Ihmisen sisällä elää Taivaallisen Isän hengen osanen, jumalallinen Opastaja. Isä kertoo pojilleen ja tyttärilleen mikä on Hänen tahtonsa. Mitä vahvemmin ihminen toteuttaa elämässään Isän tahtoa, sitä korkeammalle hän nostaa sielunsa tason.
Kuolevaiset ihmiset, jotka eivät täällä eläessään osoita mielenkiintoa hengelliseen kehittymiseen, joutuvat häviämään olemassaolosta. Ei ole mitään helvettiä, vaan on vain kadotus, joka tarkoittaa, että kuolevainen unohtuu niin, kuin häntä ei olisi koskaan ollutkaan. Hänestä ei jää mitään jäljelle.
Hengellisen kehityksen aloittamisen osoittanut sielu jatkaa elämäänsä korkeammilla sfääreillä. Taivas ei ole paikalleen jämähtänyt olotila. Jos kaikki elämäänsä jatkavat ihmiset saisivat samanlaisen olotilan, kun he jättävät elämänsä täällä, se ei kannustaisi kehittymään. Voisi ajatella: "Koska nyt olen kohtalaisen hyvä ihminen, niin miksi minä enää tässä kehittäisin itsestäni parempaa?"
Jotta Taivas olisi paratiisimainen olotila, ihmisten tulisi olla hyviä. Ihmiset eivät muutu hyviksi täältä poistuttuaan, vaan ne, jotka ovat hankkineet tarpeeksi hengellistä olemusta, jatkavat etenemistään tuonpuoleisessa. Ikuisuudessa ylösnousijat kehittyvät hyviksi.
Kaikki tässä elämässä tekemämme hyvä vaikuttaa tulevaan elämään sitä välittömästi kohottaen. Todellinen uskonto ei ruoki moraalista velttoutta eikä hengellistä laiskuutta sellaista turhaa toivoa rohkaisemalla, että ihmiselle vain sen vuoksi, että hän on kulkenut luonnollisen kuoleman porttien läpi, lahjoitettaisiin kaikki jaloon luonteeseen kuuluvat hyveet. Oikea uskonto ei vähättele ihmisen etenemisponnisteluja lainaksi saadun, kuolevaisena elettävän elämän aikana. Jokainen kuolevaisen saavuttama edistysaskel päätyy välittömästi rikastuttamaan kuolemattomana koettavan eloonjäämiskokemuksen ensimmäisiä vaiheita. Jokainen hyvä teko nähdään korkeuksissa. Jokainen hyvä teko kannattaa.
Jokainen sielu jatkaa etenemistään oman tasoisella sfäärillä. Sitä mukaa kun osoitamme kehittyneemme lisää, etenemme seuraaville sfääreille. Mitä vahvemmin sielu tahtoo ja toimii Isän tahdon mukaisesti, sen korkeampi on sen oppisisältö. Ylösnousija kulkee kohti maailmankaikkeuden keskusta, kunnes se sen ikuisuudessa saavuttaa ja kohtaa siellä Universaalisen Isän, oman Isänsä.
Ihmisten ilmaisutapaa käyttäen voimme sanoa, että kuljemme korkeammalle, mutta todellisuudessa kuljemme keskemmälle, kohti maailmankaikkeuden keskusta. Siellä Paratiisifääreillä elää lopullisuuden saavuttajakunta, jolle varmastikin on annettu omat tehtävänsä, sillä joutilaisuutta ei maailmankaikkeudessa ole.
Kuolevaiset ihmiset, jotka eivät täällä eläessään osoita mielenkiintoa hengelliseen kehittymiseen, joutuvat häviämään olemassaolosta. Ei ole mitään helvettiä, vaan on vain kadotus, joka tarkoittaa, että kuolevainen unohtuu niin, kuin häntä ei olisi koskaan ollutkaan. Hänestä ei jää mitään jäljelle.
Hengellisen kehityksen aloittamisen osoittanut sielu jatkaa elämäänsä korkeammilla sfääreillä. Taivas ei ole paikalleen jämähtänyt olotila. Jos kaikki elämäänsä jatkavat ihmiset saisivat samanlaisen olotilan, kun he jättävät elämänsä täällä, se ei kannustaisi kehittymään. Voisi ajatella: "Koska nyt olen kohtalaisen hyvä ihminen, niin miksi minä enää tässä kehittäisin itsestäni parempaa?"
Jotta Taivas olisi paratiisimainen olotila, ihmisten tulisi olla hyviä. Ihmiset eivät muutu hyviksi täältä poistuttuaan, vaan ne, jotka ovat hankkineet tarpeeksi hengellistä olemusta, jatkavat etenemistään tuonpuoleisessa. Ikuisuudessa ylösnousijat kehittyvät hyviksi.
Kaikki tässä elämässä tekemämme hyvä vaikuttaa tulevaan elämään sitä välittömästi kohottaen. Todellinen uskonto ei ruoki moraalista velttoutta eikä hengellistä laiskuutta sellaista turhaa toivoa rohkaisemalla, että ihmiselle vain sen vuoksi, että hän on kulkenut luonnollisen kuoleman porttien läpi, lahjoitettaisiin kaikki jaloon luonteeseen kuuluvat hyveet. Oikea uskonto ei vähättele ihmisen etenemisponnisteluja lainaksi saadun, kuolevaisena elettävän elämän aikana. Jokainen kuolevaisen saavuttama edistysaskel päätyy välittömästi rikastuttamaan kuolemattomana koettavan eloonjäämiskokemuksen ensimmäisiä vaiheita. Jokainen hyvä teko nähdään korkeuksissa. Jokainen hyvä teko kannattaa.
Jokainen sielu jatkaa etenemistään oman tasoisella sfäärillä. Sitä mukaa kun osoitamme kehittyneemme lisää, etenemme seuraaville sfääreille. Mitä vahvemmin sielu tahtoo ja toimii Isän tahdon mukaisesti, sen korkeampi on sen oppisisältö. Ylösnousija kulkee kohti maailmankaikkeuden keskusta, kunnes se sen ikuisuudessa saavuttaa ja kohtaa siellä Universaalisen Isän, oman Isänsä.
Ihmisten ilmaisutapaa käyttäen voimme sanoa, että kuljemme korkeammalle, mutta todellisuudessa kuljemme keskemmälle, kohti maailmankaikkeuden keskusta. Siellä Paratiisifääreillä elää lopullisuuden saavuttajakunta, jolle varmastikin on annettu omat tehtävänsä, sillä joutilaisuutta ei maailmankaikkeudessa ole.
Vastaukset 1
Vanhimmat
sekä ystävieni kokemuksen, kuolemanrajakokemusten valossa, sen valossa mitä olen lukenut ja oppinut, ja mikä on myös loogisinta (siitä lähtöolettamuksesta, että kuolemanrajakokemukset eivät ole halluja eivätkä aivosähkökemiaa tms, sillä niissä kerrotuissa ex-nisti osaa kyllä erottaa hallun ja toden välillä ja monissa niissä kokija on ollut kliinisesti kuollut jopa tunteja ja EEG näyttänyt suoraa viivaa) on pitkälti samanlainen.
Kuvausten mukaan ateistin helvetti on valtava yksinäisyys. Hän saa todellakin haluamansa: olla erossa Jumalasta ja suunnilleen kaikesta muusta, loputtomiin. Tämä yksinäisyys on käsinkosketeltavaa ja läpitunkevaa. Sielu ei häviäkään olemattomiin, vaan jatkaa olemassaoloaan tyhjössä. Todellinen kadotus!
Monissa kuolemanrajakokemuksissa tulee esiin tuo hengellinen kehitys: olemme täällä oppiaksemme ja kehittyäksemme. Kaikki tekemämme ja kaikki kokemuksemme kirjataan ylös ja loppupelissä kerrataan. Mitä teimme oikein ja mitä väärin. Joillekin riittää yksi kerta täällä maan päällä. Toiset joutuvat uusimaan luokkansa, syntymään uudelleen, ja oppimaan uusiksi. Tuleeko kenellekään mieleen Bill Murrayn elokuva "Päiväni murmelina"?
Helvetti on kokemus, jonka jokainen luo itselleen. Ne, jotka ovat maan päällä syyllistynyt rikoksiin, vääryyteen ja olleet pahoja, joutuvat kohtaamaan tuonpuoleisessa kaikki pahimmat fobiansa. Helvettiä kestää niin kauan, kunnes ymmärtää nöyrtyä ja huutaa Jumalaa avukseen. Jumala ei ole kaukana Helvetissäkään. Kovin moni vain ei sitä tule huomaamaan milloinkaan - heille Helvetti tulee olemaan ikuinen olotila.
Luther oli täsmälleen oikeassa. Samoin Buddha. Olemme täällä elääksemme hyvän elämän, tehdäksemme Korkeimman tahdon mukaisesti ja toteuttamaan itseämme toisiamme varten. Työ on kutsumus, jota teemme, paitsi elääksemme, myös toteuttaaksemme Hänen suunnitelmaansa. Tiedossamme ovat keskiajan katolisen kirkon seitsemän kuolemansyntiä: ylpeys, laiskuus, ahneus, kohtuuttomuus, viha, irstaus ja kateus. Ne ovat sanasta sanaan totta. Ne saavat sielumme eroon Luojastamme ja siitä, mikä on maailman ja kaikkeuden tarkoitus.
Tuo, mitä sanot toiseksi viimeisessä kappaleessasi, tulee esiin monissa kuolemanrajakokemuksissa. Olemme täällä kehittyäksemme ja noustaksemme eteenpäin. Mielestäni tuo on hyvä asia pitää mielessä.