Herra, sinä tiedät kaikki, sinä tiedät, että olet minulle rakas Joh. 21:17
Olkaamme kaikki niin rehelliset sieluamme kohtaan että Jeesuksen kasvojen edessä tarkkaamme sitä, voimmeko yhtyä tähän Pietarin tunnustukseen. Sinulta, joka tätä luet, Herra kysyy: Rakastatko minua? Vastaa hänen edessään aivan asian mukaan äläkä koeta sydäntäsi taivuttaa Jeesusta rakastamaan, sillä sitä rakkautta ei voi itseensä pakottaa, se voi ainoastaan syntyä. Tässä on kysymys siitä, onko sinulla ollut sellaisia kokemuksia, että sydämesi on tullut sitä käsittämään, että Kristus itse eli mitä hän omassa persoonassaan on, on tullut korkeimmaksi iloksesi, turvaksesi ja kalleudeksesi, niin ettet voi olla häntä kaipaamatta ja janoamatta, häntä rakastamatta?
Tähän annetaan hyvin erilaisia vastauksia. Emme tahdo puhua noista sokaistuneista, itseensä tyytyvistä pyhimyksistä, jotka eivät koskaan osaa itseänsä pelätä. Siksi eivät myöskään tätä kysymystä sovita itseensä, vaan ajattelevat ainoastaan muita, tahdomme puhua vain uskovaisten ja vilpittömäin sielujen erilaisista vastauksista tähän kysymykseen.
Moni uskova armonlapsi voi sydämensä kehottamana kohta vastata Pietarin tavoin: »Niin, Herra, sinä tiedät, että olet minulle rakas.» Toiset taas hämmästyvät tästä Jeesuksen kysymyksestä ja vastaavat vain näin: »Herra, sinä tiedät, etten sinua rakasta. Sinä tiedät minun suuren huolettomuuteni, kylmyyteni ja hitauteni. Tämähän on kauheaa!» Sillä tavalla yrittää moni uskollinen kristitty vastata.
Tutkikaamme siis hieman näiden viimemainittujen tilaa. Mitä semmoisen kristityn on tehtävä, joka ei tunne muuta kuin suuren hitautensa? Ja otaksukaamme, että joku, joka ei todella Jeesusta rakasta, vaan on ollut penseä. Kaikessa lakityössään on ollut kerrassaan kylmä Vapahtajaa kohtaan, kauhistuksella herää huomaamaan tämän tilansa - mitä on sellaisen tehtävä?
Ylistetty olkoon iankaikkinen rakkaus, että hän on itse vastannut tuohon kysymykseen! Muuten en olisi koskaan mielessäni varmistunut. Herra Kristus on kaksi eri kertaa puhunut juuri sellaisille, joista nyt on puhe. Toisesta hän sanoo, että hän oli »hyljännyt ensimmäisen rakkautensa» ja toisesta, ettei hän ollut »kylmä eikä kuuma, vaan penseä». Jumala olkoon iankaikkisesti ylistetty, että saamme nähdä, mitä hän tällaisille sanoo! Ketä uskoisimme, ellemme häntä itseään? Hänen omat sanansa ovat kaikkien luettavina Ilm. 2:1-5 ja 3:14-22.
Ensimmäinen huomattava seikka on kuitenkin se, että hän tässä puhuu oikeastaan semmoisista, jotka eivät olleet huolissaan tilastaan, vaan päinvastoin sanoivat: »Olen rikas, olen rikastunut enkä mitään tarvitse». Sen takia hän uhkaa heitä kovilla sanoilla, että hän aikoo »työntää kynttilänjalan pois paikaltaan» Efesosta. Hän tahtoo »oksentaa suustaan» penseän Laodikeasta. Sitä vastoin emme koko Raamatusta löydä ainoatakaan esimerkkiä siitä, että hän olisi kovuudella ja ankarilla uhkauksilla puhutellut ketään, joka itse on itsensä tuominnut ja ollut epäilemäisillään. Mutta huomaa nyt tuo armollinen sana, joka saa meidät ilosta huudahtamaan tai suloisesti itkemään, jos vain saamme armon sitä käsittää!
Näepäs, kesken kovaa puhettaan Laodikean penseälle, jossa hän uhkaa oksentaa hänet suustaan, kesken ankaraa nuhdettaan hän panee sanomattoman suloisen lauseen: »Kaikkia, joita minä pidän rakkaina, niitä minä nuhtelen ja kuritan. Ole siis innokas ja tee parannus!»
Oi, Herrani ja Jumalani! Tätäkö siis tarkoitit ankaralla puheellasi? Sen takiako näin puhuit, että rakastit häntä, »penseää», kelvotonta opetuslasta? Oi, silloin syttyy mieleni oikein sinua rakastamaan, kun sinulla on sellainen sydän, sellainen tarkoitus ankarimmallakin puheellasi. Niinpä tiedän, mitä tänäkin päivänä tarkoitat sydämiämme ahdistaessasi. Sinä rakastat – joita minä pidän rakkaina, niitä minä kuritan. Sinä haluat siis meidän pelastustamme, et meidän kuolemaamme, et meidän epäilystämme ja pakoa luotasi.
Rakkautta Jeesukseen saadakseni täytyy minun tuntea häntä semmoiselta kannalta, että häneen kiinnyn. Me tiedämme sydämen olevan sellaisen, että usein on yhtä vaikea vapautua rakkaudesta, jota ei hyväksy, kuin saada rakkautta, jota halajaa. Rakkautta Jeesukseen et koskaan voi olla hyväksymättä - se jää kumminkin aina kovin heikoksi. Mutta esitämme tätä sen takia , että kerrankin ajattelisit, kuinka rakkaus syntyy, siten näet, että sydämeni mieltyy johonkin.
Rakkautta Jeesukseen et saa koskaan syntymään pakottamalla sydäntäsi, vaan ainoastaan kokemalla sellaisia hänen rakkautensa osoituksia, että miellyt häneen. »Jolle paljon annetaan anteeksi, se rakastaa paljon.»
jatkuu...
http://www.kolumbus.fi/rov.o.peltola/cor/cor8-21.html
Olkaamme kaikki niin rehelliset sieluamme kohtaan että Jeesuksen kasvojen edessä tarkkaamme sitä, voimmeko yhtyä tähän Pietarin tunnustukseen. Sinulta, joka tätä luet, Herra kysyy: Rakastatko minua? Vastaa hänen edessään aivan asian mukaan äläkä koeta sydäntäsi taivuttaa Jeesusta rakastamaan, sillä sitä rakkautta ei voi itseensä pakottaa, se voi ainoastaan syntyä. Tässä on kysymys siitä, onko sinulla ollut sellaisia kokemuksia, että sydämesi on tullut sitä käsittämään, että Kristus itse eli mitä hän omassa persoonassaan on, on tullut korkeimmaksi iloksesi, turvaksesi ja kalleudeksesi, niin ettet voi olla häntä kaipaamatta ja janoamatta, häntä rakastamatta?
Tähän annetaan hyvin erilaisia vastauksia. Emme tahdo puhua noista sokaistuneista, itseensä tyytyvistä pyhimyksistä, jotka eivät koskaan osaa itseänsä pelätä. Siksi eivät myöskään tätä kysymystä sovita itseensä, vaan ajattelevat ainoastaan muita, tahdomme puhua vain uskovaisten ja vilpittömäin sielujen erilaisista vastauksista tähän kysymykseen.
Moni uskova armonlapsi voi sydämensä kehottamana kohta vastata Pietarin tavoin: »Niin, Herra, sinä tiedät, että olet minulle rakas.» Toiset taas hämmästyvät tästä Jeesuksen kysymyksestä ja vastaavat vain näin: »Herra, sinä tiedät, etten sinua rakasta. Sinä tiedät minun suuren huolettomuuteni, kylmyyteni ja hitauteni. Tämähän on kauheaa!» Sillä tavalla yrittää moni uskollinen kristitty vastata.
Tutkikaamme siis hieman näiden viimemainittujen tilaa. Mitä semmoisen kristityn on tehtävä, joka ei tunne muuta kuin suuren hitautensa? Ja otaksukaamme, että joku, joka ei todella Jeesusta rakasta, vaan on ollut penseä. Kaikessa lakityössään on ollut kerrassaan kylmä Vapahtajaa kohtaan, kauhistuksella herää huomaamaan tämän tilansa - mitä on sellaisen tehtävä?
Ylistetty olkoon iankaikkinen rakkaus, että hän on itse vastannut tuohon kysymykseen! Muuten en olisi koskaan mielessäni varmistunut. Herra Kristus on kaksi eri kertaa puhunut juuri sellaisille, joista nyt on puhe. Toisesta hän sanoo, että hän oli »hyljännyt ensimmäisen rakkautensa» ja toisesta, ettei hän ollut »kylmä eikä kuuma, vaan penseä». Jumala olkoon iankaikkisesti ylistetty, että saamme nähdä, mitä hän tällaisille sanoo! Ketä uskoisimme, ellemme häntä itseään? Hänen omat sanansa ovat kaikkien luettavina Ilm. 2:1-5 ja 3:14-22.
Ensimmäinen huomattava seikka on kuitenkin se, että hän tässä puhuu oikeastaan semmoisista, jotka eivät olleet huolissaan tilastaan, vaan päinvastoin sanoivat: »Olen rikas, olen rikastunut enkä mitään tarvitse». Sen takia hän uhkaa heitä kovilla sanoilla, että hän aikoo »työntää kynttilänjalan pois paikaltaan» Efesosta. Hän tahtoo »oksentaa suustaan» penseän Laodikeasta. Sitä vastoin emme koko Raamatusta löydä ainoatakaan esimerkkiä siitä, että hän olisi kovuudella ja ankarilla uhkauksilla puhutellut ketään, joka itse on itsensä tuominnut ja ollut epäilemäisillään. Mutta huomaa nyt tuo armollinen sana, joka saa meidät ilosta huudahtamaan tai suloisesti itkemään, jos vain saamme armon sitä käsittää!
Näepäs, kesken kovaa puhettaan Laodikean penseälle, jossa hän uhkaa oksentaa hänet suustaan, kesken ankaraa nuhdettaan hän panee sanomattoman suloisen lauseen: »Kaikkia, joita minä pidän rakkaina, niitä minä nuhtelen ja kuritan. Ole siis innokas ja tee parannus!»
Oi, Herrani ja Jumalani! Tätäkö siis tarkoitit ankaralla puheellasi? Sen takiako näin puhuit, että rakastit häntä, »penseää», kelvotonta opetuslasta? Oi, silloin syttyy mieleni oikein sinua rakastamaan, kun sinulla on sellainen sydän, sellainen tarkoitus ankarimmallakin puheellasi. Niinpä tiedän, mitä tänäkin päivänä tarkoitat sydämiämme ahdistaessasi. Sinä rakastat – joita minä pidän rakkaina, niitä minä kuritan. Sinä haluat siis meidän pelastustamme, et meidän kuolemaamme, et meidän epäilystämme ja pakoa luotasi.
Rakkautta Jeesukseen saadakseni täytyy minun tuntea häntä semmoiselta kannalta, että häneen kiinnyn. Me tiedämme sydämen olevan sellaisen, että usein on yhtä vaikea vapautua rakkaudesta, jota ei hyväksy, kuin saada rakkautta, jota halajaa. Rakkautta Jeesukseen et koskaan voi olla hyväksymättä - se jää kumminkin aina kovin heikoksi. Mutta esitämme tätä sen takia , että kerrankin ajattelisit, kuinka rakkaus syntyy, siten näet, että sydämeni mieltyy johonkin.
Rakkautta Jeesukseen et saa koskaan syntymään pakottamalla sydäntäsi, vaan ainoastaan kokemalla sellaisia hänen rakkautensa osoituksia, että miellyt häneen. »Jolle paljon annetaan anteeksi, se rakastaa paljon.»
jatkuu...
http://www.kolumbus.fi/rov.o.peltola/cor/cor8-21.html
Vastaukset 1
Vanhimmat
Tämän käsitti vanha opettaja, jonka luo tuli epäilyksessä oleva mies, jolla oli juuri se huoli, ettei hän rakastanut Jeesusta. Tuo mies valitti, ettei hän Jeesuksen kysymykseen: »Rakastatko minua?» voinut vastata muuta kuin: Sinä tiedät, etten rakasta sinua. Vanha sielunhoitaja vastasi: »Silloin en tiedä parempaa neuvoa, kuin että heti kohdistat kysymyksen takaisin Vapahtajaan ja kysyt häneltä: Rakastatko sinä minua? Sillä ei sinun rakkautesi häneen, vaan hänen rakkautensa sinuun voi tässä auttaa. Kuten Johannes sanoo: »Siinä rakkaus on - ei siinä, että me rakastimme Jumalaa, vaan siinä, että hän rakasti meitä ja lähetti Poikansa meidän syntiemme sovitukseksi.» Ja kun opettaja vähän aikaa oli puhunut tähän suuntaan, rupesi alakuloinen mies ilosta itkemään ja sanoi: Nyt minäkin voin sanoa: »Herra, sinä tiedät, että olet minulle rakas.»