Kaksi pahoinpitelyä viikonloppuna Oulussa

Kolmen miehen porukka pahoinpiteli 46-vuotiaan miehen lauantai-iltana Rantakadulla Oulussa. Pahoinpitely tapahtui kadulla sijaitsevassa ravintolassa ja sen ulkopuolella.

Silminnäkijöiden mukaan porukka pahoinpiteli uhria lyöden ja potkien. Poliisin mukaan uhri sai nujakassa vammoja ainakin pään alueelle, mutta vammojen tarkempi laatu tai vakavuus ei ole toistaiseksi tiedossa.

Poliisi tavoitti yhden pahoinpitelijöistä myöhemmin toisen ravintolan edustalta. Mies oli yrittänyt päästä väkisin sisään ravintolaan ja samalla vastustanut järjestyksenvalvojien toimenpiteitä.

Rähisijän hallusta löytyi kiinniotettaessa kääntöveitsi. Mies vietiin rikosperusteisesti Oulun poliisin tiloihin.

Utajärveläistä 27-vuotiasta miestä epäillään tutkinnan tässä vaiheessa pahoinpitelystä, järjestystä ylläpitävän henkilön vastustamisesta ja toisen vahingoittamiseen soveltuvan esineen hallussapidosta yleisellä paikalla.

Toinen pahoinpitely Pakkahuoneenkadulla

Iiläisen 25-vuotiaan miehen epäillään pahoinpidelleen toista iiläismiestä Pakkahuoneenkadulla sijaitsevan ravintolan edustalla noin kello yhden aikaan sunnuntaiaamuyönä.

Poliisin saamien tietojen mukaan mies oli lyönyt 33-vuotiasta uhria kerran nyrkillä kasvoihin. Uhrin vammat eivät vaatineet sairaalahoitoa.

Tekijä myönsi tekonsa poliisille.
3<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Perus persut taas vauhdissa

Äänestä

Tästä uutisesta käy hyvin selväksi se kuinka suomalaisilla ei ole minkäänlaista suoja julkisuudelta joutuessaan viranomaisten käsittelyyn.

Jos maahanmuuttaja tekee rikoksen uutisointi lähes vaietaan tai se esitetään tuntomerkkejä salaten.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


jgh kirjoitti:

Kolmen miehen porukka pahoinpiteli 46-vuotiaan miehen lauantai-iltana Rantakadulla Oulussa. Pahoinpitely tapahtui kadulla sijaitsevassa ravintolassa ja sen ulkopuolella.

Silminnäkijöiden mukaan porukka pahoinpiteli uhria lyöden ja potkien. Poliisin mukaan uhri sai nujakassa vammoja ainakin pään alueelle, mutta vammojen tarkempi laatu tai vakavuus ei ole toistaiseksi tiedossa.

Poliisi tavoitti yhden pahoinpitelijöistä myöhemmin toisen ravintolan edustalta. Mies oli yrittänyt päästä väkisin sisään ravintolaan ja samalla vastustanut järjestyksenvalvojien toimenpiteitä.

Rähisijän hallusta löytyi kiinniotettaessa kääntöveitsi. Mies vietiin rikosperusteisesti Oulun poliisin tiloihin.

Utajärveläistä 27-vuotiasta miestä epäillään tutkinnan tässä vaiheessa pahoinpitelystä, järjestystä ylläpitävän henkilön vastustamisesta ja toisen vahingoittamiseen soveltuvan esineen hallussapidosta yleisellä paikalla.

Toinen pahoinpitely Pakkahuoneenkadulla

Iiläisen 25-vuotiaan miehen epäillään pahoinpidelleen toista iiläismiestä Pakkahuoneenkadulla sijaitsevan ravintolan edustalla noin kello yhden aikaan sunnuntaiaamuyönä.

Poliisin saamien tietojen mukaan mies oli lyönyt 33-vuotiasta uhria kerran nyrkillä kasvoihin. Uhrin vammat eivät vaatineet sairaalahoitoa.

Tekijä myönsi tekonsa poliisille.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu