Eläinsuojelua, aktivismia vai mitä ?

hämillään

Kävin taannoin Somerolla eläinsuojelukeskusTuulispäässä. Tutustuin paikkaan ennakolta nettisivujen kautta ja nyt käytyäni paikan päällä heräsi paljon ajatuksia aiheesta.

Onx toi tuulispää eläinsuojelu- vai eläinaktivismikeskus ? Monesti tuntuu, että noiden nettisivuilla kannattajajista suurin osa eläinsuojelijeluun myönteisesti suhtautuvia mutta keskuksen varsinainen ideologia on lähempänä aktivismia. Aktivismia tukee myös Animalia yhteistyö. Miten ihmeessä noiden kannattajat mahtuu samalle temmelkyskentälle.

Suojelukäsitettä tukee, että keskus käyttää selkeästi eläimiä hyväkseen rahankeruussa, mutta aktivismiin sopii taas tuo periaatteellinen eläinten hyväksikäytön vastustaminen (joka ei siis koske itse tuulispäätä).

Vaarana tässä on selkeästi se, että kaikki kannattajat eivät välttämättä tiedä millaista toimintaa ovat tukemassa.Toisaalta painotus voi myös muuttua, mikäli aktivismiin suuntautuneet voimat saavat enemmän jalansijaa yhdistyksessä.

Suurin osa kannattajista ovat asteella "onpa söpöjä eläimiä" ja täytyykin nostaa hattua keskuksen toimijoille hyvin tarkoitushakuisista ja tunteisiin vetoavista kuvista ja tarinoista, joilla varmaan saavutetaan ihan mukavat tulokset (rahallisesti). Eläinsuojelukeskus on myös luonut erinomaisen suhdeverkoston tiedotusvälineisiin, josta päättellen kävijöitä lienee mukavasti. Paikan saavutettavuus ilman omaa autoa on surkea, joten maapallo tuskin kiittää päästöistä. Onneksi paikallakäydessäni vieraiden ja kannattajien autokanta oli uudehkoa, tosin monet sanoisivat autoja enemmän suurituloisille kuuluviksi, joka tukee mukavasti kassaa. Ilmeisesti pääkaupunkiseutu on hyvin edustettuna kävijöissä.

Mielenkiintoni herätti myös se, että saamani käsutyksen mukaan tuo yhdistys toimii ihan yksityisen ihmisen tiloissa. Tuntuu oudolta, että rahankeruu yhdistyksen varjolla on mahdollista osin yksityisen henkilön omistamaan kiinteistöön. Mitä tapahtuu rahankeruulla ja talkootyöllä aikaansaaduille investoinneille, jos tilanomistaja menettääkin mielenkiintonsa aatteeseen ja päättää vaihtaa kaiken kiinteän ja irtaimen rahaan, jonka käyttää ihan omaan yksityiseen tarkoitukseensa. Kyllä minä ainakin olisin todella varovainen ylimääräisen rahani sijoituksen suhteen.Vai olenko käsittänyt jotai väärin tuulispään omistussuhteista ? Mikäli olen niin varmaan joku korjaa tietoni oikeaksi.

8

3974

    Vastaukset 8

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Ostoskorissa

      Ainakin vääristävää tietoa nettisivuilla.

      • usdfusdf-aka-asdfasdf

        vihernarsistit nyt aina esittävät manipuloitua tietoa faktana.


      • totuudenlorvi

        Aika monessakin suhteessa tuulispään nettisivut ei ihan totuudenmukaisia. Nettisivujen Medialle lehdellä on lueteltu melkein kaikki lehti, netti ja teevee jutut, missä tuulispää on ollut. Pois luettelosta on jätetty ainoastaan tuulispäähän realistisesti eli puolueettomasti tai kriittisesti suhtautuvat jutut. Esimerkkinä maaseutumedian tekemät jutut. Ei ole kovin rehellistä jättää kriittisiä asioita pois sivuilta.


      • Anonyymi
        usdfusdf-aka-asdfasdf kirjoitti:

        vihernarsistit nyt aina esittävät manipuloitua tietoa faktana.

        Ai vittu sentään 😂😂 👏
        Älykääpiö lanseeras uuden termin, "vihernarsisti" 😂😂
        Kiitos 👏👏


    • Anonyymi

      Minua myös arveluttaa tuo talouspuoli. Jos omistaja lopettaa, käy huonosti tai muuta, onko selkeää jatkajaa? Onko tätä mietitty jo nyt? Kukaan ei ole ikuinen, edes eläinsuojelija.

      Nettisivuja selatessani ja etenkin talkoolaisia -kohdassa jäi vähän ilmaan, miksi juuri vapaaehtoisiksi talkoilemaan tulleet eivät välttämättä pääse hoitamaan eläimiä. Siitä kyllä etukäteen varoitetaan, mutta pettymys lienee kova paikanpäällä.

      Nuoruudessani hevostalleilla roikkuneena, talkoolaisena sielläkin, komento tuntuu periytyneen. Kovia ehtoja tulijoille, pomotukselta suorastaan vaikuttavaa. Mitä saa puhua, mistä ei saa puhua.

      Ulkovessa voi monelle kaupunkilaiselle olla epämiellyttävä kokemus. Onko vapaaehtoisilla talkoolaisilla mitään oikeuksia? Ei oikein vaikuta siltä.

      Ne talkoolaisethan tulevat omilla kyydeillä, omilla rahoilla ja vapaa-ajalla. Jotain oikeuksia myös heille sopisi luvata eikä päsmäröidä jo tekstissä.

      Voihan se talkoilu olla sitten ihan mukavaa ja sutjakkaa, mutta vanhana tallityttönä ennakoin jonkinlaista keskitysleiriä lainausmerkeissä. Kastijakoa, tiukkaa kuria ja töiden jakamista suosikeille ja ei-suosikeille ne ulkovessasiivoukset ym.

      Mediassa on tosiaankin vain myönteisiä juttuja. Toimittajat harvoin menevät talkoisiin. Tutkivalle toimittajalle raha-asioiden selvittely ja muu puoli voisi olla mielenkiintoista puuhaa.

    • Anonyymi

      Erikoista, ettei vapaaehtoisille tarjota talon puolesta ruokaa. Tuo omat vegaanieväät mukana, voi sentään säilyttää ne jääkaapissa. Kauheasti kiitoksia.

      Eikö nyt pitäisi edes yksi ruoka tarjota? Saattehan te aika paljon ilmaista rahaa lahjoittajilta, eikö edes keittoaineksia niistä saisi?

    • Anonyymi

      Täällä roskaväen ihmisjätefoorumilla perseturvat mutuilevat ja mökeltävät runkkureiästä kaivettua vajakkipaskaa kyrpä kourassa ja kuset silmillä.

    • Anonyymi00008

      Kävin tänään Tuulispäässä ja olipa hieno paikka!

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Ei käy sääliksi sitä miestä

      Sitä saa mitä tilaa.
      Ikävä
      176
      1530
    2. Muistakaa pojat tämä.

      Mies joka haluaa naisen, löytää keinon. Ei epäröi eikä hämmennä. Tekee kaiken eteenne.
      Ikävä
      96
      736
    3. En ehkä onnistu siinä

      Kovasti minä yritän näyttää kauniilta, vain sinua varten, mutta en taida onnistua siinä.
      Ikävä
      58
      725
    4. Muhun rakastuu kaikki naiset, mut mä en rakastu niihin

      Mun vaatimustaso on 10+ Mut mua tavottelee 7+ naiset
      Ikävä
      203
      588
    5. Oletko päättänyt

      Että luovutat minun suhteeni
      Ikävä
      48
      536
    6. Mies,oletko koskaan...

      Käyttänyt maksullista naista?
      Ikävä
      126
      536
    7. Kirjoita kolme sanaa

      mistä kaivattusi voisi sinut tunnistaa.
      Suhteet
      37
      526
    8. Pahoin pelkään nainen

      että pidät minua epäempaattisena, itsekeskeisenä, narsistisena ja kylmänä ihmisenä. Oletko koskaan ajatellut, että minus
      Ikävä
      50
      518
    9. Viesti jonka haluaisit lähettää...

      hänelle. Onko jokin pieni tunniste jonka vain te tiedätte. Onko naiselta miehelle tai toisinpäin, joku joku päivämäärä
      Ikävä
      15
      500
    10. toivottavasti kohta jo kohdataan

      😍😍😍😍😍 sinua olen odottanut varmasti koko elämäni
      Ikävä
      25
      483
    Aihe