Naurettavinta/nolointa

Ehkäpä se nosti suuta virneeseen, kun yhdellä edelläajavalla punasella farmariauton kuljettajalla oli hieman kiire. Palatessaan oikealle kaistalle, pyörähti ja tupsahti hankeen, mukavan lumipilven saattelemana. Sielä se äijä jatkoi tyynesti puhumista kännykkäänsä, ihan kuin mitään ei olis sattunutkaan ;)) Tämä sattui hieman Oulun pohjois-puolella.

varmasti hauskinta ja mieleenpainuvinta oli tuossa muutama vuosi sitten katsella, kun farmari volvo pöllähti pitkälle lumipenkkaan, ohiteltuaan ensiksi aivan älyttömästi autoja! hiihtoloma matkalle lappiin oltiin matkalla, keli oli helvetin huono. pitkän aikaa sai katsella, kun volvo ohitteli autoja, ja aiheutti pelleilyllään lukuisia vaaratilanteita! tuli siinä tokaistua sitten kanssa matkustajille, että "tuolla ajotyylillä jää kyllä loma viettämättä" no, oltiin siinä muutama km ajeltu, kun nähtiin volvo 4 metriä penkan puolella, 5 ihmistä seisoskeli ulkona ja oli ihan helvetin kylmä ja lunta tuli kuin esterin perseessä=)!! oli siinä naurussa pitelemistä!!!!!!!!! ...jättäkää kelivaraa=) buahahaaaaaaaaaaaa...

Kappas.
Kaikki muistaa mitä muille on tapahtunut.

Olin juuri saanut ajokortin ja meillä oli velipoikien kanssa keikka Helsinkiin Mersulla. Siis sellaisella korkealla jakeluautolla. Ruuhka-aikana katselimme parkkipaikka keskustassa kunnes huomasimme, että makkaratalossa on tilaa. Ei muuta kuin ramppia ylös jonon mukana. Ylhäällä sitten valkeni, että auto onkin puoli metriä liian korkea. Ei muuta kuin peruuttaen takaisin. Ja näin tekivät tietysti kaikki perässämme olleetikin. Kello oli hieman yli 16.

Ehkä se kun ajoin ojaan, en kiinnittänyt tiehen huomiota juuri sillä hetkellä ja auto lähti heittelehtimään tiellä, auto meni pyörätien yli ojaan. Tapahtuma sattui muutama talvi sitten.

Marraskuu -88. Ensimmäisellä Alfani (Sudi vuodelta -73) ja ensimmäiset pakkaskelit. Olin varusmiespalvelussa Niinisalossa ja palaillessani iltavapaalta huomasin tienpinnan jäätyneen. Alla oli kesäkurrat ja edessä alamäki, jonka pohjalla oli liittymä varuskunnan parkkipaikalle.

Jarruttaessani mäessä pyörät menivät lukkoon ja auto liukui kuin potkukelkka. Mietin, liukuisinko ohi risteyksen ja peruuttaisin vai yrittäisinkö kääntyä.

Puomimies katseli liukuani parin sadan metrin päässä, mikä ratkaisi asian. En liu'u, vaan käännän miehekkäästi. Siispä jalka jarrulta ja rattia oikeaan. Ja kääntyihän se. Tosin 90 asteen sijasta vain 45 - ja päin koivua hölmistyneen puomimiehen seuratessa katseella leuka noin 10 cm pudonneena.

No, ei mitään, yritin säilyttää arvokkuuteni ja poistuin autosta kuin olisin jättänyt fillarin puuta vasten ja käppäilin vartiomiehen puheille pyytäen tätä soittamaan autohallilta Masi hinaamaan Italian ylpeys parkkipaikalle.

Sieltähän se tuli, Masi, ja PU polkupyörällä perässä. ...ja voi sitä kuittailua. Myöhemmin kyseistä koivua alettiin kutsua meikäläisen parkkiruuduksi.

Useampi vuosi takaperin ajoin maasturillani jyrkkää ja jäistä alamäkeäa alas. No pito loppui nopeasti ja vauhti vaan kiihtyi. T risteys edessä ja ei voinut muuta toivoa ettei ketään olisi tulossa.

Nokka edeltä pusikkoon ja syvälle. Eipä hätää, 4wd päälle, ajoin pidemmälle pusikkoon ja vauhdilla ojan yli ja takaisin tielle!

viime kesänä ajo joku viikisivallu teinidx renkaan irti semmoseen ratapalkkiin joita oli vedetty tiehen pystyyn estämään läpikulun. kirjotelin smsää ja katoin että tuleepa sieltä ruma auto. seuraavaks kuuluu PING! kuski pamautti suoraan tolppaan ja jojotasta taipu fillari alle. kuski pakeni lämä tiskissä karkuun rojota kummasti vikuroiden..

Ajoin kaverin vanhalla takatuuppari fordilla joka oli just "rempattu". Kiihdytys moottoritiellä ja isompaa pykälää silmään: vaihdekeppi alkoi lyödä sormille, kaasu hirtti kiinni, kytkin jäi pohjaan ja lopulta vaihdekeppi päätti siirtyä omin avuin melkoisella vauhdilla hattu hyllylle...

Sitten hinuria odottelmaan, nauratti niin pirusti!

Auton omistavaa kaveria ei niinkään naurattanut jostain syystä.

Taisi olla 1986, kun päätin viimeinkin luopua vahasta corollasta ja hain pankista lainan uuteen autoon, isäukko tuli takaamaan.

Siitä sitten autoliikeeseen ja pitkän harkinnan päätteeksi päädyin ihan uuteen corollaan, liikkeessä oli yksi ihan valmiina, väri oli tosin punainen, eikä sininen kuten olin kerskunut tutuilleni etukäteen.

Kaupat tehtiin, vanha jäi ja uuden avaimet lyötiin kouraan. Siitä sitä sitten varovasti silikonille tuoksuvalla autolla ajelin työpaikan pihalle esittelemään uutta autoa. No, sitä nautintoa kesti vajaa 5 minuuttia, sitten yksi halusi käydä koeajolla, josko hänkin ostaisi tuommoisen.

Ongelma oli, ettei tojo startannutkaan, ei millään. Siinä sitten nolona pyysin kavereita työntämään auton käyntiin. No, auto käynnistyi, mutta en pysähtynyt, vaan ajoin suoraan kotiin.

Siellä isä tuli pihalle autoa katselemaan. "Siisti on, mutta etkö sie sammuta sitä?"

Siinä vaikeana yritin selostaa, että uusi akku laitettiin juuri hapotettuna keulalle ja sen pitää käydä vähän, että lataantuu (minulla ei ollut itse asiassa mitään hajua, miksi startti ei pelaa).

No, jätin auton pihalle käymään ja menin sisään haukkaamaan välipalaa. Vähän ajan päästä äiti tuli töistä ja sanoi "onpa sulla hieno auto, mutta kauheasti se savuttaa, edestäkin."

Säntään ulos ja perhana, sehän keittää. Ei auttanut kuin sammuttaa auto ja odotella hetki, että jäähtyy. Sitten lisää vettä jäähdyttimeen ja vanhemmat pukkaamaan käyntiin, sitten kiireesti takaisin autoliikkeeseen, isäukko hyppäsi viereen. Päätin, etten tämmöistä romua ota.

Kello oli jo lähes viisi, kun vajaa kilometri liikkeestä auto sammui tien laitaan. Pitkän manauksen jälkeen huomasin, että taisi olla bensa, joka loppui.

Siinä kello oli puoli kuusi kun saimme auton taas käymään (isäukko pukkasi käyntiin ja tietenkin työkaveri ajoi juuri silloin ohitse saabillaan) ja murheellisena ajelin takaisin kotiin.

Seuraavana päivänä sain kuulla töissä autostani mitä ihmeellisimpiä vitsejä. Auto kuitenkin käynnistyi aamulla kotoa normaalisti eikä ole sen jälkeen temppuillut. Möin sen pois muutama vuosi sitten ja hankin Carinan. Mutta tuo alku oli aikamoista sähläystä...

Jokin aika sitten mulla oli w123 200D Mersu, jonka takaluukussa komeili 300D merkki. Joskus puskuriin ilmestyi w124 Mersu (arvatenkin 200D), mutta jättäytyi hetken päästä taakse. Voi kun olisi w124 kuski tiennyt, että edessä meneekin vanhalaiska, eikä oikea 300D...Kerran talvella puhdistin takaluukun lumesta siten, että perässä luki 300 SEL (D:n ja DIE:n jätin harjaamatta) ja lähdin ajelemaan. Puskuriin ilmestyi kuin tyhjästä teinigolffi, mutta ei mennyt ohi, vaikka ajelin välillä alinopeutta...

Jouduin viimevuonna ajamaan kaverin auton ja asuntovaunun 50km matkan eräälle karavaanarialueelle, jumalauta mua hävetti rukoilin taivaanisää ettei kukaan tuttu vaan näkisi.

... vaikkakaan ei varsinaisesti liikenteessä, mulla kun ei ole korttia, mut:
Koska mä en yleensä juuri huomioi ympäristöäni, ja tunnistan autot lähinnä vain värin perusteella, yritän monesti kaupasta tms. tullessani väärään autoon. Joskus olen päässyt repsikan paikalle asti, ennen kuin olen huomannut mokani. En muista, mitä ehdin siinä sanomaan, mut kuski (joku vanha pappa) katseli vähän ihmeissään.
Systerillä taas on ongelmana sen miehen jatkuvasti vaihtuvat työsuhdeautot. Jos ei huomaa painaa mieleensä, minkälainen auto on just sinä päivänä käytössä, voi jonkun supermarketin isolla parkkipaikalla vierähtää tovi jos toinenkin oikeaa etsiessä. Nykyään onneks on toi lukitussysteemi sellanen, et sillä voi kokeilla mikä auto reagoi. Ei tarvitse sentään joka ovea käydä räpläämässä.
Että tällasta, tosi näppärät siskokset vai mitä :)?

Oli se kun kaveri teki isänsä uudella farmarilla käsijarrukäännöksen asfaltilla 80kh/h:n vauhdista suoraan katukiveykseen. Sinne jäi takapyörät.

Muutamia vuosia takaperin vallitsi taas pääkaupunkiseudulla tyypillinen talvikeli: parin päivän vesi- ja räntäsade pakastui illaksi jonnekin -10 asteeseen. Töistä lähtiessäni parkkikentällä seissyt 626 oli kiiltävän jääkuoren peitossa, ja lukot niin jäässä, ettei avainta saanut edes lukkopesään. Onneksi edes vänkärin puoleinen lukko oli sen verran tiiviimpi, ettei se ollut niin toivottoman kivettynyt kuin kuskin puoleinen. Lopulta sain kämmenellä lämmitettyä apukuskin oven lukkoa niin, että avain suostui kääntymään - keskuslukko nyt toimi tietty vain kuskin ovesta. Ja vaikka vänkärin lukko aukeni, ovi oli jäätynyt tiivisteistä kiinni kuin hitsattuna.

Aikani ovea riuhdottuani sain kuin sainkin oven revittyä auki. Könysin vaivalloisesti lasten turvaistuimen yli kuskin paikalle, kone käyntiin ja kaikki lämppärit täysille. Viisaampi olisi tässä vaiheessa lähtenyt tyytyväisenä ajelemaan himppeen mamman luo, mutta ehei: minä en - en vielä pariin tuntiin.

Minäpä rupesin availemaan kuskin ovea nyt sisältä päin. Lukkonupin sain nousemaan puoleen väliin, ja muutamilla hartiarunttauksilla ovikin aukeni - mutta ei tietenkään mennyt enää takaisin kiinni lukon jäätyessä nyt puolestaan auki. Ei muuta kuin autosta ulos, lukkosalpaa kääntelemään ja ovea kokeilemaan josko kohta toimisi. Ja toimihan se, muutaman paiskomisen jälkeen lukko norjistui sen verran että ovi nappasikin kiinni. Ja kun lukkonuppi oli jäänyt vain puoleen väliin, eloon herännyt keskuslukko huolehtikin sitten lopusta: naps-naps-naps-naps. Ovet olivat lukossa. Vieläkin muistan sivuikkunasta peilaantuvan ilmeeni: T-Y-H-M-Ä!

Siinä seisoin hartiat lysyssä pakkasessa katsellen umpilukossa olevaa iloisesti käyvää ja mukavasti lämpenevää autoani.

Mitä ihmettä nyt sitten tehdään? Tuolloin ei ollut kännyköitä vielä kellään, eikä autoakaan uskaltanut jättää yksinään käymään tyhjälle parkkikentälle - taisi olla kaiken lisäksi vielä perjantai-iltakin. Tuumailin, että pelkät valot päällä seisova auto herättää ehkä vähemmän rosmojen mielenkiintoa kuin jo valmiiksi käynnissä oleva. Mutta miten auton saan sammumaan? Haa! Pakoputkesta tukahduttamalla tietenkin.

Potkin penkasta sopivan lumiköntsän, ja rupesin tunkemaan sitä pakoputkea vasten. No kone nyt kävi sen verran iloisesti ryyppy päällä, ettei siitäkään tullut yhtään mitään, jollei käsien ja vaatteiden sotkemista lasketa. Aikani ähellettyäni pakokaasupilvessä, kone lopulta lämpeni normaaliin käyntilämpöönsä ja ryyppy tipahti pois päältä laskien tyhjäkäyntikierrokset alas. Tämän jälkeen pakarisammutuskin lopulta onnistui, ja jätin valot päällä olevan autoni huristelemaan lämppäriään, ja poistuin muutaman sadan metrin päässä olevalle työpaikalle vaatteet savuten.

Onneksi jokunen kaveri oli vielä toimistolla (naurusta toipuminen vie mutten yllättävän kauan), joista yksi lähti kuskaamaan minua Pitskusta Tikkurilaan (n. 20 km) hakemaan vara-avainta - ilmeisesti väpättävä alahuuleni ja yleisolemukseni oli sen verran säälittävä.

Parkkikselle päästyämme, H4:sten loisteesta oli jäljellä enää hiipuvan keltaiset kiilteet. Ja tietty kärry oli uudestaan jäätynyt samaan alkutilanteeseen. Eli samat vänkärioven repimiset, konttailut lastenistuimen yli kuskin paikalle, kaikki sähköt pois päältä, hiljainen rukous, ja surkea starttiyritys joka päättyi pelkään naksaukseen. Onneksi ikkunat oli niin jäässä, ettei kaveri nähnyt poskilleni vieriviä kyyneleitä.

Käynnistyskaapeleita ei tietenkään meillä kummallakaan ollut, joten ei muuta kuin Pitskun Teboilille ostamaan hinnasta päätellen kullasta valetut kaapelit - ja kaverin rahoilla, kun minulla ei ollut tarpeeksi rahaa, tietenkään.

No lopulta kuitenkin saatiin kuin saatiinkin autoni vihdoin käyntiin. Niin, ja sitä ennen: arvaatteko oliko myös konepelti jäätynyt kiinni?
Oli.

Tuo vuosien takainen talvi-ilta ei suoranaisesti ollut ns. minun päiväni, mutta kiitokset vielä kerran Saulille avusta, jos satut tämän lukemaan.

no noloa oli se et mä olin yhen pojan kyyis mun kamu kans ja siinä istu jotain muita sen pojan kamuja jotku oli kännis oli tosi huono keli me pääätettiin lähteä jonnekin sit me lähettiin ajelemaan ja sit jäätiin kiinni lumihankeen sit soitetttiin yhtä toista et tulis hakee mut ja mun kamun mut se sit sanoi et se oli ajanu ojaan jossa oli paljon pusikos ja siinä yritti päästä pois ja sit piti pidätellä naurua ku sille tapahtu vielä nolommin ja sitä sai sit kiusata kyl sit saatiin auto sit pois ja jatkeettiin matkaa...

Tuossa viime kesänä joutui kyllä nauramaan aikas railakkaasti, kun eräs puolituttu tuolla parkeilla viikonloppuna kehuskeli autollaan. Se oli semmonen Sierra mukamas Cosworth ja tehoakin kuskin mukaan löytyi.. No, sehän lähti sitten näyttämään kuinka se kulkee ja otti oikein vauhtia parkkien toisesta päästä asti. Kai se sitten ihan hyvin sitä vauhtia otti, kun ei ehtinyt paljoakaan jarruttaa ennen törmäämistä kaiteeseen. Oli vähän naurussa pitelemistä, kun vielä rengaskin jousineen ja iskareineen lensi iskun voimasta järveen. Kuski ei saanut kuin henkisiä vammoja, ja niitäkin varmaan paljon, kun kaikki tuli siihen sitten osotteleen sormella ja naureskeleen. Eikä tainnu kuskilla olla ees korttia, oli se sit varmaan kivaa selittää niille poliiseille sitä.. Haahaaa!

ei tää mikään naurettava juttu ole, hiton nolo kylläkin...

läksin muutaman tuopin jälkeen baarista, kelailin että kyllähän mä sen nyt kotiin saan ajettua, kun matkaakin vaan parisataa metriä...

no juuh, olipa sitten alkomahoolin vaikutuksesta vielä raskaampi kaasujalka kun yleensä, ja tumpsis, katoppahan vaan kun peruuttaessani parkkirivistä pois, osuin toiseen autoon. tämän vuoden maalli, tietysti eli hintaakin enempi..
no, puskurit ja lamput sun muut pienet mööpelit paskana molemmista autoista, ja nyt vihdoin kolmen kuukauden jälkeen on vakuutusyhtiö lopettanut tenttaamisen ja maksanut mukisematta vahingot...30 000 mk..

Kaverin vaimolla oli kupla joku vuosi sitten. Se oli tosi siisti yksilö, siis se kupla. No, kaveri lainasi sitä kerran käydäkseen kaupungilla. Kaveri ajoi hetken ja ihmetteli aina jarruttaessa, että mikä hemmetin pullo pyörii lattialla edestakaisin. Se pysähtyi ja etsi pullon käsiinsä. Se oli jäähdytysnestettä. Kaveri siitä soittamaan, että mitä hittoa se on mennyt ostamaan ilmajäähdytteiseen autoon nestettä. "Noku mä olin huoltoasemalla ja ajattelin, että tuota ainakin vois tarvita".

Tämä samainen rouva oli kerran perheen Saab 90:llä liikkeellä. No, bensa alkoi loppua, joten tankille. Ja rouva tankkas vahingossa naftaa tankin melkein täyteen, ennen kuin huomas. Ja hirveellä kiireellä asemalle jonkun äijän juttuihin, että mitäs nyt tehdään. Joku neuvoi, että tankkaa täyteen bensaa. Kyllä se käy hyvin, oli mies tuumannut. No, rouva teki niin kuin oli käsketty. Auto kävi jonkun aikaa hyvin. Hetken päästä auto alkoi yskiä ja pakoputkesta kuului kovia jysähdyksiä. Rouva kertoi hauskasti, kun oli tulossa kotikulmille. Se oli pitkä suora ja auto paukutteli muutaman sekunnin väliä. Joku mies oli kusettamassa koiraa suoran päässä. Se kääntyi vähän väliä katsomaan, että mikä piru sieltä tulee. Mies ei ollut tuttu, ja rouvaa alkoi vituttaa koko touhu. Se ei keksinyt muuta kun kohtasi tämän hölmistyneen miehen joa nosti tälle kättä kuin hyvälle tutulle.

Auto saatiin kunnialla kotiin. Ja mies päivittää, että sitä on taas oltu liikenteessä. Mies kävi katsomassa autoa ja yritti käynnistää sitä, mutta se ei enää lähtenyt käyntiin. Kaveri soitti tutulle, että jos tulis hinaamaan. Sitä vedettiin kilometritolkulla eikä auto edes luvannut, kunnes kuului helvetinmoinen räjähdys. Sitten pysähdyttiin katsomaan vahinkoja. Pakoputken vaimentaja oli haljennut koko matkalta. Dieseli oli kerääntynyt kuumaan vaimentajaan ja mojahti.

Se kun auto paloi.

Vieläkös näitä joku lukee?

Muutamia vuosia sitten ajoin autolla pimeää tietä, moottoripyörä tuli takana ja aivan liian lähellä. Vauhtia oli ehkä 40km/h?

Sitten näin siilin keskellä tietä ja vaistomaisesti iskin jarrut lukkoon! Taustapeilistä näin kun motskarin valot näytti ojan pohjalta taivaaseen. Menin tietysti autosta ulos ja totesin että siiliparka oli jo kuollut kun joku muu oli ajanut sen yli.

onneksi piti pokka kun puskurissa roikkuja kampesi pyöräänsä ojasta ylös ja vakuutteli olevansa ihan kunnossa.

www

?