Pilkka ja iva ovat lisääntyneet ja laajentunut iltapäivälehdistä laatulehdistöön. Suomesta ei taida löytyä julkaisua josta ei löytyisi persuja pilkkaavaa kirjoitusta. Ei savua ilman tulta, eli Persuilla on peiliinkatsomisen paikka!
MIKSI MEDIA PILKKAA, IVAA JA IRVISTELEE PERSUILLE
MiksiPilkkaBuumi
30<50
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 30
Vanhimmat
Rasismi on yksi syy miksi media irvistelee, lehdistö irvisteli natsirasisteille jo 1930 luvulla.
Persut ei pääse irti rasismista koska Persujen uusnatsisiiven kannatus perustuu rasisteihin, media pilkkaa uusnatseja aina ja ikuisesti.
Media on maailman suurin rikollisjärjestö. Se toimii valtioiden hallitusten käskyläisenä ja laeista piittaamatta hyökkää ihmisten kimppuun. Valtio maksaa toiminnasta hyvin. Media onkin valtion salainen teloitusryhmä, ja sen toiminnan maksaa veronmaksajat. Mediaväki tappoi prinsessa Dianan takaa- ajollaan, media tuhosi myös Mika Myllylän elämän. Tarkoituksella. Käännettiin katse pois oikeasta syyllisestä suomen hiihtoliitosta ja Timo Seppälästä, valtion hiihtoliiton johtavasta lääkäristä. Riepoteltiin myllylä leimaamalla juopoksi naistenhakkaajaksi, mitä hän ei ollut. Hänet lavastettiin ja tuhottiin. Tapaus ei ole selvä. Media asialla jälleen, valtion lääkäriä ja mainetta suojeltiin. Muistuttaa tämän päivän Seppälä/kohua Porissa. Helsinkiläinen ylilääkäri Seppälä aiheutti touhuillaan melkoisen skandaalin ja valtio laittoi median hoitamaan valheellinen propaganda ja miehet uhrinsa perään. Ties vaikka myllyläkin olisi myrkytetty hiljaisuudessa samoin kuin Porissa Seppälän uhria yritetään. Media tekee likaisen työn ja valtio maksaa.
Tuollaista järjenjuoksua löytyy vai kehitysvammalaitoksesta.
Persujen päätollo Putkonen hyökkäsi pölhöyksissään rajusti mediaa vastaan, sitä saa mitä tilaa.
Tolvana ei tajunnut että takaisin tulee ja rajusti.
Persut eivät ole tottuneet tilanteeseen, ensin irvisteltiin muita oppositiosta nyt kun muut antaa takaisin Persujen pastmat ovat sekaisin.
Iltasanomissa on tänään mukava pilakuva Persuista.
Ilmaisjakelulehdessä oli Timo Soinin nimipäivät orkesterin pilakuva, muistutti erehdyttävästi eurovisio edustajiemme.
Komein pilakuva kautta aikain.
Persujen toilailut kiinnostaa, niin kansaa kuin mediaakin, otsikot myy.
Persujen pölvästit tempaukset aiheuttavat irvailua. Sotahullun puolustusministerin Ahvenmaa avaukset ovat järjettömyydessään omaa luokkaansa. Immosen rasismikirjoituksia ei voi ohittaa olan kohtauksella, media on valinnut ironian ja irvistelyn tyylilajikseen.
"Sotahullun puolustusministerin Ahvenmaa avaukset ovat järjettömyydessään omaa luokkaansa."
Kuinka niin sotahullu? Ruotsalaiset yrittivät miehittää Ahvenanmaan. Miksei ahvenanmaalaisia ei pitäisi puolustaa, kuten Suomen lait velvoittavat?
Ruotsalaista sotahulluutta: http://www.mannerheim.fi/06_vsota/s_ahvmaa.htm
Kysy huomenna päiväkodin tädiltä mitä mieltä hän on ongelmastasi?
Jotta eivät leimaudu kaljamahaisiksi junteiksi. Tämä on se syy.
Vihervasurihyypiöille ottaa koville opposition penkillä makaaminen.
Sieltä yrittävät räksyttää mutta turhaa kaikki tyynni.
Hallituksen ovi ei aukea neljään vuoteen jos sittennenkään.
Ivaaminen joutuu siitä, että RKP, demarit, vihreät ja vasemmistoliitto ovat nyt oppositiossa. Media on ollut heiden juoksupoikanaan vuosikymmenet ja nyt tosiaan ottaa koville.
Media on käynnistänyt eräänlaisen - lyökää persuja kampanjan, kuten Suomen kommunistivuosina 1970 luvulla oli, -lyökää poliisia kampanja.
Persut räksytti oppositiosta, huusivat suureen ääneen että Kreikan piikki kiinni, entä nyt, rahaa lapioidaan surutta Kreikkaan.
Tollo on tollo vaikka voissa paistaisi.
" Media on ollut heiden juoksupoikanaan vuosikymmenet ja nyt tosiaan ottaa koville."
Mä antaisin medialle uuden termin, jos laki sallisi: Media = Meedio.
nimet on muistissa pilkka voi käydä omaan nilkkaan tulevaisuudessa?
Kyllä persuja sietää pilkata, tollot on itse maineensa ansainneet.
Hohohoooo huumori mies, tollo realisti,
Persujen ansiosta "takiaispuolueet" jäi hallituksesta rannalle ruikuttamaan.
Siellähän ruikuttavat edelleen.
Hallituksen kusitolppana toimivan persupuolueen kannatus yltää enää hädintuskin takiasisluokkaan.
Kai persuja pilkataan kun 20:n vuoden olemassa olon aikana ainoat saavutukset on takinkäännöt,äänestäjien pettäminen,hevosen paskan polton salliminen,esitys homo patsaan rakentamisesta,mamujen maahan tuominen kreikkalaisille pohjaton piikki,eläkeläisten,opiskelijoiden,työttömien ja saitaiden kurjistaminen.meikoisia perussuomalaisia huh huh ovat varmaan ylpeitä itsestään muita hävettää.
Persut ovat palkkansa ansainneet.
Onko tämä edesmennyt kitaristi (Austin, Texas) mielestänne rasisti? Hänellä oli monia projekteja ennen helikopterionnettomuutta kaiken väristen ihmisten kanssa.
Tässä hänen haastattelunsa: https://www.youtube.com/watch?v=2yNwIKhneEA
Maine kasvaa persuilla ja saavat tällä lisää äänestäjiä. Medialle kiitos, Muita puolueita ei tunnu olevan enään olemassakaan joten vaalitulos jää torsosi heiltä
ensivaaleissa.
Ymmärryskyky ei ole Persutollon vahvaa aluetta, kuten kommentista huomaamme.