VIHREIDEN KANNATUS KASVUUN VENÄJÄVIHALLA

Vihreiden kannatuksen nousu perustuu Venäjällä pelotteluun. Puheenjohtaja Ville Niinistö johdolla vihreät ovat pelotelleet suomalaisia jo kolme vuotta Rosatomilla ja Venäjän homoasioilla sekä ns. ihmisoikeuskysymyksillä.

Jyrkintä Venäjän asioihin puuttumista on edustanut Heidi Hautala, joka jakaa lähes jokaisessa haastattelussa venäläisille neuvoja millaiseksi heidän yhteiskunta tulisi muuttaa. Mitä pahinta toisten maiden asioihin puuttumista.

Ihan ansaitusti Heidi Hautala on saanut porttikiellon Venäjälle ainoana suomalaisena.

Tuulta purjeisiin Vihreät ovat saaneet valtamedialta, joka Ukrainan kriisistä lähtien on suoltanut Venäjä vastaista sotaprobakandaa. Suomi on aktiivisesti mukana EU:n laajentamispolitiikassa ja liittovaltion rajojen siirrossa.

Puheenjohtaja Niinistö ihastelee kannatuslukujen nousua niin kuin Soini aikanaan. Hän on jopa julistaunut opposition johtavaksi voimaksi.

Virheistä voidaankin sanoa, että se on Venäjävastaisin puolue ja käyttää hyväksi median luomaa venäjäpelkoa.

Sivistyneistön puolue !

SDP oli aikanaan Venäjä vihamielisin puolue, mutta tämän paalupaikan se on menettänyt.
0<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


KempeleenOtto kirjoitti:

Vihreiden kannatuksen nousu perustuu Venäjällä pelotteluun. Puheenjohtaja Ville Niinistö johdolla vihreät ovat pelotelleet suomalaisia jo kolme vuotta Rosatomilla ja Venäjän homoasioilla sekä ns. ihmisoikeuskysymyksillä.

Jyrkintä Venäjän asioihin puuttumista on edustanut Heidi Hautala, joka jakaa lähes jokaisessa haastattelussa venäläisille neuvoja millaiseksi heidän yhteiskunta tulisi muuttaa. Mitä pahinta toisten maiden asioihin puuttumista.

Ihan ansaitusti Heidi Hautala on saanut porttikiellon Venäjälle ainoana suomalaisena.

Tuulta purjeisiin Vihreät ovat saaneet valtamedialta, joka Ukrainan kriisistä lähtien on suoltanut Venäjä vastaista sotaprobakandaa. Suomi on aktiivisesti mukana EU:n laajentamispolitiikassa ja liittovaltion rajojen siirrossa.

Puheenjohtaja Niinistö ihastelee kannatuslukujen nousua niin kuin Soini aikanaan. Hän on jopa julistaunut opposition johtavaksi voimaksi.

Virheistä voidaankin sanoa, että se on Venäjävastaisin puolue ja käyttää hyväksi median luomaa venäjäpelkoa.

Sivistyneistön puolue !

SDP oli aikanaan Venäjä vihamielisin puolue, mutta tämän paalupaikan se on menettänyt.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu