Kuinka vanhana lopetit uskomisen?

Itse muistan rukoilleeni vielä ala-asteiässä ensiluokkalaisena, vaikka tällöinkin jo epäilyksen siemen oli kylvetty. Ala-asteen loppupuoliskolla olin jo täysin maallistunut ja rippikoulunkin kävin vain muodon vuoksi, koska se nyt vaan kuului käydä. Kirkosta erosin kuukausi ennen ensimmäistä palkkakuittiani.

Mites muut?
22<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 22

Vanhimmat

En ole koskaan uskonut päivää tai paria pidempään. Tietysti lapsena uskoin hetken aikaa, kun vanhemmat, opettajat, lukuisat papit sun muut joilla oli auktoriteettiä sitä vakuuttivat.

Enemmän muistan ajatelleeni, että kuollut mummoni katselee minua jostain koska näin opetettiin. Se oli hyvin ahdistava ajatus lapsena, että hän olisi jossain lähellä mutta en pystyisi olemaan hänen kanssaan.

Mekaanista rukoilukaan en tehnyt kuin silloin kun sitä opetettiin, eli joskus neljän ikäisenä, tarhassa, ala-asteella koulussa ja sitten rippikoulussa. Oli minulla nuorena hyvin tuskainen elämänjakso, jossa vilpittömästi yritin uskoa ja rukoilin Jeesusta, Jumalaa apuun. Mikä ei tietenkään auttanut ja toisin kuin moni väittää ei mitään kontaktia syntynyt.

Myöhemmin ymmärsin, että Jeesuksen tai Jumalan kokeminen perustuu tietynlaiseen itsehypnoosiin. Minulla ei ollut lapsenakaan tapana kuvitella enkeleitä tai muita taruja tosiksi, joten minulla ei ollut kovin vahvaa potentiaalia vajota sellaiseen transsiin, jota uskoontulo olisi vaatinut.

Äänestä
  • Nuoresta pitäen olen uskonut ja uskon että uskon koko elämäni ajan.
    Uskosta olen kokenut olevan erittäin paljon myönteisiä vaikutuksia itselleni että elin ympäristööni.
    Ihminen tarvitsee apua ja varjelusta siksi uskossa saa kaiken tämän.
    Näin olen päättänyt itse omalla tahdollani sekä myös järkeni avulla.
    Minulle oli tärkeä se että kunnioita isääsi ja äitiäsi että KAUAN ELÄISIT ja MENESTYISIT maan päällä.
    Perhe yhteisöllisyys on vahva tae elämään josta voi olla kiitollinen Jumalalle.
    Voisin tarvittaessa kertoa monet hyvät tarinat mutta tällä palstalla siihen ei ole mahdollista uskonnon kovan vastustuksen takia. Pieni mutta äänekäs epäuskoinen joukko ei ole hyvä keskustelu yhteys kinaamisen vuoksi jonka Raamattu kehoittaa jättämään tekemättä.
    Toivon teille kaikille elämää johon itse olette tyytyväinen. Laulakaamme omia laulujamme sillä ymmärrämme niitä paremmin.

    Äänestä

  • eipahalle kirjoitti:

    Nuoresta pitäen olen uskonut ja uskon että uskon koko elämäni ajan.

    Uskosi lähtökohta on siis hyötyajattelu, "että KAUAN ELÄISIT ja MENESTYISIT maan päällä".
    Mikäpä siinä, kuka nyt ei omaa etuaan tavoittelisi. Mutta onko sinussa miestä myöntämään se?

    Äänestä

  • VoittoaKotiin kirjoitti:

    Itsehän kysyit

    Sanoessani jo myönsin sanomani.
    Uskonto on itseasiassa itsekästä koska uskossa haetaan itselle pelastusta maalliselle elämälle hamaan tulevaisuuteen.
    Myöskin uskovan elämä tuottaa muille hyvää lähimmäisen rakkauden sävyttämänä joten ei se aivan itsekästä ole. Hengen hedelmät ovat tarpeellisia kaikille sillä niistä on todellinen puute jokaisella.
    Huomaan että olet ymmärtänyt sen että itsestä on jokaisella kysymys mutta kuitenkin ihmettelit se minua kummastuttaa kun käsityksesi pyöri maallisilla asioilla lisättynä.
    Hengellisiin asioihin sisältyy myös maallisia asioita kuten aikaisemmin sanoin.
    Jos haluat jatkaa niin kymmenen käskyä niillä on myös samalla tavalla hyviä vaikutuksia itselle ettei eksyisi suunnasta sillä eksyttäjät ovat innokkaita ohjaamaan mutta väärään suuntaan.
    Omaa ymmärrystä kannattaa aina lisätä uskonnon alueella vaikka ei uskoisikaan koska Raamatusta löytyy elämälle hyviä vinkkejä sille miten elämäänsä voi ohjailla.
    Hyvä lähtökohta voisi olla myönnä hyvä ja käsitä myös paha että voit valita eväät omaan käyttöön.
    Huom! hyvistä asioista naapuritkin pitävät.

    Äänestä

  • eipahalle kirjoitti:

    Nuoresta pitäen olen uskonut ja uskon että uskon koko elämäni ajan.
    Uskosta olen kokenut olevan erittäin paljon myönteisiä vaikutuksia itselleni että elin ympäristööni.
    Ihminen tarvitsee apua ja varjelusta siksi uskossa saa kaiken tämän.
    Näin olen päättänyt itse omalla tahdollani sekä myös järkeni avulla.
    Minulle oli tärkeä se että kunnioita isääsi ja äitiäsi että KAUAN ELÄISIT ja MENESTYISIT maan päällä.
    Perhe yhteisöllisyys on vahva tae elämään josta voi olla kiitollinen Jumalalle.
    Voisin tarvittaessa kertoa monet hyvät tarinat mutta tällä palstalla siihen ei ole mahdollista uskonnon kovan vastustuksen takia. Pieni mutta äänekäs epäuskoinen joukko ei ole hyvä keskustelu yhteys kinaamisen vuoksi jonka Raamattu kehoittaa jättämään tekemättä.
    Toivon teille kaikille elämää johon itse olette tyytyväinen. Laulakaamme omia laulujamme sillä ymmärrämme niitä paremmin.

    "Uskosta olen kokenut olevan erittäin paljon myönteisiä vaikutuksia itselleni että elin ympäristööni."

    Itse olen kokenut haittaa uskovaisten toimista elinympäristössäni. Nytkin kaikenlaiset syrjimystön jäsenet selittävät kaiken nykytiedon vastaisesti uskonnollisia perusteita syrjimiselle. Se ei suoraan minua kosketa, mutta pilaa ilmapiirin ja näyttää mistä uskonnosta oikeasti on kyse.

    "Ihminen tarvitsee apua ja varjelusta siksi uskossa saa kaiken tämän.

    Näin olen päättänyt itse omalla tahdollani sekä myös järkeni avulla."

    Onhan se kiva päättää että olet saanut apua ja varjelusta näkymättömältä vaikka et olisi saanutkaan. Moni uskova tuntuu olevan vähemmän kiitollinen oikeille auttajille ja kiittävät mielummin Jumalaansa.

    "Minulle oli tärkeä se että kunnioita isääsi ja äitiäsi että KAUAN ELÄISIT ja MENESTYISIT maan päällä."

    Perhe yhteisöllisyys on vahva tae elämään josta voi olla kiitollinen Jumalalle."

    Ei kuitenkaan mitenkään erityistä verrattuna uskonnottoman perhe-elämään. Yhteisöllisyydessäkään ei tarvitse käyttää aikaa esim. miettimään miten syrjiä sukupuolivähemmistöjä tai muita ryhmiä uskonnolliselle perusteella vaan voi rehellisesti auttaa ketä hyvänsä.

  • "Toivon teille kaikille elämää johon itse olette tyytyväinen. Laulakaamme omia laulujamme sillä ymmärrämme niitä paremmin."

    Onhan teille se oma kulttuurinne, jolla erotutte meistä muista. On siinä jotain hyvääkin, mutta en ole koskaan virsistä välittänyt.

    Äänestä

  • fda kirjoitti:

    "Uskosta olen kokenut olevan erittäin paljon myönteisiä vaikutuksia itselleni että elin ympäristööni."

    Itse olen kokenut haittaa uskovaisten toimista elinympäristössäni. Nytkin kaikenlaiset syrjimystön jäsenet selittävät kaiken nykytiedon vastaisesti uskonnollisia perusteita syrjimiselle. Se ei suoraan minua kosketa, mutta pilaa ilmapiirin ja näyttää mistä uskonnosta oikeasti on kyse.

    "Ihminen tarvitsee apua ja varjelusta siksi uskossa saa kaiken tämän.

    Näin olen päättänyt itse omalla tahdollani sekä myös järkeni avulla."

    Onhan se kiva päättää että olet saanut apua ja varjelusta näkymättömältä vaikka et olisi saanutkaan. Moni uskova tuntuu olevan vähemmän kiitollinen oikeille auttajille ja kiittävät mielummin Jumalaansa.

    "Minulle oli tärkeä se että kunnioita isääsi ja äitiäsi että KAUAN ELÄISIT ja MENESTYISIT maan päällä."

    Perhe yhteisöllisyys on vahva tae elämään josta voi olla kiitollinen Jumalalle."

    Ei kuitenkaan mitenkään erityistä verrattuna uskonnottoman perhe-elämään. Yhteisöllisyydessäkään ei tarvitse käyttää aikaa esim. miettimään miten syrjiä sukupuolivähemmistöjä tai muita ryhmiä uskonnolliselle perusteella vaan voi rehellisesti auttaa ketä hyvänsä.

    Toivon teille kaikille elämää johon itse olette tyytyväinen. Laulakaamme omia laulujamme sillä ymmärrämme niitä paremmin.

    Hienoa kun sanoit että voi auttaa ketä hyvänsä mutta tarkistaisin hieman että tarkoititko myös seurakuntalaista tai kaikkia niitä ihmisiä maailmassa jotka toteuttaa uskonnollisia asioita omasta mielestään vai tuleeko sinulla raja vastaan tässä kohtaa.

    Äänestä

  • eipahalle kirjoitti:

    Hienoa kun sanoit että voi auttaa ketä hyvänsä mutta tarkistaisin hieman että tarkoititko myös seurakuntalaista tai kaikkia niitä ihmisiä maailmassa jotka toteuttaa uskonnollisia asioita omasta mielestään vai tuleeko sinulla raja vastaan tässä kohtaa.

    Ei tule rajaa vastaan. Vaikka minusta uskonnot ovat harmillisia väärinkäsityksiä todellisuudesta niin vaarassa olevaa ihmistä en kategorisoi. Autan kristittyä, muslimia, vaikka saatananpalvojaa jos se on kyvyissäni.

    Opiskelin ensiapukortin taannoin tämän takia, että en sitten ole tumput suorana jos jotain tapahtuu. Pitäisi kyllä kerrata tai laajentaa sitä osaamista.

    Se on hienoa että kehittää itseään. Oivalluksesi ensiavun tarpeellisuudesta on tosiasia.

    Äänestä

  • fda kirjoitti:

    Ei tule rajaa vastaan. Vaikka minusta uskonnot ovat harmillisia väärinkäsityksiä todellisuudesta niin vaarassa olevaa ihmistä en kategorisoi. Autan kristittyä, muslimia, vaikka saatananpalvojaa jos se on kyvyissäni.

    Opiskelin ensiapukortin taannoin tämän takia, että en sitten ole tumput suorana jos jotain tapahtuu. Pitäisi kyllä kerrata tai laajentaa sitä osaamista.

    Olisit todella kumma "pelastaja", jos jo asenteissa kummittelisi mielessä henkilöt, ketä autat ja ketä et, mikäli tosipaikka tulee. Ei ensiaputilanteessa saa pelastuskriteerit olla että autetaan uskon, ihon värin, tai muun kriteerin perusteella.
    Jos pelastettavien joukossa on omia lähisukulaisia, omia pieniä lapsia, puoliso, niin vaistomaisesti sitä varmaan rynnäisi pelastamaan heitä. Ja se on inhimillistä.

    Äänestä

  • Kjähhääähähää!!

    Et taidakaan paljoa tietää vielä yhteiskunnan salatusta puolesta..
    Kyllä se usein katsoo ihmiseen, kuka saa apua ja kuka luu vitosta.

    Äänestä

Olisiko rukoilu todellakin jonkinlaista alkukantaista biologista tarvetta meditointiin tai itsehypnoosiin, "akkujen lataamiseen"? Mielenkiintoinen näkemys, jossa saattaa olla perääkin.

Äänestä
  • Jotain sellaista siinä on, mikä kaiken järjen ja tiedo yli saa monet ihmiset hakeutumaan kaikenlaisiin uskontoihin sillonkin kun heitä ei ole sellaiseen vielä lapsena ohjelmoitu. Kertomakirjallisuudessa on se tylsä puoli, että vaikka silläkin pääsee jonkinlaiseen itsehypnoosiin niin ei voi leikkiä osallistuvansa siihen. Muinaiset tarut ja uskonnolliset tarinat taas kehottavat osallistumaan ja näyttelemään mukana.

    Äänestä

Ei ole tapahtunut ikä tule tapahtumaan.

Äänestä

Aloittaja ei ole vieläkään lakannut sisimmässään uskomasta. Mikäli niin olisi, ei hän enää pohtisi uskomisen juttuja. Olet edelleen etsijä.

Äänestä
  • Mitä enemmän tutustuu uskontoon sitä enemmän usko iskostuu itseen.
    Miksi usko vahvistuu siksi kun totuus ilmenee enemmän totuutena.

    Äänestä

  • Itsesuggestio on vahva voima. Jumalaolennolla ei ole niinkään väliä.. kun tarpeeksi kovasti yrittää niin uskoo että allah,brahman,thor,jahve.....on olemassa. Yleensä tämä jumalaolento valitaan kulttuurin ja vanhempien palvoman jumalaolennon mukaan. Mitään totuutta näissä ei ole, yhdestäkään jumalaolennosta ei ole mitään todistetta.

    Äänestä

  • jumalaonhuuhaata kirjoitti:

    Itsesuggestio on vahva voima. Jumalaolennolla ei ole niinkään väliä.. kun tarpeeksi kovasti yrittää niin uskoo että allah,brahman,thor,jahve.....on olemassa. Yleensä tämä jumalaolento valitaan kulttuurin ja vanhempien palvoman jumalaolennon mukaan. Mitään totuutta näissä ei ole, yhdestäkään jumalaolennosta ei ole mitään todistetta.

    Brahman ei varsinaisesti ole jumalolento samalla tavalla kuin nuo muut luettelemasi. Brahman on nondualistinen kaikkeen sisältyvä absoluutti, joka ei ole meistä erillinen persoona toisin kuin nämä muut luettelemasi jumalolennot, jotka ovat persoonia ja meistä erillisiä.

    Äänestä

  • jumalaonhuuhaata kirjoitti:

    Itsesuggestio on vahva voima. Jumalaolennolla ei ole niinkään väliä.. kun tarpeeksi kovasti yrittää niin uskoo että allah,brahman,thor,jahve.....on olemassa. Yleensä tämä jumalaolento valitaan kulttuurin ja vanhempien palvoman jumalaolennon mukaan. Mitään totuutta näissä ei ole, yhdestäkään jumalaolennosta ei ole mitään todistetta.

    Itsesuggestio on mielenkiintoista olen sitä muutaman kerran kokeillut terveyden hoitoon ja kyllä siitä oli apua. Ei kuitenkaan ole tullut mieleen että sitä voisi uskontoon kokeilla ei liene tarvetta.

    Äänestä

Viimeiselllä Tuomiolla on vuohiakin!

Äänestä
  • Niin, varmaan kaikki ovat tuomiolla myös ne jotka ovat kuolleet ennen synnytystä ja uskon että heillä on oma huone varattu jotka eivät ehtineet syntyä.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

harhaoppinen kirjoitti:

Itse muistan rukoilleeni vielä ala-asteiässä ensiluokkalaisena, vaikka tällöinkin jo epäilyksen siemen oli kylvetty. Ala-asteen loppupuoliskolla olin jo täysin maallistunut ja rippikoulunkin kävin vain muodon vuoksi, koska se nyt vaan kuului käydä. Kirkosta erosin kuukausi ennen ensimmäistä palkkakuittiani.

Mites muut?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu