Kokeeko Suomi Weimarin tasavallan kohtalon?

Meno alkaa olla vastaavaa.

https://fi.wikipedia.org/wiki/Weimarin_tasavalta

"suuri lama saavutti huippukohtansa. Liberalistista talousteoriaa seuraten Brüning leikkasi valtion menoja, mukaan lukien sosiaalisektoria. Hän oletti, että taloudellinen lama pahentuisi entisestään, ennen kuin talous kääntyisi taas nousuun. Valtio lakkasi muun muassa tukemasta pakollista työttömyys­vakuutusta, mikä tarkoitti enemmän menoja työtä tekeville ja vähemmän etuja työttömille. Tämä johti kasvavaan tyytymättömyyteen hallitusta kohtaan."

Lopputulos:

"Vain viikko Adolf Hitlerin valtaantulon jälkeen uusi hallitus oli alkanut rajoittaa opposition toimintaa. Vasemman siiven puolueiden kokoukset kiellettiin, ja useiden puolueiden jäseniä uhkailtiin"

Näin voi käydä, jos SSS-joukot eivät muuta politiikkaansa vasemmalle.
379
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Et kai odota Suomeen vahvaa valtakunnanjohtajaa? Kyllä minulle riittäisi täysjärkiset päättäjät mutta niitä kun ei vaan näy löytyvän mistään.
Meidän päättäjämme ovat kaikki samaa lajia eli kasvu-ura ideologian kannattajia. Ja tämän seurauksena valtion velka ja työttömyys kasvaa kestämättömäksi.

Äänestä
  • Suomen V.P (Väyrys Pate) olisi vahva johtaja ja myös idänmyönteinen. Tosin Paten ideoilla nykyinen kehityskulku muuttuisi muutenkin, koska euron tilalle tulisi devalvoituva markka. Mitään vatulointia yhteiskuntasopimusten kanssa ei siis tarvittaisi.

    Äänestä

  • Näin on. Äänestän jatkossakin Paavoa, kuten olen äänestänyt aina ennenkin. Hän on ainoa valtiomiestason poliitikko Suomessa. Hän on suhtautunut koko ajan kriittisesti EU:hun. Olisi kannattanut uskoa aikoinaan Paavoa, niin Suomi ei olisi nykyisessä ahdingossa. Kokemus tekee Paavosta mestarin.

    Juha ei uskaltanut ottaa Paavoa hallitukseen, koska tiesi joutuvansa pojankloppina Paavon jyräämäksi päätöksenteossa. Päätöksen seurauksena Suomen vauhti alamäessä ei kun kovenee. Jää nähtäväksi millainen äkkipysäys seuraa nykyisen mitään aikaansaamattoman hallituksen "ansiosta".

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


historylesson kirjoitti:

Meno alkaa olla vastaavaa.

https://fi.wikipedia.org/wiki/Weimarin_tasavalta

"suuri lama saavutti huippukohtansa. Liberalistista talousteoriaa seuraten Brüning leikkasi valtion menoja, mukaan lukien sosiaalisektoria. Hän oletti, että taloudellinen lama pahentuisi entisestään, ennen kuin talous kääntyisi taas nousuun. Valtio lakkasi muun muassa tukemasta pakollista työttömyys­vakuutusta, mikä tarkoitti enemmän menoja työtä tekeville ja vähemmän etuja työttömille. Tämä johti kasvavaan tyytymättömyyteen hallitusta kohtaan."

Lopputulos:

"Vain viikko Adolf Hitlerin valtaantulon jälkeen uusi hallitus oli alkanut rajoittaa opposition toimintaa. Vasemman siiven puolueiden kokoukset kiellettiin, ja useiden puolueiden jäseniä uhkailtiin"

Näin voi käydä, jos SSS-joukot eivät muuta politiikkaansa vasemmalle.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu