http://www.iltalehti.fi/uutiset/2015081320171870_uu.shtml
Niiden myynti ja maahantuonti pitäisi kieltää, Keski-Uusimaan Riistanhoitoyhdistyksen toiminnanohjaaja Veikko Seuna toteaa.
Seuna joutui keskiviikkona lopettamaan Keravan Ollillanlammella nuolella ammutuksi tulleen sorsan. Hän pitää selvänä, että lintua oli ammuttu varsijousella.
- Vaikea sanoa, onko tässä ollut kyse lasten tai nuorten leikeistä vai jopa ruuan hankinnasta, hän pohtii.
Yli kahdenkymmenen vuoden metsästys- ja riistanhoitokokemuksen omaava Seuna ei ole aiemmin joutunut kohtaamaan varsijousella ammuttua eläintä.
Metsästyslaki kieltää varsijousen tai sitä vastaavan jousiaseen käytön metsästämiseen.
- Tämähän ei ole mitään metsästystä, vaan eläinrääkkäystä, Seuna toteaa.
Sorsastajat ensin radalle
Veikko Seuna ei pidä mitenkään yllättävänä, että varsijousilla vahingoitetaan lintuja.
- Kaikkia näitä laitteitahan on yleisesti myynnissä.
Seuna muistuttaa, että normaalia jousta saa käyttää metsästykseen kunhan se on riittävän voimakas.
Niillä ammutaan jäniksiä, lintuja ja jopa kauriita.
Varsijousella ampujat hän passittaisi radalle harjoittelemaan. Samassa paikassa kannattaisi käydä myös elokuun lopulla alkavaan sorsastukseen mielijät.
- Jos ajatellaan metsästäjää, niin kyllä se harjoittelu tehdään aina ampumaradall
Kuka tekee eläimelle näin? "Karua katsottavaa"
Idiootitampujathirteen
0
85
Vastaukset
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Suomen kansa haluaa Antti Lindtmanista pääministerin
Lindtman on miltei tuplasti suositumpi kuin etunimikaimansa Kaikkonen. Näin kertoo porvarimedian teettämä kysely. http2234111Vain 21% kannattaa Lindtmania pääministeriksi
se on selvästi vähemmän kuin puolueen kannatus, mites nyt noin?1112593Miten löydän sinut
Ja saan sanottua kaiken mitä haluan sinulle kertoa? Ja kuinka kuuntelisit minua sen hetken? Kuinka voin ilmaista sen mit382325Yöllinen autolla kaahari Heinolan seudulla
Asukkaita häiriköivän nuoren herran autokaahaus keskustelu poistettu, onko jokin hyvävelijärjestelmä käytössä ?811416Vaikea tilanne
Hieman kolkuttaa omatuntoa, kun on osoittanut kiinnostusta väärää naista kohtaan. En ymmärrä miten toinen on voinut te861298- 481159
- 751037
- 59913
- 45896
Emme koskaan keskustelleet kasvotusten syistä välirikollemme
Enkä voisi kertoa perimmäistä rehellistä syytä. Kerroin sinulle pintapuolisen ”paketin” ja otin tavallaan omalle vastuu58891