http://yle.fi/uutiset/ecuadorissa_evakuointeja_heranneen_tulivuoren_vuoksi__tuhkapilvi_noussut_jopa_kahdeksan_kilometrin_korkeudelle/8231059
Ulkomaat 15.8.2015 klo 19:46 | päivitetty 16.8.2015 klo 5:45
Ecuadorissa evakuointeja heränneen tulivuoren vuoksi – tuhkapilvi noussut jopa kahdeksan kilometrin korkeudelle
Cotopaxi on Ecuadorin toiseksi korkein tulivuori. Se ei ole ollut aktiivinen vuosikymmeniin.
Cotopaxin tulivuoren läheisyydessä sijaitsevissa kylissä on tehty evakuointeja Ecuadorissa. Tulivuori on herännyt, ja se on purkanut sisuksistaan tuhkapilviä jopa kahdeksan kilometrin korkeuteen. Cotopaxi sijaitsee noin 50 kilometriä pääkaupungista Quitosta etelään, ja sen läheisyydessä on useita suuria kaupunkeja.
Viranomaiset ovat evakuoineet noin 400 ihmistä ennaltaehkäisevänä toimenpiteenä.
Tulivuoressa rekisteröitiin useita purkautumia perjantaina, ja se on sylkenyt tuhkaa ja kiviä sisuksistaan. Tulivuori ei ole toistaiseksi aiheuttanut lahareja eli mutavyöryjä. Viranomaiset kuitenkin pelkäävät, että niitä voi syntyä.
Presidentti julistanut hätätilan
Ecuadorin presidentti Rafael Correa on julistanut lauantaina hätätilan Cotopaxin aktiviteetin vuoksi.
Correa on sanonut haluavansa varmistaa, että kaikki mahdolliset resurssit ovat käytettävissä, mikäli tulivuori purkautuu.
Pääkaupungissa Quitossa pormestari Mauricio Rodas on luvannut jakaa asukkaille miljoona hengityssuojainta putoavan tuhkan varalta. Quitossa asuu 2,3 miljoonaa ihmistä.
Cotopaxin tulivuori on 5 897 metriä korkea. Se on Ecuadorin toiseksi korkein tulivuori.
Se ei ole ollut aktiivinen vuosikymmeniin.
Lähteet:AFP, AP, Reuters
https://fi.wikipedia.org/wiki/Tyynenmeren_tulirengas
Tyynenmeren tulirengas on vyöhyke Tyynellä valtamerellä, jossa esiintyy voimakasta tektonista ja vulkaanista toimintaa. Vyöhykkeellä tapahtuu 90 % maailman maanjäristyksistä ja siellä sijaitsee 75 % maailman aktiivista ja nukkuvista tulivuorista. Vyöhyke on hevosenkengän muotoinen ja 40 000 kilometriä pitkä.
https://fi.wikipedia.org/wiki/Cotopaxi
Cotopaxi on Ecuadorin toiseksi korkein tulivuori (korkein on Chimborazo) ja yksi maailman korkeimmista aktiivisista tulivuorista – Ojos del Salado ja Llullaillaco ovat vielä korkeampia.
Cotopaxi sijaitsee noin 50 kilometriä pääkaupungista Quitosta etelään. Cotopaxi on yli 3 000 metriä korkeampi kuin sitä ympäröivä maasto.
Vuori on juureltaan yli 23 kilometriä leveä. Sen kraatterin suuaukko on 700 metriä pitkä ja 500 metriä leveä, ja kraatterin syvyys on 366 metriä.
Vuoden 1738 jälkeen Cotopaxi on purkautunut yli 50 kertaa.
Useat vuorta ympäröivät laaksot ovat syntyneet voimakkaiden mutavyöryjen seurauksena. Mutavyöryt muodostavat vakavan uhan paikallisille asukkaille.
Latacungan kaupunki onkin tuhoutunut täydellisesti ainakin kahdesti historiansa aikana. Rajuimmat tunnetut purkaukset tapahtuivat vuosina 1744, 1768 ja 1877. Vuoden 1877 purkauksessa pyroklastiset pilvet laskeutuivat joka puolelta vuorta ja mutavyöryt matkasivat yli sadan kilometrin matkan Tyyneenmereen.
Vuori purkautui edellisen kerran vuosina 1903–1904 (Vei-indeksi 3). Sen jälkeen siinä on havaittu vähäistä aktiivisuutta kymmenen kertaan (VEI 1-2). Viimeisin havainto vuodelta 1942 (VEI 3) on epävarma.
herännyt tulivuori ecuadorissa
2
118
Vastaukset
- pohonsivulta
Mirka Nurkan unisanoma 25.12.2008
Luin aamulla sivujasi ja huomioni kiinnittyi uuteen ilmoitukseen, Ken Petersin uneen englanninkielisellä sivullasi. Lukiessani noita pääkohtia, todella hätkähdin nähdessäni lauseen "Worldwide Earthquake kills millions of people” (maailmanlaajuinen maanjäristys surmaa miljoonia ihmisiä).
Sain 25.12.2008 Herralta jotain, joka vahvistaa ainakin minulle tuon lauseen.
Niin järisyttävää kuin se onkin. En voinut sitä aiemmin ilmoittaa. Nyt koen saaneeni siihen selvän vahvistuksen.
Illalla olin rukouksessa ennen nukkumaanmenoani ja sain sanan: kartta. Jäin ihmettelemään, mikä ihmeen kartta?
Pyysin Herraa antamaan tähän selityksen. Silloin en kuitenkaan saanut mitään ja kävin nukkumaan.
Havahduin tietoisuuteen, vaikka olin, niin uskon, täydessä unessa.
Tämä asia, jonka Herra näytti, oli selkeä, kuin olisin ollut hereillä näkemässä ja keskustelemassa jonkun kanssa. Se tuli aivan kesken unieni. Se kesti vain hetken, mutta vieläkin voin nähdä sen sieluni silmin: Maailman kartta taulukehyksissä; ei yksittäisiä maita, vaan monia maita, niin kuin niillä ei olisi ollut rajojakaan.
Minulle sanottiin: "Tulee suuri maanjäristys, joka koskettaa Suomeakin." Sitten näin numerot 24.11. Siis ajankohta tuolle tapahtumalle? Näin käsitän. Ei mitään vuosilukua kuitenkaan.
Olin ihmeissäni, sillä Herra ei käsitykseni mukaan ilmoita meille tarkkoja aikoja tulevista. Niinhän Raamattukin sanoo, ettei meidän tule tietää aikoja, eikä hetkiä.
Mutta ajan merkkejä kylläkin ja niitä seuraten voimme kyllä nähdä missä ajassa nyt elämme ja mitä on tulossa Raamatun ilmoituksen mukaan. (Matt.24) Ja kuka tietää, minkälaisessa maailmassa silloin elämme, onko uusi maailmanjärjestys jo täysin vallalla? Tämän kaiken tietää Herra ja hyvä niin. Luottakaamme Hänen Sanaansa ja takertukaamme Hänen armoonsa, kyllä Herra meidät varjelee.
En uskaltanut laittaa tätä unta sinulle menemättä ensin Herran eteen kysymään, onko Hänen tahtonsa julkistaa tämä. Hänen sanojensa jälkeen en kokenut minkäänlaista estettä kertoa tätä unta. Hän rakkaudessaan ilmoittaa nämä tulevat asiat omillensa. Aam.3:7.
Herran siunausta ja johdatusta elämäänne!
T. Mirka Nurkka - yleltä
Kotimaa 17.8.2015 klo 10:33 | päivitetty 17.8.2015 klo 10:51
Maanjäristys Kotkan keskustassa – "Täräytti useita kerrostaloja"
Kotkassa tapahtui sunnuntai-iltana merenalainen maanjäristys. Jysähdys tuntui kerrostalojen yläkerroksissa saakka.
Kotkalaiset ihmettelivät sunnuntai-iltana voimakasta jysähdystä, joka tapahtui puoli yhdeksän jälkeen ja tuntui kerrostalon yläkerroksissa saakka.
– Ihmisiä kävi ulkona ihmettelemässä ja selvisi, että jysäys täräytti useita taloja. Mitään ei näkynyt, hipihiljainen ilta, kerrottiin Yle Kymenlaakson lähetysikkunassa.
Havaintoja tuli myös Hovinsaarelta, joka sijaitsee parin kilometrin päässä keskustasta. Seismologian instituutista kerrotaan, että kyseessä oli maanjäristys.
– Seismografiat Etelä-Suomessa ovat rekisteröineet tapauksen. Alustavien tietojen mukaan kyseessä on ollut pieni maanjäristys, joka on tapahtunut merialueella Kotkansaaren kaakkoiskulmalla, sanoo seismologi Jari Kortström seismologian instituutista.
Räjähdyksessä erilainen signaali
Monet epäilivät täräyksen syyksi jonkinlaista räjähdystä, mutta siitä ei siis ollut kyse.
– Rekisteröinnin taajuussisällöt poikkeavat toisistaan räjäytyssignaalissa ja maanjäristyksessä. Tässä tapauksessa tosiaan on näitä maanjäristyspiirteitä, Kortström toteaa.
Maanjäristyksen voimakkuus oli alustavien tietojen mukaan noin yksi Richterin asteikkoa käytettäessä.
Järistyssarja Kouvolassa
Maanjäristykset eivät ole aivan poikkeuksellisia Kaakkois-Suomessa
sillä seismologian instituutin mukaan Kouvolassa ollut jo useamman vuoden kestänyt maanjäristyssarja.
– Kotkassa on viimeksi ollut kolme pienehköä maanjäristystä vuonna 2012
jolloin ne tapahtuivat samalla alueella kuin nyt. Järistykset ovat olleet suunnilleen samanvahvuisia, eli magnitudit ovat olleet yhden ja kahden välillä.
Kortströmin mukaan on mahdotonta sanoa, tuleeko järistyksiä lisää.
– Järistyksiä voi tulla sarjoina niin, että muutamassa kuukaudessa tulee useampi, tai sitten seuraavaan menee kymmenen vuotta. Sen verran harvinaisia nämä ovat, ettei tilastollista ennustetta voida tehdä.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Veroaste on Suomessa viitisen prosenttiyksikköä liian matala
Veropohjaa on rapautettu käytännössä koko kulunut vuosituhat, jonka vuoksi valtion menoja on jouduttu rahoittamaan velka1573250EU komissio - EU-elpymisrahoja voidaan käyttää TILAPÄISESTI väärin!
Espanja ohjasi miljardeja euroja – Nyt EU-komissio teki yllättävän paljastuksen Skandaaliksi noussut Espanjan EU-rahoje403022- 1121535
Empaattisuus ja suoruus.
Tässä tullut noita pehmeitä asioita pohdittua, mutta toisaalta olen myös yksinkertainen mies. Pidän suoruudestakin. Mi1501264Kristillinen kaste annetaa upotuskasteena
Kristillinen upotuskaste perustuu juutalaiseen mikve-kasteeseen, jossa upottaudutaan veden alle kokonaan. Paavali vertas1621097Koko kansan kaste Punaisen meren ylityksen aikana
Koko Israelin 2,5 milj.kansa sai kasteen ja Pyhän Hengen lahjan ylittäessän Punaisen meren. 1.Kor.10 1 Sillä minä en ta3661067- 601037
Sijaiskasteet kuolleitten puolesta
Paavali teki Korintossa sijaiskasteita kuolletten puolesta eli ns. Mormoninkasteita. 1. Kor. 15:29 Mitä muutoin ne, j373989- 43896
Sä saat mut tuntemaan
Jotain sellaista mitä ei saisi tuntea mutta må en mahda tälle mitään. Mulla on ikävä niitä meidän katseita ja sitä tunne23893