Kauppa "halpuuttaa" viljelijän kustannuksella !

Kauppa ahdistelee viljelijöitä ja elintarviketeollisuutta omilla merkeillään, neuvotteluvoimallaan ja ”halpuuttamalla” ruokaa, maa- ja metsätalousvaliokunnan puheenjohtaja, kansanedustaja Jari Leppä (kesk.) puuskahtaa. Eniten tästä kärsii suomalainen viljelijä, joka tuottaa maailman turvallisinta, puhtainta ja jäljitettävää premium-luokan ruokaa. Kuitenkin sitä halutaan kaupan taholta myydä mahdollisimman halvalla.
41203
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 41

Vanhimmat

hallitus on asettanut tavoitteeksi välttämättömien uudistusten teon, jotta Suomi pärjää yhä kovenevassa kilpailussa ja talous saadaan kasvu-uralle.

Äänestä

halpuuttaa palkansaajienkin kustannuksella !

Äänestä

Onko Leppäkin (kesk) asioista "yhtä hyvin perillä" kuin Rehn (kesk), jota kehotettiin osallistumaan vain sellaisiin asioihin joita osaa?

Äänestä

Suomalainen maksaa ruuasta 2 teen kertaan !! tuet on veronmaksajien eli ruuanostajien rahoja, ja mitä tulee Suomi ruuan puhtauteen tms olen erimieltä ,miksi esim Suomi maidossa on kaikenmaailman mustiapilkkuja mukana mitä ei ole ulkolaisissa? Lidlin ulkomaiset tuotteet moneen kertaan voittaneet vertailut Suomalaistuotteissa vain vettä ja jauhoja.

Äänestä
  • Ei maksa edes yhteen kertaan, on kohtuutonta ettei kaupan hinnassta mene viljelijälle senttiäkään, viljelijän on anottava palkkansa EU:llta. Olkoonkin ajatus "tukiaisruuasta"- niin meillä kuin muuallakin, miten vastenmielinen tahansa mutta pitäisi sen verran järkeä osoittaa ja ymmärtää edes omaa etuaan siinä määrin että melkein kaikesta muusta voi tinkiä paljon mutta syödä pitää kaikkien. Maatalousministerit Italiassa viimeksi kiinnittivät huomiota viljelijöitten kurimukseen maailmanlaajuisesti, tällaistakin taustaa vasten tuntuu lapselliselta ymmätämättömyydeltä narina Suomessa tukiaisia ja "jusseja" vastaan jotka parhaansa tekevät kaikesta räksytyksestä huolimatta.

    Äänestä

  • >>Suomalaistuotteissa vain vettä ja jauhoja.<<

    Hiiva ei kuulu oikeaoppiseen rieskaan, mutta kyllä siinäkin ripaus suolaa on. Rieskaa ei kaiketi valmisteta muualla kuin Suomessa ja ehkä Pohjois-Ruotsissa.

    Äänestä

  • Vedäkäteenrunkku kirjoitti:

    Ei maksa edes yhteen kertaan, on kohtuutonta ettei kaupan hinnassta mene viljelijälle senttiäkään, viljelijän on anottava palkkansa EU:llta. Olkoonkin ajatus "tukiaisruuasta"- niin meillä kuin muuallakin, miten vastenmielinen tahansa mutta pitäisi sen verran järkeä osoittaa ja ymmärtää edes omaa etuaan siinä määrin että melkein kaikesta muusta voi tinkiä paljon mutta syödä pitää kaikkien. Maatalousministerit Italiassa viimeksi kiinnittivät huomiota viljelijöitten kurimukseen maailmanlaajuisesti, tällaistakin taustaa vasten tuntuu lapselliselta ymmätämättömyydeltä narina Suomessa tukiaisia ja "jusseja" vastaan jotka parhaansa tekevät kaikesta räksytyksestä huolimatta.

    Jossain vaiheessa on kumminkin mennyt"metsään" ,ei tuet ole koskaan tasa arvoisia, Pienyrittäjät ei saa mitää tukia eikä satokorvauksia tms Oopperat ja yms teatterit repii tukia tai menee lakkoon heh menköön, jos ei lipputuloilla pärjää pitää bubien ja ravintoloidenki pärjätä, ja Traktorit verolle isoja uusia koneita pienillä tiloilla ja monta, joka hommaan omansa, Viljelijöille vois suoda talven yli lainan koska ei talvella viljely oikein onnistu luulisin, maitotilallisilla varmaan lypsykoneet hurraa talvellakin.

    Äänestä

  • tukiainenjoo kirjoitti:

    mutta viljelijöillä ei ole mitään tekemistä "metsään menon" kansa, se on muun yhteiskunna keino taata varma ja halpa elintarvikehuolto itselleen, MIKSI IHMEESSÄ TUKIA MUUTEN MAKSETTAISIIN !

    Äänestä

  • on vasemmiston vaatimaa ja alulle laittamaa..

    Äänestä

Minä en osta koskaan kaupan omaa merkkiä. Tiedän että niiden hinnat perustuu kiristykseen riistoon. Joku muu saa aina niistä vähemmän rahaa paitsi kauppa itse.

Ei se ole mahdollista että' maitoa voidaan myydä om,ana merkkinä 80 senttiin litra kun muut maidot maksavat 1,3 euroa litra jis kyseessä ei ole jonkinlainen riisto ja kiristys. 50 senttiä maitolitralta niin iso hintaero jollekin osalliselle siitä tulee suuret tappiot. Kauppa ei ole se taho joka tuon tappion maksaa.

Äänestä
  • tukijussien pöhövaliomonopolin armoilla,
    vuosikymmeniä ryöstönomaistakiristystä, riistoa...

    Äänestä

  • Ei ole tullut mieleen sellaista ajatusta, että 1,3 euron hintainen maito olisi reilusti ylihinnoiteltu ja 80 senttiä maksava maito olisi "oikeahintainen", eli vailla helvetinmoista katetta?

    Äänestä

  • Jos tuottajan saama hinta maidosta noiden "omien merkkien" vuoksi on niin alhainen että maidon tuottajat ei pysty kulujaan kattamaan ja saamaan työstään palkkaa niin silloin hinta on ryöstöhinta. Hinta on liian alhainen. TUolla menolla maidontuottajat halpuutetaan työttömiksi. Niin on aika paljolti käynytkin.

    Tarkoitus kai on sitten alkaa rahdata laivalla maitoa Suomeen.

    Joka tapauksessa minä en osallistu tuohon maidontuottajien ryöstöön. Kaupan merkit pysyköön hyllyssään minun puolestani.

    Äänestä

on tehnyt sen ennenkin..

Äänestä

Syy tuottajahintojen alaisuuteen, jos ne nyt edes kovin alhaisia ovat, on maataloustuissa. Ensinnäkin tukijärjestelmä johtaa helposti markkinoiden epätasapainoon eli ylitarjontaan. Silloin ovat ostajan markkinat. Toiseksi se johtaa tuotannon vääristyminen eli tuotetaan sitä mistä saa suurimmat tuet eikä sitä mistä saisi parhaimman markkinahinnan. Tukijärjestelmän vuoksi meillä on jatkuvasti liian paljon maajusseja. Markkinatalouteen siirtymällä tässä löytyisi terve tasapaino ja Leppäkin voisi pitää mölyt majassaan.

Äänestä
  • Muuten se maidon ylituotanto on loppunut jo viisi vuotta sitten. Maidon tuotanto vapautettiin kiintiöistä vuoden vaihteessa sen vuoksi että siitä oli jo pulaa Euroopassa.

    Maidon tuotannon määrän muutokset sellaisessa rilanteessa kuin nyt Venäjäpakotteiden aikana ollaan ei tapahdu ihan hetkessä. Varsinkin tuotannon nosto on hidasta jos nyt laskee.

    Maitoa menisi maailmalle mutta ne alueet ei ole olleet Suomen normaaleja markkina-alueita.

    Muistat kai muutaman vuoden takaa kun voi loppui joulun alla? Myös se Saksalainen voi loppui Lidl:stä.

    Äänestä

  • Näinon-- kirjoitti:

    Muuten se maidon ylituotanto on loppunut jo viisi vuotta sitten. Maidon tuotanto vapautettiin kiintiöistä vuoden vaihteessa sen vuoksi että siitä oli jo pulaa Euroopassa.

    Maidon tuotannon määrän muutokset sellaisessa rilanteessa kuin nyt Venäjäpakotteiden aikana ollaan ei tapahdu ihan hetkessä. Varsinkin tuotannon nosto on hidasta jos nyt laskee.

    Maitoa menisi maailmalle mutta ne alueet ei ole olleet Suomen normaaleja markkina-alueita.

    Muistat kai muutaman vuoden takaa kun voi loppui joulun alla? Myös se Saksalainen voi loppui Lidl:stä.

    Yleensä ei ole ollut puutetta mistään elintarvikkeesta Euroopassa. Koko tukijärjestelmän keston ajan suurin ongelma on ollut ylituotanto. Sen vuoksi EU:n yhteistä maatalouspolitiikkaa on jouduttu jatkuvasti muuttamaan.

    Jos maidosta on pulaa Euroopassa, sellainen pula korjaa markkinatalouden lakien mukaan hintaa ylsöpäin. Näin se markkintalous toimii tuotteesta riippumatta. Ylitarjonta laskee hintoja ja kysynnän ollessa tarjontaa pienempi, hinnat nousevat. Tässä kohdin siis maajussien ruokituksen pitäisi olla turhaa.

    Äänestä

Suosikaa mahdollisimman paljon ulkomaisia elintarvikkeita niin sitä nopeammin päästään eroon liioista tiloista ja koko yhteiskunta säästää ihmeellinen systeemi kun ylituotanto tilanteessa maksetaan tukia.eikä veronmaksajat maksa leipää kaksi kertaa vaan kolme kun otetaan kehitysalue tuki ja maatalouden suojatullit mukaan.kepu ja mtk on ryöstänyt jo tarpeeksi kauan suomalaista veronmaksajaa,seuraavaksi joku tukijussi kommentoi entäs jos tulee sota sitä nää urpot on jauhanu jo 75 vuotta.maanviljelijät on suomen viimeisiä kommunistejä meno kuin ent. neuvostoliiton sovhooseissa ja kolhooseissa 5mrd:n vastikkeettomilla tukiaisilla saadaan 1mrd:n tulos ja suomessa maailman kallein ruoka ei ihme että joka pihassa on neliveto traktori emännällä uusi maasturi,ostaisitte omilla rahoilla niin tietäisitte mitä ne maksaa.tukiaiset tekee suomen maataloudesta tehotonta ja tukijusseista laiskoja tuet pois niin alkais työt maistua .

Äänestä
  • Aletaanpa sitten ostamaan myös ulkomaisia saksia ja muita tavaroita. Jätetään fiskarsit kauppaan:D

    Eioköhön se varsinkin nyt ole niin että ostetaan mahdollöisimman paljon Suomlaista. Muuten meidän valtiontalouden ongelmat ei ratkea eikä työttömyys vähene.

    Hullua tällaisesa tilanteessa kehottaa ostamaan ulkomaista. Itse asiassa sen voidaan luokitella jopa maanpetokseksi.

    Ainoa tapa nostaa Suomi tästä Suosta on ostaa Suomessa valmistettuna kaikki mahdollinen tarvike.

    Äänestä

  • SuosiSuomalaista kirjoitti:

    Aletaanpa sitten ostamaan myös ulkomaisia saksia ja muita tavaroita. Jätetään fiskarsit kauppaan:D

    Eioköhön se varsinkin nyt ole niin että ostetaan mahdollöisimman paljon Suomlaista. Muuten meidän valtiontalouden ongelmat ei ratkea eikä työttömyys vähene.

    Hullua tällaisesa tilanteessa kehottaa ostamaan ulkomaista. Itse asiassa sen voidaan luokitella jopa maanpetokseksi.

    Ainoa tapa nostaa Suomi tästä Suosta on ostaa Suomessa valmistettuna kaikki mahdollinen tarvike.

    Kun eletään markkinataloudessa, on hullua ostaa kotimaista hinnasta ja laadusta riippumatta. Sellainen johtaa ojasta allikkoon. Aina kun protektionismi on saavuttanut maailmalla suosiota, seurauksena on ollut taloudellisia lamoja ja katastrofeja. Venäjä toimii nyt taloudessa juuri näiden oppiesi varassa ja kulkemassa kovaa vauhtia kohden täydellistä taloudellista katastrofia, vaikka Venäjä Suomesta poiketen on monessa suhteessa omavarainen valtio.

    Kun yhdessä maassa aletaan suosia vain kotimaista, sellainen tapa leviää muihinkin maihin. Voi kuvitella, että tiukasta protektionismistä voi selvitä kaikkein pienimmin tappioin hyvin omavarainen USA, mutta eivät sitten muut. USAllekin sellaisen politiikan harjoittaminen tarkoittaisi ennätysmäistä talouslamaa.

    Markkintalouden vahvuus perustuu täysin kysynnän ja tarjonnan globaaliin lakiin. Kuluttajat ostavat valmistusmaasta riippumatta niitä tuotteita, joiden hinta-laatu-suhde on paras. Tämä pitää kilpailijat vireinä ja ne pyrkivät kehittämään vielä kilpailukyisempiä tuotteita.

    Kone olisi pikkufirma, jos se markkinoisi hissejään vain kotimaassa, missä niitä kotimaista suosien ostettaisiin. Jos Kiina päättäisi suosia vain kotimaisia hissiyrityksiään, Suomen tämän hetken ehkä paras yhtiö Kone ajautuisi kohden konkurssia. Nokia menestyi aikansa sillä, että se teki parempia tuotteita kuin muut. Tässä on nimenomaan suomalaisten menestyksen avain. Pitää pyrkiä tekemään parempia tuotteita kuin muut selaisilla aloilla, joissa on nähtävissä uutta kysyntää ja vähän globaalia osaamista. Raaka-aineköyhät maat kuten Suomi voivat menestyä vain tällä reseptillä. Kotimaisen suosiminen on tuhon tie.

    Äänestä

  • mielipidepankki kirjoitti:

    sopii palkansaajille kun siitä on heille hyötyä, omaa palkkaa ei suin surminkaan saa kilpailuttaa, sillä on rajasuoja..

    Äänestä

"Tukijärjestelmän vuoksi meillä on jatkuvasti liian paljon maajusseja."
Valtion talouden kannalta meillä on liikaa toimettomia sossuja, niitä kelvottomia, jotka eivät osaa työllistää itseään.
Sitä paitsi alkutuotannon kannalta ei ole olennaista jussien määrä, koska viljelyalan määrä on kutakuinkin vakio, jonka mukaan vuosittainen tuotannon määrä muotoutuu ja EU:n yhteisen maatalouspolitiikan mukaiset tuet määräytyvät myös pinta-alojen mukaisesti.
Se miksi maailmanlaajuisesti pidetään yllä maatalouden tukijärjestelmiä johtuu siitä, että järjestelmällä halutaan ohjailla ennustettavasti alkutuotannon eri muotoja halutulla tavalla, jossa tasapainoinen alkutuotanto tuottaa niitä hyödykkeitä, joita elintarviketeollisuus tarvitsee.

Äänestä
  • Kyllä meillä on liian paljon maajusseja. Tilat muuttuvat nimittäin kannattavammiksi kuin niiden tilakoko kasvaa. Tällöin esim. maatilan konekantaa voidaan hyödyntää tehokkaammin.

    Maataloustukijärjestelmällä ei ole onnistuttu ohjailemaan ennustettavasti alkutuotannon eri muotoja halutulla tavalla. Tiedetään hyvin, että ylituotanto on ollut maatalouden krooninen ongelma. Se puolestaan on aikaansaanut täydellisen hallitsemattomuuden, kun ylituotantoa on yritetetty keinolla millä hyvänsä dumpata esim. kehitysmaihin ja ajettu kehitymaiden omaa maataloutta alas. Tällainen alasajo on puolestaan yksi keskeinen syy siihen, että kehitysmaista virtaa elintasopakolaisia muualle. Kehitysmaiden keskeinen vaatimus WTO-neuvotteluissa on ollut se, että maataloustukijärjestelmää ajetaan alas.

    Kun sanot kelvottomiksi niitä, jotka eivät osaa työllistää itseään, niin mitä neuvot esim. sellaisille 50 täyttäneille työnhakijoille, jotka eivät tunnu saavan mistään työtä lukuisista yrityksistä huolimatta. Miten kainuulainen työtön voisi sinusta työllistää itsensä?

    Äänestä

  • mielipidepankki kirjoitti:

    Kyllä meillä on liian paljon maajusseja. Tilat muuttuvat nimittäin kannattavammiksi kuin niiden tilakoko kasvaa. Tällöin esim. maatilan konekantaa voidaan hyödyntää tehokkaammin.

    Maataloustukijärjestelmällä ei ole onnistuttu ohjailemaan ennustettavasti alkutuotannon eri muotoja halutulla tavalla. Tiedetään hyvin, että ylituotanto on ollut maatalouden krooninen ongelma. Se puolestaan on aikaansaanut täydellisen hallitsemattomuuden, kun ylituotantoa on yritetetty keinolla millä hyvänsä dumpata esim. kehitysmaihin ja ajettu kehitymaiden omaa maataloutta alas. Tällainen alasajo on puolestaan yksi keskeinen syy siihen, että kehitysmaista virtaa elintasopakolaisia muualle. Kehitysmaiden keskeinen vaatimus WTO-neuvotteluissa on ollut se, että maataloustukijärjestelmää ajetaan alas.

    Kun sanot kelvottomiksi niitä, jotka eivät osaa työllistää itseään, niin mitä neuvot esim. sellaisille 50 täyttäneille työnhakijoille, jotka eivät tunnu saavan mistään työtä lukuisista yrityksistä huolimatta. Miten kainuulainen työtön voisi sinusta työllistää itsensä?

    ylituotannosta, sitä ei ole suomessa, sen paremmin kuin EU;ssakaan, jotain perusteluja väitteelle nyt !

    Äänestä

  • tuontimaissilla..

    Äänestä

Josssain luki että maidon tuottajahinta on laskenut vuodessa n. 20 % . Liioista tiloista on jo päästy eroon. Toivottavasti vielä olemassa olevat pysyvät pystyssä.

Leivässäkin viljan osuus hinnasta on aivan minimaalinen ; muutamia prosenttiyksikköjä. Loppuhinta on kohonnut viime vuosina varsinkin kaupan
osuuden nousun takia.

En ole tukijussi, mutta jokaisen pitäisi ymmärtää kuinka tärkeä on
oman ruoantuotannon ylläpitäminen jokaiselle maalle.

Hölmöä luulla, että kunhan saadaan oma tuotanto nurin, niin sitten tuodaan vaan
halpoja elintarvikkeita ulkomailta. Ei se niin mene. Jos jokin alue jää kokonaan tuonnin varaan, hinta nousee varmasti mutta laatu ei .

Äänestä
  • raha ja työ menee ulkomaille ja oma lukunsa on ottaa velkaa että saadaan ruokaa..

    Äänestä

  • Ei tässä nyt riitä oikein perusteeksi se, että jokaisen pitäisi ymmärtää kuinka tärkeä oman ruokatuotannon ylläpitäminen on jokaiselle maalle. Miksi se muka on niin tärkeää?

    Hyvä esimerkki maasta, joka on aika lailla laistanut oman ruokatuotannon ylläpitämisesta ja jota silti pidetään menestyvänä hyvinvointivaltiona, on Iso-Britannia. Ja kun puhutaan elintarvikkeiden laadusta, Lontoona pidetään ruuan ja monen muunkin artikkelin suhteen juuri laatutietosten Mekkana.

    Äänestä

  • mielipidepankki kirjoitti:

    Ei tässä nyt riitä oikein perusteeksi se, että jokaisen pitäisi ymmärtää kuinka tärkeä oman ruokatuotannon ylläpitäminen on jokaiselle maalle. Miksi se muka on niin tärkeää?

    esimerkiksi, jokainen neliö raivattu pelloksi, maa ei vain yksinkertaisesti riitä väestön ruokkimiseksi..

    Äänestä

  • mielipidepankki kirjoitti:

    Ei tässä nyt riitä oikein perusteeksi se, että jokaisen pitäisi ymmärtää kuinka tärkeä oman ruokatuotannon ylläpitäminen on jokaiselle maalle. Miksi se muka on niin tärkeää?

    Hyvä esimerkki maasta, joka on aika lailla laistanut oman ruokatuotannon ylläpitämisesta ja jota silti pidetään menestyvänä hyvinvointivaltiona, on Iso-Britannia. Ja kun puhutaan elintarvikkeiden laadusta, Lontoona pidetään ruuan ja monen muunkin artikkelin suhteen juuri laatutietosten Mekkana.

    Traktorit ja työkoneet oli sitten 50 luvun-Britaniassa oman aikansa "Nokia" kun siirtomaat lähtivät omille teilleen ja kiiruusti piti omaa tuotantoa saada aikaan.

    Äänestä

  • Britaniassa on varsin kehittynyt maatalous..

    Äänestä

eduskunnan tukiruhtinas kepuleppä.

12.3.2015 10:53 (12.3.2015 10:53)

Kansanedustajista eniten maataloustukea sai viime vuonna pertunmaalainen Jari Leppä (kesk.). Hänelle maksettu tukisumma oli yhteensä vajaat 125 000 euroa. Leppä on eduskunnan maa- ja metsätalousvaliokunnan puheenjohtaja.

Äänestä
  • Jari Leppä ei ole saamut tuosta summasta senttiäkään, tuen kuittaa SAK:n jäsenet, Yarassa, Valtrassa, Atriassa, SOKssa, Keskossa jne..

    Äänestä

Kyllä se kepuli Leppä nostelee 600 euron hehtaarituet ja muut tukiaiset verotuksessa vielä päälle.Sitten kun tkipelto ei enää maksa 12 000 euro ha. vaan 5000 eur.ha ollaan markkinataloudessa.

Äänestä
  • ja ostaa 100 000 € lannoitteota, ELI KENEN TASKUSTA TUKI LÖYTYY, PAHVI..

    Äänestä

Kepuli tuki-isännille ei kelpaa kotimaassa valmistettu a- mersu vaan pitää olla nazimaassa tehty e-malli.

Äänestä
  • jonkun paperitehtaan parkkipaikalla ja järkyty !

    Äänestä

Jontikallahan noi ökyisännät ajelevat.100 000 euroa jää sijoitettavaa maataloustukiaisista joka jumalan vuosi.Valtraan heillä ei oo varaa.
Osakkeisiin ja thaimaanlomiin kyllä.9kk pankolla makoilevat.

Äänestä
  • kotimainen Valtra johtaa myyntitilastoja,,

    Äänestä

  • kun ruokaa voi vapaasti tuoda mistä vinkuintiasta tahansa ei tuottajillakaan voi olla mitään kotimaisen ostovelvoitetta.

    Äänestä

7 senttiä, sattumalta viljelijän tuottajahinta on laskenut 7 senttiä ?

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Vanhatapa kirjoitti:

Kauppa ahdistelee viljelijöitä ja elintarviketeollisuutta omilla merkeillään, neuvotteluvoimallaan ja ”halpuuttamalla” ruokaa, maa- ja metsätalousvaliokunnan puheenjohtaja, kansanedustaja Jari Leppä (kesk.) puuskahtaa. Eniten tästä kärsii suomalainen viljelijä, joka tuottaa maailman turvallisinta, puhtainta ja jäljitettävää premium-luokan ruokaa. Kuitenkin sitä halutaan kaupan taholta myydä mahdollisimman halvalla.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu