Jos ei tykätä ei silloin lykätä, ainakaa aloituksia kuin joskus joulun seutuvilla taasen käyn lauluja tänne laittamassa.
Tähän aloitus ketjuun vielä kirjoitan ja jonkun rakkaimman laulun linkitän. Foorumin ovat valloittaneet ihan muut kuin uskovat, näkyy nyt niin olevan tilanne. Huonommaksi on mennyt mitä viimeksi kirjoittelin kevät talvesta. Suoranaisesti täältä on ajettu muutamien häiriköitten toimesta uskovat sekä hyvät kirjoittajat pois, valitettavaa.
>>>Hoh hoijjaa !
Kehtaat vielä kertoa, että olet ollut ainakin 40v uskossa, ja kuitenkin käyttäydyt yhä kuin pumpulissa pidetty pikku tyttö, joka kitisee kaikesta ja suurentelee pieniä asioita, kuten tuossa aloituksessa ja kahdessa muussa samaa aihetta käsittelevässä aloituksessasi !
Siis sinulle itsellesi on vain häpeäksi se kehittymättömyytesi, joka tästä toiminnastasi selvästi näkyy ja tulee selvästi ilmi !
Siis minä häpeän jopa puolestasi, aikuinen mies ja uskossa koko ikänsä ja toiminta on yhä kuin hemmotellulla pikku tytöllä !
Ei nä kasvua ei kehitystä, voi häpeää ja sen määrää tomumaja !
Niin ja tässä on vielä sekin, että vaikka väität siis muiden toimivan väärin itseäsi kohtaan, niin todellisuudessa sinä ihan itse aiheutat sen muiden väärän toiminnan omalla väärällä toiminnallasi, eli et kärsi siis Kristuksen tähden vaan oman väärän toimintasi tähden !
Tämä tälläinen itse itsensä marttyyriksi korottaminen on tiettyjen hieno helmojen ja kehittymättömien tavaramerkki oikein, eli ollaan omille väärille toimille täysin sokeita, ja sitten väitetään vian olevan muissa ja jopa niin, että muka kärsitään Kristuksen tähden, lue Tomis seuraava Sana, se on sinulle:
1. Piet. 2:20 Sillä mitä kiitettävää siinä on, jos te olette kärsivällisiä silloin, kun teitä syntienne tähden piestään?
Sinä siis Tomis itse aiheutat sen muiden negatiivisen toiminnan omilla väärillä toimillasi, ja se kuuluu lähinnä silloin tähän kategoriaan:
Sananl. 27:17 Rauta rautaa hioo, ja ihminen toistansa hioo.
Sanot oppineesi elämästäsi, mutta toimintasi ja ymmärtämättömyytesi tässäkin asiassa ja aiheessa kertoo ihan muuta. eli olet yhä sokea omille väärille toimillesi ja siten siirrät syyn yksin toisten niskaan, eli peiliin et ole katsonut ja edellisestä viestistäsi minulle luin senkin, että et aiokaan kastoa peiliin ja tutkia itseäsi, kun sinulla on se juhlava vapaus sanoa mitä haluat !
Mutta kun Tomis ottaa vapauksia, niin ne aina tuovat mukanaan vastuun !
Jos otat itsellesi tuon juhlavan sananvapauden, niin silloin tulee sinulle vastuu sanoistasi ja mitä niillä aiheutat, eli sinun tulee silloin kantaa seuraamukset myös, ja ILMAN TÄLLÄISIÄ VIKINÖITÄ !
Minä en voi kuin hämmästellä sinun ja monen muun iäkkään kasvamattomuutta, siis henkistä ja Hengellistä kasvamattomuutta, se on sinullekin siis häpeäksi Tomis !
Raamattu muuten kirjoittaa sinun tapauksestasi seuraavaa:
2. Tim. 3:9 Mutta he eivät pitemmälle edisty, sillä heidän mielettömyytensä on käyvä ilmeiseksi kaikille, niinkuin noidenkin mielettömyys kävi ilmi.
Ja Tomis, minä en parjaa enkä herjaa, vaan annan sinulle vakavan kehoituksen sanan, tee hyvä mies jo parannus viimein !<<<

Vastaukset 5
Vanhimmat
Nostetaan eenokinkin kieje myöskin tähän ketjuun.
Kyllä melkein arvasin mitä koittaa kun foorumille saavuin. Tosi uskovan suu koitetaan tukkia. Eenokki ja napansa-ympärillä eivät kestä JEESUS nimeä lausuttavan.
Eenokki on päässyt päämääräänsä foorumilla ja saanut tyhjenemään palstan uskovista. Katsos vihollinenkin on ahkera, onko sattumaa. Kyllä uskovana tunnen pahan olon foorumilla ja niin on muutkin uskovat kokeneet saman, siksi jättäneet foorumin.
>>>Eenokki
19.8.2015 20:24
Niin ja tässä on vielä sekin, että vaikka väität siis muiden toimivan väärin itseäsi kohtaan, niin todellisuudessa sinä ihan itse aiheutat sen muiden väärän toiminnan omalla väärällä toiminnallasi, eli et kärsi siis Kristuksen tähden vaan oman väärän
Näytä lisää
Hyvä kommentti tomumajasta. Kyllä hän parannuksen tarvitsee valehteluista ja lausumalla vääriä todistuksia lähimmäisistään, mutta liekö hänellä on nk. mielisairaala reissuillaan "hullun paperit" joka vapauttaa "sairaan" sanomaan lähimmäisistään vaikka mitä valheita.
Eräs kommentoija mainitsi sanan puntaroida ja epäilen että se herättää tomumajassa murhahimon sen hengen kautta joka hänessä vaikuttaa synnin tekoja. En sano että hän on riivattu vaikka en sitä pysty kieltämään? Mutta sen sanon lopuksi että eihän tomumajalla ole muita ystäviä kuin Peku, kaikki ateistit ja jehovalaiset ekivaaria myöten ja erikoisesti tomumaja rakastaa homoseksuaalisia ihmisiä. Minä ainakin kartan tomumajaa ja hänen kaltaisia teeskentelijöitä jo sen tähden kun hänen kertoma tapaus kun saatana kävi tomumajan kimppuun osoittaa että emme keskustele normaalin ihmisen tapaisen kanssa..
Ehkä se tapaus oli hallusinaatio tai ehkä lääkkeillä täyteen pumpattu tyhjä olemus laittaa kertomaan valheita koska haluaa ihmisten silmissä olla myös "hengen mies", Nyt se on menossa Pekun kanssa ikämiesten painonnosto kilpailuihin jos morsmaikko antaa luvan.
Minkä näköisiä olisivat tomumajan lapset jos morsmaikko pyöräyttäisi pirttiin huutamaan kaksoset. Taitaa kuitenkin olla ne kuulat lujasti sidottu sairaala reissulla<<<
Eenokki ei mainitse tosiaan Jeesus nimeä. Lutherin nimen usein, eikös se ollut juutalaisten vihaaja, vihasi Jumalan omaisuus kansaa, tapatti uskovia.
Lasse Heimonen "Ei pisaraakaan liikaa"
https://www.youtube.com/watch?v=sim2R1G4sAs
Hanna ekola "Jeesus sä ainoa"
https://www.youtube.com/watch?v=_hLjQHhWlFQ
Et sinä nuhteita vastaanottanut Tomumaja !
Sinä kieltäydyit ottamasta kehoitusta vastaan vain !
Siis et mennyt Herran eteen tutkimaan siis OMIA TOIMIASI, vaan sen sijaan sinä aloit syyllistää kehoittajaa !
Siis et vastaanottanut mitään oikeasti vaan torjuit kehoituksen koettelematta !
Näin minä jo ennalta arvelinkin käyvän, sillä et ole kasvanut henkisesti etkä hengellisesti, ja se kertoo siitä, miten olet aiemminkin toiminut, eli itse tutkistelun olet jättänyt väliin systemaattisesti, kun muissa vain on vikaa mukamas !
Siis kuten nyt minussa on vika, kun kehoitan sinua, mutta huomaa, että kurittomat jo aikoinaan sulkivat korvansa esim. profeettojen kehoituksilta myös !
Tomis Raamattu sanoo:
1. Kor. 4:12 me näemme vaivaa tehden työtä omin käsin. Meitä herjataan, mutta me siunaamme; meitä vainotaan, mutta me kestämme;
Sinä Tomis raukka et vielä tätäkään perusasiaa ymmärrä, että vainooja on avuntarvitsija ihan kuten uskosta osaton, eivät he mitään vihollisia ole, vaan juuri he tarvitsisivat Herraa ja Hänen apuaan kaikkein kipeimmin !
Siis uskosta osattomille tulee tarjota evankeliumia kertomalla se sävyisästi:
1. Piet. 3:15 vaan pyhittäkää Herra Kristus sydämissänne ja olkaa aina valmiit vastaamaan jokaiselle, joka teiltä kysyy sen toivon perustusta, joka teissä on, kuitenkin sävyisyydellä ja pelolla,
Tässä niitä ohjeita esim herjaajia ja vainoojia varten:
Luuk. 6:28 siunatkaa niitä, jotka teitä kiroavat, rukoilkaa niiden edestä, jotka teitä parjaavat.
Room. 12:14 Siunatkaa vainoojianne, siunatkaa, älkääkä kirotko.
1. Piet. 3:9 Älkää kostako pahaa pahalla, älkää herjausta herjauksella, vaan päinvastoin siunatkaa; sillä siihen te olette kutsututkin, että siunauksen perisitte.
Mutta Tomumaja, sinä joka olet omien sanojesi mukaan ollut jo 40 v ajan ainakin uskossa, et siis ymmärrä edes näitä Raamatun perus opetuksia etkä siis toimi niiden mukaan ollenkaan !!!
Häpeäksi se on sinulle Tomumaja !!!