Suomi aikoo olla yhteydessä International Business Times -verkkojulkaisuun väärän mielikuvan antavasta otsikoinnista. Julkaisu otsikoi Suomen kertausharjoitusmäärien lisääntymisestä kertovan eilisen juttunsa kysymyksellä: Suomi valmistautumassa sotaan Venäjän kanssa?
Puolustusministeri Jussi Niinistö (ps) arvioi STT:lle, että totuutta dramaattisemman otsikoinnin taustalla on halu saada yleisö kiinnostumaan. Silloin tällöin esiintyviä virheitä pyritään oikomaan ja tästäkin otsikosta Suomi aikoo antaa toimitukselle palautetta, Niinistö kertoo.
- Meillä Suomessa medialukutaito on onneksi melko hyvällä tasolla, mutta kansainvälisessä levityksessä löytyy enemmän yleisöä, johon tällainen disinformaatio uppoaa, Niinistö kertoo sähköpostitse lähettämässään kommentissa.
International Business Timesin (IBT) jutusta suuri osa koostuu uutistoimisto AFP:n välittämästä tekstistä. Siinä Suomen kerrotaan kertausharjoituksissa koulutettavien reserviläisten määrää huomattavasti edellisvuodesta.
- Tänä vuonna harjoitamme 18 000 reserviläistä, mikä on jo tyydyttävä määrä. Ei siinä ole kyse mistään sotaan valmistautumisesta vaan opittujen sotilastaitojen ylläpitämisestä. Valitettavasti otsikosta jää monelle vääriä mielikuvia, Niinistö sanoo.
AFP:n jutussa Pääesikunnan koulutusosaston päällikkö Hannu Hyppönen kertoo, että harjoitusmäärien lisäyksessä on kyse paluusta vuoden 2010 tasolle säästöjen jälkeen.
IBT:n uutisen ohessa olevissa kommenteissa Hyppönen kirjoittaa jutun otsikon olevan täysin pielessä. Hänen mukaansa kyse on normaalista koulutuksesta eikä Suomi valmistaudu sotaan ketään vastaan.
STT

Vastaukset 19
Vanhimmat
lietsovat vain tiltut, joiden kirkunan mukaan Suomi on jo useaan kertaan hyökännyt Venäjälle.
Ei se ensimmäinen kerta huudettu. Halosen aikakaudella aika usein tämä uhkaa oli otettu esille. Ja joka kerta puolustus menot oli leikattuna ystävyyden merkiksi.
Onhan monet päättäjämme suoraan sanoneet ja kolmasti toistaneet, kuka on ainoa vihollisemme.
Tähän minäkin "Tiltuna" yhdyn.
Ero on vain siinä että en ole halukas tarttumaan aseeseen jonkun ns. kumppanini lietsottua sodan Venäjää vastaan.
Aivan hyvin voisimme välttää yhteenoton jos huolehdimme ettei kumppani pääse isäntämaasopimuksen livuilla hyökkäämään maamme kautta.
Vain pelkurien vuoksi ( Nattottajat) olemme vaarassa.
vain Moskovan tiltut, jotka haluavat Venäjän hyökkäämään Suomeen.
Isäntämaasopimuksesta on turha valehdella. Se koskee vain rauhan ajan kriisinhallintaharjoituksia.
Ja raukeaa mielestäsi sotatilassa
Yksinkartaiseksi Sinut on jo aikaa todettu
Ei ole sopimuksia sotatilanteesta.
Eikä kukaan ole Suomenkautta hyökkäämässä minnekään.
Tiltujen valeet eivät pidä paikkaansa.
Kuka hitto muka on väittänyt että Suomi valmistautuu sotaan? Tämä on tyypillinen washinton tiltun harhautus-trolli.
USA on se joka valmistautuu sotaan.
Ja jos pelkuri Natottajien tahto toteutuu Suomikin on sodassa.
tarvittaessa ja saa apua lännestä.
Sille eivät Moskovan tiltut mahda mitään.
"saa apua lännestä". ...
Tuota minäkin totisesti toivon, jos "paska iskee tuulettimeen", ettei jäädä ihan yksin, niinkuin Talvisodassa. Olen täällä lähes joka päivä nicceineni muistuttamassa Maanpetturitiltuja siitä, miten kävi Maanpetturitiltujen idoleille Suomussalmella ... . Suomen tappiot: 950, naapurin tappiot: 27500, kaatunutta / haavoittunutta.
Maanpetturi vellipersetiltujen valekirkuminen ei johda mihinkään ... no ehkä ne joutuu niksulaan, suljetulle ... paranoidin skitsoilunsa takia. Jos vaikka SUPO ottais asian hoitaakseen, paikantais nämä säälittävät Maanpetturit ja ... .
Epätoivo lisääntyy, mies on ihan hysterian partaalla....mistä johtuu?
Totuus on nyt se, että ,Suomessa muokataan mielipiteitä kaikilla tasoilla nimenomaan Venäjän uhan pelolla.
Asepalvelustaan suorittaville teoriatunneilla opetetaan aivan suoraan, että Venäjä on uhka ja sieltä tulevat hyökkäykset....menee järjettömyyksiin.
"Tuo mies on tumpelo ja naurettava pelle. Hän kuuluu karuun b-ryhmään ...".
Mikä vatun epätoivo ja hysteria??? ... täällä minä nautin päiväkaffetta ihan rauhassa. Kohta jatketaan röllipuvun tekoa ... "tunnuksettomia, vihreitä miehiä" odotellessa. :D Hysteriaa täällä yrittää levittää ainoastaan velliperse Maanpetturitiltut, joiden rectum suoltaa ruskeaa ryssäpropagandavelliä 24/7/365. Velliperse Maanpetturitiltuja taitaa pelottaa, kun "pakki" on löysällä. :D
Älä, ... ihanko tosi. Voi Vattu ... on se surullista, jos elämä/maailmankuva mahtuu teelusikkaan. Ei tarvi muokata ... riittää, kun tuntee historiaa ... Säästin sinulta vaivan (google lienee "höyryradio" / analogiatekniikkaan tottuneelle liian peljättävä). Kurkkaa peelo linkkiin ja hämmästy faktoja ja viisastu ... ei tarvi ihmetellä, mistä ilmansuunnasta se uhka on tähän meidän pieneen geopoliittiseen plänttiimme kohdistunut ... v. 1024 A.D. alkaen. Ota asioista selvää, ennenkuin alat "keulimaan".
https://fi.wikipedia.org/wiki/Novgorodin_ja_jäämien_sodat
Olipa yllätys ... kaiken sen jälkeen, mitä ryssän laajentumispolitiikka on saanut aikaan viime aikoina. Vai oletko hekumoissasi sitä mieltä, että uhka tuleekin pohjoisesta ... pahat norjalaiset kalastajat tulevat ja antavat merikissan, tai ryssänravun purra sinua sormeen?.
"apua" ei Natosta tule. Naton sota ei meitä auta. Me auttaisime Natoa sotimaan maamme kautta.
"ettei jäädä ihan yksin, niinkuin Talvisodassa."
Jo olet historiaa lukenut niin oli parempi olla yksin kuin Saksan rinnalla. Välirauha ei olisi ollut madhollinen Saksan rinnalla. Jatkosodassa sama juttu. Erillisrauha 1944 ei olisi ollut mahdollinen Saksan rinnalla.
Nato jäjenyys johtaa tuhoon koska Nato pystyy ehkä Suomen avulla sotimaan Venäjää vastaan pohjoisessakin,
mutta ei niin etä Suomella olisi siinä sodassa suojaa.
Nauttimistasi on tänne ihan turha ilmoitella, muutenkin jos edustat Natomyönteistä kantaa olet hyvä varoittava esimerkki. Mielipuolista vuodatusta, mutta sitähän ne kaikki ovat?
Armeijan kapiaisista saadaan hyvä läpileikkaus...Sirenit ym muut kahelit.
resurssit auttaa jäseniään hyökkäyksen torjunnassa.
Nyt emme ole jäsen.
oli liitossa NL:n kanssa.
Nyt on koko länsi Naton jäseninä muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta.
Ei valmistaudu, mutta valmiina on oltava. Johan venäläiset täällä uhkaili 24h valmiudesta!! Ei ole moni jenkki tai singaporelainen täällä uhkaillut.
Minä olen täällä maastopuvussa kaasunaamari päällä, kovat piipussa ja varmistin pois päältä. Että antaa tulla vaan.
ROFL ............