Sillä ei Suomen pelastamista voi taas siirtää eläkeläisten, työttömien ja pienituloisten harteille. Eikö olisi jo rikkaimman 5% vuoro antaa jotain yhteiskunnalle?
Lahtarien yk-sopimus onneksi kumoon
s-tanan_lahtarit
42<50
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 42
Vanhimmat
Miten määritetään rikas? Koska joku on rikas? Montako "rikasta" Suomessa on?
Jospa vaikka 1 Meur/v tuloista maksaa tuloveroa 450,000€, niin paljonko vielä pitäisi maksaa, jotta Suomen talous nousee? Jos joku ostaa 150´000€ auton, on siinä veroja yms. enemmän, kuin joku toinen tienaa bruttona vuodessa.
Ei taida ihan riittää tuo 450'000 kun valtio nappaa yli 30% ja kunta noin 20% eli se puolet siitä häipyy, tosin se jäävä puoli riittänee ainakin pienelle perheelle mainiosti.
Ei kuitenkaan voida sanoa jotteivät suurituloiset osallistu. He osallistuvat palkkatulojensa osalta aika roimasti.
Älkää puhuko palkkatuloista - puhukaa varallisuudesta. Palkansaaja maksaa yleensä veronsa, jos ei pysty niitä kiertämään. Siihenkin on Kokoomus rakentanut porsaanreikiä. Mutta noin yleensä maksaa.
Spekulantit ja osakkeenomistajat kiertävät aika yleisesti. Samoin suuret yritykset - muka laillisesti. Kuka on luonut nämä lait. Ne on muutettavissa vaikka tänään, niin laillisuus loppuu heti.
Suomella menisi hyvin, jos rikkaat osallistuisivat veron maksuun (en puhu palkansaajista, vaan huijareista). Kun tulivat tietokoneet ja nopeat valuutansiirrot, ei verottaja pysy millään konnien perässä. Verotettavia tuloja ei saada kiinni. Ne katoavat bittiavaruuteen. Tämä on kapitalistin ihannetila. Asiaa ei auta yhtään, että meillä on sellaisia puolueita kuin Kokoomus, RKP ja myös Kepu, jotka koettavat hankaloittaa tilannetta monin eri tavoin. He kannattavat rahojen piiloon viemistä veroparatiiseihin.
En tiedä miten pöllöjä nämä poliitikot itse asiassa ovat, kun eisim. USA ja Saksa jahtaavat tosissaan veronkiertäjiä. Saksakin maksoi omin luvin kopioidusta levykkeestä, jossa oli saksalaiten nimiä, joilla oli pimeää rahaa Sveitsin pankissa. Samaa levykettä kaupattiin Suomeen. Katainen sanoi, ettei voi ostaa "rikollisin keinoin" hankittua levykettä. Tässä se nähdään: ei ole edes tarkoitus saada veronkiertoa kuriin. Miksi ihmeessä ihmiset äänestävät moisia konnia. Se on suurinta tyhmyyttä, mitä tiedän. Olla nyt itseään vastaan. Sitten pitäisi vielä suostua johonkin yhteiskuntasopimukseen, että saadaan näiltä konnilta perimättä jääneet verot kuitattua. Älkää unta nähkö!
Uhoa näyttää löytyvän mutta tietoa ei ole. Kannattaa ensin tutkia ennen kuin hutkii!!
>>...en puhu palkansaajista, vaan huijareista...<<
Kerropas millä konstilla huijarit eli rikolliset saadaan elämään laillisesti! Kyse on samanlaisesti asiasta kuin rattijuopot: Se on kielletty ja rangaistavaa. Kuitenkin joka vuosi jää kiinni ~35´000 rattia.
>> Katainen sanoi, ettei voi ostaa... <<
Kataisen olisi siis ollut ryhdyttävä varastettuun tavaraan? Rikollisesti haltuun saatuun asiakirjaan? Tuollainen teko on Suomessakin rikoslaissa mainittu - luepas!
Ja miksi sekoitat veronkierron ( = rikollinen teko ) ja laillisen verosuunnittelun ja siihen liittyvät asiat? Miksi? Logiikkasi mukaisesti olisi jokaisen autoilijan maksettava ylinopeussakko, koska joku kumminkin ajaa ylinopeutta.
Ei kannata komuloisen ymmärrykseltä odotella liikoja. Ei niistä kukaan ymmärrä tuota kysymääsi eroa sillä kaikki muut kuin kunnon komut ovat riistäjiä, veronkiertäjiä ja huijareita, kysy vaikka keltä komuloiselta!
Kun tilanne on mikä on niin ilman noita leikkauksia ei päästä eteenpäin. Sipilän hallitus antoi mahdollisuuden vaikuttaa työmarkkinajärjestöille mutta ne eivät pystyneet työntekijäpuolen osalta päättämään siitä mikä olisi ollut tarpeen. Nyt asia pitää hoitaa toisin hallituksen päätöksellä. Se voikin olla tervettä kehitystä sillä viime vuosikymmeninä on ay:lle kulkeutunut liikaa valtaa mutta sillä ei ole ollut vastuuta mistään. valta ilman vastuuta taas on sairasta muistuttaen hieman korruptiota, eikä ihan vähän muistutakaan.
saanut aikaiseksi kuin että olet eläkeläinen, työtön ja pienituloinen ?
oioioioiiiiiiiiiiiiiiiiii.... voiii....
Jos minua, ainoaa tämän keskustelun julkista eläkeläistä tarkoitat, niin olen. Olenko pieni tuloinen on makuasia, tulen joka tapauksessa toimeen mainiosti ja pystyn muitakin auttamaan.
Eläkeläiseksi, varsinkin työeläkeläiseksi pääsee vain jos on saanut jotain aikaan sillä muutoin lienee kansaneläkeläinen. Kysymyksesi oli siis väärin laadittu.
Onko eläkeläinen työtön? Ei varsinaisesti vaan hän on täysin palvellut työläinen joka on aktiivityöaikanaan ansainnut viivästettyä palkkaa jota myös eläkkeeksi kutsutaan. Siitä olen nyt nauttinut noin 8 vuotta ja toivon mukaan lisää on tulossa.
Miten on itsesi laita? Ei ainakaan tuo älypuoli näytä kovasti raksuttavan kunnialla vaan typerältä näyttää!
Suomen lain mukaan eläke on eläkettä on se sitte palkkatuloista hakittua tai itse maksettua. On se kumma ettei sinun homehtuneeseen päähän uppoa suomenkielen viralliset ilmaisut vai, etkö osaa niitä käyttää?. Kirjoituksesi suomi 24 palstalla on yhtä dementian sekamelskaa kun et voi ja osaa kirjoittaa yhyeiskunnan virallisesti hyväksytillä termeillä. Rikollinenkin sattaa kutsua pimittämiään tuloja palkaksi itselleen vaikka todellisuudessa ne on rikollisin keinoin hankittua varallisuutta. Et kai ole rikollinen ?.
Mahtavan voimakas porvarillinen hallitus sai korvatillikan. Se luuli että työväenluokka on nitistettävissä alta lipan. Kysymyksessa ei ollut yhteiskuntasopimus eikä sopimus lainkaan. Hallitus asettui kapitalistiluokan tueksi polkemaan palkkoja ja sosiaalisia etuuksia. Persuuksille meni porvarien touhut. Soinin unelma ammatillisen työväenliikkeen lyömisestä luhistuivat tällä kertaa.
Huomenna joukolla Helsiin Joukkovoima-mielenosoitukseen. Turusta lähtee ainakin 10 tilausbussia. Hallitus aikoo leikata mm koulutuksesta satoja miljoonia ja viedä maa barbariaan. Se tulee torjua.
Paremminkin tuosta yhteiskuntasopimus neuvottelusta kävi ilmi ay liikkeen haluttomuus saada Suomen taloutta liikkeelle.
Nyt hallitus toivottavasti hieman suitsee ay liikkeen toimintaa ja asettaa sen toimille vastuuta siten, että jos heidän ansiostaan mennään lamaan niin ay liikkeen velvollisuus on muuttaa sopimuksia tai maksaa aiheutuvat ylimääräiset menot.
Jos yrittäjä tekee vääriä päätöksiä niin konkurssi uhkaa jos ei pysty lisääntyviä kuluja maksamaan. Miksi ay liikkeen pitäisi päästä ilmaiseksi sotkemaan asioita?
Laittakaa talkoot pystyyn velanmaksun nopeuttamiseksi niin minäkin osallistun vaikka eläkeläinen jo olenkin.
Ay liikkeen ainoa tarkoitus on ajaa jäsentensä etua ei lisätä yritysten voittomarginaaleja tai johdon bonuksia.
Nyt on menneet vuo voittomarginaalit joita todella tarvitaan jos aiotaan yrityksiä pitää pystyssä työllistämässä niitä jotka eivät osaa omin toimin tulla toimeen yrittäjäpohjalla.
Kun johto on järjissään se ei nosta mahdollisimman suurta kuukausipalkkaa vaan tyytyy vähempään ja jos yritys saa heidän ansiostaan, eli kun markkinointi ja tuotekehitys on onnistuttu pitämään ajan tasalla, hyvän tuoton voidaan sitä kuukausipalkan vajetta korjata bonuksilla.
Pitäähän johdon olla motivoitunut sillä muutoinhan ne alemmatkin toimet saattavat häipyä maailman tuuliin ja Kiinaan asti. Kun näin käy osin ay liikkeen toimien johdosta niin siitäkin maristaan. Opetelkaa oikeat tavat tulla toimeen maailman kanssa ja nähkää kokonaisuus kapean sektorin sijaan ja heti alkaa helpottamaan.
Minä olen yrittäjä on muutama työntekijä , mutta yhtäkään renkiä en palkkaa jollen
saa voittoa , sillä minulla on mökki panttina kukaan renki ei panttaa omaisuuttaan että saa leipää. Kyllä me yrittäjät on tyhniä kun pidetään renkejä . Sanoin muuten tänään irti 10 kpl ja käskin hakea SAK töihin että silleen. Nyt alan teettään virolaisilla
ne on kunnon työmiehiä
Vaarisikin varmaan juoksi Viron metsiin piiloon, silloin kun muut puolusti Suomen itsenäisyyttä. Ja sama logiikka ja kunniakäsitys näyttää jatkuvan edelleen suvussanne. Ja kehtaat vielä kehuskella asialla.
Oikea ahneen porvarin perikuva. Ootko ehkä sukua "Työkkärille"?
Avaaja on täydellisen oikeassa.
Omistavan luokan juhliahan on tässä jo vietetty vuosikymmeniä. Osinkoja, bonuksia ja palkkioita ovat nämä ahneet öykkärit nauttineet koko ajan täysin häikäilemättömästi. Ja kun nyt nämä työväen selkärangasta kaivetut ilmaiset rahat ovat hiukan vähentyneet, niin nyt sitten olisi vain työväen ja köyhälistön kiristettävä omaa vyötään!
Saatanan väärin ajateltu! Ei onnistu perkele.
Ei löydy rahaa työlisen selkänahasta kyllä sitä saadakseen joutuu töihin. Työstä sitten työnantaja maksaa sopivaksi katsomansa palkkion. Yleensähän se on riippuvainen aikaansaannoksista eli palkka ja palkkiot pitää ansaita!
Niinpä. Otetaanpa vielä tuhkatkin työläisten hellasta omistajien peltojen lannoitukseen. Ja sitten seuraavana vuonna vuokrarästeistä tölli ja loput maat .
Näin oli ennen AY-aikaa, ja siihenhän herrat nytkin pyrkii. Eli rahan valtaan.
Siksi työväen kannattaa pitää juuri nyt puoliaan. Sillä porvarihallitus ei sitä pidä.
Meillä ei ole porvareita joskin järkevästi talouteen suhtautuvia porvarillisesti ajattelevia työläisiä kylläkin. Noita ei porvarillisesti eli sosialistisen ajattelun kannattajia lienee luokkaa alle 10% joten niiden ideat jäävät toistaiseksi unhoon.
Miksi et viitannut aikaan Mesopotamiassa juutalaisten ollessa siellä pakkotyössä joskus 4000 vuotta sitten? Mikään ei ole tänään kuten torppariaikaan, maailma on kehittynyt muuallakin kuin Suomessa ja ne ajat ovat kehittyneissä maissa historiaa jota ei olisi missään tapauksessa.
Kun nykyhallitus edustaa noin 75% kansasta niin juuri tuon osan puoltahan sen pitääkin pitää, sosialistinen osio kansasta on pienentynyt hyvää vauhtia ja noilla uhkailuilla saat sen vain kiihtymään joten veikkaan ensi vaaleissa koko vasemmistolle noin 20% saalista äänistä viime vaalien 25% sijaan. Olihan se joskus -50 ja -60 luvuilla luokkaa 50% joten hyvältä ei näytä kun kansa viisastuu.
Et voi siis puhua/kirjoittaa työväen puolesta koska edustanet siitä vain pientä murto-osaa! Se on sitä kehitystä johon sinun ajatuksesi konkretia ei ole vielä kyennyt sopeutumaan!
muistatko noi ajat vai puhutko paskaa elämme 2000 lukua.
Kolmen kapitalistipuolueen hallitus ja niiden ohjelma: kokoomus himoitsee lisää mammonaa ökyrikkaille, polkemalla kaikkia muuta kansanosaa suohon. Keskustaa taas ei muu kiinnosta kuin jyväjemmarien hyvinvointi, no 3 kk työtä, ja loppuvuosi Pattayalla, rankkaa!. Perussuomalaisten visio on ajaa kaikki mamut pois suomesta, eikä jäsenyys natsijärjestössä ole haitta päinvastoin !
- - - kokoomus himoitsee lisää mammonaa ökyrikkaille, polkemalla kaikkia muuta kansanosaa suohon. - - -
Perustelepas väitteesi! Kirjoituksesi kuvastaa täälläkin niin yleistä "väitän-vaikken-tiedä" -kirjoittelua. Siis kirjoitellaan mitä sattuu ilman otuuden häivääkään. Tämä on kai seurausta Kansan Uutisten ja Tiedonantajan valheellisesta höpinästä. Ja lisäksi arvostelu, kiukutteleminen ja nillittäminen on helppoa kun ei itse tarvitse olla päätöksiä tekemässä - ja vielä tosiasioiden pohjalta.
Valtion verotulot ovat dramaattisesti pudonneet ja menot ovat jopa lisääntyneet. Miten Sinä ratkaisisit asian? Ottamalla lisää valtionvelkaa? Lopettamalla säästöt? Ryöstöverottamalla yritykset konkurssiin? Sosialisoimalla ( =ryöstämällä ) "ökyrikkaiden" talot? Keitäs nämä ökyrikkaat muuten ovat?
Paljonko tuloveroa maksoi v 2013 10 eniten tienannutta suomalaista? Montako suomalaista ansaitsee yli 300´000€/vuosi?
Ei tuo valtiontalouden eteenpäin vieminen nyt ihan helppoa ole. Vai luuletko niin?
Yleislakkoa näyttää pukkaavan. Sillä porvarihallituksen (lue EK:n) toimet tulevat muuten lihottamaan vain rikkaiden lompakkoa ja kyykyttämään meitä pienipalkkaisia työntekijöitä.
Onneksi on olemassa AY-liike, joka ei ole vielä syövytetty persusyövällä, kuten hallitus. Eli joukkovoimaa on vielä takana.
Miksi haluat olla pienipalkkainen? Miksi et ala yrittäjäksi sillä jos olet hyvä työssäsi ja aikaansaapa niin voit itse valita paljonko haluat tienata. Niin ne tekevät jotka eivät pienipalkkaisia halua olla.
Parasta on kun palkka on kohtuullinen ja sen saa kohtuullisella työajalla ilman suurta riskiä. Itse olin aikoinaan kohtuullisen hyväpalkkainen työläinen mutta into vei ja aloin yrittäjäpohjalta työskentelyn noin 30 vuotta ennen eläköitymistäni. Yrittäjänäkin pärjää kunhan omaa nuo jo aiemmin mainitsemani kyvyt (hyvä ja aikaansaapa). Yrittäjän työssä on kuitenkin oma riskinsä ja jos sitä ei kärsi niin on parasta olla pienipalkkainen työläinen.
Epäilen noissa ay järjestöissä olevan persuja enemmän kuin komuja jos oikein yksitellen lasketaan. On siis ihan turhaa kirjoittaa "persusyövästä" koska he ovat asioiden suhteen valveutuneempia kuin komuloiset. Komuloisethan elävät vielä pääosin 1800 luvulla vaikka persut ja muut suomalaisetkin ovat jo ylittäneet vuoden 2000 rajapyykin.
Lahtareitahan ne persuloisetkin on. Ja pahimmasta päästä.
Komuloisista en tiedä, mutta työkkärin ajatusmallit ovat jossain 1900 alun lahtarien tasolla.
Mitä ay liike voi todella turvata? Paljonko sillä on antaa töitä tai maksaa työttömyydestä? Ay liike on pitkälti syyllinen koska sopimukset eivät mukaudu globaaleihin markkinoihin joten se olisikin oikea maksaja jäsenistönsä työttömien tuille ja ei jäsenet voisivat saada yhteiskunnalta.
Lahtareista jos kirjoitellaan niin sosialistit, sittemmin kommunistithan ne lahtaukset aloittivat kapinaan ryhtyessään. Turhaa siitäkin on muita alkaa syyttelemään.
Kyllä on katkeraa tekstiä viestiketjun avanneelta punikilta. Ilman meitä kutsumiasi lahtareita tämä yhteiskunta ei kauaa pystyssä pysyisi. Tässä maassa pitäisi siirtyä tasaveroon, niin silloin olisimme oikeasti tasa-arvoisia. Jos tienaa esim. tyypillisen 100000 € per vuosi, niin verojen määrä on aivan jäätävä. Ei siinä enää kiristämistä tarvita. Sillä veron määrällä tuetaan montaa yhteiskunnan holhokkia ja työtä vieroksuvaa punikkia.
Jos voisimme siirtyä menneisyyteen, niin keväällä 1918 olisi pitänyt paljon kovemmalla kädellä rangaista teitä punikkeja. Ei olisi tätä jatkuvaa katkeruutta eikä ay liikettä, joka ajaa Suomen lopullisesti suohon!
100000 € per vuosi tienaavalla veroprosentin pitääkin olla "jäätävä". Ja kiristämisen varaa vieläkin on, ennenkuin se ököilykään loppuu.
Ja kukahan ne työt sitten nykyään tekisi, jos kaltaisesi lahtarit olisivat tapattaneet ne kaikki oikeita töitä tekevät=punikit? Maahan tuotettu orjatyövoima? Mitäs siihen sanoo rasistinen persulauma?
Ole siis vaan onnellinen, että vaikka lahtari esi-isiesi järki oli vähäinen, niin se oli sentään paljon suurempi kuin sinulla.
22.8. Joukkovoima mielenosoitus Helsingissä keräsi 12. 000 kansalaista. Mittavin joukkokokous tämän vuosituhannen aikana. Ammattiliitot saivat hyvää tukea olla suostumatta palkanalennusvaateihin. Yhdessä joukolla torjumme hallituksen katalat aikeet.
Vaikka se keräsikin tuhansia niin virallisesti poliisi muistaakseni arvioi määrän noin 5000 henkilöön. Sinä tietysti laskit ne yksitellen! Demokratiassahan tuo määrä on mitätön ja vasta kun saat marssille enemmistön eli reilut 2 miljoonaa voi alkaa kehumaan. Paljonhan tuo on jos vertaa siihen mitä SKP saa aikaan kun olen Turussa nähnyt muutaman heidän tapahtumansa uteliaisuudestani johtuen niin kyse on ollut muutamasta kymmenestä marssijasta lapset mukaan lukien.
Aika hassua kun ammattiliitot tuodaan tähän mainitsemassasi muodossa koska ne ovat koko ongelman juurena laadittuaan sopimuksia jotka eivät ota huomioon markkinoiden vaihtelua maailman tasolla ja muutoinkaan globaalia kehitystä.
On tietysti osin myös meidän vikamme, että olemme vieneet teknologian osaamista maihin jossa riisikupilla saa kaverin koko päiväksi töihin mutta minä pidän sitä tasa-arvon ja hyvinvoinnin lisäämisenä. Onko meillä oikeus, vaikka olemmekin hieman tyhmästi taloudessa menetelleet, omata joku suurhyvinvointi kun miljoonat elävät nälässä ja käyvät tarpeillaan lähimmässä puskassa tai dyynin takana jos puskaa ei ole. On ollut todella inhimillistä levittää sitä tietotaitoa joka meillä on myös laajemmalti vaikka se nyt tavallaan kostautuukin meille noiden kustannusten kautta.
Yhteiskuntasopimus oli oikeastaan ensimmäinen todellinen yritys korjata tilannetta joka muutoin tulee suistamaan meidät hallitsemattomaan laskuun, oli todella valitettavaa jottei ay liike omannut järkeä liittyä aloitettuun globaaliin elintasojen tasaamiseen mikä on nyt jos koskaan tarpeen. Onhan tänäkin vuonna Eurooppaan tullut noista kärsivistä maista satoja tuhansia ryysyläisiä etsimään elinmahdollisuuksia ja turvaa.
Meillä kesti noin 100 vuotta nostaa elintasomme siihen mikä se oli ja pääosin edelleen on ja se velvoittaa meitä olemaan lojaaleja maailman virtauksille. Mikä meillä on oikeus verottaa taloutta ja raaka-ainevaroja kuukaudessa enemmän kuin monilla vuodessa tai useammassa? Vielä toinen sata vuotta tähän vanhaan tahtiin, jos siis emme viisastu, ja olemme pohjolan Burundi (BKT 300$/asukas) jossa eletään keräilytaloudessa.
Ensimmäinen lisävero jota nyt moneen suuntaan kaupataan olisikin säädettävä ay jäsenmaksuille, sen maksakoon jokainen jäsen tai ay järjestöt keräämistään jäsenmaksuista. Myös vastuu työttömyyskuluista pitää jäsenten osalta saattaa täysin ay liikkeen maksettavaksi ja vain ei jäsenille sitä voidaan maksaa yhteisistä varoista. Silloin se hiukan edes saattaisi ay liikkeen toimintaa hyväksyttävään suuntaan.
Nythän minäkin eläkeläinen joka en ole kuulunut ay porukoihin koskaan joudun kustantamaan heidän typeryydessään tekemiään virheitä. He kun uskovat edelleen kommunismin voimaan ainakin toimimalla siihen suuntaan jotta riistäjiä pitää rangaista vaikka todellisuudessa ainakin tänään he ovat niitä riistäjiä.
Nyt pitää palata tuohon sopimukseen ja lopettaa uhkailu ja kiristys lakoilla sillä kun eduskunnan enemmistöön nojaava hallitus jotain päättää siihen ei ole marisemista tai se on kapina johon pitää alkaa suhtautumaan kuten kapinaan suhtaudutaan kommunistisissa maissa. Voihan sitä oppia joskus sieltäkin ottaa kun se tuntuu tehokkaalta.
Poliisin mukaan 5000 missä loput miksi paisuttelet siellähän oli vain vihreitä ja kommunisteja että kyllä kannatus on lasku suuntaan. Ja kaiken huipuksi linja-autot maksettiin mutta eipä ollut kansaa ne otti kuljetuksen ja meni Linnanmäkeen
TE, joilla on viellä työpaikka, olkaa kiitollisia, sillä päivää ette tiedä, jolloin elanto loppuu. SAK on jäänyt yht'äkkiä 50vuotta jälkeen kehityksestä, joka maailmassa etenee kovaa vauhtia. Yrityksessämme liikevaihto on pudonnut vuoden aikana n.80%. Palkkani oli ennen 4300-4800€ ja tällä hetkellä 1800€. Eikö olekin valtava liksa yrityksen toimitusjohtajalle/pääomistajalle. Onneksi saimme Ruotsista töitä muutamalle miehelle, mutta tilauskanta näyttää sen totuuden missä mennään.
SAK:n anarkistit ajattelevat varmaankin vastata lakoilla kaikkiin hallituksen toimiin
jotka parantavat suomen taloudellista asemaa, koska oma etu ei ole etusijalla.
Kohta meillä ei ole töitä. Lakkoilkaa kortistosta tai leipäjonosta käsin. Yrittäjät eivät voi huventaa koko omaisuuttaan, oli tarjoilla yhteiskuntasopimus. Työttömyysturvaan on tehtävä isoja muutoksia, koska kortistot ovat pian pullollaan porukkaa. Vasemmisto ei järkiinny, vaan elää villäkin kansalaissodan tunnelmissa. ETTEKÖ MITÄ ON TULOSSA?
Ei ole mitään virhettä siinä, että maailman kansat tulevat mukaan kehittyneen teknologian aikakauteen. Päinvastoin. Se on käsittämätöntä että korkean teknologian maat sysäävät yhä suurempia joukkoja työttömyyden kiroihin. Vielä käsittämättömämpää on, että kehittyneiden maiden armeijat tuhoavat kehittyvien maiden taloutta. Sitten kehittyneiden maiden eliitti ruikuttaa pakolaistulvista. Ensin ammutaan ihmisten elinolot mahdottamaksi asua ja sitten rajoille rakennetaan muureja. Onko maailma tullut hulluksi vai vainko kapitalismi seonnut. Porvari ampuu porvareita ja käskee niiden asua telttakylissä heikka-aavikoilla.
Kehittyvien maiden teollisuuden kasvattamista tulee tukea. Siitä on kaikenlaista etua myös kehittyneille maille.
Hallituksen tulee palata normaaliin hyvän talouden kasvattamisen politiikkaan ja lopettaa uhkailu. Verokeitaissa lojuvat miljardit tulee saattaa valtion käyttöön yritystoimintaa tukeviin rahastoihin sekä sotun turvaamiseksi. On järjetöntä laskea koulutuksen tasoa. Sillä tiellä Suomesta saadaan kehitysmaa. Hallituksen toimet ammattiliittojen nujertamiseksi tulee torjua. Lapuan liike ei saa nousta uudelleen. Sen politiikka johti Suomen kerran tuhoon. Toista kertaa sitä ei saa sallia.
Kerrankin joku puhuu järkeä tällä palstalla. Kiitos siitä. Mutta typeryys näyttää todellakin vallanneen koko yhteiskunnan. "Kiitos" persuilun; mamuvastaisuus on ylittänyt jo kaikki järkevyyden rajat. Seuraavaksi varmaan poltetaan viattomia? Immoslaisuuden nimissä.
>> Hallituksen toimet ammattiliittojen nujertamiseksi tulee torjua. Lapuan liike ei saa nousta uudelleen. <<
Miksi kirjoittelet omia vääriä kuvitelmiasi tänne? Hallitus ei ole tehnyt pilkkuakaan ay-liittojen nujertamiseksi, ei tee. Lapuanliike on haudattu >80v takaperin, joten se siitä.
Mutta kaiken varalta, tässä on lisää kuvitelmia Sinulle. Kuvitelmia, joiden perusteella voit sitten repiä ja rähinöidä:
- Suomea ajetaan sotaan
- Natoa on pyydetty miehittämään Suomen
- Sipilä lopettaa kaikki eläkkeet ja pitää rahat itse
- Yli 100´000€/v ansaitsevien tulovero lopetetaan
- Alle 20´000€/v ansaitsevien verotus kaksinkertaistetaan
- Monilapsisten perheiden lapsilisät lopetetaan
Noista voit valittaa ja itkeä vaikka kuinka.
liittoaktiiville
EI VOI OLLA TOTTA! Otahan selvää ketkä tälläkin hetkellä sotivat ja on aina sotinut ja rähinöinyt niinkuin kommaritkin. Milloin Islamia on alettu nimittämään kapitalistiksi. Koita pysyä jonkinlaisessa totuudessa äläkä jauha punapaskaa!
Tällä hetkellä joka paikassa missä tulee raatoja on islam pääpukarina, tarkoituksenaan hallinnoida koko maailmaa. SAK on kuten islam: hallintomalli.
Halla-Aho ja Immonen. Mitähän he edustavat?
Eivät ainakaan sotilaskarkureina normaaleja suomalaisia miehiä. Ja natsismissaan jo yllätettyinä, eivät edes sontaläjää arvokkaampia. Ja kumpikin noista läjistä on meitä veronmaksajia paljon enemmän vaivannut kuin yksikään ISIS tai muslimi.
Eli herätkää ääliöt todellisuuteen.
Kun kolme miljonääriä sopii keskenään yk-sopimuksen ehdot, niin arvaahan sen että silloin kaikki leikkaukset kohdistuu vain pienipalkkaisiin, sairaisiin, eläkeläisiin ja opiskelijoihin. Ja rikkaimmilta vain toivotaan malttia....hehehe
Ja yhtä selväähän se on, ettei semmoista voi kukaan muu, kuin tilanteesta hyötyvät hyväksyä. Kuten suuripalkkaiset ja omistavan luokan "tirehtöörit".
Ja mikä se sellainen sopimus on, jonka lopputulos on jo valmis, ennenkuin edes asiasta neuvotellaan?
Seuraavissa palkkaratkaisussa pitääkin AY-liittojen laatia oma sopimustulos ennen neuvotteluja. Esimerkiksi 15% palkankorotus. Ja ellei se sitten kelpaa, niin EK on romuttanut palkkaneuvottelut. Ja sitten mennään vaan suoraan yleislakkoon.
Eli samanlainen käytös vaan toisinpäin.
Suomeen ei investoi kukaan hullukaan kun maassa on varjohallitus, SAK.
Älä kommari unta nää.YLEISLAKKO??? Et voi lakkoilla kortistossa, paitsi että lakkaat ottamasta työkkäreitä vastaan, siinä lakkosi. Tuollaista rupusakkia ei viitsi edes työllistää kukaan.Elätte kansalaissodan tunnelmissa, siis painukaa neuvostoliittoon!
Parturiliikkeillä on varmasti vaikeaa... Eli ehkäpä huono yritysajatus on tuomittukin menestymään huonosti? Tuskinpa se SAK:n syy on.
Ja jos suomalaiset duunarit on mielestäsi rupusakkia, niin mikset palkannut sitten mamuja? He tuskin ymmärtävät/tietävät kaikkia duunarien oikeuksia ja minimipalkkoja yms.