olisi tarvittu jo liki parikymmentä vuotta sitten, mutta parempi myöhään kuin ei silloinkaan!
Nyt kun Timo Soini porukoineen on mustanautonkiimassaan tehnyt U-käännöksen euro-orientoitumisissaan, aloite on tosi tarpeeseen!
Eduskunnan talousvaliokunnan puheenjohtaja Kaj Turunen (ps) vaatii Kreikan kolmatta tukipakettia koko eduskunnan käsittelyyn.
- Pelkästään suuren valiokunnan käsittely ei riitä, enkä ymmärrä, miten Suomen kantaa voitaisiin edes muodostaa, jos ei ole tiedossa, mitä IMF (Kansainvälinen valuuttarahasto) aikoo tehdä, Turunen perustelee tiedotteessaan.
Turunen toteaa myös, että eurojärjestelmään liittyminen on Suomelle sodan jälkeisen historian suurin virhe.
- Suomi on menettänyt kilpailukykynsä nimenomaan yhteisvaluutan vuoksi. Suomen virhettä liittyä euroon käyttää kilpailijamme tietenkin hyväkseen, Turunen sanoo.
Turusen mukaan tässä tilanteessa olisi viisainta viheltää peli poikki ja jäädä Kreikan kolmannen tukipaketin ulkopuolelle.
STT
Iltalehti 12.8.2015
http://www.iltalehti.fi/uutiset/2015081120163168_uu.shtml
JK.
"Eurojäsenyydestä 10 prosentin hyvinvointitappio!
Kansantaloustieteen professori Vesa Kanniainen on turhautunut Suomen keskustelukulttuuriin.
Kanniaisen johtama 12-jäseninen asiantuntijaryhmä perää avointa keskustelua eurojäsenyyden aiheuttamista haitoista Suomen taloudelle ja tulevaisuudelle.
Kanniaisen perustama EuroThinkTank-ryhmä julkaisi tänään kirjan: Euron tulevaisuus - Suomen vaihtoehdot.
- Viime elokuussa valaistuin. Olin niin turhautunut suomalaiseen eurokeskusteluun, että päätin perustaa ryhmän, joka kriittisesti ja analyyttisesti pohtisi, mikä on euron tulevaisuus ja onko Suomen järkeä kuulua euroalueeseen, Kanniainen sanoo Iltalehdelle.
Tuoreessa euron tulevaisuutta pohtivassa kirjassa todetaan, että rahaliiton jäsenyys on aiheuttanut keskimäärin 10 prosentin hyvinvointitappion euroalueen jäsenmaille. Summa on laskennallinen keskiarvo euromaiden hyvinvointitappiosta, kun niitä on verrattu hypoteettisiin hyvinvointiodotteisiin, jos euroaluetta ei oltaisi perustettu. - -
- Suomen pitää avoimesti punnita, mikä vaihtoehto on sille paras, jos talouskasvu halutaan säilyttää.
Kanniainen muistuttaa, että kruunumaa Ruotsi hyötyi omasta valuutastaan vuoden 2009 kysyntäsokin aikana. Kruunu heikkeni 20 prosenttia ja maan vienti elpyi nopeasti. Euron jäsenenä Suomen vientisektorin kustannusrakenteen, esimerkiksi työvoimakustannusten, olisi pitänyt joustaa yhtä reilusti alaspäin, jotta Suomen kilpailukyky olisi säilynyt yhtä hyvänä kuin Ruotsin.
Kanniaisen mukaan Suomella on kolme tulevaisuusvaihtoehtoa:
1) Ajopuuvaihtoehdossa Suomi pysyttelisi mukana liittovaltiokehityksessä ja hyväksyisi suurten jäsenmaiden saneleman politiikan. Tämä veisi Suomen pikkuhiljaa osaksi vahvaa liittovaltiota.
2) Peesausvaihtoehdossa Suomi irtaantuisi liittovaltiokehityksestä ja palaisi yksipuolisesti noudattamaan Maastrichtin sopimusta. Se tarkoittaisi option auki jättämistä mahdolliselle myöhemmälle eurosta eroamiselle. Tähän vaihtoehtoon liittyisi luopuminen pyrkimyksestä kuulua niin sanottuun EU:n ytimeen.
3) Kolmantena vaihtoehtona nähdään eurosta eroaminen eli fixit. Se ei Kanniaisen asiantuntijaryhmän mukaan johtaisi merkittäviin häiriöihin rahoitusmarkkinoilla. Poliittisesti fixit-vaihtoehto tarkoittaisi päätymistä EU:n ulkokehiin.
Kanniainen ei halua kertoa, mikä kolmesta vaihtoehdosta on hänen suosikkinsa.
- Toivoisin, että nyt voisi alkaa avoin keskustelu Suomen tulevaisuudesta.
KREETA KARVALA
Iltalehti 7.5.2014
http://www.iltalehti.fi/talous/2014050718269889_ta.shtml
Vrt.
Katso ja muistele!
https://www.youtube.com/watch?v=7FYpbCPJNy4
Siinä "kylmineen", "pimeineen" ja "mörköineen" on mittavasti äänessä Paavo "Mooses" LIpponen täysin EMU-huumaantuneena. Eikä ihan pienessä roolissa ole tuolloinen valtiovarainministeri Sauli Niinistökään...
Tuolloinen Lipposen hallitus vei Suomen tuskien tielle, yhteisvaluuttaan kysymättä asiaa kansalta!
Tuosta päätöksestä juontaa toisen Paavon, sen Väyrysen kansalaisaloite kansanäänestyksen järjestämisestä Suomen euroalueeseen kuulumisesta:
Suomi on kärsinyt jäsenyydestään euroalueessa enemmän kuin useimmat muut jäsenmaat. Kreikan kriisin yhteydessä on esitetty euroalueen taloudellisen yhteisvastuun lisäämistä ja sen kehittämistä täydelliseksi talousunioniksi, johon kuuluvat yhteisvastuullinen pankkiunioni, yhteinen valtiovarainministeri ja budjetti sekä pysyvät jäsenmaiden väliset varainsiirtojärjestelmät. Ranskan presidentti Francois Hollande on ehdottanut euroalueelle jopa yhteistä hallitusta.
Jos kansanäänestys sen sijaan johtaisi Suomen eroamiseen euroalueesta, euron rinnalla otettaisiin käyttöön kansallinen valuutta. Tällöin Suomi olisi raha- ja talouspolitiikan suhteen samassa asemassa kuin muut Pohjoismaat. - -"
Siksi on tarpeen kuukaudessa jo 34 970 nimeä saanut kansalaisaloite !
https://www.kansalaisaloite.fi/fi/aloite/1372

Vastaukset 2
Vanhimmat
Euroopan Unioni ja ennen muuta EUroalue on muuttunut - ja peräti niin syvällisesti, että viimeistään nyt niiden oikeutus on pantava uuteen pohdintaan!
"- -Kuusi vuotta kestänyt talouskriisi on muuttanut olennaisesti Euroopan unionia. Kriisitoimilla on ollut syvällisiä vaikutuksia demokratian, oikeusvaltioperiaatteen ja sosiaalisten oikeuksien toteutumiseen EU:ssa.Näin väittävät professori Kaarlo Tuori ja hänen veljenpoikansa, tutkija Klaus Tuori kirjassaan The Eurozone Crisis, A Constitutional Analysis.
Taloudellista ja oikeudellista analyysia yhdistämällä Tuorit muodostavat kokonaiskuvaa, mitä vaikutuksia talouskriisillä ja sen torjuntatoimilla on ollut unionin oikeudellisiin perusteisiin.
Kirjan julkistustilaisuudessa torstaina näkemyksiään esittivät kirjoittajien lisäksi komissaari Olli Rehn, EU-tuomioistuimen julkisasiamies Niilo Jääskinen ja professori Sixten Korkman.
Talousvakauden nimissä lisätty EU-tason kontrolli on kaventanut jäsenvaltioiden finanssi- ja budjettipoliittista autonomiaa. Näin on Kaarlo Tuorin mukaan tapahtunut erityisesti tukipaketteja vastaanottaneissa valtioissa, mutta myös tukipaketteja myöntäneissä valtioissa.
Ytimessä Euroopan keskuspankki
Muutoksen ytimessä on Tuorien näkemyksen mukaan Euroopan keskuspankki EKP. Sen rooli on muuttunut olennaisesti kriisin myötä.
Euroopan keskuspankki EKP perustettiin Maastrichtin sopimuksella teknokraattiseksi asiantuntijaorganisaatioksi. Sen tehtäväksi annettiin hintavakauden ylläpitäminen eli inflaation torjunta.
Kriisin edetessä EKP:n tehtävät ovat laajentuneet merkittävästi. Talouskriisin torjunta ja taloudellisen vakauden ylläpitäminen sekä talous- ja rahaliiton hajoamisen torjuminen eivät EU:n perussopimuksen mukaan lainkaan kuulu EKP:n tehtäviin.
– EKP on kriisin myötä ottanut, tai joutunut ottamaan, selvästi suuremman roolin, kuin riippumattomalle asiantuntijaorganisaatiolle kuuluisi, Kaarlo Tuori sanoo.
Asiantuntijaorganisaationa EKP:n vahva riippumattomuus perustuu Kaarlo Tuorin mukaan siihen, että se ei tee arvovalintoja ja poliittisia päätöksiä. Kuusi vuotta jatkuneen kriisin aikana EKP on kuitenkin entistä enemmän vedetty tekemään poliittisia päätöksiä.
Sama koskee Kaarlo Tuorin mielestä myös EU-komissiota ja erityisesti talouskomissaari Olli Rehnin johtamaa yksikköä.
– Kriisipäätöksistä käydään vilkasta talouspoliittista keskustelua. Jo tämä osoittaa, etteivät ratkaisut ole olleet niin vaihtoehdottomia, kuin on väitetty.
Klaus Tuorin mukaan EKP:n roolin kasvu ja kriisintorjunnassa käytetyt menetelmät juontuvat siitä Maastrichtin sopimuksesta. Sen perusoletukset pettivät, kun kriisi talouskriisi iski Eurooppaan.
Maastrichtin oletusten perusteella tällaista kriisiä ei pitänyt lainkaan tulla. Kun se kuitenkin tuli, ei ollut menetelmiä sen käsittelemiseksi.
Rehn: ”Eksistentiaalinen kriisi”
Komissaari Olli Rehnin näkemys EKP:n roolin muuttumisesta mahtuu EU:n perussopimuksen raameihin. Niin kauan kun EKP suorittaa perustehtäväänsä, hintavakauden ylläpitämistä, mikään ei estä sitä asettamasta myös muita tavoitteita, komisaari järkeilee.
Muita tehtäviä voivat Rehnin mukaan olla kestävä kasvu, työllisyys ja vakauden ylläpitäminen.
Rehnin mielestä myös euroalueen hajoamisen estäminen voidaan nähdä hintavakauden turvaamisena.
Komissaari katsoo, ettei kyseessä ole eurokriisi vaan koko EU:n ”eksistentiaalinen”, olemassaoloon liittyvä kriisi.
Rehnin mukaan kriisitoimilla on estetty suuri romahdus. Vaikka tie on hidas ja pitkä, se toimii. "
Kansan Tahto 31.1.2014
Lähde: http://www.kansantahto.fi/2014/01/talouskriisi-on-muuttanut-euta/
JK.
Katso ja muistele vuoden 1998 EMU-keskustelua eduskunnasta!!
https://www.youtube.com/watch?v=7FYpbCPJNy4
Siinä "kylmineen", "pimeineen" ja "mörköineen" on mittavasti äänessä Paavo "Mooses" LIpponen täysin EMU-huumaantuneena. Eikä ihan pienessä roolissa ole tuolloinen valtiovarainministeri Sauli Niinistökään...
Tuolloinen Lipposen hallitus vei Suomen tuskien tielle, yhteisvaluuttaan kysymättä asiaa kansalta!
Tuosta päätöksestä juontaa toisen Paavon, sen Väyrysen kansalaisaloite kansanäänestyksen järjestämisestä Suomen euroalueeseen kuulumisesta:
Suomi on kärsinyt jäsenyydestään euroalueessa enemmän kuin useimmat muut jäsenmaat. Kreikan kriisin yhteydessä on esitetty euroalueen taloudellisen yhteisvastuun lisäämistä ja sen kehittämistä täydelliseksi talousunioniksi, johon kuuluvat yhteisvastuullinen pankkiunioni, yhteinen valtiovarainministeri ja budjetti sekä pysyvät jäsenmaiden väliset varainsiirtojärjestelmät. Ranskan presidentti Francois Hollande on ehdottanut euroalueelle jopa yhteistä hallitusta.
Jos kansanäänestys sen sijaan johtaisi Suomen eroamiseen euroalueesta, euron rinnalla otettaisiin käyttöön kansallinen valuutta. Tällöin Suomi olisi raha- ja talouspolitiikan suhteen samassa asemassa kuin muut Pohjoismaat. - -"
Siksi on tarpeen
https://www.kansalaisaloite.fi/fi/aloite/1372
Paavo Lipponen on rikollinen, Suomen vihollinen ja törkeä kuppaaja. Sen vuoksi tarvitsee kiiresti "Hakkaa hurri päivässä" -kamppanjan. Kaikki Lipposen aikaansaannokset pitää hakata maahan.