Kiltin miehen yllättävä väkivaltaisuus

Kynnys on ylittynyt. Arvostus, rakkaus, kaikki rapisee. Vaikka hän olisi halveerannut minua, en ole käynyt käsiksi.

Kiitos teille asiallisista kommenteista. Teon jälkeen säikähdin kovasti ja tuli itku. Mies läksi kävelemään tietä raivoissaan eteenpäin kädet puristuneina nyrkeiksi. Huusi jotain mennessään. Kömmin ojasta, kyllä hän sitten katsoi peräänsä tulenko minä sieltä. Hiljainen oli kun jatkoimme autolla matkaa. Toisessa kaupungissa sanoin ettei toiseen voi koskaan käydä käsiksi vaikka huutaisin kurkku suorana väsyneenä ja nälkäisenä, hänen mielestään kaikki oli kuitenkin minun syyni juuri sen takia, ja niin voi sitten tehdä.

Illalla yritti silittää minua nukkumaan mennessä. Minä sanoin, että sinun pitää pyytää anteeksi, ja sanoi anteeksi. Kysyin, että mistä. Hän sanoi, "että olin tuhma".. Yritin saada hänet ymmärtämään, että tuollaisessa rajussa tyrkkäyksessä hänenkin voimillaan olisin voinut lyödä vaikka pään kiveen, ja ns. pikku jutusta olisi tullut isompi kun tekiessään ajatteli. Nyt on yhteinen loma ohi, ja hiljainen hän on ollut yhä.

Onko väärin tai onko siitä mitään apua kun sanoin hänelle, että minun täytyy kertoa hänen äidilleen? Äitiään hän kunnioittaa aina.

Todellaymmälläni kirjoitti:

Kiitos teille asiallisista kommenteista. Teon jälkeen säikähdin kovasti ja tuli itku. Mies läksi kävelemään tietä raivoissaan eteenpäin kädet puristuneina nyrkeiksi. Huusi jotain mennessään. Kömmin ojasta, kyllä hän sitten katsoi peräänsä tulenko minä sieltä. Hiljainen oli kun jatkoimme autolla matkaa. Toisessa kaupungissa sanoin ettei toiseen voi koskaan käydä käsiksi vaikka huutaisin kurkku suorana väsyneenä ja nälkäisenä, hänen mielestään kaikki oli kuitenkin minun syyni juuri sen takia, ja niin voi sitten tehdä.

Illalla yritti silittää minua nukkumaan mennessä. Minä sanoin, että sinun pitää pyytää anteeksi, ja sanoi anteeksi. Kysyin, että mistä. Hän sanoi, "että olin tuhma".. Yritin saada hänet ymmärtämään, että tuollaisessa rajussa tyrkkäyksessä hänenkin voimillaan olisin voinut lyödä vaikka pään kiveen, ja ns. pikku jutusta olisi tullut isompi kun tekiessään ajatteli. Nyt on yhteinen loma ohi, ja hiljainen hän on ollut yhä.

Onko väärin tai onko siitä mitään apua kun sanoin hänelle, että minun täytyy kertoa hänen äidilleen? Äitiään hän kunnioittaa aina.

Lue lisää

Kuulostaa siltä, että mies itsekin säikähti reaktiotaan. Sinä moitit häntä, hän pyysi anteeksi, mutta ette ole millään lailla käsitelleet asiaa. Onko tämä toimintamallinne tavallisesti? Sinä puhut ja tarvittaessa huudatkin vapaasti, mutta miehesi hillitsee itsensä ja kuuntelee kiltisti kaiken osaamatta sanoa omista tunteistaan ja ajatuksistaan mitään? Kunnes tuli viimeinen pisara?

Myös sinun on opeteltava rakentavampia ja aikuismaisempia toimintatapoja kuin huutaminen kurkkusuorana väsyneenä, vaikka lyöminen ei olekaan oikein. Teidän on opittava puhumaan ja käsittelemaan asioita uudella tavalla, jos aiotte yhdessä jatkaa. Veikkanpa, että miehesi on väsynyt tuohon teidän kommunikaatiomalliinne, lyöminen oli huono yritys sitä ratkaista.

Oikeassa olet, asiat on aina lakaistu maton alle. Sovintoseksillä kaikki muka paikkaantuu, mutta puhuta ei. Luulen, että minä alan väsyä kommunikointimalliin, koska hän on tekijä, ei puhuja.

Mietin sitä, että tuleeko tämä olemaan hänellä jatkossa pelottelukeino, että näin hän tulee estämään minun sanomiset ja mielipiteeni, ja alkaa rajata sitä, kuka minä olen. Että minun pitää olla hiljaa ja varoa milloin nyrkki alkaa taas heilua. Miten sillä tavalla voi elää kukaan jos ei voi vapaasti olla enää oma itsensä.

Myönnän itse sen, että suustani olen vikkelä, herkästi kuumuva ja aika ärhäkkäkin nainen jos olen väsynyt, stressaantunut, nälkäinen tms, muutoin "normaalitilassa" kiltti, lempeä, rakastava, muita ajatteleva, huolehtivainen. Mutta mitä elämää se on tästä eteenpäin jos pitää pelätä sekä itseäni että häntä. Hän on yleensä ollut rauhallinen ja suht tyyni mies, toteuttanut minun juttujani jne. Jos minulla on ollut jokin hätä, aina sännännyt auttamaan. Sen takia olenkin huolissani, onko hän muuttunut loppuiäkseen ja voivatko otteet tästä koveta ja hommata karata käsistä.

Todellaymmälläni kirjoitti:

Mietin sitä, että tuleeko tämä olemaan hänellä jatkossa pelottelukeino, että näin hän tulee estämään minun sanomiset ja mielipiteeni, ja alkaa rajata sitä, kuka minä olen. Että minun pitää olla hiljaa ja varoa milloin nyrkki alkaa taas heilua. Miten sillä tavalla voi elää kukaan jos ei voi vapaasti olla enää oma itsensä.

Myönnän itse sen, että suustani olen vikkelä, herkästi kuumuva ja aika ärhäkkäkin nainen jos olen väsynyt, stressaantunut, nälkäinen tms, muutoin "normaalitilassa" kiltti, lempeä, rakastava, muita ajatteleva, huolehtivainen. Mutta mitä elämää se on tästä eteenpäin jos pitää pelätä sekä itseäni että häntä. Hän on yleensä ollut rauhallinen ja suht tyyni mies, toteuttanut minun juttujani jne. Jos minulla on ollut jokin hätä, aina sännännyt auttamaan. Sen takia olenkin huolissani, onko hän muuttunut loppuiäkseen ja voivatko otteet tästä koveta ja hommata karata käsistä.

Lue lisää

Myös miehesi on "normaalitilassa" kertomasi mukaan kiltti, lempeä jne. eli kaikkea sitä mitä sinäkin. Fyysinen väkivalta on helppio tunnistaa ja tuomita, henkinen väkivalta taas voi olla hyvinkin kieroa ja kuluttavaa, eikä sitä välttämättä tunnisteta saatika tuomita; sinäkin ole suustasi "vikkelä" eli siis annat palaa silloin kuin sinun kiukuttaa - haukutko miestäsi, halveeraatko tätä, vertailetko toisiin jne.

Teidän molempien on syytä katsoa peiliin -erityisesti sinun, sillä nyt tuntuu, että peset kätesi tilanteesta täysin vaikka varmasti tiedät olevasi osasyyllinen - mutta kuten totesin on niin helppoa tuomita toinen.

En hauku enkä halveeraa. Enemmän hän piikittelee arjessa minua. Nyt tuossa sattuneessa tilanteessa nälissäni ja vessahädässä ärähdin hänen hitaudestaan ja yleisestä kuhnastelusta. Kysyin, että mitä hän tekee kun selaili vaan puhelimestaan nettiä. Siitäkös se raivo leimahti. Ei oltu kumpikaan ehditty syödä vielä mitään ja aika kuuma ilmakin oli.

Siksi ajattelin kertoa hänen äidilleen, että säikähtäisi edes itse tekoaan ja häpeäisi sitä kautta. Äitinsä silmissä varmasti häpeääkin ja saisi reality-checkin.

Mitä enemmän asiaa mietin, sitä vihaisemmaksi itse olen tullut. Ja miettinytkin, että löisinkö hanskat tiskiin ja sanoisin, että tässä on, antaa koko p*s***olla. Turha ainakaan mitään seksiä ruinata sen seitsemään sadekesään. Nukun omassa sängyssäni. Enkä muutenkaan aio tehdä enää mitään hyvää hänen eteensä, hoitakoon omat hommansa. Jostain se oppi on tultava. Ja koskekoonkin vielä minuun jos uskaltaa. Aion olla varautunut.

Minäkin mietin, että tuleeko nalkutukselle ikinä loppua?

Ns. "nalkutukseen" tulee loppu jos miehellä on sopivasti tunneälyä, omaa selkärankaa ja tarvittaessa sopivaa tilannekohtaista joustoa, ja ehdottomasti terve itsetunto. Sellaiset ominaisuudet jopa lisäävät rakkauden määrää.

Todellaymmälläni kirjoitti:

Ns. "nalkutukseen" tulee loppu jos miehellä on sopivasti tunneälyä, omaa selkärankaa ja tarvittaessa sopivaa tilannekohtaista joustoa, ja ehdottomasti terve itsetunto. Sellaiset ominaisuudet jopa lisäävät rakkauden määrää.

Lue lisää

Perseilyä jota jotkut kutsuvat nalkutukseksi ei todellakaan tarvitse sietää, jos ei muuten opi niin eukko ulkoruokintaan.

Tavallaan kyllä, hänen äitinsä kautta saa hävetä ja ihan omaa lääkettään maistaa. Olisi hillinnyt itsensä. Olisi hyvä jos koko suku saisi tietää. Niin kuin huomaat, alun pelkoni ja säikähdykseni alkaa muuttua vihaksi.

Todellaymmälläni kirjoitti:

Tavallaan kyllä, hänen äitinsä kautta saa hävetä ja ihan omaa lääkettään maistaa. Olisi hillinnyt itsensä. Olisi hyvä jos koko suku saisi tietää. Niin kuin huomaat, alun pelkoni ja säikähdykseni alkaa muuttua vihaksi.

Lue lisää

Olet pettynyt, peloissasi ja vihainen. Ymmärrettävää, mutta jos ajattelet aikuismaisesti, niin näet, ettei kostaminen johda sinun kannaltasi ainakaan hyvään ratkaisuun. Sukulaiset ja kaverit eivät halua joutua parisuhderiitojen erotuomariksi, päinvastoin. Jos vastaat väkivaltaan väkivallalla, saatat itsekin saada pahoinpitelysyytteen. Ette enää ole riitoihinne taustajoukkoja hakevia teini-ikäisiä, vaan aikuisia. Pitkä suhde takana, paljon yhteistä historiaa, joten ansaitsette ja suhteenne ansaitsee kunniallisen lopun, jos kerran halua ammattiapuun ei ole halua kummallakaan.

Vaikuttaa siltä, että teille on kehittynyt kuvio, jossa mies on kerännyt sisäänsä ja hampaankoloonsa paljon tyytymättömyyttä, hänen tapansa olla hiljaa puolestaan ruokkii sinua reagoimaan voimakkaammin kuin ehkä muuten tekisit (nalkutus, huutaminen jne.). Teillä on paha kriisi ilman tuota tyrkkäisyäkin, tällaisten kriisien selvittäminen hyödyttäisi tulevia suhteitakin.

Vastaavassa tilanteessa itse toimisin niin, että selvittäisin, onko miehellä halua jatkaa suhdetta? Mitä kaikkea hän tyrkkäisyllään halusi kertoa? Sinulla on pinnassa omat tunteesi, entä miehen tunteet ja ajatukset siitä, miten teillä menee? Vaikka eroaisitte, niin olisi hyvä selvittää mikä suhteessanne on mennyt pieleen, etteivät samanlaiset mallit periydy seuraavaankin suhteeseen. Puhumisen ja vaikeidenkin asioiden käsittelytaidot ovat jokaisen opittavissa, mutta se edellyttää tietysti haluamista molemmilta osapuolilta.

Totuus on se, että nyt sattuneen jälkeen olemme vain riidelleet ja kaikki on mennyt umpikujaan ja kunnon umpisolmuun. Olisi ehkä parempi, että kumpikin olisi yksin nyt. Tuntuu, että ihminen on elänyt vuosia vieressä, mutta ei kuitenkaan tunne minua enää pätkääkään. Minä en jaksa enää tätä huutoa, vähättelyä ja syyttelyä, molemminpuolista. Kyllä tämä kesä on näyttänyt ihan kaiken. En tiedä, ei tätä enää mitkään terapeutitkaan pelastaisi. Minulla on luovutusmieliala.

Todellaymmälläni kirjoitti:

Totuus on se, että nyt sattuneen jälkeen olemme vain riidelleet ja kaikki on mennyt umpikujaan ja kunnon umpisolmuun. Olisi ehkä parempi, että kumpikin olisi yksin nyt. Tuntuu, että ihminen on elänyt vuosia vieressä, mutta ei kuitenkaan tunne minua enää pätkääkään. Minä en jaksa enää tätä huutoa, vähättelyä ja syyttelyä, molemminpuolista. Kyllä tämä kesä on näyttänyt ihan kaiken. En tiedä, ei tätä enää mitkään terapeutitkaan pelastaisi. Minulla on luovutusmieliala.

Lue lisää

Eli tähän mennessä olet saanut itse olla se osapuoli joka on huutanut, vittu**lut, haukkunut ja nalkuttanut estoitta. Nyt kun mies antaa vihdoin ja viimein samalla mitalla takaisin, haluat luovuttaa, koska et kestä häneltä samanlaista pas**maista käytöstä, mitä hän on joutunut sietämään sinulta jo viidentoista vuoden ajan. Sinä et jaksa enää tätä huutoa?? Mietipä miltä miehestäsi on tuntunut viidentoista helv**illisen avoliittovuoden ajan sinun jatkuva huutaminen??

Syy on suurimmaksi osaksi sinussa. Katso peiliin!! Ota vastuu sanomisistasi ja tekemisistäsi, ja kasva aikuiseksi.

Eikö hän ole tehnyt koskaan mitään väärää? Eihän suhteessa riitä se, että on pelkästään kiltti ja keskittyy oman arjen pyörittämiseen. Pitää elää myös toiselle, koska vuosien varrella myös miehen epäitsekkyys on karissut. Ai, mistään ei saisi sanoa? Kaikesta pitäisi voida puhua, mutta jos toinen ei puhu! Siinä sitä ollaan, minä puhun yksin. Kas näin helppo on nainen leimata nalkuttajaksi.

Todellaymmälläni kirjoitti:

Totuus on se, että nyt sattuneen jälkeen olemme vain riidelleet ja kaikki on mennyt umpikujaan ja kunnon umpisolmuun. Olisi ehkä parempi, että kumpikin olisi yksin nyt. Tuntuu, että ihminen on elänyt vuosia vieressä, mutta ei kuitenkaan tunne minua enää pätkääkään. Minä en jaksa enää tätä huutoa, vähättelyä ja syyttelyä, molemminpuolista. Kyllä tämä kesä on näyttänyt ihan kaiken. En tiedä, ei tätä enää mitkään terapeutitkaan pelastaisi. Minulla on luovutusmieliala.

Lue lisää

Ikävä kuulla, että tilanne on jumissa. Pelottaako sinua, että mies käyttäytyy väkivaltaisesti uudelleen? Ota oma pelkosi vakavasti, tietenkään et ole vastuussa miehesi tyrkkäisyistä tai läpsäyksistä, vaan jokainen vastaa omista teoistaan aivan niin kuin sanoistaankin myös tulisen riidan aikana.

Sinulla on edelleen muistissa suhteenne hyvät asiat, miehesi hyvät ominaisuudet, mikä saa miettimään, haluatko kuitenkaan erota. Eroaminen on aina pelottavaa, siksi olisi hyvä hakea siihen ammattiapua. Terapia ei tarkoita sitä, että suhde välttämättä korjaantuu, mutta koska teillä on takana yhdessä ihmisen tärkeimmät kehitysvuodet, niin eroaminen ilman mitään keskusteluapua olisi varmasti tosi rankkaa. Terapia ei voi parisuhdetta korjata, sen tekevät osapuolet itse, kun terapeutti avaa heidän välilleen uudenlaisen keskustelun. Silloin on erostakin helpompi keskustella.

Kun puhut miehestäsi kilttinä, niin minulle tulee mieleen asia, josta hyvän ja huonomman parisuhteen tunnistaa. Hyvässä suhteessa molemmat ovat sekä "kilttejä" että "tuhmia", toista osapuolta ei nähdä yksipuolisesti jonkinlaisena, sillä se on aina harhaa, koska ihmiset ovat hyvin monipuolisia otuksia. Te olette vieraantuneet toisistanne, väleissänne on paljon käsittelemättömiä asioita, jolloin toisen todelliset ajatukset ovat jääneet piiloon. Syntyy vaikutelma rooleista, jotka olette itsellenne ja toisillenne parisuhteessanne antaneet. Nuo roolit, joissa suhteessanne elätte ovat aiheuttaneet vieraantumisen ja ne ovat riitelynkin takana. Miehesi on sinulle ilmeisesti vieläkin vihainen ja tulee mieleen, että mitäköhän hänelle on sattunut, mitä on tapahtunut. Olette selvästikin tienhaarassa. Molempia ehkä pelottaa, mitä eroaminen olisi, siitä ehkä syntyy jonkinlainen logiikka pysyä riitaisina yhdessä. Muutoksethan ovat aina pelottavia.

Väkivaltaisuus on uusi ja vakava muutos rooleissanne, et ainakaan kertonut, että mies olisi edes pahoitellut tekoaan, mikä on huolestuttavaa. Sinun kirjoituksistasi (reaktioistasi) näkyy, että olet saanut trauman, jonka fyysisen koskemattomuuden loukkaaminen aina aiheuttaa. Siksikin olisi hyvä päästä puhumaan asiasta jonkun ulkopuolisen ammattilaisen kanssa, alkuun yksin. Tosiasiassa miehesi oli sittenkin ollut aiemminkin väkivaltainen, siis läpsäissyt sinua. Silloin ei välttämättä olekaan hyvä, että menette kahdestaan terapiaan, vaan voisit mennä yksin, jotta voit puhua pelosta, jonka teko aiheutti. Voimia sinulle! Älä jää yksin, jos terapia tuntuu liian isolta kynnykseltä niin puhu kavereillesi niin saat mietittyä asiaa monipuolisemmin.

Kiltti mies voi näemmä vuosia olla kiltti. Sittemmin hän on nahjus, joka alkaa pieksemään kun on oman kiltteytensä vanki. Että miehille: Hankkikaa terve itsetunto! Ja sitten vasta nainen...

Todellaymmälläni kirjoitti:

Kiltti mies voi näemmä vuosia olla kiltti. Sittemmin hän on nahjus, joka alkaa pieksemään kun on oman kiltteytensä vanki. Että miehille: Hankkikaa terve itsetunto! Ja sitten vasta nainen...

Lue lisää

Pieksämään? Pikku tönäisy ei ole pieksämistä. Taidat sinä kaivata Reality Checkiä.

Hanki itse terve itsetunto ja opettele käytöstavat. Opettele keskustelemaan ilman nalkuttamista, ja ennenkaikkea, opettele kuuntelemaan toista, äläkä heti hyökkää päälle. Olet näköjään tottunut, että saat kaiken periksi teidän suhteessa (ks. hemmoteltu lapsi), ja nyt kun "isi" sanoi että "nyt riittää", niin alkaa parkuminen. Et ole kohdellut miestäsi ihmisarvoisesti, hän on luultavasti ollut sinulle pelkkä hyödyke, elättäjä. Sääli miestä!

Ei todellakaan elätä. Minä elätän, isommat tulot. Jos minä jään kuuntelemaan, nukahdan, koska ei kuulu mitään. Pikku tönäisy = ranteeseen elinikäinen arpi.

No eipä sitten kadonnutkaan....

Mutta opin nyt myös sen, että yksikään mies ei minuun tule enää käsiksi. Mieti sinä sitä. Se on siinä vaiheessa oma valinta. Nainenkin oppii. Tulen puolustamaan itseäni.

Kiitoksia vaan vastauksista, on sinun jutuissasi perää, mutta tämän tapahtuneen myötä (kuten tuolla jo joku aikaisemmin tuumasi), huomasin, että loppujen lopuksi meillä on maton alle haudattuna paljon ongelmia. Ja nyt niitä tarkemmin miettineenä, kaikki vain kulminoitui tähän. Kriisi ei todellakaan ole pelkkä tyrkkäisy vaan kaikki tämä 15 vuotta.

Mitäs sotkeuduin ottamaan kiltin miehen, vähemmän koulutetun, koulukiusatun, alemmuudentuntoisen väipäkkeen. Minä olen häneen nähden naarastiikeri, olisi pitänyt ottaa itseni tasoinen mies, jolla on omia mielipiteitä ja rakenteessakin voimaa ettei ole luudanvarsi. Ainahan se on vähän hassulta tuntunut, että naisena olen lihaksikkaampikin kuin hän. Olisi ollut myös alusta alkaen varoittava esimerkki se, ettei miehellä ole omia mielipiteitä; totta hitossa niitä olisi pitänyt olla, pitää olla luonteenlujuutta, että voi olla tasavertainen aisapari.

Me ei olla oltu koskaan, sen näki viimeistään nyt. Olen aina sanonut minne mennään, miten ja mitä tehdään. Mies tulee perässä kuin pässi narussa. Ei, ei se oo hyvä juttu ollenkaan. Nyt tapahtuneen jälkeen en voi sietääkään häntä, ehkä hänellä on myös ymmärryksessä jotain vikaa, miten ihmisiä tulkitaan. Koska hän on liian kiltti väipäke (nyt myös heikkohermoinen sellainen), alan inhoamaan kaikkea ja sitten tulen sanoneeksi, ja lopulta käy näin kun kävi. Miehessä pitäisi olla vastusta ja sitä, että osaa ottaa myös ohjat, niin ei käy naisen hermon päälle. Sitten ei tule sitä teidän peräänkuuluttamaanne "nalkutusta" kun oltaisiin samalla tasolla.

Luulen, että lähden omilleni. En enää edes jaksa ymmärtää. Inhottaa vilkaistakin häneen päin.

Todellaymmälläni kirjoitti:

Kiitoksia vaan vastauksista, on sinun jutuissasi perää, mutta tämän tapahtuneen myötä (kuten tuolla jo joku aikaisemmin tuumasi), huomasin, että loppujen lopuksi meillä on maton alle haudattuna paljon ongelmia. Ja nyt niitä tarkemmin miettineenä, kaikki vain kulminoitui tähän. Kriisi ei todellakaan ole pelkkä tyrkkäisy vaan kaikki tämä 15 vuotta.

Mitäs sotkeuduin ottamaan kiltin miehen, vähemmän koulutetun, koulukiusatun, alemmuudentuntoisen väipäkkeen. Minä olen häneen nähden naarastiikeri, olisi pitänyt ottaa itseni tasoinen mies, jolla on omia mielipiteitä ja rakenteessakin voimaa ettei ole luudanvarsi. Ainahan se on vähän hassulta tuntunut, että naisena olen lihaksikkaampikin kuin hän. Olisi ollut myös alusta alkaen varoittava esimerkki se, ettei miehellä ole omia mielipiteitä; totta hitossa niitä olisi pitänyt olla, pitää olla luonteenlujuutta, että voi olla tasavertainen aisapari.

Me ei olla oltu koskaan, sen näki viimeistään nyt. Olen aina sanonut minne mennään, miten ja mitä tehdään. Mies tulee perässä kuin pässi narussa. Ei, ei se oo hyvä juttu ollenkaan. Nyt tapahtuneen jälkeen en voi sietääkään häntä, ehkä hänellä on myös ymmärryksessä jotain vikaa, miten ihmisiä tulkitaan. Koska hän on liian kiltti väipäke (nyt myös heikkohermoinen sellainen), alan inhoamaan kaikkea ja sitten tulen sanoneeksi, ja lopulta käy näin kun kävi. Miehessä pitäisi olla vastusta ja sitä, että osaa ottaa myös ohjat, niin ei käy naisen hermon päälle. Sitten ei tule sitä teidän peräänkuuluttamaanne "nalkutusta" kun oltaisiin samalla tasolla.

Luulen, että lähden omilleni. En enää edes jaksa ymmärtää. Inhottaa vilkaistakin häneen päin.

Lue lisää

"Mitäs sotkeuduin ottamaan kiltin miehen, vähemmän koulutetun, koulukiusatun, alemmuudentuntoisen väipäkkeen. Minä olen häneen nähden naarastiikeri, olisi pitänyt ottaa itseni tasoinen mies, jolla on omia mielipiteitä ja rakenteessakin voimaa ettei ole luudanvarsi."

Niin, sinä sorruit ottamaan välpäkkeen. Sen sijaan miestä ei oteta. Mies ottaa ja on riskinsä, ettei se ota kiukuttelijaa.

Ratikkakuski kirjoitti:

"Mitäs sotkeuduin ottamaan kiltin miehen, vähemmän koulutetun, koulukiusatun, alemmuudentuntoisen väipäkkeen. Minä olen häneen nähden naarastiikeri, olisi pitänyt ottaa itseni tasoinen mies, jolla on omia mielipiteitä ja rakenteessakin voimaa ettei ole luudanvarsi."

Niin, sinä sorruit ottamaan välpäkkeen. Sen sijaan miestä ei oteta. Mies ottaa ja on riskinsä, ettei se ota kiukuttelijaa.

Lue lisää

Onpa toisaalta jännä, että sen kummemmin miehen sanomisistakaan tietämättä asetutaan miestä puolustamaan. Mutta eihän siinä mitä. Jos on oikeasti "kiukuttelija"/"prinsessa" aina ja kaikkialla, ei sellaista tarvitsekaan "ottaa". Mutta minä en lukeudu sellaisiin. Mieluummin olen yleensä omassa rauhassani ja hiljaa, mutta en sentään yli-ihminen ole. Ärsyyntyminen tulee kaikille joskus. Saako silloin käydä käsiksi?

P.s. Eikä muuten mieskään niin vaan naista "ota". Mies saa sen, mikä annetaan. Ja monella siihen tyytyminen.

Todellaymmälläni kirjoitti:

Onpa toisaalta jännä, että sen kummemmin miehen sanomisistakaan tietämättä asetutaan miestä puolustamaan. Mutta eihän siinä mitä. Jos on oikeasti "kiukuttelija"/"prinsessa" aina ja kaikkialla, ei sellaista tarvitsekaan "ottaa". Mutta minä en lukeudu sellaisiin. Mieluummin olen yleensä omassa rauhassani ja hiljaa, mutta en sentään yli-ihminen ole. Ärsyyntyminen tulee kaikille joskus. Saako silloin käydä käsiksi?

P.s. Eikä muuten mieskään niin vaan naista "ota". Mies saa sen, mikä annetaan. Ja monella siihen tyytyminen.

Lue lisää

"P.s. Eikä muuten mieskään niin vaan naista "ota". Mies saa sen, mikä annetaan. Ja monella siihen tyytyminen."

Valitettavasti. Moni päätyy kumppaniin, joka tarjoaa hetken helpotusta, eikä vastaa elämänmittaisiin haasteisiin. Onpa kyseessä sitten seksi, perheidylli tai muu puolivillainen syy.

(Ihme ja kumma, että olen koskaan löytänyt vastakappaleeni...)

Nainen väsyy lopulta kiltin miehen "mykkyyteen". Oppisi hänkin kommunikoimaan. Minä kysyn kerran, toisen ja vielä kolmannenkin ja äijä ei vaan vastaa. Esim. jos kysyn päivällä tekstarina häneltä jotain, ikänään ei vastausta tule, hänet on pakotettava joka paikkaan mukaan. En aio odottaa hänen vitkastelujaan koko ikääni. Ja totta kai, puolustan viimeiseen vetoon itseäni jos päälle vielä käydään. Etkö itse itseäsi puolustaisi? Annatko lyödä, tyrkkiä tms. vapaasti?

Seuraavaksi minulla on paikka vapaana raamikkaalle miehiselle miehelle, jolla ei alunperinkään ole mitään alemmuuskompleksia tai luonteen viurahduksia, ja joka on keskustelu- ja reagointitaitoinen. Ei tässä rinnalla mikään pieksevä hiiri pärjää vaan tunneälykäs luonteikas miehen kokoinen mies.

No tuosta päätellen teidän välinen vuorovaikutus ei toimi, oikeastaan ollenkaan. Sinä et arvosta miestäsi, vaan pikemminkin halveksit häntä ja haukut (noista edellisistä kirjoituksista päätellen). Jos olisit tunneälykäs itse, olisit keksinyt keinon millä aktivoisit miestä. Ellei siitä kuitenkaan olisi tullut mitään, olisit hakenut eroa. Turha sitä on epätyydyttävään suhteeseen jäädä.

Elämäni miehet ovat aina olleet, jokainen, itseäni huomattavan paljon pidempiä ja muutenkin raamikkaampia. Kukaan heistä ei ole ollut väkivaltainen minua kohtaan. Jos olisi ollut, yksikin lyönti, niin olisin lähtenyt läiskimään. Se olisi ollut byebye sitä yhdeltäkin kerralta. Tässä tilanteessa, mutta muutenkin ajattelen, että paras puolustus on poistua paikalta. Näin se menee. Olen käynyt itsepuolustuskurssin :).

Sitten mitä henkiseen väkivaltaan tulee, niin en myöskään sietäisi kumppaniltani kertaakaan minun haukkumista ja nimittelyä (seksin vonkaamista en myöskään siedä). Siltäkin olen säästynyt. Mikäli joku miehistäni olisi sanonut minua kerrankin jollain rumalla nimellä, olisin ottanut eron vakavasti harkintaan.

Sinulla on ollut helppo elämä, onnittelut siitä. Kuulostat nuorelta. Lähdet karkuun ja sallit, mitä sinulle tehdään. Mies ei ole mikään nukke, jolla leikitään; jos on kovat otteet niin silloin ne on, myös naisella. Mitä tulee siihen, että kuulostan nyt halveksivan häntä, voit sisälukutaitoisesti varmasti sen käsittää, miksi. Aihe: Käsiksi käyminen. Ennen tätä en koskaan aiemmin esimerkiksi kutsunut häntä väipäkkeeksi, hiireksi. Teot synnyttää halveksuntaa. Ei se satu ennen kuin osuu tyttöhyvä...

Sanot myös että mies on alemmuudentuntoinen koulukiusattu. Se vahvistaa sen että hän ei ole kiltti vaan sisäänpäin kääntynyt ja patoaa sisälleen ties mitä asioita.

Sanot myös että olet miestä fyysisestikin paljon vahvempi. Se selittää sen että mies raukkamaisesti työnsi sinut jyrkänteeseen.

Sanot myös olevasi valmis puolustautumaan, mutta tuollaiselta mieheltä ei voi puolustautua. Sellainen mies hyökkää siten ettet voi puolustautua.

Kyllä pysyvä ero taitaa olla viisain ratkaisu, kun ongelmanne ovat jo johtaneet siihen että mies yritti raukkamaisesti tappaa sinut tai ainakin hyväksyi sen riskin että raukkamainen tekonsa voi johtaa pahaan loukkaantumiseen ja kuolemaan.

Hyvin määrittelit kaksi erilaista kilttiä miestyyppiä. Hyvähermoinen ja hyvätahtoinen ei aiheuta tahallisesti toisella pahaa oloa arjessa. Passiivisten kanssa voi erehtyä luulemaan, että oi, sehän vasta kiltti tössykkä. Ja sitten sitä ravisteleekin kaikki hiljaisuuden takana olevat traumat.

Luuletko tosiaan, että hän tekisi jotain uudestaan? Kun kuitenkin niin pitkään ollut ihan suht' normi mies ärähtelyjä ja huutamisia lukuun ottamatta. Meinasin kyllä ehdottaa, että menisi johonkin vihanhallinta-ryhmään, mutta jätin sitten sanomatta..

En usko sitä, että tappaa halusi, mutta aiheuttaa hetkellistä kipua. Ehkä hän ihan hitusen itsekin säikähti, se oli sellainen sekunnin sadasosan silmien vilaus. Totaalinen hermojen menettäminen. Riidat on riitoja, ja tuossakin tilanteessa ei ollut todellakaan mikään suljettu tila. Olisi kävellyt kauemmas pois, mutta kun ei. Minä olin jo sanottavani sanonut ja menin eri suuntaan, hän tuli takaisin perässä, ja teki mitä teki.

Omalta kohdaltani pelottavaa on se, että en saa mieleeni enää sitä entistä hellää tunnetta miestä kohtaan, mikä on yleensä kuitenkin riitojen jälkeen noussut pintaan takaisin ja olen mennyt lähelle ja on sovittu. Nyt minua on lähinnä itkettänyt ja puistattanut.

Mies36 kirjoitti:

Sanot myös että mies on alemmuudentuntoinen koulukiusattu. Se vahvistaa sen että hän ei ole kiltti vaan sisäänpäin kääntynyt ja patoaa sisälleen ties mitä asioita.

Sanot myös että olet miestä fyysisestikin paljon vahvempi. Se selittää sen että mies raukkamaisesti työnsi sinut jyrkänteeseen.

Sanot myös olevasi valmis puolustautumaan, mutta tuollaiselta mieheltä ei voi puolustautua. Sellainen mies hyökkää siten ettet voi puolustautua.

Kyllä pysyvä ero taitaa olla viisain ratkaisu, kun ongelmanne ovat jo johtaneet siihen että mies yritti raukkamaisesti tappaa sinut tai ainakin hyväksyi sen riskin että raukkamainen tekonsa voi johtaa pahaan loukkaantumiseen ja kuolemaan.

Lue lisää

Siis mitä? Kyllä koulukiusattu voi olla kiltti! Samoin ihmiset ovat sisäänpäin kääntyneitä, tai ulospäin. Molemmat ovat yhtä normaaleja. Täytyy ymmärtää millainen toinen on.

Kuten tuossa edellä sanottiin, ap:lla ja hänen miehellään ei vuorovaikutus toimi. Syynä siihen ei kuitenkaan ole miehen introverttiys, vaan parin välinen vuorovaikutussuhde, joka saattaa olla, ja tässä tapauksessa onkin hyvin moniulotteinen ja sekava. Niinikään kun mies ei vastaa ap:n viesteihin, se ei johdu hänen sisäänpäin kääntyneisyydestä vaan juuri tuosta huonosta, ja haitallisestakin vuorovaikutuksesta. Ap ei saa miestään kommunikoimaan yhtään paremmin nimittämällä tätä välpäkkeeksi ja mykäksi. Vaan aivan päinvastoin. Mies on entistä hiljaisempi. En yleensäkään ymmärrä miksi pariskunta puhuu toisistaan rumasti, riitelee, huutaa ja mellastaa (puhumattakaan että käydään käsiksi). Se on henkistä saastetta, sitä levittämällä ei saada mitään hyvää aikaan. Kun toinen tuntuu olevan "vastapuoli", jota syytellään, arvostellaan jne. niin ollaan todella syvällä suossa.

Ei tätä oikein voi ottaa tosissaan. Että ihan tapon yritys? Eiköhän hän olisi voinut vaikka makuuhuoneessa hakata naamasi sisään ja sen jälkeen tukehduttaa tyynyllä jos olisi halunnut tappaa? Itse en ainakaan tönäisisi ojaan jos yrittäisin tappaa.

Samaa mieltä jopalin kanssa.

Kypsä ihminen ymmärtää myös, että voi olla huonoja hetkiä. Ihan yhtä paljon, muusta kiltteydestään huolimatta, osaa mieskin sanoa ilkeitä asioita. Se kohta teiltä on jäänyt huomaamatta. Olen jopa oppinut häneltä, miten lapsellisesti ihminen voikaan käyttäytyä, kiitos siitä vaan, että moinen on tarttunut.

Sinulla ei varmasti koskaan ole ollut huonoa päivää. Minä tunnustan kyllä rehellisesti, että ihminen olen kiukkuineni päivineni, mutta aikuisena pyydän myös anteeksi. Mutta sovitaan sitten niin, että minä olin kypsymätön ja ansaitsin ruhjeet. Annetaan lupa, että sai murjoa tämän kerran. Monia helpottaa ja nukuttaa paremmin.

Kypsä ihminen ei pura huonojakaan hetkiä töykeästi toista kohtaan. Voit sanoa asiallisesti että on huono hetki ja haluat olla rauhassa, tarkalleen näillä sanoilla.

TheOtus kirjoitti:

Kypsä ihminen ei pura huonojakaan hetkiä töykeästi toista kohtaan. Voit sanoa asiallisesti että on huono hetki ja haluat olla rauhassa, tarkalleen näillä sanoilla.

Onko pinna palanut joskus? Sinulla kokemusta kun vuorosanatkin?

Ihan kuule olen työkaverillekin sanonut joskus ettei oikein juttu kiinnosta tänään kun on jostain asiasta huono fiilis.

Vaimon valittaminen ei oikeuta väkivaltaan, mutta se hyvin usein selittää väkivallan. Haluaisin tietää onko mies koskaan, tai kuinka usein huutanut vaimolle päin naamaa "nyt turpa kiinni" tai edes "suu tukkoon"? Kysyn tätä siksi, kun aina silloin tällöin näkee, tai kuulee marketeissa tms. pareja, joista vaimo jäkättää aivan konekiväärin lailla miehelleen aivan käsittämättömän typeristä asioista, ja ihan turhista. Oikeasti tekisi mielisi itse lyödä noita eukkoja. Edes pikkuisen poskelle "nyt hiljaa". Ennen olin itsekin vakaasti sitä mieltä, että kaikenlainen fyysinen väkivalta on ehdottomasti kiellettyä. Mutta nyt olen laajentanut näkemystäni koskemaan myös henkistä väkivaltaa. Jos itse henkisesti takoo toista, ei todellakaan ole ihme, että toinen käy jossain vaiheessa käsiksi. Jotkut eivät provosoidu mistään, mutta jatkuva jänkyttäminen toiselle on ns. leikkiä tulen kanssa.

Lähteminen on vaikeaa. Olen tunne-ihminen, jäisin tai lähtisin, kyyneleet nousevat silmiin. En tiedä, mihin suuntaan ja mikä olisi parasta. Historia on pitkä, mutta yhteiselo huolestuttavaa. Kaikkien edellä mainittujen kommenttien tunteiden lisäksi tunnen myös sääliä miestä kohtaan, ehkä jo huoltakin, mutta rakkautta en enää. Olen vihainen, säikähtänyt, surullinen ja säälin. Kaikki tunteet ovat sekamelskassa. Kenellekään ulkopuoliselle en ole vielä sanonut. Molempien appivanhemmat mm. luulevat, että lomahan oli oikea unelmaloma. Olen näytellyt iloista, innokasta ja reipasta, että hyvin meni!

Niin, ihmettelin tuossa itsekin, että useasta kommentista saa sen kuvan, että "ole hiljaa kokonaan, niin et saa turpiisi". Niin kuin olisi miehillä oikeus joka kerta käydä suukovun jälkeen kiinni tekstiiliin. Ei sekään ajatusmaailma ihan tervettä ole.

Olisin ollut yhden miehen nainen.

Olipa naarastiikerin rakkaus vahvaa kun itse saa omalla vuosia kestäneellä urputuksellaan toiselta hermot palamaan ja rakkaus meni siinä. Kannattaisi miettiä onko joka asia valittamisen arvoista ja välillä voisi miestä vaikka kehuakin.

TheOtus kirjoitti:

Olipa naarastiikerin rakkaus vahvaa kun itse saa omalla vuosia kestäneellä urputuksellaan toiselta hermot palamaan ja rakkaus meni siinä. Kannattaisi miettiä onko joka asia valittamisen arvoista ja välillä voisi miestä vaikka kehuakin.

Lue lisää

Juuri sanoin, että tunteet ovat sekamelskaa. Mies toimi tutuksi rakkaaksi mieheksi yllättävällä tavalla vaikka luulisi näihin vuosiin jo tietävän, miten riitely-kaava etenee ja sen, että homma rauhoittuu. Kyllä se tietää lyhytvihaisuuden ja sopimiskyvyn ja anteeksipyytämisen taidon. Menenkö nyt kehumaan? Sinä et tiedä sitä, mitä olen hänen eteensä vuosien aikana tehnyt. Olenko minä saanut mistään kiitosta? No minä kehun ja sanon, että anna tulla toisenkin kerran, eikös sitä sanota, että käännä toinen poski.

oogjgf kirjoitti:

Vaimon valittaminen ei oikeuta väkivaltaan, mutta se hyvin usein selittää väkivallan. Haluaisin tietää onko mies koskaan, tai kuinka usein huutanut vaimolle päin naamaa "nyt turpa kiinni" tai edes "suu tukkoon"? Kysyn tätä siksi, kun aina silloin tällöin näkee, tai kuulee marketeissa tms. pareja, joista vaimo jäkättää aivan konekiväärin lailla miehelleen aivan käsittämättömän typeristä asioista, ja ihan turhista. Oikeasti tekisi mielisi itse lyödä noita eukkoja. Edes pikkuisen poskelle "nyt hiljaa". Ennen olin itsekin vakaasti sitä mieltä, että kaikenlainen fyysinen väkivalta on ehdottomasti kiellettyä. Mutta nyt olen laajentanut näkemystäni koskemaan myös henkistä väkivaltaa. Jos itse henkisesti takoo toista, ei todellakaan ole ihme, että toinen käy jossain vaiheessa käsiksi. Jotkut eivät provosoidu mistään, mutta jatkuva jänkyttäminen toiselle on ns. leikkiä tulen kanssa.

Lue lisää

On huutanut, että turpa kiinni. Siihen se on jäänytkin. Yhden kerran aiemmin on autossa läpsäissyt jalkaan, mutta sitä minä en laske miksikään lyönniksi. Se oli enemmänkin juuri sitä, että ole nyt hiljaa, sellainen läpsy. Tuo kovaotteinen tyrkkäisy, siinä oli raivoa ja tarkoitusta. Ihan eri juttu. Minusta me tarvittaessa riidan sattuessa rähjätään molemmat yhtä paljon kun kumpikin saa moottorin käyntiin. Mutta ruhjejäljissä saa mennä raja. Ehkä alan olla jo itsestäänselvyys, että siinähän se on kuitenkin aina. Että pikku kopsiminen mitään tässä vaiheessa haittaa. Ei se kyllä niin vaan mene.

Kyllä, olen aika lihaksikas. Keskiverto naista lihaksikkaampi. Työ ja harrastus saa aikaan voimat ja lihakset. Enkä tarkoita mitään typerää salihuhkimista, vaan oikeaa ruumiillista raskasta työtä. Moni mies on katsonut hauista ja sanonut "oho", ja huvikseen väännetty kättäkin :) Enkä sano tätä kehuakseni, mutta pienemmät miehet ovat vaan pienempiä minusta. Mutta en minä näitä lihaksia siksi hanki, että tapella pitäisi. Provosoiko se jotenkin? Vai mikä ärsyttää? Minä haluan olla miehelle nainen, jolle ollaan helliä ja rakastavia, ja rakastetaan vaikka riidellään.

Sillä voi olla sellanen juttu, etä jos pimahtaa jostain tärkeästä asiasta, niin ei pysty hallitsemaan (erittäin suutuksissa) kokemusta on

Ja sitten varsinkin, jos olette olleet 15 v yhdessä, niin voi olla että tunnut miehelle itsestäänselvyytenä, mikä lisää riskiä liian holtittomaan käytökseen (uskon, että se on ominaisuus, en voisi kuitenkaan kuvitella tekeväni naiselle pahaa, tosin ei ole mitään kokemusta..), tai toisin sanoen ei tajua ettei ihmistä voi kohdella tuolla tavoin.

Keskustele sen kanssa kahdestaan, äläkä sotke mitään ulkopuolisuutta siihen, ja yritä löytää se rakkaus takaisin, en nyt oikein osaa muuta neuvoa sanoa. Ylempänä muuten luki, että "isompi asia kuin tekiessään ajatteli", korostan, että jos henkilöllä on samanlainen piilevä pimahtaminen kuin minulla, ei siinä tilanteessa ole ajatuksella minkäänlaista sijaa. Ja luin myös yläpuolella olevaa juttua, taidat käyttää täysin vääriä keinoja, jotka vain ärsyttävät häntä lisää, jos mies on tullut kuin "pässi narussa" koko ajan, saattaa olla että hän on heräämässä siihen, uskomatonta tosiaan 15 V ja tunnut olevan nyt eri maata miehesi kanssa (kiltteyteenkö rakastuit)? Olisiko aika pysähtyä keskustelemaan, mitä haluatte toisiltanne?

Todellaymmälläni kirjoitti:

Kyllä, olen aika lihaksikas. Keskiverto naista lihaksikkaampi. Työ ja harrastus saa aikaan voimat ja lihakset. Enkä tarkoita mitään typerää salihuhkimista, vaan oikeaa ruumiillista raskasta työtä. Moni mies on katsonut hauista ja sanonut "oho", ja huvikseen väännetty kättäkin :) Enkä sano tätä kehuakseni, mutta pienemmät miehet ovat vaan pienempiä minusta. Mutta en minä näitä lihaksia siksi hanki, että tapella pitäisi. Provosoiko se jotenkin? Vai mikä ärsyttää? Minä haluan olla miehelle nainen, jolle ollaan helliä ja rakastavia, ja rakastetaan vaikka riidellään.

Lue lisää

Sinulla on paha harhaluulo työllä hankituista voimistasi. Samanpainoisella miehellä on luontaisesti enemmän lihasmassaa kuin naisella ja useimmat miehet ovat vieläpä painavampia kuin useimmat naiset.

eriasiassa kirjoitti:

Sillä voi olla sellanen juttu, etä jos pimahtaa jostain tärkeästä asiasta, niin ei pysty hallitsemaan (erittäin suutuksissa) kokemusta on

Pystytkö mitenkään laannuttamaan raivoa, miten se "pimahtaminen" etenee, teetkö asian raivoissasi loppuun vai rauhoitutko ennen kuin asia pääsee kaikista pahimmaksi? Mitä ajattelet silloin kun tunne on pahimmillaan ja mikä saa tilanteen tasaantumaan?

eriasiassa kirjoitti:

Keskustele sen kanssa kahdestaan, äläkä sotke mitään ulkopuolisuutta siihen, ja yritä löytää se rakkaus takaisin, en nyt oikein osaa muuta neuvoa sanoa. Ylempänä muuten luki, että "isompi asia kuin tekiessään ajatteli", korostan, että jos henkilöllä on samanlainen piilevä pimahtaminen kuin minulla, ei siinä tilanteessa ole ajatuksella minkäänlaista sijaa. Ja luin myös yläpuolella olevaa juttua, taidat käyttää täysin vääriä keinoja, jotka vain ärsyttävät häntä lisää, jos mies on tullut kuin "pässi narussa" koko ajan, saattaa olla että hän on heräämässä siihen, uskomatonta tosiaan 15 V ja tunnut olevan nyt eri maata miehesi kanssa (kiltteyteenkö rakastuit)? Olisiko aika pysähtyä keskustelemaan, mitä haluatte toisiltanne?

Lue lisää

Kiltteyteen ja herrasmiesmäisyyteen rakastuin, olimme aika nuoria. Hän ei remunnut, rällännyt, ryypännyt, ei pettänyt eikä mtn muuta sellaista. Oli enemmänkin hiljainen. Joka päivä sanoi kuinka paljon minua rakastaa, kehui, miten kaunis olen, oli todella kiltti mies ja tuntui turvalliselta, että tapahtuipa mitä hyvänsä, hän oli aina siinä (ja on ollutkin, kaikki oman elämäni karikot, mies on ollut siinä rinnalla). Hänellä on kuitenkin suht perinteiset arvot ja jalat maassa. Ei ole mikään juppi, minkä pitäisi materialismilla, autoilla ym. merkkirileillä päteä, ja sitä minä arvostan. Suht vaatimaton ihminen.

Tuntuu siinä pimahtamisessa siltä, että puran vihan, vaikka kuolisin itse.
Se kehittyy melko lyhyessä ajassa, vähän pitemmässä ajassakin (korkeintaan nukutun yön jälkeen) se unohtuu. Jos pimahtaminen kuitenkin tapahtuu, luulen, että se laantuu viimeistään väsymykseen tai pelästymiseen (teoista). Millään ei ole siinä vihanpuuskassa mitään väliä, laantuu aika nopeasti, mutta voi olla hieman aikaa huonolla tuulella. Näitä ei ole siis sattunut, kun sen 2-3 kertaa elämässäni suunnattomasta ärsytyksestä (ainakin koin sen niin, tosiasiassa vihastuminen on ollut kovin järjetöntä ja hulluakin jälkeenpäin ajateltuna, mutta sitä ei siinä vaiheessa ymmärrä), nyt ei pitkään aikaan. No älä ainakaan näytä uhkaavaa :D Olen aina hajottanut esineitä, kun niitä on ollut paljon ympärillä, ehkä siellä kävelytielläkään ei ollut mitään muuta mihin tarttua ja oli johonkin purettava se.

TheOtus kirjoitti:

Sinulla on paha harhaluulo työllä hankituista voimistasi. Samanpainoisella miehellä on luontaisesti enemmän lihasmassaa kuin naisella ja useimmat miehet ovat vieläpä painavampia kuin useimmat naiset.

Lue lisää

En minä sano, että olisin välttämättä vahvempi kuin yksikään mies, mutta en aio antaa enää itseeni väkivaltaisesti koskea yhdenkään miehen. Opin minäkin tästä jotain. Yhtään käsiksi käymistä ei tule ilman puolustautumista. Omilta jalan sijoiltani en karkuun lähde juoksemaan. Sanoin sen myös miehellenikin, se tietää sen.

eriasiassa kirjoitti:

Tuntuu siinä pimahtamisessa siltä, että puran vihan, vaikka kuolisin itse.
Se kehittyy melko lyhyessä ajassa, vähän pitemmässä ajassakin (korkeintaan nukutun yön jälkeen) se unohtuu. Jos pimahtaminen kuitenkin tapahtuu, luulen, että se laantuu viimeistään väsymykseen tai pelästymiseen (teoista). Millään ei ole siinä vihanpuuskassa mitään väliä, laantuu aika nopeasti, mutta voi olla hieman aikaa huonolla tuulella. Näitä ei ole siis sattunut, kun sen 2-3 kertaa elämässäni suunnattomasta ärsytyksestä (ainakin koin sen niin, tosiasiassa vihastuminen on ollut kovin järjetöntä ja hulluakin jälkeenpäin ajateltuna, mutta sitä ei siinä vaiheessa ymmärrä), nyt ei pitkään aikaan. No älä ainakaan näytä uhkaavaa :D Olen aina hajottanut esineitä, kun niitä on ollut paljon ympärillä, ehkä siellä kävelytielläkään ei ollut mitään muuta mihin tarttua ja oli johonkin purettava se.

Lue lisää

Jutussasi on paljon tolkkua, huomaan, että tiedät mistä puhut. Kiitos, että kerroit oman kokemuksen ja näkemyksen. En todellakaan haluaisi olla todistamassa ultimaattista räjähdystä tai pahentaa sitä kenenkään kohdalla.

eriasiassa kirjoitti:

Tuntuu siinä pimahtamisessa siltä, että puran vihan, vaikka kuolisin itse.
Se kehittyy melko lyhyessä ajassa, vähän pitemmässä ajassakin (korkeintaan nukutun yön jälkeen) se unohtuu. Jos pimahtaminen kuitenkin tapahtuu, luulen, että se laantuu viimeistään väsymykseen tai pelästymiseen (teoista). Millään ei ole siinä vihanpuuskassa mitään väliä, laantuu aika nopeasti, mutta voi olla hieman aikaa huonolla tuulella. Näitä ei ole siis sattunut, kun sen 2-3 kertaa elämässäni suunnattomasta ärsytyksestä (ainakin koin sen niin, tosiasiassa vihastuminen on ollut kovin järjetöntä ja hulluakin jälkeenpäin ajateltuna, mutta sitä ei siinä vaiheessa ymmärrä), nyt ei pitkään aikaan. No älä ainakaan näytä uhkaavaa :D Olen aina hajottanut esineitä, kun niitä on ollut paljon ympärillä, ehkä siellä kävelytielläkään ei ollut mitään muuta mihin tarttua ja oli johonkin purettava se.

Lue lisää

Kertomassasi on tolkkua. Kiitos näkemyksistäsi ja kokemuksista. Huomaan, että tiedät hyvin mistä puhut. En todellakaan haluaisi olla todistamassa kenenkään ultimaattista räjähdystä.

Lopuksi vielä. Koen samaistuvani kuvailemaasi mieheen. Saatan olla itse "kulkuri", oman onneni seppä. Tiedän, että kumppanin kanssa pitää tehdä töitä. Hän ei ehkä tee, surullista. Hän pääsee liian helpolla. Todellakin, nössykkä.

eriasiassa kirjoitti:

Lopuksi vielä. Koen samaistuvani kuvailemaasi mieheen. Saatan olla itse "kulkuri", oman onneni seppä. Tiedän, että kumppanin kanssa pitää tehdä töitä. Hän ei ehkä tee, surullista. Hän pääsee liian helpolla. Todellakin, nössykkä.

Lue lisää

Asiallinen mies tunnut kumminkin muutoin olevan kun osaat analysoida itseäsi noin tarkkaan, ja tähän meidänkin ongelmaan peilaat noin järkevästi omaa tilannettasi. Avasit kyllä minun silmiäni kun toit tällaisen miesnäkökulman esiin. Juuri näin kun tekee, että mies p u h u u, niin voi olla erittäin hyvä mahdollisuus, että nainenkin y m m ä r t ä ä. :) Pääasia ettei toista kohtele välinpitämättömästi ja pyöri omissa maailmoissaan. Lienekö se meillä ratkaisevin tekijä räjähdyksiin.

Kiitos paljon.

Joo olisi todella ihmeellistä myös, jos mies olisi jaksanut kuunnella 15 vuotta vaimonsa valitusta.

Aivan, juuri näin myöskin kjkjgfjfh. Hieman ihmetyttää teksti, jos ap:n mies muka ollut aina rauhallinen ja lempeä. Voittehan te ap mennä apua hakemaan. Omassa käytöksessäsi on vikaa ja voit muuttaa sitä ja mies tietenkin ehdottomasti luopuu tuosta väkivallasta, mutta suhteessanne voi olla muutakin vikaa ja luottamus on vähän sellainen juttu, että sitä on vaikea palauttaa tuollaisen jälkeen. Avun hakemisesta on kuitenkin aina apua ainakin sinulle, vaikka eroaisittekin.