DNA on ihmeellinen asia. Se paljastaa, että sekarotuisia ja oikeita ihmisiä erottava tekijä on Välimeri.
Nykyeurooppalaisten esi-isät vaelsivat tänne Pohjois-Afrikasta noin seitsemänkymmentä tuhatta vuotta sitten. Silloin ei ollut kumiveneitä vaan matka piti taittaa apostolin kyydillä.
Tätä parempaa elämää etsivää joukkoa – heitä voisi kutsua elintasopakolaisiksi – olivat vastaanottamassa peruseurooppalaiset eli neandertalinihmiset. He olivat levittäytyneet eteläiseen Eurooppaan Iberian niemimaalta aina Altaille saakka ja asuneet näillä seutukunnilla jo ikimuistoisia aikoja.
Nykyihminen – homo sapiens sapiens – ja nendertalinihminen olivat lähtöisin samasta sukupuusta, mutta niiden haarat olivat erkaantuneet toisistaan jo satojatuhansia vuosia aiemmin. Tämänkin DNA kertoo. Eriytyminen ei kuitenkaan estänyt näiden kaukaisten sukujen välistä vispilänkauppaa.
Sen seurauksena nykyeurooppalainen kantaa perimässään muutaman prosentin verran neandertalinihmisen geenejä. Sama pätee myös aasialaisiin.
Me kaikki olemme sekarotuisia.
Geenitutkimuksen historia on lyhyt mutta voittoisa. Sen syntymäseutu on 1900-luvun alkuvuosikymmenien fysiikka, joka oivalsi, että röntgensäteiden avulla voidaan tutkia molekyylien sisäisiä ominaisuuksia. Varhaiset molekyylibiologit olivat käytännössä fyysikoita.
Englantilaisen Rosalind Franklinin ottamat röntgenkuvat näyttelivät aivan oleellista roolia, kun Francis Crick ja James Watson ratkaisivat DNA-molekyylin rakenteen.Tämä tapahtui vuonna 1953. Myös Crick oli koulutukseltaan fyysikko.
Käytännön kannalta tärkeä edistysaskel saavutettiin 2000-luvulla, kun DNAta opittiin monistamaan liki teolllisesti. Tällä tavoin pienestäkin näytteestä – kuten neandertalinihmisen luupalasesta – pystytään rekonstruoimaan sen sisältämä geneettinen informaatio.
Näin on selvinnyt suomalaistenkin neandertaalisuus. Lisäksi näyttää mahdolliselta, että rakkauden kartanoissa ovat häärineet ensisijaisesti neandertalilaismiehet. Raamatullisen häveliäästi ilmaistuna: he ryhtyivät ihmisten tyttäriin. Tähän viittaa äitilinjaa pitkin periytyvä ns. mitokondriaalinen DNA.
Sen sijaan Saharan eteläpuolen ihmiset ovat putipuhtaita nykyihmisiä. Heidän geeneistään ei löydy jälkiä neandertaaleista.
Rotupuhtaudesta vaahtoavien tulisi siis arjalaisten sijasta ihannoida vaikkapa Nigerian Joruboita. Heidän ylvästä olemustaan ja kiiltävänmustaa ihoaan, jonka Pohjolan kalvakka Aurinko on vuosituhansien kuluessa meiltä sekarotuisilta valkopessyt.
Neandertalinihminen hävisi sukupuuttoon noin kolmekymmentä tuhatta vuotta sitten. Syytä ei tiedetä, mutta muuttuvaa ilmastoa ja sen vaikutusta elinolosuhteisiin pidetään eräänä mahdollisuutena. Ehkä neandertalit eivät yksinkertaisesti olleet riittävän ketteriä ja neuvokkaita. Ehkä he olivat muutosvastarintaisia.
Nyt eurooppalaisilla on taas hakusessa tuo samainen tarve uusiutua, etsinnässä jälleen kyky vastata muuttuvan maailman haasteisiin. Pään piilottaminen omaan pesäluolaan ei toiminut neandertaaleille eikä luultavasti toimi meillekään.
Kirjoittanut Kari Enqvist
Nykyeurooppalaisten esi-isät vaelsivat tänne Pohjois-Afrikasta noin seitsemänkymmentä tuhatta vuotta sitten. Silloin ei ollut kumiveneitä vaan matka piti taittaa apostolin kyydillä.
Tätä parempaa elämää etsivää joukkoa – heitä voisi kutsua elintasopakolaisiksi – olivat vastaanottamassa peruseurooppalaiset eli neandertalinihmiset. He olivat levittäytyneet eteläiseen Eurooppaan Iberian niemimaalta aina Altaille saakka ja asuneet näillä seutukunnilla jo ikimuistoisia aikoja.
Nykyihminen – homo sapiens sapiens – ja nendertalinihminen olivat lähtöisin samasta sukupuusta, mutta niiden haarat olivat erkaantuneet toisistaan jo satojatuhansia vuosia aiemmin. Tämänkin DNA kertoo. Eriytyminen ei kuitenkaan estänyt näiden kaukaisten sukujen välistä vispilänkauppaa.
Sen seurauksena nykyeurooppalainen kantaa perimässään muutaman prosentin verran neandertalinihmisen geenejä. Sama pätee myös aasialaisiin.
Me kaikki olemme sekarotuisia.
Geenitutkimuksen historia on lyhyt mutta voittoisa. Sen syntymäseutu on 1900-luvun alkuvuosikymmenien fysiikka, joka oivalsi, että röntgensäteiden avulla voidaan tutkia molekyylien sisäisiä ominaisuuksia. Varhaiset molekyylibiologit olivat käytännössä fyysikoita.
Englantilaisen Rosalind Franklinin ottamat röntgenkuvat näyttelivät aivan oleellista roolia, kun Francis Crick ja James Watson ratkaisivat DNA-molekyylin rakenteen.Tämä tapahtui vuonna 1953. Myös Crick oli koulutukseltaan fyysikko.
Käytännön kannalta tärkeä edistysaskel saavutettiin 2000-luvulla, kun DNAta opittiin monistamaan liki teolllisesti. Tällä tavoin pienestäkin näytteestä – kuten neandertalinihmisen luupalasesta – pystytään rekonstruoimaan sen sisältämä geneettinen informaatio.
Näin on selvinnyt suomalaistenkin neandertaalisuus. Lisäksi näyttää mahdolliselta, että rakkauden kartanoissa ovat häärineet ensisijaisesti neandertalilaismiehet. Raamatullisen häveliäästi ilmaistuna: he ryhtyivät ihmisten tyttäriin. Tähän viittaa äitilinjaa pitkin periytyvä ns. mitokondriaalinen DNA.
Sen sijaan Saharan eteläpuolen ihmiset ovat putipuhtaita nykyihmisiä. Heidän geeneistään ei löydy jälkiä neandertaaleista.
Rotupuhtaudesta vaahtoavien tulisi siis arjalaisten sijasta ihannoida vaikkapa Nigerian Joruboita. Heidän ylvästä olemustaan ja kiiltävänmustaa ihoaan, jonka Pohjolan kalvakka Aurinko on vuosituhansien kuluessa meiltä sekarotuisilta valkopessyt.
Neandertalinihminen hävisi sukupuuttoon noin kolmekymmentä tuhatta vuotta sitten. Syytä ei tiedetä, mutta muuttuvaa ilmastoa ja sen vaikutusta elinolosuhteisiin pidetään eräänä mahdollisuutena. Ehkä neandertalit eivät yksinkertaisesti olleet riittävän ketteriä ja neuvokkaita. Ehkä he olivat muutosvastarintaisia.
Nyt eurooppalaisilla on taas hakusessa tuo samainen tarve uusiutua, etsinnässä jälleen kyky vastata muuttuvan maailman haasteisiin. Pään piilottaminen omaan pesäluolaan ei toiminut neandertaaleille eikä luultavasti toimi meillekään.
Kirjoittanut Kari Enqvist
Vastaukset 3
Vanhimmat
http://blogit.iltalehti.fi/kari-enqvist/2015/08/17/me-sekarotuiset/
selvitysmies
17.8.2015 klo 10:56
Fyysikko ja professorin päättelyn perusteella kaikkein sapienssisimmat ihmiset löytyvät Afrikan eteläosasta. Miksiköhän Afrikan pohjoisosan huippufyysikot eivät suunnista etelään?
Samalla päättelyllä Tansaniankin pitäisi nyt olla kovasti auttamassa vuorostaan Suomea.
Suomi on auttanut Tansanian kasvu-uralle. Vuodesta 1961, jolloin ensimmäinen kehitysapu sinne meni, maan väkiluku on kasvanut 10 miljoonasta noin 50 miljoonaan.
kohti-555-sensuroitua
17.8.2015 klo 11:00
”DNA on ihmeellinen asia. Se paljastaa, että sekarotuisia ja oikeita ihmisiä erottava tekijä on Välimeri.”
Eikun se on järjetön lisääntyminen ja järjetön elinympäristönsä tuhoaminen.
Suomi
1950 4.4 milj —->2015 n 5.5 milj, elinympäristö voi pääosin hyvin ja metsät lisääntyvät
Tansania
1950 7.6 milj—->2015 n 52.3 milj, metsät n 90%:sti tuhottu ja pellot hyvää vauhtia tuhoutumassa keinokastelun vuoksi
Syyria
1950 3.4 milj —->2015 n 22.3 milj, mitkä metsät? Peltojenkin tilanne kurja
Somalia
1950 2.2 milj —->2015 11 milj, Metsät tuhottu 90 %:sti ja samaa kuuluu muulle elinympäristölle.
Populaation JÄRJETÖN viisinkertaistuminen muutamassa kymmenessä vuodessa on silkkaa kriisiä ja ympäristön tuhoamista. Kaikenlisäksi yllä mainitsemani Afrikan ja L-idän maat omaavat murhaavan väestökuvaajan eli 40-60 %:sti populaatio on alle 20 vuotiaita. Väestön lisääntymiselle ei näy loppua.
Lähde: YK
Afrikan väestö tullee asiantuntijalähteiden mukaan NERLINKERTAISTUMAAN(3-5)! Minäpä väitän, että ei voi. Tulee kasvun rajat eteen meinaan. Sota, nälänhätä, taudit yms.
Ja mitä tulee yhteen Rosliniin laatikkoinensa niin eipä voi olla enempää äÄÄväÄrässä!
https://en.wikipedia.org/wiki/Deforestation
http://www.un.org/en/development/desa/news/population/2015-report.html
Noin 20% baskeista, 10% valkoihoisista, 3% mustista ja alle 1% mongoloideista aasialaisista ei kanna Rh tekijää eli eivät koskaan ole olleet Rhesus apinan kanssa missään tekemisissä. Syytä asiaan ei ole kerrottu.
Käytännössä on siis ainakin kaksi ihmislajia tälläkin hetkellä, Rh+ on kantaisältään sukua Rhesus-apinoilla ja harvinaisempi Rh- ihmislajin alkuperää ei tiedetä tai sitä ei haluta paljastaa.
Nämä kaksi ihmislajia voivat saada keskenään jälkeläisiä mutta vain erityisehdoin - joissakin tapauksissa eri lajia olevaa lasta kantava äiti saattaa saada komplikaatioita Rh Positiivisen sikiön kehittäessä vasta-aineita Rh Negatiivisen äidin vereen. Asiasta löytyy helposti lisää tietoa Internetistä.
Joidenkin käsityksen mukaan miltei kaiken modernin sosiaalisen ja teknologisen kehityksen taustalla on Rh Negatiiviset eli ne harvinaisemman lajin ihmiset.
Jos vielä ajatellaan lajiteorian kannalta, niin Rh Negatiiviset ihmiset eivät yksinkertaisesti ole vielä sekaantuneet Rhesus-apinaan! He ovat harvinaisempia, koska lisääntyvät hitaammin!
Hitaammin lisääntyvä ehtii kartuttaa filosofista tietotaidollista pohjaa enemmän - tästä aiheutuu Rh Negatiivisten korkeampi filosofinen taso.
Tämä tarkoittaa myös sitä, että ihminen ei ole evoluution tulos vaan jonkin muun toistaiseksi tuntemattoman prosessin. Käynnissä onkin devoluutio eli taantuminen takaisin Rhesus-apinoiksi. Mikään filosofisesti kovin korkeatasoinen lähestyminen asiassa ei puolla paluuta luoliin tai savimajoihin.
Tarvitaan ihmislajien suojelua aivan kuten harvinaisten eläinlajien.