sanotaan,että historia toistaa itseään

kuinkahan mahtaa käydä?kansalaissodasta alkaa olla 100 vuotta,tuleeko uusi kapina,ja hävitäänkö taas?kunpa tämä kansa osaisi katsoa peiliin ja nähdä,mihin ryhmään he kuuluvat,jotta osaisivat äänestää vaaleissa sellaisia henkilöitä ja puolueita,jotka eivät aja vain omia etujaan,vaan tasapuolisesti hyvinvointiyhteiskunnan etuja.
2<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Mutta kun ei ole edes sellaista puoluetta joka niin tekisi. Siksihän niitä sanotaankin puolueiksi. Jos halutaan elää ja toimia oikein, kaikia kohtaan Oikeuden mukaisesti toimimista, ja se taas edelyttää puoluettomasti, vain kaikille, ja kaikelle Luojan hyväksemme luomalle hyväksi tavalla ja tarkoituksella ja tavoiteella elämistä ja toimimista / vaikuttamista. Jota on vain ja ainoastaan Raamatun UT, Kirtsuksen Jeesuksen ja / apostolisensa Totuuteen perustuvien / kaikkia kohtaan ja kaikille Oikeuden mukaisten opetusten ja ohjeiden mukaisesti ja perusta elämään jatoimimaan / vaikuttamaan alkamista, joka taas näin Oikein / Laillisesti eläviksi kansakunnan laajuisti yhtä oleviksi ja yhtä pitäviksi järjestäytymistä.

Herätykseksi.

Äänestä

Koko nykyhallitus on kokoomusta!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


herätkää kirjoitti:

kuinkahan mahtaa käydä?kansalaissodasta alkaa olla 100 vuotta,tuleeko uusi kapina,ja hävitäänkö taas?kunpa tämä kansa osaisi katsoa peiliin ja nähdä,mihin ryhmään he kuuluvat,jotta osaisivat äänestää vaaleissa sellaisia henkilöitä ja puolueita,jotka eivät aja vain omia etujaan,vaan tasapuolisesti hyvinvointiyhteiskunnan etuja.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu