Venäjän kurjuus yltää jo Kremliinkin asti

Itänaapurin talouskurimus alkaa tuntua jo valtionhallinnon eliitissä asti. Venäjän presidentti Vladimir Putinin puoltaa hallintoonsa säästösyistä kohdistuvia irtisanomisia, kertovat uutistoimisto Bloombergin asiaa tuntevat lähteet.

Väenvähennykset ovat osa suunnitelmaa, jolla Putinin on tarkoitus pienentää Kremlin rahanmenoa kymmenellä prosentilla. Tarkka vähennysten määrä on vielä arvailujen varassa.

Venäjän talous on osoittanut taantumuksen merkkejä siitä asti, kun maa viime vuoden keväällä liitti Ukrainalle kuuluneen Krimin alueeseensa ja alkoi tukea Itä-Ukrainan separatisteja. Näistä toimista seurauksena olivat länsimaiden asettamat, voimakkaat talouspakotteet.

Putin nousi Venäjällä valtaan 15 vuotta sitten, ja siitä asti federaation hallinnon virkailijoiden määrä on lähes kolminkertaistunut 1,4 miljoonaan. Paikallisen valtionhallinnon työntekijämäärä on samassa ajassa kasvanut miljoonalla 2,2 miljoonaan.

Venäjän presidentin hallinnon työntekijät tienaavat keskimäärin kolme miljoonaa ruplaa vuodessa, mikä tarkoittaa noin 41 000 euroa. Venäjällä tämä summa on seitsenkertainen kansan keskiarvotienistiin verrattuna.

"Ihmiset tietävät, että viranomaiset elävät paljon paremmin, kuin useimmat venäläiset. Heillä on kokonainen bonuksien ja luontaisetujen järjestelmä", sanoi moskovalaisen Politiikan teknologiakeskuksen johtaja Igor Bunin Bloombergille.

Putin yli kaksinkertaisti oman virallisen palkkansa viime vuonna 7,6 miljoonaan ruplaan eli reiluun 100 000 euroon. Presidentilläkin on lisäksi oletettavasti muita etuuksia.
4<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Näyttää Venäjän valtiontalous olevan todella lirissä, kun säästöt yltävät valtionhallinnon eliittiin asti. Tosin se suurin kusipää taitaa päästä nytkin kuin koira veräjästä.

Äänestä
  • On se nerokasta hallinta.

    Äänestä

Usein luullaan, että Neuvostoliitto oli byrokraattien maa. Olimme väärässä. Putinin vallan aikana byrokraattien määrä on lähes kolminkertaistunut 1,4 miljoonaan. Nyt Putinlandiassa mennään edes hiukan parempaan suuntaan (tosin pakon edessä), kun joutuvat vähentämään kansaa kuppaavien, etuoikeutettujen byrokraattien määrää.

Äänestä
  • Joku jo julkisuudessa kommentoi, ettei muutos NL:n ajoista ole ollut lopulta kovin suuri.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Mukavaa_luettavaa kirjoitti:

Itänaapurin talouskurimus alkaa tuntua jo valtionhallinnon eliitissä asti. Venäjän presidentti Vladimir Putinin puoltaa hallintoonsa säästösyistä kohdistuvia irtisanomisia, kertovat uutistoimisto Bloombergin asiaa tuntevat lähteet.

Väenvähennykset ovat osa suunnitelmaa, jolla Putinin on tarkoitus pienentää Kremlin rahanmenoa kymmenellä prosentilla. Tarkka vähennysten määrä on vielä arvailujen varassa.

Venäjän talous on osoittanut taantumuksen merkkejä siitä asti, kun maa viime vuoden keväällä liitti Ukrainalle kuuluneen Krimin alueeseensa ja alkoi tukea Itä-Ukrainan separatisteja. Näistä toimista seurauksena olivat länsimaiden asettamat, voimakkaat talouspakotteet.

Putin nousi Venäjällä valtaan 15 vuotta sitten, ja siitä asti federaation hallinnon virkailijoiden määrä on lähes kolminkertaistunut 1,4 miljoonaan. Paikallisen valtionhallinnon työntekijämäärä on samassa ajassa kasvanut miljoonalla 2,2 miljoonaan.

Venäjän presidentin hallinnon työntekijät tienaavat keskimäärin kolme miljoonaa ruplaa vuodessa, mikä tarkoittaa noin 41 000 euroa. Venäjällä tämä summa on seitsenkertainen kansan keskiarvotienistiin verrattuna.

"Ihmiset tietävät, että viranomaiset elävät paljon paremmin, kuin useimmat venäläiset. Heillä on kokonainen bonuksien ja luontaisetujen järjestelmä", sanoi moskovalaisen Politiikan teknologiakeskuksen johtaja Igor Bunin Bloombergille.

Putin yli kaksinkertaisti oman virallisen palkkansa viime vuonna 7,6 miljoonaan ruplaan eli reiluun 100 000 euroon. Presidentilläkin on lisäksi oletettavasti muita etuuksia.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu