Jo on aikoihin eletty, ei olisi uskonut vielä 10v sitten että julkihomo olisi tälläisessä asemassa. Lopun aika siis on.
50v Homoa juhlitaan Olympiastadionilla.
57
81
Vastaukset
- Epäjumalienkieltäjä
Homoja on ollut aina ja kristittyjen mielestä maailmanloppu on ollut ihan kohta tulossa jo yli 1900 vuotta. Ei ole teilläkään helppoa.
Älä nyt järkyty, mutta ei Siltsua juhlitä siksi että hän on homo vaan aivan muista syistä. Keksitkö mitä ne voisivat olla?
- tervejärkinen
Ei mutta ku ajattelee että ihmiset (pääasiassa naiset) ihailee tuollaista törkimystä,,peniksen lutkuttajaa, yök!
- asdfgasfdgsfg
tervejärkinen kirjoitti:
Ei mutta ku ajattelee että ihmiset (pääasiassa naiset) ihailee tuollaista törkimystä,,peniksen lutkuttajaa, yök!
Nimimerkkisi ei istu typeriin teksteihisi mitenkään. Vaihda se. Eikä se ole Sillanpään syy ettei sinulla ole naista. Syyllinen on peilissä.
tervejärkinen kirjoitti:
Ei mutta ku ajattelee että ihmiset (pääasiassa naiset) ihailee tuollaista törkimystä,,peniksen lutkuttajaa, yök!
Taitaa kuule niistä naisistakin moni olla peniksen lutkuttamisen harjoittajia. Ja on aika mielenkiintoista jos Jaria ajatellessasi sinulle puskee ensimmäisenä pintaan vahvat mielikuvat hänestä penistä lutkuttamassa. Tietystikin myös aika töykeää olettaa edes että Jari moista edes harjoittaa, monet homot eivät tykkää peniksen lutkuttamisesta, aivan kuten monet naisetkaan eivät siitä pidä.
- basini
asdfgasfdgsfg kirjoitti:
Nimimerkkisi ei istu typeriin teksteihisi mitenkään. Vaihda se. Eikä se ole Sillanpään syy ettei sinulla ole naista. Syyllinen on peilissä.
samaa mieltä asd... ihan reppana tuo "terve...., minusta nuo mielikuvat enempi sairaita. (lienee kateellinen Jarin menestykselle) Ihan sama onko h vai ei, laulaa se osaa.
- Jaysus
Taitaa sinua vain vituttaa, kun Siltsu saa enemmän vaginoita kosteaksi kuin sinä vaikka onkin homo.
Totisesti minä sanon teille: On mahtavaa, että hieman pienemmällä kauhalla saaneet aa-kerholaiset möläyttelevät tuon tuostakin porukkansa todellisen tahtotilan – syrjiä ja kiusata homoja kaikin mahdollisin keinoin.
Se, että tuon toteuttaminen on nyky-yhteiskunnassa jo kovin vaikeaa, on sitten johtanut siihen että hiukan isommalla saaneet aa:t eivät julkisesti mainosta, mitä todella haluaisivat tehdä jos heitä olisi nulliteetin sijasta jonkin merkitsevän pääluvun verran.On myös muistettava, että useimmat homovihaajat eivät vain pysty hyväksymään omia halujaan homoseksiin. Kyvyttömyys tunnustaa itselleen tätä halua ajaa ihmispolon ajattelemaan sitä koko ajan. Joku muu voi lutkuttaa mulkkua, mutta tämä homovihaaja patoaa oman lutkutushalunsa sisäänsä ja silti ei voi olla sitä ajattelematta ja sit muut taas voi lutkuttaa ja .... ei sitä oi olla ajattelematt, kun joku voi lutkuttaa... ja sit joku saa pebaankin ja joku saa sinne panna... ja sitä kun ei voi olla ajattelematta...
- asdfgsdfgdgh
Kuinkas fundishomofoobikot suhtautuvat siihen, että Timo Soini palkkasi Pekka Haaviston, homo ja Vihreän puolueen jäsen, erityisavustajakseen?
Tarkemmin sanoen erityisedustajaksi palkatta. Mutta silti. Paljon on fundiksilla nielemistä. Lopun ajat ovat varmasti alkaneet.
- katuuko
Homojarihan ei kadu mitään,,jokohan on saanut HIVin?
- Täysijärkinen
AIDS on Suomessa kytemässä pinnan alla. Homot ja afrikkalaiset saavat aikaan sen leviämisen.
- ettänäintaasen
Eikös siis ole hyvä, että valtio kannustaa homoja sitoutumaan yksiavioisiin suhteisiin avioliiton muodossa?
- Nyt.ihan.huolestun
Varjelkoon! Oletko käynyt testeissä!
Ehdotan, että nyt kiireesti luovut homo- ja afrikkalaissuhteista. Voi olla perääkin tuossa pelossasi.
- outoaon
Näillä homo idoleilla voi olla merkitystä mihin suuntaan nuori seksuaalisesti kallistuu. Oletteko olleet 18 - 24 vuotiaina yhtä pihalla omasta seksuaalisuudestanne kuin nämä brittinuoret?
Yli 60 vuotiailla heterous on kuitenkin vallitseva suuntaus. Mitenköhän homouden opettaminen kouluissa ja trendikkyys yleensä tulee muuttamaan tätäkin tulosta?
https://yougov.co.uk/news/2015/08/16/half-young-not-heterosexual/- asdfgasdfgsdfg
Näytäpä minulle nuori jonka idoli on Jari Sillanpää. Kuinka pihalla sinä ihmisparka olet?
- outoaon
asdfgasdfgsdfg kirjoitti:
Näytäpä minulle nuori jonka idoli on Jari Sillanpää. Kuinka pihalla sinä ihmisparka olet?
Jarin vanavedessä moni muu homo on uskaltanut tulla kaapista. Jari on ikään kuin muiden homojen esikuva.
- asdfgasdfg
outoaon kirjoitti:
Jarin vanavedessä moni muu homo on uskaltanut tulla kaapista. Jari on ikään kuin muiden homojen esikuva.
Tuohan on vain hyvä asia.
- outoaon
asdfgasdfg kirjoitti:
Tuohan on vain hyvä asia.
Tuo alkuperäinen tutkimus kertoo mielestäni siitä, että nuoret ovat entistä enemmän sekaisin ja valmiita kokeilemaan kaikenlaisia juttuja. Joku menestynyt homo sitten vielä "kannustaa" sekoiluihin, jotka voivat kaduttaa myöhemmin. Homo voi siis olla myös huono esikuva epävarmoille nuorille.

"Tuo alkuperäinen tutkimus kertoo mielestäni siitä, että nuoret ovat entistä enemmän sekaisin ja valmiita kokeilemaan kaikenlaisia juttuja"
Ei sekaisin vaan avoimempia sille etteivät olekaan täysin heteroita tai heteroita edes ollenkaan, joka on positiivinen asia.
"Joku menestynyt homo sitten vielä "kannustaa" sekoiluihin, jotka voivat kaduttaa myöhemmin. "
Samahan toimii myös toisin päin, joku menestynyt hetero voi samaan tapaan "kannustaa" kokeiluihin jotka voivat kaduttaa myöhemmin. Ja ongelmahan on nimenomaan hyvin kauan ollut se että vain niitä menestyneitä heteroita on ollut "kannustajina", jonka takia moni homo on eksynyt tekemään monenlaista heterosekoilua mitä nyt myöhemmin katuu.
"Homo voi siis olla myös huono esikuva epävarmoille nuorille."
Aivan kuten heterokin voi olla epävarmoille nuorille jos nuori ei olekaan hetero. Itsekin tiesin jo 14 vuotiaasta asti etten ole hetero, mutta hyvin pitkään olin muuten epävarma suuntautumisestani.- asdfgasdfg
outoaon kirjoitti:
Tuo alkuperäinen tutkimus kertoo mielestäni siitä, että nuoret ovat entistä enemmän sekaisin ja valmiita kokeilemaan kaikenlaisia juttuja. Joku menestynyt homo sitten vielä "kannustaa" sekoiluihin, jotka voivat kaduttaa myöhemmin. Homo voi siis olla myös huono esikuva epävarmoille nuorille.
Pelkkää mutuilua. Noin voi väittää ihan mistä tahansa.
asdfgasdfg kirjoitti:
Pelkkää mutuilua. Noin voi väittää ihan mistä tahansa.
Apologeettinen mutuilu kaiketi lähestyy pätevyydeltään raamatun sanaa.
- outoaon
shadowself kirjoitti:
"Tuo alkuperäinen tutkimus kertoo mielestäni siitä, että nuoret ovat entistä enemmän sekaisin ja valmiita kokeilemaan kaikenlaisia juttuja"
Ei sekaisin vaan avoimempia sille etteivät olekaan täysin heteroita tai heteroita edes ollenkaan, joka on positiivinen asia.
"Joku menestynyt homo sitten vielä "kannustaa" sekoiluihin, jotka voivat kaduttaa myöhemmin. "
Samahan toimii myös toisin päin, joku menestynyt hetero voi samaan tapaan "kannustaa" kokeiluihin jotka voivat kaduttaa myöhemmin. Ja ongelmahan on nimenomaan hyvin kauan ollut se että vain niitä menestyneitä heteroita on ollut "kannustajina", jonka takia moni homo on eksynyt tekemään monenlaista heterosekoilua mitä nyt myöhemmin katuu.
"Homo voi siis olla myös huono esikuva epävarmoille nuorille."
Aivan kuten heterokin voi olla epävarmoille nuorille jos nuori ei olekaan hetero. Itsekin tiesin jo 14 vuotiaasta asti etten ole hetero, mutta hyvin pitkään olin muuten epävarma suuntautumisestani."Homo voi siis olla myös huono esikuva epävarmoille nuorille."Aivan kuten heterokin voi olla epävarmoille nuorille jos nuori ei olekaan hetero. Itsekin tiesin jo 14 vuotiaasta asti etten ole hetero, mutta hyvin pitkään olin muuten epävarma suuntautumisestani."
Olitko myös sisäänpäin kääntynyt nuori vailla läheisiä ystävyyssuhteita?
http://www.catholicnewsagency.com/news/the-role-of-friendship-in-helping-young-people-with-same-sex-attraction-68867/ outoaon kirjoitti:
"Homo voi siis olla myös huono esikuva epävarmoille nuorille."Aivan kuten heterokin voi olla epävarmoille nuorille jos nuori ei olekaan hetero. Itsekin tiesin jo 14 vuotiaasta asti etten ole hetero, mutta hyvin pitkään olin muuten epävarma suuntautumisestani."
Olitko myös sisäänpäin kääntynyt nuori vailla läheisiä ystävyyssuhteita?
http://www.catholicnewsagency.com/news/the-role-of-friendship-in-helping-young-people-with-same-sex-attraction-68867/"Olitko myös sisäänpäin kääntynyt nuori vailla läheisiä ystävyyssuhteita?"
Jonkin verran sisäänpäin kääntynyt luonteeltani kyllä muttei vailla läheisiä ystävyyssuhteita.- asdfasdfsdf
outoaon kirjoitti:
"Homo voi siis olla myös huono esikuva epävarmoille nuorille."Aivan kuten heterokin voi olla epävarmoille nuorille jos nuori ei olekaan hetero. Itsekin tiesin jo 14 vuotiaasta asti etten ole hetero, mutta hyvin pitkään olin muuten epävarma suuntautumisestani."
Olitko myös sisäänpäin kääntynyt nuori vailla läheisiä ystävyyssuhteita?
http://www.catholicnewsagency.com/news/the-role-of-friendship-in-helping-young-people-with-same-sex-attraction-68867/Catholicnewsacengy? Käytät lähteenäsi katolista propagandasivua? Minä hiukan epäilen ettet halua alkaa linkkisotaan, jos minä rupean kaivamaan esimerkkejä katolisen kirkon rikollisista touhuista.
- Kenen.oppilas
outoaon kirjoitti:
Tuo alkuperäinen tutkimus kertoo mielestäni siitä, että nuoret ovat entistä enemmän sekaisin ja valmiita kokeilemaan kaikenlaisia juttuja. Joku menestynyt homo sitten vielä "kannustaa" sekoiluihin, jotka voivat kaduttaa myöhemmin. Homo voi siis olla myös huono esikuva epävarmoille nuorille.
"Homo voi siis olla myös huono esikuva epävarmoille nuorille"... mitä jalo ja synnitön hetero ei koskaan ole.
- asdfgasdfgs
Kenen.oppilas kirjoitti:
"Homo voi siis olla myös huono esikuva epävarmoille nuorille"... mitä jalo ja synnitön hetero ei koskaan ole.
Minä muuten olen synnitön hetero. Jaloudesta nyt en tiedä, se kun on määrittelykysymys.
- 30000
Ajatella ! Entistä rikollista juhlistetaan tällä tavalla.
- asfgasfgsdfg
Taidat puhua Johanssonin Latesta?
- taisiolla
Homous oli rikollista aina 80-luvulle saakka, luulen, että Jari silloin jo homosteli. Entinen rikollinen siis.
- asdfgasdfgsfg
taisiolla kirjoitti:
Homous oli rikollista aina 80-luvulle saakka, luulen, että Jari silloin jo homosteli. Entinen rikollinen siis.
Epileptikko ei saanut mennä naimisiin 70-luvulla. Entisiä rikollisia on monenlaisia.
taisiolla kirjoitti:
Homous oli rikollista aina 80-luvulle saakka, luulen, että Jari silloin jo homosteli. Entinen rikollinen siis.
Homoseksuaalit teot laillistettiin 1971 ja tuskin siinä vaiheessa 6-vuotias Jari oli ehtinyt vielä pahemmin sellaisia harjoittamaan. Se oli sairausluokitus jos poistui 80-luvulla. Eli jos Jari on jotain niin vain entinen sairaudesta kärsinyt.
taisiolla kirjoitti:
Homous oli rikollista aina 80-luvulle saakka, luulen, että Jari silloin jo homosteli. Entinen rikollinen siis.
Taisi olla vuoteen 1971 (homouteen kehottaminen oli rikos tuon jälkeenkin), mutta tautiluokituksissa se oli 1981 saakka. Jari ei siis varmaankaan ehtinyt olla rikollinen, mutta todennäköisesti hän oli hetken aikaa vakavasti sairas.
- utrfg
RepeRuutikallo kirjoitti:
Taisi olla vuoteen 1971 (homouteen kehottaminen oli rikos tuon jälkeenkin), mutta tautiluokituksissa se oli 1981 saakka. Jari ei siis varmaankaan ehtinyt olla rikollinen, mutta todennäköisesti hän oli hetken aikaa vakavasti sairas.
Onneksi meidän Jartsa ei ole yhtä kuuluisa, kuin tämä narsistinen munapää. Ei ole niin suurta vaikutusmahdollisuutta muiden maiden asioihin.
http://www.dailystar.com.lb//Arts-and-Ent/People/2015/Aug-18/311617-elton-john-hits-out-over-venice-same-sex-schoolbooks-ban.ashx
Palvookohan Jartsan nykyinen häntä riittävästi?
http://www.menaiset.fi/artikkeli/ajankohtaista/ihmiset/jari_sillanpaa_olen_rakastunut_itsenaisiin_miehiin_jotka_palvovat_minua utrfg kirjoitti:
Onneksi meidän Jartsa ei ole yhtä kuuluisa, kuin tämä narsistinen munapää. Ei ole niin suurta vaikutusmahdollisuutta muiden maiden asioihin.
http://www.dailystar.com.lb//Arts-and-Ent/People/2015/Aug-18/311617-elton-john-hits-out-over-venice-same-sex-schoolbooks-ban.ashx
Palvookohan Jartsan nykyinen häntä riittävästi?
http://www.menaiset.fi/artikkeli/ajankohtaista/ihmiset/jari_sillanpaa_olen_rakastunut_itsenaisiin_miehiin_jotka_palvovat_minuaNeiti alkaa näemmä olla hajulla siitä, että homot ovat aivan tavallisia ihmisiä ja heidän tunteidensa kirjo on myös erotiikan saralla sama kuin muillakin. Eivät ole meitä parempia eivätkä huonompia. Kaikkea löytyy.
- Pikkupetteri
Hinttarien ja homohyysärien logiikalla ihminen joka inhoaa homoja on itse homo, samalla logiikalla raiskarien inhoajat ovat raiskareita, pedofiilien inhoajat pedofiilejä sekä väkivallan inhoajat väkivaltaisia.
- asdfgasdfgsdf
No ei. Lähinnä ajattelen, että sivistymätön idiootti on sivistymätön idiootti.
raiskaamisen, pedofilian ja väkivallan inhoamiseen sentään on oikeasti monia hyviä syitä. Mutta esitäpä edes yksikin hyvä syy inhota homoja.
shadowself kirjoitti:
raiskaamisen, pedofilian ja väkivallan inhoamiseen sentään on oikeasti monia hyviä syitä. Mutta esitäpä edes yksikin hyvä syy inhota homoja.
>Mutta esitäpä edes yksikin hyvä syy inhota homoja.
Tähän saakka se on ollut ajatus kullista miehen perseessä. Sitä kun pyörittelee 24/7, voi olla että tulee jokin sielullinen reaktio.RepeRuutikallo kirjoitti:
>Mutta esitäpä edes yksikin hyvä syy inhota homoja.
Tähän saakka se on ollut ajatus kullista miehen perseessä. Sitä kun pyörittelee 24/7, voi olla että tulee jokin sielullinen reaktio.Eihän edes sinänsä se itse inho vaan juuri nimenomaan se niin vahva ja jatkuva huomio ja vastustus jotain asiaa kohtaan joka todellisuudessa ansaitsee vain reaktion "hyi, tuota en ikinä tekisi" ja siirtymisen ajattelemaan jotain muuta.
Samoinhan se monia inhottaa vaikkapa se että nuori aikuinen ja vanha ihminen seurustelevat, varsinkin jos nuorempi osapuoli on nainen ja vanhempi mies, mutta asia ei kiinnosta ketään läheskään samalla tasolla kuin monia kiinnostaa homojen äänekäs vihaaminen.
Ja ajatus kullista kenen tahansa perseessä on asia jonka inhoaminen on hyvinkin ymmärrettävää, mutta se mikä on sairasta on se että jos edes tiedetään jonkun miehen olevan homo, heti alkaa pyöriä mielessä se mielikuvat kyseisen toiminnan harjoittamisesta.
Harvempi meistä pitää myöskään lihavien ja rumien seksiä minään muuna kuin inhottavana mutta jos kuulemme jonkun lihavan tai ruman olevan hetero, emme saa heti päähämme mielikuvia kyseisesta ihmisestä sänkypuuhissa, ellemme sitten nimenomaan ole mieltyneitä kyseiseen ajatukseen mutta emme uskalla sitä myöntää itsellemme.- K.T.USA
shadowself kirjoitti:
raiskaamisen, pedofilian ja väkivallan inhoamiseen sentään on oikeasti monia hyviä syitä. Mutta esitäpä edes yksikin hyvä syy inhota homoja.
Jollakin inhoittavalla tavalla esitetyt kahden saman sukupuolen kieli-
suudelmat ja sukupuolielinten tunkeminen niille kuulumattomiin
kropan alueisiin "säväyttää NORMMAALIA ihmistä pahasti.Sellaista
käyttääntymistä ei ole syytä "sokeroida"paremmaksi mitä se on.
Raamatun mukaan se on KAUHISTUS Jumalan silmissä.Ne jotka eivät
välitä raamatun varoituksista, homoilkoot ,mutta pysykööt irti uskovien
vakaumuksesta.Raamattu pysyköön heille tarpeettomana. - asdfgasfgd
K.T.USA kirjoitti:
Jollakin inhoittavalla tavalla esitetyt kahden saman sukupuolen kieli-
suudelmat ja sukupuolielinten tunkeminen niille kuulumattomiin
kropan alueisiin "säväyttää NORMMAALIA ihmistä pahasti.Sellaista
käyttääntymistä ei ole syytä "sokeroida"paremmaksi mitä se on.
Raamatun mukaan se on KAUHISTUS Jumalan silmissä.Ne jotka eivät
välitä raamatun varoituksista, homoilkoot ,mutta pysykööt irti uskovien
vakaumuksesta.Raamattu pysyköön heille tarpeettomana.Raamattu on tarpeeton. Ihmisoieudet eivät.
K.T.USA kirjoitti:
Jollakin inhoittavalla tavalla esitetyt kahden saman sukupuolen kieli-
suudelmat ja sukupuolielinten tunkeminen niille kuulumattomiin
kropan alueisiin "säväyttää NORMMAALIA ihmistä pahasti.Sellaista
käyttääntymistä ei ole syytä "sokeroida"paremmaksi mitä se on.
Raamatun mukaan se on KAUHISTUS Jumalan silmissä.Ne jotka eivät
välitä raamatun varoituksista, homoilkoot ,mutta pysykööt irti uskovien
vakaumuksesta.Raamattu pysyköön heille tarpeettomana."Raamatun mukaan se on KAUHISTUS Jumalan silmissä.Ne jotka eivät välitä raamatun varoituksista, homoilkoot ,mutta pysykööt irti uskovien vakaumuksesta.Raamattu pysyköön heille tarpeettomana."
Nyt kun te uskovat ensinnäkin ymmärtäisitte niistä Raamatun varoituksista jotain sen sijaan että uskoisitte kaikenlaisia harhaanjohtavia tulkintoja joiden vallassa perinteinen konservatiivinen valtavirtakristinusko on ollut jo monia vuosisatoja.
Ensinnäkin kauhistus ei tarkoita sitä mitä sinä luulet sen tarkoittavan, joka ikinen Mooseksen lain rikkominen juutalaisen toimesta kauhistus, jopa vain väärän eläimen lihan syöminen.
Toiseksikin, Raamattu ei kiellä samasukupuolisten kielisuudelmia ja kieltää sen sukuelinten tunkemisenkin suhteen vain tietyn sukuelimen osalta liittyen tiettyyn kropan osaan miesten kesken.
Suomeksi siis Raamattu kieltää miehiä vain harjoittamasta peppuseksiä, johon "miehen kanssa makaaminen niinkuin naisen kanssa maataan niin selkeästi viittaa, sitä peppuseksiähän ne miehet keskenään nimenomaan harjoittava keskenään ns. "imitoidakseen" miehen ja naisen yhtymistä toisiinsa ja yhdeksi lihaksi tulemista.
Tämän todistaa se ettei naista kielletä makaamasta naisen kanssa niinkuin miehen kanssa maataan, koska nainen ei voi mitenkään yhtyä naiseen vastaavalla tavalla kuin mies voi yhtyä naiseen. Joka myös todistaa että kaikki miesten kesken tapahtuva makaaminen joka ei "imitoi" miehen ja naisen yhdyntää ja yhdeksi lihaksi tulemista on täysin sallittua ja kaukana minkäänlaisesta kauhistuksesta.
- Allaauringon
Ihmiset ovat vauhkoja ja kiihdyksissä aina ennen sotia. Raamattuhan on myös sotakertomus ja sen kekeinen teema on turvautua messiaaseen. Ihminen on lauma eläin ja se vaukoontuu, kuin eläinlaumat ärsykkeisiin ja samalla sokaistuvat todellisuudesta. Yksi asia on jo varma, että olemme parasta aikaa ihmiskunnan murroksessa.
>Yksi asia on jo varma, että olemme parasta aikaa ihmiskunnan murroksessa.
Tämä on totta. Tieteen kiihtyvän vauhdin vuoksi maailma ympärillämme muuttuu niin kovaan tahtiin, että kaikki ajat tästä eteenpäin ja jonkin matkaa taaksekinpäin ovat murrosaikoja. Vain ydinsota tai vastaava mullistus voisi tämän jatkuvan muutoksen pysäyttää.
- niinseaikarientää
Sillanpää on ollut huipulla 20 vuotta, ei 5 tai 10.
- lonkero5
homous on tämän aikakauden hitti nyt vaan ostamaan luukkuhousut ja sitten takapuolijenkkaa
Maksan 25 € numeron 54 luukkuhousuista, joissa on Aito avioliitto -painatus. Perhana, menköön 30 €, olen sitten päivän juomatta.
- asdfgasgs
Hitti se vaikuttaa kyllä olevan, mutta lähinnä lahkouskovaisten miesten keskuudessa. Mikään muu ihmisryhmä siitä ei samassa määrin vauhkoa.
Näin naapurissa mutta taitaa samanmoista olla meilläkin. Trollitehtailua.
Suoraan sanoen miksi hitossa em. aiheesta jaksetaan vääntää. No niin tein minäkin.
http://yle.fi/uutiset/yle_pietarin_trollitehtaalla__nain_venajan_propagandaa_rustataan_kellon_ympari/7804386- Puhdistetut
Puhdistapas oma mielikuvituksesi! Stadionilla ei tapahtunut mitään sopimatonta. Ymmärrän, että sinä et kymmenessä vuodessa vielä ole päässyt eroon päiväunistasi, mutta koeta kovasti. Voi olla, että pian alat ymmärtää, että kaikilla ihmisillä on oma intiimi elämänsä. Itselläsi ei ehkä ole, vaan kerrot kaikkialla omasta seksuaalisuudestasi ja sen totuttamisesta. Onko paljonkin samanmielisiä ympärilläsi?
Sillanpää järjesti hienon illan, ja tiedätkö että suurin osa yleisöstä oli heteroita!
Jälkikäteen he ovat ihan saman näköisiä kuin ennen tilaisuutta. Harvaan siellä tarttui homous.Tuleekohan kyseisellä henkilöllä samaan tapaan muumeista mieleen Tove Janssonin sänkypuuhat. Tosin tunnettu tosiseikkahan on ettei näillä homoista eniten kiihkoilivilla kummasti lesbouden kohtaaminen tuota samanlaista suurta reaktiota kuin homomiehet aiheuttavat.
- Ala-arvoinenaloitus
Ihan pitää toivoa, että aloittajan aika on pian loppumassa ja yleensä se loppuukin aika nopskaan tuon tason järjen ja ajatuksen juoksulla. Yöäk.
- teeParannus
Olet saatanan sokaisema.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Tyttäreni kuoli lihavuusleikkaukseen.
Miettikää kuiten 2 kertaa, ennenkuin menette lihavuusleikkaukseen.3026907Viiimeinen viesti
Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill652079- 1751807
epäonnen perjantain rikos yritys
onpa epäselvä kuva, tuolla laadullako keskustaa tarkkaillaan lego hahmotkin selvempiä151297- 1121257
Suomessa ei ole järkeä tarjota terveyspalveluita joka kolkassa
- Suomen väestötiheys 1.1.2022 oli 18,3 asukasta maaneliökilometriä kohden. - Uudenmaan maakunnassa asuu keskimäärin 181691190Yllätyspaukku! Vappu Pimiä rikkoi vaikean rajapyykin yllättävässä bisneksessä: "Nyt hymyilyttää...!"
Wau, onnea, Vappu Pimiä, upea suoritus! PS. Pimiä tänään televisiossa, ohjelmatietojen mukaan hän on Puoli seiskassa vie71166RÖTÖSHERRAT KIIKKIIN PUOLANGALLA.
Puolankalaisilla tehtävä ryhmäkanne itsensä yleintäneistä rötöstelijöista, sekä maksattaa kunnan maksama tyhmän koplan j541076Kirjoitin sinulle koska
tunnen sinua kohtaan niin paljon. Sydäntäni särkee, kun kätken ihastumisen, kaipauksen, sinua kohtaan tuntemani lämmön j411041Martina pääsee upeisiin häihin
Miltäs se tuntuu kateellisista. Anni Uusivirta on Martinan kavereita.288982