Tiltut väittävät armeijan ylläpidon romuttavan taloutemme.
Vale on tavanomaistakin tökerömpi.
Puolustusbudjetti on noin 1,3 % BKT:stä ja 4 % budjetista. Sillä on merkittävä työllistävä vaikutus.
Vale on tavanomaistakin tökerömpi.
Puolustusbudjetti on noin 1,3 % BKT:stä ja 4 % budjetista. Sillä on merkittävä työllistävä vaikutus.
Vastaukset 14
Vanhimmat
väittävät, että Niinistö on nostanut puolustusmenoja 500 miljoonaa.
Totuus on, ettei presidentillä ole asiaan sanomista.
Sen sijaan hallitus esittää budjettiin 50 miljoonan noston.
Tiltut valehtelevat aina.
tulosvastuu ollut jo vuosikymmeniä.
Tiltut eivät tällaisia tiedä, koska yksikään ei ole edennyt sotilasuralla kutsuntaa pidemmälle.
kalliita.
Ne johtuvat lähinnä tiltujen ihannemaan Venäjän uhoamisesta.
Tulosvastuu armeijalla? Eiköhän tarttis käydä ensin sota.
Armeijan henkilökunnan voisi lomauttaa kunnes työt alkavat.
rauhan ajan budjetinkäytöstä ja koulutuksesta.
Jos tiltuissa olisi yksikin armeijan käynyt, niin voisivat tietää edes tämnä.
Vai että tulosta arvioidaan ilman että päätyötä ei tehdä lainkaan. Jopas on hoopoa puuhaa. Kertoisitko ystävällisesti yhdenkin tulosvastuun, joka on käytössä armeijassa ja mikä on mittarina.
vaikea harjoittaa ilman sotia. Se pitäisi tiltunkin ymmärtää.
Kaikki rauhan ajan varojenkäyttö voidaan mitata ja tarkistaa, onko asianmukaisesti käytetty.
Tulosvastuu on jotain aivan muuta kuin varojen käyttö asianmukaisesti.
Washingtonin Tiltut visertävät kuin stalinistit. Usko on kova tulosvastuuseen - armeijassakin.
Titityy, titityy...
propagandaan elät sinäkin titityy-parka. Muuhun ei tieto riitä.
Putinin ihailijat haluavat Putinin Suomen presidentiksi, silloin militaristien budjetti olisi kolmas osa budjetista kuin venäjälläkin.
Moinen kauhukuva ei onneksi tule tule toteutumaan ... .
Niin? Venöjön Tiltu kauhistele Suomen puolustusbudjettia, joka on 1,3 % BKT:sta. Sen sijaan Putten käyttämä 1/3-osa BKT:stä on Tiltun mielestä täysin ok???
on tyypillistä ääretön tietämättömyys ja Suomi-viha.
Armeija ja maanpuolustus ovat säännöllinen valehtelun kohde.