Isäni kuoli vime yönä puolen yön jälkeen . Suru-uutinen tavoitti minut aaamu seisemältä. Hyvä lähtö, kahta päivää ennen kuolemaansa hakeutui sairaalaan, siihen saakkka asui kotonaan. Sairasti eturauhassyöpää joka oli levinnyt luustoon mtta ei kuollut siihen vaan sydänkohtaukseen. Hyvä niin.
Olo? Apea mutta ei lohduton. Helpottunut itseasiassa ettei riutunut syöpäänsä vaan pääsi nopeasti pois.
Se jäi kaivelemaan että äiti soitti ja sanoi että isä on huonossa kunnossa ja haluat vielä nähdä on aikaa vähän. E#n lähtenyt vaan ajattelin mennä vasta ensi vkl. Se ei enää olemahdollista.
Äiti kertoi tänään isän tahdon hautauksensa suhteen: tuhkataan, perheen sisäinen muistotilaisuus, ei pappia.
Osanottoja en oikein kaipaa.
Olo? Apea mutta ei lohduton. Helpottunut itseasiassa ettei riutunut syöpäänsä vaan pääsi nopeasti pois.
Se jäi kaivelemaan että äiti soitti ja sanoi että isä on huonossa kunnossa ja haluat vielä nähdä on aikaa vähän. E#n lähtenyt vaan ajattelin mennä vasta ensi vkl. Se ei enää olemahdollista.
Äiti kertoi tänään isän tahdon hautauksensa suhteen: tuhkataan, perheen sisäinen muistotilaisuus, ei pappia.
Osanottoja en oikein kaipaa.
Vastaukset 46
Vanhimmat
Jaksamista toivotan niille hankalille hetkille, joita varmasti tulee eteen vielä.
Sanoo 100% ateisti, se on sama kuin puhut seinille, tiedoksi.
Jos haluat asiasta keskustella tehdään se jossain toisessa ketjussa.
Miten tämä liittyy ateismiin?
Typerys
En sitten ota osaa, jos et sellaista kaipaa. Mutta kerron, että tunteeni ovat olleet hyvin samankaltaiset omien vanhempieni äskeisten poismenojen vuoksi. Kaipausta, apeutta, vaan ei lohdutttomuutta. Kuolema, sitten kun oli tullakseen, tuli suht nopeasti. Molemmilla oli tuskia ennen kuolemaansa, mutta se vaihe ei kuitenkaan kestänyt kuin muutaman päivän, ei viikkoja eikä kuukausia.
Tunnen kiitollisuutta siitä, että saivat kumpikin asua omassa kodissaan käytännössä loppuun asti. Ja siitä, että sain tavalla tai toisella olla läsnä molempien lähdössä. Tarkoitan sitä, että kuolevasta ihmisestä ei aina tiedä, kuinka paljon tai vähän hän tietää ympäristön tapahtumista, läsnäolijoista.
Nopea se oli isänikin lähtö eikä kuulema kokenut tuskia. Tuota tässä nyt pitäisi selvittää kuinka ne maahanpanijaiset toimitetaan ilman pappia kun se isäni toive oli ollut.
Äidille se tietenkin kovimmille kai ottaa, olivat sentään yli puoli vuosisataa naimisissa mutta tuntuu hänkin suhtautuvan asiaan varsin maanläheisesti ja haluaa ne vaatimattomat hautajaiset itse järjestää.
Mulla on menossa se vaihe, että puretaan sitä vanhempien kotia: puretaan se todellisuus, ilmapiiri, historia. Se vie aikaa ja mulle näyttää iskevän tässä kohdin se ikävä. Ne esineet kodissani. Mennyt todellisuus pahvilaatikoissa liiterissä.
Äsken purin autosta isän tarvepuita pihalle, hän oli kova nikkaroimaan: saarnia, vaahteraa, koivua, katajaa, umpikuivaa. Laitoin pihalle pressun alle, ei niistä taida olla enää tarvepuuksi kun kostuvat. Saunan pesään.
Tommoset asiat koskettaa ja niitä on nyt riittänyt toukokuulta asti. Onhan se hyvää erotyöskentelyä, ehtii ottaa asiat ihonsa alle.
Isältänikin jäi kesken e50-luvun mahonkisen tuulilasiveneen kunnostustyö. Se jäi kesken jo tosin jonkin aikaa sitten.
Äiti jää asumaan kotiinsa, kysyin aikooko nyt sitten muuttaa kaupunkiin (joskus kun puhui että kaupungissa olisi helpompi asua) mutta hän sanoi haluavansa jäädä kun tykkää asua ja varmaan pärjääkin siellä rivitalossa pikkutaajamassa. Ja siellähän se on myös hänen sosiaalinen verkostonsa. Mutta joutuuhan hän myöskin sitä isän jäämistöä selvittelemään, eiköhän siinä yhteinen yhdessä eletty elämä tavaroiden myötä tule vielä kerran läpi käytyä.
Se on hyvä, jos äitisi jaksaa tuollaista työtä tehdä. Minun äiti ei jaksanut. Hän puhui kyllä palvelasuntoon muuttamisesta ja teki pari heikkoa yritystä asian käynnistämiseksi. Se tavaran määrä ja jäämistön selvittämisen yrityskin olivat hänelle liikaa. Äiti eli pari vuotta isän jälkeen. Isän vaatteet roikkuivat naulakossa vielä silloin. Siskon kanssa kerättiin nekin pois kun äiti lähti.
Äidillä (kuten meillä lapsillakin) oli aikaa sopeutua isän tulevaan kuolemaan, luustoon levinnyt eturauhassyöpä kun on tappava. Kuolema tuli nyt hiukan nopeammin mutta oli luultavasti armollisempi.
Uskoiko isäsi alkuräjähdykseen vai Jumalaan?
Sinulla on mahdollisuus vielä joskus tulevaisuudessa tavata isäsi terveenä, vaikka ei olisi ollutkaan uskossa, se edellyttää että tulet itse uskoon.
Kumpikin luulo, kuvitelma on todennäköisesti väärä.
Sitä paitsi jos leikitään, että isukki oli uskomaton, ei taivaasta kovin helposti "alakertaan pääsisi, eikä päinvastoin, joten lopeta moiset luulottelut.
Tuollaiset satuilut voisi äkkiseltään käsittää v ittuiluksi.
Matematiikan, fysiikan ja kemian parissa elämän työnsä tehnyt aikoinaan aktiivinen tähtitieteen harrastaja "uskoi" minun tietoni mukaan alkuräjähdysteoriaan ja jumaliin ei piirun vertaa.
"Sinulla on mahdollisuus vielä joskus tulevaisuudessa tavata isäsi terveenä, vaikka ei olisi ollutkaan uskossa, se edellyttää että tulet itse uskoon."
Nähdä taivaasta oma isä kärsimässä helvetissä? Ei kiitos.
Haaskalintuilu kielletty!
##jumaliin ei piirun vertaa.##
Oli siis saatanan kauraa.
"Uskoiko isäsi alkuräjähdykseen vai Jumalaan?"
Miksi kysyt vai etkö hyväksy kuolevan tahtoa?!
Äitini sisko, siis tätini, siirtyi ajasta iankaikkisuuteen eilen päivällä loppuun 90-vuotiaana. Oli vain alkanut heikkenemään parin kolmen vuorokauden sisällä. Kuoli hoivakodissa ja ei sitten enää elvytetty kun sydän pysähtyi, kun siitä oli maininta papereissa.
Edellisenä päivänä oli sanonut, että hänen tavarat joutaa viedä jo pois.
En tiennyt tädin tilasta, mutta edellisenä päivänä ennen hänen kuolemaa minulla tuli voimakas intuitio poiketa hänen tulevalla haudallaan. Siinä lepää hänen täti ja kivi on valmiina, jossa on jo tätini nimi ja syntymäpäivä. Seisoin siinä ja mietin : milloin kiveen tulee tädin kuolinpäivä. Äkkiä kävi mielessä, että hyvin pian.
En ole varmaan vuosiin käynyt tuon paasin luona. Sitten seuraavana päivänä kuolleen tädin sisko soitti, ja kertoi sisaren kuolemasta.
Kun kävin tätiäni katsomassa, niin aina hän pyysi lukemaan hartauskirjasta päivän tekstin ja veisaamaan kaksi kolme virttä.
Tätini sai pitää muistin ja järjen valon loppuun saakka.
Pian on hautajaiset, mutta uskon näkeväni äidin sisaren iankaikkisuudessa.
ja jos Jumala erehtyy näyttämään haisevan kaapunaamansa, saa se minulta iankaikkisuuden kovimman Selkäsaunan! -Ihan ilmaisksi kostoksi tästä kaikesta....
Olkoot mitenvain "kaikkivoipa", mutta eipäole näkynyt! Remmiä Jumalan pepulle, parturin kautta pesulle, täimyrkyn kautta, (v)aatekauppaan!
Laiska hajuhenk-Jeesus, on aika päivittää 2000-luvulle ja työtänsä pelkäämättömäksi mieheksi! Tuskin jaksaa juosta edes Coopperin testiä!
Tätäkään kun ei ole, tuettu Sanallakaan Raamatussa. Että minua v ituttaa tämä Jumalan kuuro-osaamttomuus eli UUSAVUTTOMUUS. kUN ON Jumala kädellä, niin sun isis hyppii pöydillä rakas raaka-allu
Koetetaas nyt kuitenkin olla asiallisia! Vaikka tämä ihminen "ateismionnolla"-nimimerkkiä käyttääkin, ei hän muuten keskustele mitenkään asiattomasti. Ja vaikka elämänkatsomukselliset erot tämänkin asian tiimoilta nousevat helposti esille, on se läheisen kuolema meille kaikille kuitenkin yhtälailla todellinen asia, johon liittyy kunkin kohdalla omat haasteensa.
Miksi kirjoitat noin Ateisti-palstalla?! Se, että ihminen elää yli 90-vuotiaaksi tulisi olla suvulle "ylpeyden merkki", eikä sitä tule todistella milläkään Jumalalla. Lääketiede on kehittynyt sen verran voimakkaasti että se todistelee sen että ihminen elää kala- ja maitotuotteiden varjolla 100-vuotiaaksi. Mitä rasvaisempaa on maito ja mitä raaempana kalan päivittäin syöt? Isoisäni söi paljon silliä ja joi kirnupiimää päivittäin ja sillä eli yli 90-vuotiaaksi!!
Avovaimoni isomummu eli yli 95-vuotiaaksi, jonka ravinnossa oli ollut päivittäin nuoresta aikuisesta alkaen graavia kalaa ja joi aina punaista maitoa!
Rasvaton maito on ihmiselle epäterveellistä ja paistettu kala!!
Minunkin isäni kuoli äkillisesti sydänkohtaukseen 1,5 v sitten. Hyvin samankaltaisia mietteitä hänen poismenostaan on kuin itselläsi. Olen kiitollinen että hän sai niin hyvän lopun ja sai asua kotonaan loppuun asti.
Useampiakin vanhoja sukulaisia kuollut viimevuosina ja lähisukulaisina ikäihmisiä vielä joiden aika väistämättä loppuu lähivuosina. Tämä kuolema teema pysyy esillä olosuhteiden pakosta.
Myönteinen tunne oli isän kuoleman jälkeen siitä, kun tiesi että kaikki kärsimykset ovat ohi ja hän on saanut elää kuitenkin pitkän elämän sekä saanut loppuvuosinaan sairauksiinsa hyvää hoitoa. Mitään erityisen kielteistä muistoa ei hänestä tai hänen kuolemastaan jäänyt. Sellainen välinpitämätön ja tyhjä olo oli heti kuoleman jälkeen ja liitin sen kuolleeseen samaistumiseen, mutta aika nopeasti sekin meni ohi. Enemmän huolta oli ensimmäisen vuoden aikana siitä miten äiti ja muut iäkkäät sukulaiset selviävät, mutta hyvin ovat selvinneet. Jaksamista sinulle.
Oma isäni kuoli muutama vuosi sitten, ja järjestimme siskoni kanssa tuhkauksen ja uskonnottomat hautajaiset. Äiti oli kuollut jo aiemmin. Kaikki sukulaiset eivät ymmärtäneet papin puutetta, mutta muistotilaisuus sujui melko perinteiseen tapaan ilman pappiakin. Siskoni lainasi kirjastosta jonkin uskonnottoman hautajais-CD:n jota soitettiin, tädin mies oli pyydetty pitämään puhe, koska hän oli tädin kanssa paikalla kun isä sai sydäninfarktin ja kuoli äkisti, ja perinteiseen tapaan syötiin hautajaisateria ja sukulaiset tapasivat taas toisiaan.
Tuhkauksessa olivat läsnä siskoni perheineen ja tätini miehensä kanssa. Siskoni kertoi että se oli kunnioittava tilaisuus ja kukkiakin oli, sen jälkeen kahvittelu. Hautaus järjestettiin viikkoa myöhemmin kirkkomaalla, ja siitä tuli ongelma koska asiaa hoitava seurakuntasisar tai mikälie ei ollut tilanteen tasalla. Olisi kannattanut hoitaa paikalle oma seremoniamestari eikä jättää kirkkoväen haltuun sitä hommaa. Kokoontuminen tapahtui kappelin kellarissa, joka oli paikkana ankea, varastonkaltainen, eikä kukaan oikein tiennyt mitä olisi pitänyt tehdä. Seurakuntasisar tuli sitten ohjaamaan kulkueen hautapaikalle, jossa uurna laskettiin hautaan ja jätettiin kukat. Sitten seurakuntasisar kysyi että haluammeko laulaa virren. Olimme ihan hämmästyneitä että mitä helvettiä. Suoraan sanottuna sellainen epäkunnioittavuus pilasi tunnelmaa entisestään.
Joku omaisista olisi voinut hoitaa sen että ohjataan ihmiset haudalle ja olisi voinut pitää jonkun pienen puheenkin siellä. Toisaalta tilanne oli siskolle ja minulle uusi, isäni oli järjestänyt äitini hautajaiset perinteiseen tapaan pappeineen ja arkkuineen koska äiti kuului kirkkoon. Lisäksi hautajaispäivä oli meille yhtä sumua, olihan isä meille rakas.
Itseäni jäi kaduttamaan se, etten ollut valmistanut pientä puhetta muistotilaisuuteen. Olisin halunnut kunnioittaa isän muistoa puhumalla hänen elämästään, kiittää häntä kaikesta siitä mitä hän opetti. Isä oli ammatiltaankin opettaja ja minä olin pienestä pitäen isän tyttö, siskoni enemmänkin äidin kanssa läheinen. Mutta se puhejuttu juolahti mieleen vasta siellä muistotilaisuudessa, enkä osannut spontaanistikaan sitten alkaa puhumaan, tuntui että kaikki energia meni itsensä koossa pitämiseen.
Toinen mikä jäi vaivaamaan joksikin aikaa, oli se että en ollut soittanut isälle kun hänellä oli 79-vuotis syntymäpäivät vain vähän ennen kuolemaansa. Olin pari viikkoa aiemmin puhunut pitkän puhelun isän kanssa, ja saanut silloin ajatuksen että tämä on viimeinen puhelu. Isän syntymäpäivänä tuskailin koko päivän että soitanko vai enkö, mutta toisaalta meillä ei ollut tapana muistaa vanhempien ihmisten syntymäpäiviä jotka eivät olleet tasavuosia.
Isä eli hyvän elämän ja sai haluamansa kuoleman, eli äkkiä pois. Isä ei puhunut mistään hautajaisista eläessään, vaan hänen ainoa julkituoma toiveensa oli se ettei tarvitsisi kärsiä, joutua elämään ja kuolemaan sairaalassa. Isä sai kuolla äkisti rakastamassaan paikassa kesämökillä, ja sekin oli hyvä juttu, että paikalla sattui silloin olemaan tätini miehensä kanssa, joten kuolema oli heti tiedossa ja hommat hoidossa.
Minunkin isäni on kuollut, niin ja äitini myös !!!!!
Voi voi surkeutta sentään, sillai mennään kuolemaan mitään varoittamatta.
Vanhempieni lähdöstä on jo paljon aikaa. Isäni kuoli, kun olin alle murrosikäinen ja äitinikin kuolemasta on jo yli kaksikymmentä vuotta. Isästäni minulla on luonnollisesti vähemmän muistoja, mutta äitini "opetukset" palautuvat aina joskus elävinä mieleen. "Joka taimelle litra vettä, vaik kui satais."...
Isosiskoni oli minulle lasteni lisäksi läheisin henkilö ja oli ollut sitä jo vuosia. Hänellä oli tapana lopettaa sähköpostiviestit: "Suvun vanhin, jos akatkin lasketaan". Nyt olen ollut suvun vanhin suunnilleen vuoden. En olisi halunnut. Siskoni lähtö tapahtui täysin yllättäen. Hänen kuolemastaan jäi iso reikä elämääni ja se jätti reijän myös lasteni elämään. Siskoni ja hänen vuotta aikaisemmin kuolleen miehensä koti oli lapsilleni kuin toinen oma koti. Reikä on iso, eikä se täyty. Reikä on iso, mutta muistot ovat hyvät ja ne pysyvät.
Käytännön asia,
jos ja kun toteuttaa vainajan tahdon, tuhkaus ja vain perhe läsnä niin se käy niin että otatte yhteyttä hautaustoimistoon, valitsette arkun ,sen halvimman, tuhkaukseen tarkoitetun,
hautaustoimisto hoitaa kuljetukset sun muut asiat, tuhkauurna
jos sellaisen haluaa, kaikki ei halua.
Muistotilaisuutta ei tarvita viette tuhkan sovittuun paikkaan,
ja jos haluatte juotte yhdessä kahvit ja juttelette, muistelette isää,
se on siinä.
Itse olen varannut hautapaikan vapaahautausmaalta ja hautaukseni sujuu suurinpiirtein noin, tuhkani kylvetään maahan,
sinivuokoille ravinnoksi, niitä olen toivonut lasteni istuttavan,
muistomerkin saavat laittaa jos haluavat, minä en sitä kaipaa.
Lennän vapaana tuhkana tuulessa.
Lapsuudenperheestäni on kuollut kolme, vanhemmat ja veli. Kaikkien heidän lähtönsä tuli odottamatta. Isäni kuoli sydänkohtaukseen vielä suhteellisen nuorena, äitini vuosia myöhemmin onnettomuudessa. Veljenkin vei sydänkohtaus, miehen parhaassa iässään. Veljeni oli minulle sisaruksistani läheisin, ja hänen lähtönsä kouraisi tavallaan eniten, koska hänen oli kuvitellut elävän "aina".
Minulla on uskoni, ja vaikka läheisiä on kuollut, he eivät ole kuolleet minulle lopullisesti. Ateisteillakin on useimmilla uskonsa, kenellä minkäkinlainen sekulaari elämänkatsomus, joka kantaa heitä.
Eikö olekin niin, että jollain "sairaalla" tavalla tiedät, että isäsi on vieläkin olemassa?
Ajatuksissa ja tunteissa.
Kuten tuossa jo mainitaan: muistoissa, ei muutoin.
Okkultisteilla on ajatus, että maailma syntyy heidän mielessään. Se mitä ei ole heidän mielessään, sitä ei ole olemassa.
Olevaisuus tarvitsee kokijan, ilman kokijaa mitään ei ole.
Okkultisti voi ajatella noin ja jopa äärifilosofiassa on esitetty tuollaisia ajatuksia, mutta eihän tuossa ole järjen häivää. Mikä tahansa kokija vaatii kuitenkin ympäristön, jossa on kehittynyt. Jutut siitä, ettei kuu ole taivaalla, jos kukaan ei katso sitä, on hömppää. Maailmankaikkeutemme vorkki miljoonia (kenties miljardeja)vuosia ennen kuin oli enismäistäkään kokijaa.
Okkultistien tapaan ajateltuna, isää ei enää ole, koska kokija ei voi tehdä siitä havaintoja. Ateismi ei tässä poikkea okkultismista. Ateismin mukaan isä on lakannut olemasta, jotta olisi olemassa, pitäisi löytyä kokija, joka tekee havaintoja. Epäilen, että tässä kyseisessä tapauksessa, ateisti tietää, että puhun paskaa, tietää että isä on olemassa yhtä paljon kuin ennenkin.
Eipä tuo näytä olevan okkultistien eikä ateistien ajatus. Mistä hihulähteistä oikein saat tietosi? Vaikuttaa siltä että sua Sami on vaan kusetettu ja olet tietämätön mistään aihepiiristä.
Helvettiin meni että paukkui, jos oli ateisti kuten avauksen tehnyt lapsensa.
Onneksi kaikki eivät ole kaltaisiasi uskonnolla päänsä sekoittaneita. Olet jopa uskikseksi täysi moukka.
Trolli se vain on, trollaa tuollaista uskista. Jotain rajaa voisi sentään pitää ja jättää moiset tällaisesta ketjusta.
Miksei totuutta saa kirjoittaa tälle palstalle?
Parasta on kuolla saappaat edellä kuin jäädä mitään murehtimaan ja potemaan.
Pappia on turha kutsua, jos vainaja sen on toivonut. Tosin yhdessäkään hautajaisissa mä en ole ateistina käynyt, jossa ei olisi ollut pappia. Se kai on vielä se yleisin tapa, että pappi siunaa ja itkettää ihmisiä?! Surettaahan se omaisen kuolema aina, vaikkei pappia olisikaan. En tiedä, miten siviilihautajaiset tapahtuvat ilman pappia? Otahan selvää ja kerro mitä siellä seurakunnassa sinulle kerrottiin.
Ateistien vaatimat uskonnottomat hautausmaat seisovat tyhjillään.
Jotain sekin kertoo ateistien vakaumuksesta. Piti saada omat hautausmaat, mutta ei sitten kelpaakaan.
Sitä tässä on selvitelty, tilaisuus on kai varsin vapaasti toteutettavissa eivätkä hautajaiset sinänsä vaadi minkään "virallisen" tahon läsnäoloa.
Kaikki kuolevat erään kerran.
Uskovaiset menevät taivaaseen, ateistit helvettiin.
Älä ny hassuja tarinoi, ei kukaan taivaaseen mene, sinne noudetaan, sitten jos noudetaan.
Miksi ihmeessä ette lue raamattu, että osaisitte kirjoitella asiaa?
Meinasimpa vaan että taivas on helvetti jos siellä pitää olla iäisyy näiden forumi-kristittyjen kanssa.
TAivas on Kristityllekin Helvetti, koska siellä ei ole Laajakaistaa, jolla Julistaa uskoaan muille :D
Siinä sitä potkaistaan Jumala vesiLiirtoon Taivaankannelta kostoksi, ja Kruunataan itsenstään Jumala uusi, koska Krisittyjen EGO on MINÄMINÄMINÄ-pohjainen Aina ja Iänkk....