Minä tiedän sinun tekosi: sinulla on se nimi että elät mutta olet kuollut. Ilm. 3:1.
Tämä on pelottava kohta. Herra puhuu tässä hienommasta ja salatusta ulkokultaisuudesta, jonka varjossa ihminen saattaa olla kaikessa kristillisyyden harjoituksessa moitteeton, vieläpä veljien keskuudessa etevä kristitty, joka ymmärtää puhua sekä parannuksesta että uskosta, armosta ja pyhityksestä, ja sen lisäksi elää tunnustuksensa ja kristillisten tapojen mukaisesti, niin että ihmisillä on täysi syy lukea vilpittömien joukkoon, koskapa he näkevät vain sen, mikä on silmin nähtävää. Mutta kaiken tämän ohessa saattaa hänen salatussa, äänettömässä sydämessään olla tärkeä puutos.
Häneltä saattaa näet puuttua hengellisen elämän kokemuksia, niin ettei hän tunne eläville kristityille tunnusmerkillistä arkuuden eli Herran pelon henkeä, mikä ilmenee siinä, että ihminen epäilee itseään, pelkää pettyvänsä, on tyytymätön ja murheellinen sisäisestä pahuudestaan, mikä kaikki on lain työtä jokaisessa tosi kristityssä.
Seuraus tästä on se, ettei hän saakaan sitä virvoitusta ja rauhaa, jonka Jeesus antaa työtätekeville ja raskautetuille. hän ei koskaan maista rikoksestaan murheellisen lapsen moninkertaista lohdutusta anteeksisaannistaan. Hänellä ei koskaan ole lapsellista evankeliumin iloa, joka hänen ihmeekseen loistaa yksinkertaisten ja vilpittömien lasten silmistä tuntomerkkinä heidän elämälleen. Ja kumminkin hän lukee kaikista näistä elonmerkeistä, näistä Hengen hedelmistä pyhässä Raamatussa ja, vaikka ne häneltä puuttuvat, uskoo hän vain jatkuvasti itsestään mitä parasta, ei anna itse Raamatun ilmoitettujen merkkien varoittaa itseään, vaan uskoo enemmän itseensä kuin näihin ja jää muuttumattomaksi - tätä voidaan hyvin sanoa armon vetämiseksi irstaisuuteen.
Se, ettei omasta kokemuksesta tunne niitä totisen armoelämän merkkejä, joita Jumalan Henki Raamatussa on meille antanut, ja kuitenkin edelleen pysyy rauhallisena arvellen, että armon runsaus on peittävä tuon puutteen, on hienompaa ja salatumpaa, mutta silti yhtä onnetonta armon vetämistä irstaisuuteen kuin armon peitolla eläminen törkeissä lihan töissä. Armo on tosin niin valtava, että kaikki voitaisiin antaa anteeksi, mutta vika on siinä, ettei sydämesi ole oikea Jumalan edessä, elät salaisessa hengellisessä kuolemassa.
Juuri tästä hienommasta armon väärinkäytöstä irstaisuuteen Jeesus niin hämmästyttävällä tavalla syyttää Sardeen seurakunnan enkeliä: »Minä tiedän sinun tekosi: sinulla on se nimi, että elät, mutta olet kuollut.» Huomaa: Sinulla on se nimi, että elät, sinulla on sellainen tunnustus ja elämän laatu, että sinua pidetään ja kohdellaan elävänä kristittynä. Sinä et ole maailman joukkoa, jolla ei ole elävän nimeäkään, vaan sinä kuulut elävien kristittyjen seuraan. Mutta - sinä olet kuollut.
http://www.kolumbus.fi/rov.o.peltola/cor/cor8-13.html
Tämä on pelottava kohta. Herra puhuu tässä hienommasta ja salatusta ulkokultaisuudesta, jonka varjossa ihminen saattaa olla kaikessa kristillisyyden harjoituksessa moitteeton, vieläpä veljien keskuudessa etevä kristitty, joka ymmärtää puhua sekä parannuksesta että uskosta, armosta ja pyhityksestä, ja sen lisäksi elää tunnustuksensa ja kristillisten tapojen mukaisesti, niin että ihmisillä on täysi syy lukea vilpittömien joukkoon, koskapa he näkevät vain sen, mikä on silmin nähtävää. Mutta kaiken tämän ohessa saattaa hänen salatussa, äänettömässä sydämessään olla tärkeä puutos.
Häneltä saattaa näet puuttua hengellisen elämän kokemuksia, niin ettei hän tunne eläville kristityille tunnusmerkillistä arkuuden eli Herran pelon henkeä, mikä ilmenee siinä, että ihminen epäilee itseään, pelkää pettyvänsä, on tyytymätön ja murheellinen sisäisestä pahuudestaan, mikä kaikki on lain työtä jokaisessa tosi kristityssä.
Seuraus tästä on se, ettei hän saakaan sitä virvoitusta ja rauhaa, jonka Jeesus antaa työtätekeville ja raskautetuille. hän ei koskaan maista rikoksestaan murheellisen lapsen moninkertaista lohdutusta anteeksisaannistaan. Hänellä ei koskaan ole lapsellista evankeliumin iloa, joka hänen ihmeekseen loistaa yksinkertaisten ja vilpittömien lasten silmistä tuntomerkkinä heidän elämälleen. Ja kumminkin hän lukee kaikista näistä elonmerkeistä, näistä Hengen hedelmistä pyhässä Raamatussa ja, vaikka ne häneltä puuttuvat, uskoo hän vain jatkuvasti itsestään mitä parasta, ei anna itse Raamatun ilmoitettujen merkkien varoittaa itseään, vaan uskoo enemmän itseensä kuin näihin ja jää muuttumattomaksi - tätä voidaan hyvin sanoa armon vetämiseksi irstaisuuteen.
Se, ettei omasta kokemuksesta tunne niitä totisen armoelämän merkkejä, joita Jumalan Henki Raamatussa on meille antanut, ja kuitenkin edelleen pysyy rauhallisena arvellen, että armon runsaus on peittävä tuon puutteen, on hienompaa ja salatumpaa, mutta silti yhtä onnetonta armon vetämistä irstaisuuteen kuin armon peitolla eläminen törkeissä lihan töissä. Armo on tosin niin valtava, että kaikki voitaisiin antaa anteeksi, mutta vika on siinä, ettei sydämesi ole oikea Jumalan edessä, elät salaisessa hengellisessä kuolemassa.
Juuri tästä hienommasta armon väärinkäytöstä irstaisuuteen Jeesus niin hämmästyttävällä tavalla syyttää Sardeen seurakunnan enkeliä: »Minä tiedän sinun tekosi: sinulla on se nimi, että elät, mutta olet kuollut.» Huomaa: Sinulla on se nimi, että elät, sinulla on sellainen tunnustus ja elämän laatu, että sinua pidetään ja kohdellaan elävänä kristittynä. Sinä et ole maailman joukkoa, jolla ei ole elävän nimeäkään, vaan sinä kuulut elävien kristittyjen seuraan. Mutta - sinä olet kuollut.
http://www.kolumbus.fi/rov.o.peltola/cor/cor8-13.html
Vastaukset 1
Vanhimmat
Samasta salaisesta kuolemasta puhuu Jeesus Matt. 25, kymmenestä neitsyestä, joista viisi oli älykästä ja viisi tyhmää. Huomaa! nämä kymmenen olivat kaikessa näön mukaan aivan samanlaisia, he olivat kaikki neitsyitä, s.o. maailmasta ja paheen tahroista erotettuja. Heillä oli kaikilla lamppunsa, kaikki menivät ylkää vastaan, eikä kukaan aavistanut mitään tärkeää puutosta. Näin Herra kuvaa tässä heidän sielunsa tilan. Mutta lampun sisäpuolella oli vika ja niin paha vika, että viisi heistä suljettiin iäksi häistä pois. Heillä ei ollut öljyä, tuli ei syttynyt, ei syttynyt, ei palanut, se pysyi sammuneena. Jos nuo onnettomat neitsyet olisivat sellaista aavistaneet, niin he varmaankin olisivat tutkineet lamppujensa sisuksia jo ennakolta.
Tämä vaara armon salaiseen väärinkäyttöön irstaisuuteen on vilpittömälle kristityllekin tarjona, jos hän kadottaa »Herran pelon hengen», niin että hän lakkaa tutkistelemasta uskonsa sisäistä elämää ja voimaa, ihastuneena ja tyytyväisenä tietoon ja varjoon, tyytyväisenä siihen, että on runsaasti armoa Jumalan sydämessä, pitämättä väliä siitä, onko hänellä armon elämää omassa sydämessään. Jopa, jos hän alkaa olla tyytyväinen itseensä, hän kadottaa synnin ja sisällisen kilvoituksen tunnon, ja hänen on aina helppo uskoa.
Tähän tilaan hän helposti voi joutua, kun hän on havainnut vastaiselta taholta uhkaavan vaaran, nimittäin kun tehdään tuo sisäinen elämä, armo omassa sydämessä uskon ja lohdutuksen perusteeksi hienostuneen omanvanhurskauden erehdyksestä, saa paeta Kristuksen ansion turviin, ennen kuin armon työtä ja elämää on omassa sydämessä - opittuaan tämän erehdyksen saattaa hän helposti poiketa vastakkaiseen, että hän näet lihallisessa suruttomuudessa ylenkatsoo apostolin varoitusta: »Koetelkaa itseänne, oletteko uskossa.»