Olenko niuho?

Hei.

Onnea tulevasta lapsenlapsesta ja tuoreesta avioliitostakin! On paljon, mikä elämässäsi on hienoa ja toivomasi mukaista.
Parisuhteen myötä tulee elämään myös monia muita ihmisiä. Heitä ei voi valita, kuten puolison voi, vaan heidän kanssaan on opittava löytämään sopivat toimintamallit.
Anoppisi tunteille ja puheille et toki voi mitään, eikä sinun täydykään niihin puuttua. Mutta käännän katseeni siihen, miten itse oppisit suojelemaan omia rajojasi? Onko sinun vaikea muidenkin ihmisten kohdalla sanoa ei tai ilmaista eriävä mielipiteesi, vai liittyykö se vain anoppiin? Jos ylimalkaan sinulle on vaikea sanoa ihmisille olevasi eri mieltä, suosittelen, että sitä taitoa kannattaa harjoitella. Ja nimenomaan minäviestillä. Miten nykyään sitten toimit? Onko tämä keksimäni esimerkki erilaista viestintää?
Esimerkki: Anoppi: Teidän kannattaa hankkia mustat vaunut, ettei lika näy.
Sinä voisit sanoa: Ai, sinä pidät mustasta. Me 'Jarin' kanssa kuitenkin pidämme keltaisesta ja olemmekin vaunut jo valinneet. Haluaisitko virkata meille vaunupeiton siihen sopivista langoista?
Tässä kuvitteellisessa esimerkissä et tyrmää anoppiasi, hyväksyt, että hän 'pitää mustasta' mutta ilmaiset silti selkeästi, mitä tahdot, ja kuka vaunuasioista päättää - silti otat hänet 'mukaan' vauvan odotukseen pyytämällä peittoa.
Miltä tällainen vuorovaikutus sinusta kuulostaa? Voisiko se olla sinun suuhusi sopivaa? Auttaisiko se? Jos anoppi suuttuu, mitä sitten? Sehän on hänen tunteensa etkä ole tuossa esimerkkitilanteessa sanonut mitään väärää? Miksi pelkäät suuttumista? Mitä elämästäsi tulee jos alat elää ja tehdä ratkaisuja sen pelon vallassa? Miten voisit tehdä toisin?
Elämä on aika pitkälti vuorovaikutusta muiden kanssa. Siinä taidossa voi jatkuvasti kehittyä.

Tällaisia ajatuksia tulee mieleeni. Kommentoi rohkeasti.
Saanko toivottaa varjelusta vauvallenne ja perheellenne?

Meiju, diakoni

Ihmissuhteet ei ole kovin yksinkertaisia. Aina ei ehkä voi kaikista pitää, mutta silti täytyy tulla toimeen. On kunnioitettava myös ihmisiä joiden mielipiteistä ei aina pidäkkään. Se ei ole helppoa mutta siihen oppii kun tekee asian kanssa töitä. Meiju jo siitä sinulle laittoikin hienon esimerkin. Harjoittelemalla tulee mestariksi.

Kiitos vastauksista. Koen,että minun on helppo ilmaista mielipiteeni tai tarpeeni noin ylipäätänsä (en siis automaattisesti ajattele,että minulla ei olisi oikeutta omaan mielipiteeseen tai tarve olisi väärin tms.). Olen kyllä pohtinut kovasti miksi anopin kanssa on vain hankalampaa. Olen miettinyt ihan perus temperamentti eroja, hän on aika pidättyväinen ja rytmiltään rauhallinen,itse olen taas aika suora ja selvästi räväkämpi. Olen myös miettinyt,että ehkä minun on turvallisempi ylipäätänsä olla tekemisissä suorien ja avoimien ihmisten kanssa. Varmaan jotenkin heijastuu lapsuudesta,koska lapsena olen joutunut aistimaan jatkuvasti kodin ilmapiiriä. Mutta niin, kai minun nyt vain täytyy rohkaistua sanomaan omat mielipiteet ja tunteet toista tietenkin kunnioittaen, koska ei tämmöinen jatkuva pahamieli ole mistään kotoisin. Ja toisaalta en voi olla vastuussa siitä jos toinen pahoittaa mielensä siitä,että minä olen pahoittanut mieleni. Kai minua myös pelottaa,että omaan perheeseen valuisi ns. Puhumattomuuden kulttuuri,jota mieheni kodissa selvästi on. Olemme kyllä miehen kanssa keskustelleet arvoista sekä asioista,joita emme halua omaan perheeseemme siirtää omista lapsuuden perheistä.

Näet anoppiasi melko vähän, joten hänen on jäänyt sinulle melko vieraaksi ihmiseksi... pojalleen soittelusta huolimatta. Ehkä sen vuoksi tunnet olosi anopin seurassa vaivautuneeksi.
Silti näen myös hellyyttä anoppisi käytöksessä, vaikka uskon ettet pidä siitä, että näin sanotaan.
Mahataputteluilla ja vauvan nimeämisellä hän omalla tavallaan osoittaa hyväksyvänsä lapsen ja raskautesi.
Valitettavasti me ihmiset näemme asioita niin eri tavoi ja eri kantilta.
"Haittaakohan Sirua"-kysymys voi hyvinkin olla osoitus siitä, että sinut halutaan ottaa huomioon.
Anna anopin pitää mielipiteensä rattaiden väristä ja muusta, niitä ei tarvitse ottaa käskyttämisenä, vaan vain todellakin mielipiteenä. Aivan kuin otat ystäviesikin mielipiteet vaatteista ja väreistä.
Voi olla, että anoppi tätä kautta etsii kontaktipintaa sinuun ja toivoo keskustelua, esim. millaiset rattaat ovat kivat tai muuta naisellista jutustelua.
Koeta erottaa se, mikä on ihan vain small talkia, jutustelua anopin taholta ja mikä voisi olla käskyttämistä.
Marga-Reeta sai aikoinaan appivanhemmiltaan ensimmäisen lapsen synnyttyä pitkän listan toivenimistä. Se tuntui nuoresta ihmisestä hiukan kiusalliselta, koska mielessämme olimme jo nimen valinneet mieheni kanssa.
Eivät appivanhemmat suinkaan loukkaantuneet ja käsitinkin, että se oli vain heidän tapansa "osallistua" lapsen syntymän iloon.
Anoppi antoi kasvatusneuvoja, ja lähes jokainen miniä niitä saa ja tulee saamaan. On vain osattava ymmärtää, että yhteisö osallistuu mielipiteillään ja lapsi on yhteisön jäsen. Anopin neuvoja voi noudattaa tai olla noudattamatta tarpeen mukaan. Siitä huolimatta välit appivanhempiin voi säilyä kiitettävän miellyttävinä, vaikka hiukan "puututaan ja esitetään mielipiteitä".