Tuhatvuotinen valtakunta lähellä!!!

Ristinkantaja

Toinen Pietarin kirje, kolmas luku, kahdeksas jae kuuluu näin:

"Mutta, tämä yksi älköön olko teiltä, rakkaani, salassa, että"yksi päivä on Herran edessä niinkuin tuhat vuotta ja tuhat vuotta niinkuin yksi päivä".

Maailma luotiin kuudessa vuorokaudessa. Vuorokausien kierto astui voimaan HETI ensimmäisestä päivästä alkaen.Neljäntenä päivänä taivaankappaleet jatkoivat jo alkanutta pimeyden ja valon vaihtelua - päivän ja yön vaihtumista. Näin on täytynyt tapahtua, koska eihän muutoin viikko olisi ollut tasamittainen - viikko.

Pietari opastaa meitä näkemään, että luomisen kuusi päivää asettaa maailmanhistoriallisen aikasuunnitelman - kuusi päivää luomista - sitten kuusi tuhatta vuotta elon kulkua - sekä maan päällä, alla, että avaruudessa,näkyväisen elämän tapahtumaa - tuhatvuotiseen valtakuntaan asti. Se tuhat vuotta kestää ennenkuin luodaan uudet taivaat ja uusi maa. Ennen milleniumin alkua on vielä seitsemän vuoden jakso - vaivan aika;jumalattomien alkukärsimys orjuuttajansa, hirvittävimmän "fuhrerin" orjuudessa, mitä kuvitella saattaa( !), ennenkuin sitten tulee lopulliset armon hyljeksinnän selvitykset noiden, sekä siivosyntisten, että paatuneiden rienaajien kohdalla - ja sitten asiaankuuluvat passitukset tulikivijärveen 666-merkki otsaan tatuoituna.

Oletteko muuten huomanneet, etttä jostain merkillisestä syystä tatuointi on ihan yleinen tapa merkitä tänä päivänä asioita ihmisen iholle? Voisiko se - todellakin - olla se merkitsemistapa, jolla antikristus merkkauttaa pian omansa?!

Pakene, ystävä, tulevaista vihaa armoveren suojiin - ennen kuin on liian myöhäistä!
Se näyttää julmalta tuo syntisen lopullinen kohtalo - mutta se on oikeudenmukaisuutta - meidän ihmisten täytyy olla armon kerjäläisiä, jotta selviämme oikealle puolelle, joko kuoltuamme - tai jos- todellakin Jeesus tulee hakemaan palavasydämiset lampunkantajansa! Ei tässä kukaan voi kehua olevansa niin hurskas. Kyllä itsellänikin on monesti sellaiset tutinat sisikunnassa, kun oman huonoutensa tuntee - ja kun maailmankaikkeuden kello näkyy totisesti siirtelevän viimeisiä, sodanenteisiä liikahduksia - ennen uraaniaseitten suorittamaa loppunäytöstä!

24

80

    Vastaukset 24

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Ristinkantaja
      • INTE

        Nej, ei vihaa, Batmannia, Battisthan on "sankari".

    • jahölynpölyä

      Ihmiset ovat kuvitelleet maailmanloppua todistetusti ainakin koko kirjoitetun historian ajan.

      Assyrialaiseen noin vuodelta 2800 eaa. peräisin olevaan savitauluun oli kaiverrettu sanat: "Meidän maamme rappeutuu näinä viimeisinä päivinä. On olemassa merkkejä, joiden mukaan maailma on nopeasti lähenemässä loppuaan. Lahjonta ja korruptio ovat yleisiä."

      • Tunnistitkoitsesi

        Ihan oikein. Maailmanloppua on kuulunutkin odotella siihen saakka kunnes se tulee, tyhmä

        3 Ja ennen kaikkea tietäkää se, että viimeisinä päivinä tulee pilkkapuheinensa pilkkaajia, jotka vaeltavat omien himojensa mukaan
        3 Erityisesti tietäkää, että lopun aikoina tulee pilkkaajia, jotka ovat omien himojensa vietävinä. [1. Tim. 4:1,2; 2. Tim. 3:1,2]
        4 ja sanovat: "Missä on lupaus hänen tulemuksestansa? Sillä onhan siitä asti, kuin isät nukkuivat pois, kaikki pysynyt, niinkuin se on ollut luomakunnan alusta."
        4 He sanovat pilkaten: "Onko hän muka tullut, niin kuin lupasi? Isämme ovat nukkuneet pois, ja kaikki on entisellään, niin kuin on ollut maailman luomisesta asti." [Jes. 5:19; Jer. 17:15; Hes. 12:22]
        5 Sillä tietensä he eivät ole tietävinään, että taivaat ja samoin maa, vedestä ja veden kautta rakennettu, olivat ikivanhastaan olemassa Jumalan sanan voimasta
        5 Tieten tahtoen he unohtavat, että jo aikojen alussa olivat olemassa taivaat ja maa, jotka Jumalan sana vedestä ja vedellä loi ja jotka se piti koossa. [1. Moos. 1:1,6; Ps. 24:2]
        6 ja että niiden kautta silloinen maailma hukkui vedenpaisumukseen.
        6 Vedellä ja sanalla sen ajan maailma myös hävitettiin vedenpaisumuksessa. [2. Piet. 2:5]
        7 Mutta nykyiset taivaat ja maa ovat samalla sanalla talletetut tulelle, säästetyt jumalattomain ihmisten tuomion ja kadotuksen päivään.
        7 Ja sen saman sanan varassa ovat nykyiset taivaat ja nykyinen maa tulen tuhoa odottamassa. Niitä säilytetään sitä päivää varten, jona tuomio tulee ja jumalattomat tuhotaan. [Ps. 102:27; Jes. 51:6; 2. Tess. 1:7,8]
        8 Mutta tämä yksi älköön olko teiltä, rakkaani, salassa, että "yksi päivä on Herran edessä niinkuin tuhat vuotta ja tuhat vuotta niinkuin yksi päivä".
        8 Mutta älkää te, rakkaat ystävät, unohtako tätä: Herralle yksi päivä on kuin tuhat vuotta ja tuhat vuotta kuin yksi päivä. [Ps. 90:4]
        9 Ei Herra viivytä lupauksensa täyttämistä, niinkuin muutamat pitävät sitä viivyttelemisenä, vaan hän on pitkämielinen teitä kohtaan, sillä hän ei tahdo, että kukaan hukkuu, vaan että kaikki tulevat parannukseen.
        9 Ei Herra vitkastele täyttäessään lupaustaan, vaikka hän joidenkin mielestä on myöhässä. Päinvastoin: hän on kärsivällinen teitä kohtaan, koska ei halua kenenkään tuhoutuvan vaan tahtoo, että kaikki kääntyisivät. [Hes. 18:23; Room. 2:4; 1. Tim. 2:4]
        10 Mutta Herran päivä on tuleva niinkuin varas, ja silloin taivaat katoavat pauhinalla, ja alkuaineet kuumuudesta hajoavat, ja maa ja kaikki, mitä siihen on tehty, palavat.
        10 Herran päivä tulee kuin varas. Sinä päivänä taivaat katoavat jylisten, taivaankappaleet palavat ja hajoavat. Silloin paljastuu maa ja kaikki, mitä ihminen on maan päällä saanut aikaan. [Mark. 13:29; Ilm. 20:11]
        11 Kun siis nämä kaikki näin hajoavat, millaisia tuleekaan teidän olla pyhässä vaelluksessa ja jumalisuudessa,
        11 Koska tämä kaikki näin hajoaa, millaisia onkaan pyhässä elämässä ja hurskaissa teoissa oltava niiden, [Luuk. 21:36]
        12 teidän, jotka odotatte ja joudutatte Jumalan päivän tulemista, jonka voimasta taivaat hehkuen hajoavat ja alkuaineet kuumuudesta sulavat!
        12 jotka odottavat Jumalan päivää ja jouduttavat sen tuloa -- tuon päivän, joka saa taivaat liekehtien hajoamaan ja taivaankappaleet sulamaan kuumuudesta. [Luuk. 12:36; Tit. 2:13]
        13 Mutta hänen lupauksensa mukaan me odotamme uusia taivaita ja uutta maata, joissa vanhurskaus asuu.
        13 Mutta meillä on hänen lupauksensa, ja siihen luottaen me odotamme uusia taivaita ja uutta maata, joissa vanhurskaus vallitsee. [Jes. 65:17; Ilm. 21:1]
        14 Sentähden, rakkaani, pyrkikää tätä odottaessanne siihen, että teidät havaittaisiin tahrattomiksi ja nuhteettomiksi, rauhassa, hänen edessänsä;
        14 Rakkaat ystävät! Kun te tätä kaikkea odotatte, pyrkikää siihen, että Herra aikanaan voisi havaita teidät puhtaiksi ja moitteettomiksi ja teillä olisi rauha. [1. Kor. 1:7,8; Fil. 1:10; 1. Tess. 3:13]
        15 ja lukekaa meidän Herramme pitkämielisyys pelastukseksi, josta myös meidän rakas veljemme Paavali hänelle annetun viisauden mukaan teille on kirjoittanut;
        15 Ja pitäkää sitä pelastuksenanne, että Herra on kärsivällinen. Näinhän myös rakas veljemme Paavali on hänelle annetun viisauden mukaisesti teille kirjoittanut. [Room. 2:4]
        16 niinkuin hän tekee kaikissa kirjeissään, kun hän niissä puhuu näistä asioista, vaikka niissä tosin on yhtä ja toista vaikeatajuista, jota tietämättömät ja vakaantumattomat vääntävät kieroon niinkuin muitakin kirjoituksia, omaksi kadotuksekseen.
        16 Samaa hän sanoo kaikissa kirjeissään, joissa puhuu näistä asioista. Niissä tosin on yhtä ja toista vaikeatajuista, mitä tietämättömät ja haihattelevat ihmiset omaksi tuhokseen vääristelevät niin kuin kaikkia muitakin pyhiä kirjoituksia.
        17 Koska te siis, rakkaani, tämän jo edeltäpäin tiedätte, niin olkaa varuillanne, ettette rietasten eksymyksen mukaansa tempaamina lankeaisi pois omalta lujalta pohjaltanne,
        17 Kun siis te, rakkaat ystävät, olette ennalta selvillä tästä kaikesta, niin olkaa varuillanne. Älkää antako jumalattomien johtaa itseänne harhaan,

      • Kalki
        Tunnistitkoitsesi kirjoitti:

        Eskatalogiaa on jokaisessa uskonnossa, tyhmä.

        Yadaa Yadaa hi Dharmasya Glaanir bhavati Bhaarata
        Abhyuthaanam Adharmasya Tadaatmaanam Srjaamy Aham.

      • dglggjg
        Kalki kirjoitti:

        Eskatalogiaa on jokaisessa uskonnossa, tyhmä.

        Yadaa Yadaa hi Dharmasya Glaanir bhavati Bhaarata
        Abhyuthaanam Adharmasya Tadaatmaanam Srjaamy Aham.

        Evokki sekosi.

      • Hihu

        Öö, sekosi, tai sitten osaa oikeasti sanskriittia?
        Hihhueillakin on kielilläouhumisen armolahjoja. EN ala nyt kuitenkaan esittelemään Ruotsin ja latinan kielen sekoitustani:-)

    • Rapanhapakko

      "Toinen Pietarin kirje" on ei-hihhuli-yliopistoteologien mukaan ei Pietarilta, vaan Pietarin nimissä kirjoitettu myöhempi väärennös, luultavasti Uuden testamentin nuorin kirja.

      Tuo "tuhat vuotta" liittyy kirjeen pääteemaan, eli selittelyyn miksei Jeesus ollut palannutkaan vaikka lupasi ja sen lupauksen sukupolvi oli jo kuollut. Varhaiskristitytkin kun alkoivat kummastelemaan. Hyvin tuntuu huijaus toimivan hihhuleille vieläkin ja kreationistitkin käyttävät tekstin tarkoitukseen asiaankuulumattomasti juuri tuota kohtaa.

      • Jyrrrririr

        Voi sinua ressukkaa. Et ymmärrä Pietarin puheista yhtään mitään kuten ei kaverisikaan, tyhmä.
        Mistähän johtuu se että minä ymmärrän joka sanan Pietarin puheista mutta kaverisi johon sokeasti luotat on ihna pihalla?

      • Jyrrrririr kirjoitti:

        Voi sinua ressukkaa. Et ymmärrä Pietarin puheista yhtään mitään kuten ei kaverisikaan, tyhmä.
        Mistähän johtuu se että minä ymmärrän joka sanan Pietarin puheista mutta kaverisi johon sokeasti luotat on ihna pihalla?

        "Mistähän johtuu se että minä ymmärrän joka sanan Pietarin puheista mutta kaverisi johon sokeasti luotat on ihna pihalla?"
        Ehkä koska Pietari on samanlainen huuhaa-trolli kuin sinäkin? Kyllähän hullu hullun tuntee tietää jo kansanviisaus sanoa.

      • joo-0
        Jyrrrririr kirjoitti:

        Voi sinua ressukkaa. Et ymmärrä Pietarin puheista yhtään mitään kuten ei kaverisikaan, tyhmä.
        Mistähän johtuu se että minä ymmärrän joka sanan Pietarin puheista mutta kaverisi johon sokeasti luotat on ihna pihalla?

        Voitkin sitten selittää meille muille että miksi toinen Pietarin kirje ei ole ristiriidassa ensimmäisen kanssa, ja että miksi apostolien teoissa sanotaan Pietarin olevan luku ja kirjoitustaidoton.

      • jkfkg
        joo-0 kirjoitti:

        Voitkin sitten selittää meille muille että miksi toinen Pietarin kirje ei ole ristiriidassa ensimmäisen kanssa, ja että miksi apostolien teoissa sanotaan Pietarin olevan luku ja kirjoitustaidoton.

        Oletko koskaan kuullut kirjureista?

      • joo-0
        jkfkg kirjoitti:

        Oletko koskaan kuullut kirjureista?

        Kyllä ja tiedätkö tuon argumentin ongelmat?

      • Hihu

        Jeessuhan palasi HETI, kuolemansa jälkeen Israeliin, eli Maria Magdaleenan kanssa lammaspaimenena, ja tapettiin Rooman tuhotessa Israeli noin 70 luvulla. Se ei ollut kuitenkaan se kuuluisa "TOINEN TULEMUKSENSA"; toinen tulemuksensa on aivan tavallinen Inkarnaatio, luulemma.

      • Hihu
        joo-0 kirjoitti:

        Kyllä ja tiedätkö tuon argumentin ongelmat?

        Missä apostolien teoissa, sanotaan Pietarin olleen kirjoitustaidoton? Muinaisilla profeetilla oli tosin kirjureita, kuuluisin heistä, "Baaruk".

      • jkfkg
        joo-0 kirjoitti:

        Kyllä ja tiedätkö tuon argumentin ongelmat?

        Tiedän että sinulla on ongelma.

    • Fiksu_Tietäväinen

      AAAMEN!!!

    • Reddington

      Jaa, että taas kerran vai? Olisiko juutalaisten aika siirtyä suojaan. Kun muistetaan miten viimeksi kävi kun te uskovaiset aloittet sitä valtakuntaanne pusaamaan...

    • Pitkäikäistä porukkaa onkin vuoden nolla tienoilla syntynyt. Kaiken ison piti tapahtua kun joku Jessen kanssa paikalla olleista oli vielä hengissä mutta vielä antaa odotuttaa itseään. Olisiko se mainostettu tämän vuoden syyskuun setti...?

    • Hihu

      Jesaja sanoo, että vain muutama harva ihminen jää jäljelle ihmisten suvusta. He ennustivat pahaa. Mutta se tarkoittaako tuo vain henkisesti sitä, että ei ole enää ihmisiä, on eläimiä ja demoneja ja enkelejä, ihmissäsäkin, vain harvalle kelpaa nykyään olla "Ihmeellinen ihminen". Salomokin sanoi, että ei löytänyt IHMISTÄ tuhannen ihmisen joukosta, tai sanoi löytäneensä vain yhden. Ihmisen on tehtävä ihmeitä, Jumalan Kuva ja Sana, muuten hän ei ole ihminen. Eläimellisyys, jumalattomuus ja himot on liian tavallista "ihmisillä". Ihminen aluksi alennettiin enkelien alapuolelle, tavalliseen eläimellisyyteen, materiakehoineen, mutta löytäessään Jumalan Sanan, ja Pyhän Hengen, hän ikäänkuin syntyy ihmiseksi.

    • Hihu

      Ongelma on vain se, että ei kenenkään keho ole syypää siihen henkeen mikä häneen tulee. Se on loppujen lopuksi kai ihan yx hailee, tuleeko Pyhä Henki, vai Paha Henki kehoon, ei keho itse sitä saa päätää, vaan se johtuu yhteisöllisistä asiasta, ja Jumalan ja Paholaisen taistelusta. Uskovainenkin joutuessaan syyttämään ihmsiä, ei ole kuitenkaan hänkän kuin VÄÄRÄ PROFEETTA, eli jakaa joskus elintalaa demonien kanssa. Juuri em. syystä ihmisiä on turha syyttää mistään, mutta se Ihminen, mihin Menee Ihmisen henki, hän kykenee ihmeisiin, ja tulee pelastumaan Jumalan Tykö, ei Jumala luonaan halua pitää turhaan ketään.

    • Hihu

      "Etsikää ensin Jumalan Valtakuntaa, sosiaalisia suhteita, niin tämä kaikki muukin teille annetaan."(Jeesus). Jos olette varkaita, te pöllitte kaiken muilta, mutta ihmissuhteissa teitä vihataan,, tuo on Saatanan valtakunta. Vaikka olisitte varkailuinenne voittajia jopa, jossakin lajissa.

    • Parempiko

      Tietokone on 8888 merkki, tai pikemminkin 256*256*256*256*256 merkki tai heksoina FFFF FFFF 1.

    • historianmaikka

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kuinkahan monen

      Naisen puolisoa olet nainen vikitellyt ja eron aiheuttanut? Toivottavasti karma on ku*sut muroihisi useamman kuin kerran
      Ikävä
      93
      845
    2. Mies, kumman ottaisit mieluummin

      176 cm vai 154 cm naisen, jos molemmat muuten yhtä viehättäviä? Mikä on oma pituutesi?
      Sinkut
      148
      797
    3. Kauan mökötetään toisillemme?

      Loppuelämäkö? Vai oisko jo pussailutreffit?
      Ikävä
      60
      682
    4. Anteeksi mies

      En jaksa tätä…, en halua, että sinulla on paha mieli tämän takia. Viestiä Sinulle.
      Ikävä
      47
      664
    5. Pettymys TTK-parketilla! Anna Hanski tippui - Sami-opelta erikoinen heitto: "Nyt sä pääset..."

      Toisena parina Tanssii Tähtien Kanssa -kisasta tippuivat Anna Hanski ja Sami Helenius. Pettymys oli käsinkosketeltava y
      Tanssii tähtien kanssa
      25
      663
    6. Tekisi mieli vetäistä kunnon jurrit sinun kanssasi

      Ja keskustella asiat, ei tästä tule hevonvttua.
      Ikävä
      46
      634
    7. Eikö olisi mukavaa

      Jakaa arki yhdessä mies. Tämmöisin aatoksin.
      Ikävä
      44
      597
    8. Poliisi etsii kadonnutta henkilöä Lapualla

      Henkilö on kadonnut 18-19.9.2026 välisenä yönä. Henkilö on hoikka,n 185 cm pitkä. Kadonneella on ollut katoamishetkellä
      Lapua
      29
      532
    9. Laittaisit viestin suoraan!!

      Haluaisin...
      Ikävä
      31
      531
    10. Oot komea

      etkä näytä vanhenevan. Mieskarkki. Mä en yritä mitään, mä oon sulle liian vanha. Olis kuitenkin kiva tutustua suhun. n
      Ikävä
      20
      523
    11. Mieti oikeasti

      Ollaan lähes tuntemattomia, mutta samalla on tämä erityinen vuosien tilanne takana, joka on ollut monella tapaa väärin.
      Ikävä
      27
      516
    12. Se oli molemminpuolinen limerenssi

      Limerenssi myös sinulla kun näin pitkän ajan jälkeen päivystää palstaa. 🤭
      Ikävä
      81
      479
    13. Jonkun mussukka ajanu rallia

      S- Marketilla. Vautsi vau.
      Hyrynsalmi
      6
      476
    14. Venäjä häviämässä 30 vuoden sodan

      Ukraina vapautti kolme aluetta, operaatio Vivaldi laajenee
      Maailman menoa
      404
      470
    15. Onko kaivattusi

      Hoikistunut?
      Ikävä
      30
      446
    16. Minä kyllä odotan nainen

      että sinun kanssa voisin jutella asioista ihan oikeasti.
      Ikävä
      44
      441
    17. Olen nainen pahoillani, että tykkään sinusta niin paljon, että

      Haluaisin panna sua. Tuntuu vaan siltä, että olet sen suhteen ihan haluton. Ei minulle riitä pelkkä ystävyyssuhde.
      Ikävä
      29
      431
    18. Rydman, herätys!

      "Veikkauksen toimitusjohtaja Olli Sarekoski tienasi kiinteää palkkaa 445 891 euroa ja lisiä 72 157. Kuukausipalkka oli 3
      Maailman menoa
      63
      420
    19. En laita sulle viestiä

      Toivottavasti ymmärrät jo mies hyvä, että en tule koskaan laittamaan sulle viestiä enkä soittamaan sulle. Minusta ei sii
      Ikävä
      39
      414
    20. Helena Ahti-Hallberg napauttaa - Näin hän kommentoi Vappu Pimiän TTK-lähtöä

      Vappu Pimiä jätti Tanssii Tähtien Kanssa -juontajapestin viime kauden lopuksi. Nyt on erilainen kausi, kun Pimiä ei ole
      Tanssii tähtien kanssa
      4
      401
    Aihe