oli ja on yhä edelleen poikkeuksellisen kaunis nainen.
Kepuli Rehn sai kenkää Eu:n ytimestä ja puolue kollegansa Sipilä heti pelasti änkyränaamaisen Olli Rehnin jakamaan Suomen veroeuroja sinne sun tänne.
Mä en maksa mitään veroja. Suuttuvat vielä minullekin.
Rehn oli aikaisemmin sitä mieltä, että Suomesta on tulossa ydinvoimaloiden ulkomuseo. Nyt on toista mieltä, kuka vaikutti tähän, Paula Lehtomäki ja Mauri Pekkarinen?
Aikaisemmin Rehn halusi välttämättä Turkin Eu:n jäseneksi, seuraatat eivät haihattele tällaisia asioita lainkaan. Kuka on väärässä?
Mummojen Paskaputki-Paula kepuleista tullaan perheineen pelastamaan Talvivaara katastrofista toisen ketkukepulin Olli Rehnin toimesta.
Mummojen Paskaputki Paulalla kuten tiedetään on sievoiset osakemäärät Talvivaarassa. Ja ei sellainen sovi, että sisäpiiritietoja aikoinaan hyväksikäyttänyt Mummojen Paskaputki Paula joutuisi taloudellIsesti perheineen kärsimään.
Suomalaiset veronmaksajat ovat sitä varten, että maksavat eliitin metkut.
Tämä Pekkarointi Kepussa on viemässä puolueen entistä syvempään stagnaatioon. Voi olla, että ihmiset alkavat lopultakin muistaa kuka heidät ajoi ahdinkoon. Jos joku luuli, että nyysijä Mauri Pekkarisen ollessa hallituksen ulkopuolella puolueen toiminta jotenkin paranisi on turkasen väärässä.
Kepuli-ruusus Vanhanen on myös erittäin vaarallinen Suomen kansalle.
Valtaan päästessään sotkee kaiken kuten hallituksissa ollessaan olemme kokeneet ja nähneet. Puolue kollegansa paula Lettumäen kanssa surutta jakoi Thaimaan tsunamin aikoihin Thaimaan korruptoituneelle hallitukselle "muka tsunamin pelastusrahoja". Niiden rahojen perään ei kukaan koskaan kysellyt.Taksiksen ja perseensä nuolijoiden taskuun menivät nekin veroeuromme.
Esko Tuhoaho edestää venäjänkauppaa! Mies joka on epäonnistunut jokaisessa tehtäväsään laitetaan hoitamaan talousasioita - varma tappio.
Muistissa on vielä 90- luvun lama, Hiihtoliittodopingsotkut, Nokian tuhoaminen yhdessä Kepuli Ollilan kanssa, Sitran tekeminen toimintakyvyttömäksi. Ja nyt venäjänkaupan tuhoaminen. Eli Pekkarisen ja Rehnin lisäksi löytyy Tuhoaho.
Kuka ihme siellä kepussa näitä järjettömiä päätöksiä määrää tehtäväksi. Mauri Pekkarinenko on tämä kamala jätkä?
Olli Rehn on osoittanut merkkejä Mauri Pekkarisen paikan perimisessä Suomen kalleimpana miehenä.
Rehn halusi kaikin voimin Turkin Eu:n jäseneksi ja nimitteli Suomea Ydinvoiman ulkomuseoksi. Kuitenkin kaikin voimin halusi edesauttaa tämän ulkomuseotoiminnan jatkamista.
Pekkarisen henki leijuu paikalla aina kun puhutaan virheinvestoinneista.
Niin se leijuu myös tuulivoimaloiden yllä, kun pekkaroitiin nuo järjettömät tuulivoiman takuhinta 105,30 € / MWh. Nyt esimerkiksi tuontisähkö maksaa Suomelle 16,38 € / MWh. Eli ylihintaa maksetaan veromaksajien rahoista
Taas myrkyt Kainuun vesistöihin.
Iterointi, Vatulointi, Pekkarointi, Sipilöinti, Tohelointi....... Iltalypsy veronmaksajilta.
Nikkelin hinta on pudonnut 13 000 USD > 3 900 USD. Hinta on nyt 30% ja lasku jatkuu! 13 000 hinnallakaan ei Talvivaara ole tuottanut muuta kuin tappiota!!!!!!!!!!!!!1 Tyhmän kansan tyhmä johto on laittanut rahamme kaikkein huonoimpaan mitä ikinä ihminen voi keksiä!
http://www.kitcometals.com/charts/nickel_historical_large.html
Kepulaiset ovat valtiona oikeudekäynnisssä valtion omistamaa Talvivaaraa vastaan. Talvivaaralta vaaditaan sakkoa ympäristön tuhoamisesta. Jos sakko langetetaan valtio maksaa valtiolle sakkoa, mutta kun Talvivaara on varaton joutuvat veronmaksajat maksamaan itselleen tämän sakon ja oikeudenkäyntikulut. Todellinen syyllinen kepulainen valtion Ely- keskus on todistajana oikeudenkäynnissä. Tätä on kepulaisuus.
Älkääs nyt kuulkaas, kyllä KEPU kantaa raskasta vastuuta. Mikäs puolue se Pekka Perän perässä olikaan?
Kepun Olli Rehnin pitää nyt lopultakin päättää tämä Talvivaaraseikkailu. Kohta pitäisi jälleen julkaista tilinpäätöset viime vuodelta ja näyttää veronmaksajille miten lupaukset eivät alkuunkaan pitäneet paikkaansa. Jos kerran kepulainen Mauri Pekkarinen on saanut tämän aikaan niin kyllä sen pitää pystyä myös kepulaisen Rehnin pystyä lopettamaan. http://areena.yle.fi/1-2068312
Murhetta riittää Kepulle ikiajoiksi tästä Kankkulan Kaivoksesta. Rahoittamalla Talvivaaraa ottamalla lisää ja lisää lainaa valtiolle tulee lopuksi konkurssi. Ottakaa lainaa mutta sijoittakaa vaikka Kone Oy:n osakkeisiin niin saatte rahollemme edes hyvän koron!!!!!!!!!!!!!!1
http://www.mtv.fi/uutiset/kotimaa/artikkeli/yle-kansanedustajat-ihmeissaan-minne-hupenivat-talvivaara-rahat/5744084
Kepun lypsykone vetää rahamme saastuttamaan Kainuun vesistöjä.
Suomen Kuvalehti tylynä Sipilälle: http://suomenkuvalehti.fi/jutut/kotimaa/talvivaara-sipilan-hallitus-on-kaulaansa-myoten-bioliuotuskasassa-kansa-maksaa-nyt-ja-tulevaisuudessa/?shared=310657-2bcc6394-500
Jos purkuputki menee nurin oikeudessa,niin voivatko enään jatkaa ympäristö
ongelman takia.
Ja jälleen on rahat loppu!!!!!!!!!!!!!!!!
Juuri aloituksen mukaisesti sirkustelu jatkuu Talvivaarassa vastoin kansalaisten mielipidettä.