näin unta että minulla 56v naisella oli pljon partaa oli yököttävä uni mikähän on sanoma tällä?
partaa paljo hyi mitä meinaa?
2
3346
Vastaukset
Mahtoiko yökötys tulla vasta unta muistellessa vai tuntuiko inho jo unta kokiessa? Unen aikana koetut tunnetilat ovat yleensä ratkaisevia niitä selvitettäessä.
Kuvauksesi unesta on hyvin lyhyt, mutta ehkä sillä tavoitettiin unen oleellisin sisältö.
Jostain syystä näit unessa itsesi parrakkaana, etkä ollut aivan tyytyväinen näkemääsi, koska kuvailet kokemustasi yököttävänä. Ajatus unen aikana lienee ollut, että koet itsessäsi jotain epämiellyttävää muutosta. Parta antaa henkilöstä hyvin miehekkään kuvan, joten et kenties koe itseäsi enää yhtä naisellisena kuin ennen ja pidät sitä epämieluisana kehityksenä.
Toisaalta tällaisiin uniin voi tiivistyä hyvin paljon muistoja ja tunteita. Saatat muistella jotain "miehekkäitä" ja epämieluisia asioita, jollaisia olet ehkä joutunut tekemään ja nyt tyytymättömyys itseäsi kohtaan näkyisi partana omissa kasvoissasi. Tämä on kuitenkin hyvin kaukaa haettu tulkintavaihtoehto ja olisin valmis pitämään mieluummin edellistä osuvampana. Kaikista unista kuitenkin vain niiden näkijä voi niiden alkuperän ja "tarkoituksen" tietää.- BLOODisLIFE
Se voi tarkoittaa että joudut ikävään seuraan tai sitten saattaa tulla sairaus vaikka flunssa
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Medvedev: Suomi tuhoutuu ydinsodassa ensimmäisenä
Venäjän ydinaseilla on lyhyin matka Suomeen, joten ydinsodassa Suomi tuhoutuu heti sodan alkuminuuteilla, muilla mailla6022144- 1081078
Hotellille löytyi ostaja....
Tämän päivän Kainuun Sanomissa oli uutinen, että pesänhoitajan mukaan Hotelli Kainuu myydään ensiviikolla. Hieno homma,191018Saana airola ja. muusikko spekulaatiota
Saara airolan kirja muusikko mies. Oisko redrama tai lauri tähkä? Saana oli 13 v vuonna 2014 Tekoäly sanoo : tähkä Julki4897Onko se loukkaavaa
Kun joka kerta tuijotan sun peppua. En mahda sille mitään, että se vangitsee katseeni. Pohdin vain että ei minusta ole k101845- 79795
Onko kaivattusi seinäruusu?
Kun hän saapuu paikalle, huomaako kukaan, vai kääntyvätkö päät? Onko se hyvä vai huono juttu? Oletko sinä huomattu vai50749Jos saisit palata takaisin johonkin vuoteen
Mikä vuosi se olisi? Ja mitä siinä hetkessä tapahtuisi?88737- 63725
- 65563