Siskoni kuolema on tehnyt todella kipeää kirjoitin jo aiheesta täällä aikaisemmin, mutta kukaan ei ole vastannut. Tosiaan vastaus olisikin helpotus jos saisin jotain hyviä järkeviä vinkkejä mikä helpottaisi mielialaa. Olen viimesillään raskaana ja odottanut 9kk vertaistukea siskoni kuoli noin 9kuukautta sitten 8.11.2014 ja olen niin kauan ollut yksin asian kanssa tai no olen.miehelleni ja äitilleni puhunut asiasta ja joillekkin tutuille ja parille ystävälle, mutta nyt paikkakunnan vahdossa olen todella ollut yksin en jaksa viimesillään liikkua kun helposti alkaa supistella ja vessahätä iskee melkeen 15 min välein lähde siitä sitte matkustamaan bussilla ja junalla tapaamaan ihmisiä jos nyt edes kellään on aikaa. Tuntuu niin yksinäiseltä siskoni kuoleman jälkeen en ole enään.sama ihminen en ole niin iloinen kuin ennen löydän mukavia asioita rakkaiden läsnäollessa miesystävästäni ka lapsestani, mutta miesystäväni on varmana itsekin poikki työpäivoen jälkeen ja se on ymmärrettävää ja minun on vaikea puhua lapseni kuullen asiasta ja jatkuvasti avautua kun en nykyään kauheati edes avaudunasiasta. Tekee kipeää kunpa joku ymmärtäisi
Siskoni kuoli
SuruKuolema
467
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Hei ja osanotto suruusi....
Tänään tulee 5 kk, kun oma isäni nukkui pois omassa kodissaan taistelussa syöpää vastaan.
Vain läheisensä menettäneet voivat ymmärtää niitä tunteita, mitä rakkaimman läheisen menettäminen todella markitsee.
Isäni menettäneenä en voi ymmärtää sitä mielipidettä, mikä usein koskee omien vanhempien menettämistä ja varsikin iäkkään vanhemman menettämistä, niinkuin sillä ei olisi suurta merkitystä ja suru menisi äkkiä ohi, ei vaan mene.
Isäni ehti täyttää juuri ennen poisnukkumistaan 78 vuotta, vaikka isäni elikin meko pitkän elämän, niin ei se muuta kaipausta ja surua vähemmäksi, vaan päinvastoin, koska yhteistä elämää on niin paljon, että on kuin kasvanut kiinni läheiseensä.
Olen ollut myöskin lähes yksin surun kanssa.
Tuttavat, jotka pitivät yhteyttä päivittäin tiiviisti heti kuoleman jälkeen ja hautajaisiin saakka, niin erikoista kyllä, niin hautajaiset olivat, kuin raja, jonka jälkeen eivät ole juuri yhteyttä pitäneet.
Muutama tuttava sentään, jotka ovat uskovia, ovat pitäneet yhteyttä.
Muutaman kerran olen käynyt seurakunnan tilaisuuksissa ja olen siellä tapaamilleni tuttaville kertonut surusta, isäni sairaudesta ja isäni loppuhetkistä ennen kuolemaa.
Puhuminen jotenkin helpottaa, kun saa kertoa.
1-2 kuukautta isän kuoleman jälkeen olin vielä niin uupunut ja surusta väsynyt, etten jaksanut tehdä hautaus järjestelyjen ja perunkirjoitus asioiden lisäksi juuri mitään muuta.
Ilmottauduin jopa työnhakijaksi ja kuvittelin, että olisin valmis työnhakuun, mutta olisivat laittaneen minut kurssille, mutta peruin kurssin ja jättäydyin pois kortistosta, koska en millään jaksanut keskittyä mihinkään.
Samanlainen tunne minullakin on, etten ole enää samanlainen ihminen, kuin silloin, kun rakas läheinen oli vielä elossa.
Kyllä kuolema muuttaa ihmistä, koska mikään ei ole enää, kuin ennen kuolemaa.
Kuolema on niin radikaali, lopullinen ja peruuttamaton tapahtuma, että sitä on vaikea käsittää, ymmärtää ja hyväksyä.
Ennen isäni kuolemaa minulla oli kaikenlaisia suunnitelmia ja myös sellaisia suunnitelmia, jotka ulottuivat siihen aikaan, kun isää ei enää ole.
Tiesin, että jonakin päivänä isä nukkuu pois ja se päivä tulee olemaan maailman raskain ja surullisin.
Nyt kun isä on poissa, niin enää ei mikään entinen enää kiinnostakaan, eiväkä mitkään suunnitelmatkaan, joita suunnittelin isän vielä eläessään, kiinnosta.
Kaikkein raskainta ja vaikeinta läheisen menettämisen jälkeen on se, ettei enää koskaan tapaa, näe, eikä kuule läheisen ääntä.
Se suuri tyhjyys, mikä läheisen menettämisen jälkeen jää, on niin syvä ja loputon.
Ei voi enää kysyä, eikä kertoa läheiselleen asioita, kun läheistä ei enää ole.
Olen nähnyt muutaman kerran jälkeenpäin unta isästäni.
Isä on unessa terve ja paljon nuorempi.
Joka ilta nukkumaan mennessä toivon, että saisin tänä yönä nähdä unta isästäni.
Toisaalta lohduttaa, että isäni on nyt Taivaassa, jossa ei ole kipua, tuskaa, kärsimystä ja siellä isäni odottaa muiden poisnukkuneiden kanssa meitä.
Voimia ja Siunausta elämääsi
Osanottoni ja voimia suureen suruusi. Kyllä selviät, sillä aika auttaa asiassa. Itselläni oli kaksoisraskaus ja menetin siskoni kuolemalle vuosia sitten. Lapseni tulivat maailmaan kaksi kuukautta ennen laskettua aikaa (sektio) häikkää raskaudessa.
Odotusaikana Surin sisareni menetystä, en pystynyt nukkumaan, liikuin, olin levoton ja itkuinen. Välillä olin sairaalassa, sillä raskaudessani oli häikkää.
Mietin elämääni ja asioita, joita olin siskoni kanssa tehnyt. Siskoni kanssa järjestimme äidin hautajaiset ja kahden vuoden kuttua siskoni kuoli. muistan tämän ajan, kuin eilisen ja en unohda sitä koskaan.
Suru oli raastavaa ja tuntui siltä, että en selviä, mutta olen mennyt eteen päin, sillä aika auttaa asiassa. Vuosi on karmein ja sitten toinen vuosi jne. elämä kulkee ja muistot säilyy. Olen selvinnyt, vaikka elämä on tuonut haasteita koko ajan, silti en ole unohtanut rakkaita poisnukkuneita omaisia.
Hoidin surua kävelemällä, itkemällä ja puhumalla. Katsoin puhelinluettelosta kriisikeskusten ja palvelupuhelimien numeroita, johon sitten soitin. Puhuminen helpotti hetkeksi, mutta surra täytyi. Lapseni tulivat maailmaan kuukauden kuluttua siskoni kuolemasta.
Kiitos vastauksista ja Osanotot myös teidän suruun ja Paljon Voimia ja jaksamista sillä Sitä me jokainen tarvitaan. Jokaisrm vastaajan tekstissä on paljon asioota mitkä tuntuu tutulta. Suru ei katoa koskaan ja muistot kulkee mukans, näen myös unta siskostani joskus, mutta en kovin usein toivon joka ilta näkeväni. Soitin kriisikeskukseen hetken ymmärsi, mutta kun pyysin heitä paikalle, kun jouduin kettomaan tyttärrelleni he eivät tulleet, vaikka lupasi, että tulee sina jos tarvitaan.