Nyt hallitus yrittää ajaa kuin käärmettä pyssyyn 5%:n alennusta työvoimakustannuksiin, 5%:n loikkaa tuottavuudessa, kilpailukyvyssä. Hallitus pyrkii näin luomaan vetoa, piristystä VIENTIIN.
Mutta minä väitän että moni vientiyritys pystyy lisäämään tuotantoaan ilman investointeja ja lisityövoiman palkkaamista. Isotkaan investoinnit eivät monella ei työvaltaisella vientialalla työllistä paljonkaan uusia työntekijöitä.
Eli vientisektorin työpaikkojen luominen kestää kauan on hidas prosessi, kestää vuosia. ja silloin tarvitaan maailmantalouden piristymistä, johon Suomen hallitus ei voi vaikuttaa, ja tarvitaan myös uusia innovatiivisia tuotteita, joista asiakkaat haluavat maksaa enemmän kuin kilpailijoiden vastaavista tuotteista, koska hinta/laatusuhde on parempi ja tuo pitkällä tähtäimellä etua - tämäkään ei käy kädenkäänteessä.
Hallitus pyrkii viennin edistämiseen keinoilla joilla kotimaan kysyntä heikkenee, koska kansalaisilla on entistä vähemmän varaa kuluttaa, esim. palveluihin. Ja palvelut nimien omaan työllistäisivät hyvin suomalaisia. Sinne niitä työpaikkoja syntyisi jos suomalaisilla olisi varaa kuluttaa. Mutta kun ei ole ja hallituksen tulevien päätösten jälkeen tod. näk. entistkin vähemmän.
Tässä ollaan mielestäni menossa ojasta allikkoon. Työllisyys tulee vain heikentymään hallituksen tulevien toimien seurauksena.
Onneksi harkitsevat hallituksessa uhkaamistaan, (yhteiskuntasopimuksen kaatuminen), leikkauksista luopumista.
Saas nähdä kuinka käy?

Vastaukset 4
Vanhimmat
Oon samoilla linjoilla. Ostovoima ja (kotimaan) kulutus vaan laskee hallituksen keinoilla, ja työttömyys kasvaa, ja työttömyyskorvaukset ja asumistuet ja muut sosiaalituet.
Hölmöläisten homaa, niin kuin kyllä sekin että Kreikalle syydetään miljardeja, niiden toimesta joilta se on lainannut, jotta se voisi maksaa lainansa nille joilta se on lainannut.
Velkoja anta belalliselle lainaa että voi maksaa edelliset lainansa.
Tulee mieleen vanha sanonta kun asiakas meni pankkiin hakemaan vekseliä. Pankinjohtaja totesi: "Uusia saa, mutta uusia ei saa!"
(Menikö yli hilseen?)
No, niin, no, niin, no niin on!
Jatkaa edellisen luopiohallituksen kotimaisen kysynnän tappolinjaa!
Eiköhän kyseessä ole juuri julkisen sektorin palkan alennus, se ei ole ostovoimasta pois, kun verot laskevat enemmän sivukulujen poisjäännin vuoksi.
Yksityisen sektorin palkat on kilpailu jo pudottanut ajat sitten. Sekin on ostovoimasta pois, onko Suomen alamäen syy sitten liian kova kilpailu ?
Kyllä se niin on, että työstä on syytä saada palkkaa ja oleskelusta ei. Pekkaspäivistä ja arkipyhistä ei pidä palkkaa maksaa.