Olen pannut merkille että pahimmat rattiraivoajat tänä kesänä ovat olleet Corolla-kuskeja. Täällä Vaasassa on takana oleva alkanut tänä kesänä 2 kertaa raivoamaan, ajanut ihan senttein päässä, "näyttäytyy" sivupeileissäni ja kun lopulta pääsee ohi painaa kaasun pohjaan ja päästää rajua ylinopeutta. Kerran ohitti oikealta 2-kaistaisella vaikka vilkutin ja olin vaihtamassa takaisin oikealle kaistalle.
Mikähän tähän Corolla kuskien raivoon voi olla syy?
Mikähän tähän Corolla kuskien raivoon voi olla syy?
Vastaukset 2
Vanhimmat
Ihan sattumaa mikä merkki sattuu kohdalle, helpompaa on karsia automalleista niitä mitkä ei öykkää liikenteessä kuin niitä automalleja joiden kuskit öykkäröi.
En tiedä, tänään ajoin suomenojalta länsiväylälle länteen päin, liikennettä hyvin vähän, tilaa oli vaikka kuinka, ei ylinopeutta ajavia, takanani oli motarilleni päästyäni audilla ajava hyvän ja asiallisen matkan päässä minustani (100metriä) ja ajoi samaa vauhtia eli noin 60km/h, kunnes se yhtäkkiä olikin ajamassa sitten auton mitan päässä takanani, mistä se johtui niin en tiedä. Tuossa länsiväylällä on tietöiden takia 60km/h jo sieltä aikaisemmasta liittymästä alkaen ja jatkuen edelleen tähän suomenojan liittymään josta tulin motarille ja jatkuu edelleen espoonlahden liittymään.
Ohitin tuossa eilen taajamassa jonkun hetku pumppaaja papparaisen, talla pohjaan ja ohi, nyt sai riittää jo ja mulla meni kuppi nurin.. Sitä ennen olin saanut kökkiä näissä espoon haistavittu ruuhkissa, papparainen etsi varmaan jotain osoitetta niin kuin kääntyikin sitten puolarmetsän sairaalaan. Ei jaksanu sitä jatkuvaa nopeuden vaihtelua enää, koko ajan vaikka kuinka yritän pitää etäisyyttä tähän niin ei, piti ajaa miltein koko ajan jarrulla, eikun ohi suoralla että nyt mun mitta oli jo pitkän päivän jälkeen täynnä. Kerkisi siinä sitten siihen ihme ruuhkajonon perään joka puolarintiellä, mikäs ruuhka se nyt sielläkin vielä oli. Perjaintaina oli koko etelä-espoo ihan tukossa, kaikki tiet seisoi ruuhkajonoissa, pari syytä siihen kyllä tiedän mutta onko jossain ajettu kolari sitten vielä, jokin aika takaperin meni ambulanssi kiireellä jonnekkin. Niin, en mennhyt roikkumaan puskuriin kuitenkaan, mä joko pidä'n sitä etäisyyttä tai menen ohi.
Ne on varmaan usein niitä nuoria sällejä ketkä on puskurissa roikkumassa, automerkistä nyt riippumatta, vähän kokemattomuutta, kotiin pitää keritä jotain peliä pelaamaan tai ilta-kaakaolle kun äiti sanoi että kaakao jäähtyy. Tai näitä bisnes kaahareita, pomo käskee että pitää keritä niin orja parka painaa kaasua enemmän kuin osaamista on, mitäs muutakaan se voi, ainoa taito millä osaamisen puutteita ammatissaan voi paikata on painaa liikenteessä kaasua enemmän että kerkii roikkumaan jonkun puskuriin eikä osaa mennä. Ja kun on niin tollo että luulee perässä roikkumisen edistävän matkaa jotenkin.
Naiskuskit on niitä tolloimpia, niistä saa sen vaikutelman että ne ei edes tajua mitä ne tekee, mitä sitten tekevätkin.. ihan oma lajinsa..
Syynä voi olla jatkuvat takaisinkutsukampanjat. Kyllähän siinä hermo menee, kun maahantuojalta tulee postia jatkuvasti.