Mamut pakkomajoitetaan suomalaisten koteihin

Sotien jälkeen kodittomia pakkoasutettiin tavallisten ihmisten koteihin vapaitten asuntojen puutteessa. Hallitus on nyt kaivanut esiin nämä suunnitelmat sitä tilannetta silmälläpitäen, että pakolaiskeskuksista loppuu tila. Sen jälkeen jokainen saa kotiinsa oman nimikkomamunsa. Ei koske poliittista ja taloudellista eliittiä mahdollisten turvallisuusuhkien takia joten Sipilän, Soinin tai Stubbin kotona ei tulla näkemään monikulttuurisuutta.
1798
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 17

Vanhimmat

Maahanmuuttajat asutettiin pysyvästi muualle Suomeen. Uudelleenasutetuista mamuista käytetään nimitystä kultuuriväki. Osa maataloudesta elantonsa saavasta luovutettujen alueiden väestöstä määrättiin asettumaan asumaan asuin- tai viljelyskäyttöön tarkoitetuille pientiloille, osa kaupunkeihin. Maapohja oli yleensä valtion omistamaa, tai se pakkolunastettiin yksityistiloita, erityisesti rappiotiloilta. Uudet kotitilansa siirtoväki sai omistukseensa korvauksena rajan taakse jätetystä omaisuudesta. Varsinainen maahanmuutto koski vain maataloudesta elantonsa saavaa siirtoväkeä, muu siirtoväki sai asettua Suomen jäljelle jääneillä alueilla vapaasti minne halusi, tosin sillekin myönnettiin joitakin etuuksia muun muassa asunnon hankkimiseen ja koko luovutetun alueen väestö oli velvollinen siirtymään Suomen jäljellejääneelle alueelle.

Äänestä

Jos ne on kerran oikeita pakolaisia niin miksei heitä voida asuttaa urheiluhalleihin, telttakyliin ja vastaaviin tiloihin joukkomajoituksella?

Jos he ovat sotaa paossa luulisi niin heille kelpaa mikä tahansa majoitus kun suomalaiset pelastivat heidät varmalta kuolemalta.

Äänestä
  • Ja myrkkykaasua perään niin päästään näistä saatanan loisista

    Äänestä

  • Siteeraan komisario Palmun sanoin:"Kaasua, kaasua".

    Äänestä

  • Suljettuun.kaivokseen kirjoitti:

    Ja myrkkykaasua perään niin päästään näistä saatanan loisista

    Pakkoruotsalaisista myös, niinkö sanoit?

    Äänestä

Toisen maailmansodan jälkeisessä Helsingissä kärsittiin vakavasta asuntopulasta. Rakentamisen vähäisyyden vuoksi asunnontarvetta jouduttiin tyydyttämään olemassa olevaa asuintilaa jakamalla. Viranomaiset joutuivat pakkomajoittamaan asunnontarvitsijoita yksityisasuntoihin, mutta sukulaisia ja tuttavia otettiin asumaan myös vapaaehtoisesti.

Taloudelliseen valtalakiin pohjautunut asuntosäännöstely oikeutti sijoittamaan väljiksi katsottuihin asuntoihin alivuokralaisia. Niin sanottu huone ja henkilö -periaate merkitsi sitä, että 15.10.1944 asunnonhaltijalla oli oikeus pitää omassa käytössään enintään yksi huone kutakin huoneistossa vakinaisesti asuvaa henkilöä kohden. Helsingissä sääntöä kiristettiin vielä siten, että heti vuoden 1945 alusta kaksi alle 10-vuotiasta lasta laskettiin yhdeksi henkilöksi. Vuosina 1944–1948 helsinkiläisasuntoihin sijoitettiin reilut 6 500 niin sanottua pakkoalivuokralaista. Asuintilan jakamisella lievitettiin asuntopulaa, mutta toimet loivat samalla kaupunkiin ja asuntojen sisälle sosiaalisia jännitteitä.

http://www.kvartti.fi/fi/artikkelit/helsinkilaiskodit-sodan-rasitusten-kantajina-1944-1948

Kannattaa muuttaa yksiöön ettei saa pakkomamua asuntoonsa.

Äänestä
  • Pakkoruotsi pois myös Nukejytky ruotsiin ja maa olisi valmis sijoituspaikka mamuille.

    Äänestä

Nykymenolla ketjun aloittajan kuvaama kauhuskenaario on väistämätön lopputulos.

No, näinhän ei tule koskaan käymään. Miksi ei... no siksi, että järki tulee ennemmin tai myöhemmin mukaan kuvioihin, ja tälle "siirtolaisuudelle" asetetaan raja.

Nyt kysyisinkin maahanmuuttofanaatikoilta, mihin aiotte asettaa tuon rajan? Tiedättekö itsekään...

Äänestä

Voin ottaa 17-30 vuotiaan naispuolisen jos hänestä olisi apua kotihommissa. Olisi kätevä ns. toisena vaimona. Pitäisi talon siistinä, laittaisi ruokaa, hoitaisi lapsia ja auttaisi muissa vaimon hommissa.

Äänestä
  • Voisin ottaa vaimon tilalle samanlaisen.

    Äänestä

Tänä päivänä on paljon helpompi sijoittaa uusia asukkaita maahan kuin sodan jälkeen. Ennen perheissä oli suuret lapsilaumat ja asunnot ahtaita. Silti siirtolaisten asutus onnistui.
Miksei nyt. Perheillä on suuremmat asunnot keskuslämmityksineen ja juoksevine vesineen. Lapsia on maksimissaan 1-2. Eläkeläiset asuvat isoissa lukaaleissa ja viettävät päivät naristen yhteiskunnan ilmaisten palvelujen heikkoudesta.
Kyllä tämän päivän kodeista tilaa löytyy. Porvarihallitus ei vaan halua maahantulijoita sijoituttaa yksityiskoteihin. Olisihan se eläkeläisillekin vaihtelua, jos kotiin tulisi asumaan tusina juttukaveria.
Solidaarisuutta, please.

Äänestä
  • Hullu

    Äänestä

Ei ne tarvitse muuta kuin body bag:in kainaloon ja hernekeitoa ja sitten seinän viereen.

Äänestä
  • Sama karaistus suomalaisille masennusteineille, ei Kela sellaisia elätä!

    Äänestä

  • ghgjjhh kirjoitti:

    Sama karaistus suomalaisille masennusteineille, ei Kela sellaisia elätä!

    Teineillä on sentään sen verran järkeä, etteivät rupea juoksemaan töissä, että saisivat maksaa veroja mamuttajille ja Kreikkalaisille.

    Äänestä

Minkä takia mamut ovat tärkeämpiä kuin vanhukset tai lapset? Lapsilta ja vanhuksilta leikataan miljoonia, ja mamujen auttamista pidetään tärkeämpänä. Jos kysyy, mikä idea siinä on, ei saa juuta eikä jaata. On se nyt perkele. Taitaa olla takana se Bilderberg-kokous, lienee kaljut pomot vähän pompotellu Suomea, vai mitä? Hyvähän se on bisnespomon sanoa, että maahanmuuttoon kannattaa panostaa, kun hän pelaa golfia ja vetää kokaiinia yksityiskoneessa naisen tisseiltä. ei hänellä ole kiinnostusta näihin asioihin. Ei tästä tolkkua saa. Otetaanko niitä koska paskatyöt halutaan saada pois alta vai onko kyseessä halpa työvoima yksityisyrittäjille?

Äänestä

Meille ei oteta, koska emme halua. Siinä syy. Emme ota kun emme halua. Turvaudumme kansalaisoikeuksiimme ja kieltäydymme majoittamasta vieraita ihmisiä koska kulttuurin kohtaamiset voisivat olla ikävä kokemus, sillä valloitimme 1800-luvun loppupuolella Afrikan, Kiinan, Japanin, ja monia muitakin alueita kuten saaria joista saimme rahaa tuottamalla myytävää tavaraa. Terveisin Englanti, Ranska, Espanja, Portugali, Belgia, Hollanti, Saksa ja myöhemmin Japani.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


OmaMamuParasMamu kirjoitti:

Sotien jälkeen kodittomia pakkoasutettiin tavallisten ihmisten koteihin vapaitten asuntojen puutteessa. Hallitus on nyt kaivanut esiin nämä suunnitelmat sitä tilannetta silmälläpitäen, että pakolaiskeskuksista loppuu tila. Sen jälkeen jokainen saa kotiinsa oman nimikkomamunsa. Ei koske poliittista ja taloudellista eliittiä mahdollisten turvallisuusuhkien takia joten Sipilän, Soinin tai Stubbin kotona ei tulla näkemään monikulttuurisuutta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu