Toukokuun lopussa paaviFranciscus piti puheen amerikkalaisille kirkkokuntien johtajille. Hän kutsui kristittyjen jakautumista haavaksi, joka täytyi parantaa. Hän uudisti kutsunsa ekumeniaan ja ykseyteen, jotta hänen tulkintansa mukaisesti Jeesuksen ylipapillinen rukous Jeesuksen seuraajien ykseydestä toteutuisi. Samaan aikaan Vatikaani ja Yhdysvallat solmivat historiallisen poliittisen liiton veronkierron ehkäisemiseksi. Tätä voidaan pitää askeleena kohti kirkon ja valtion liittoutumista.
Kardinaali Joseph Ratzingerin - tunnetaan nimella paavi Benediktus XVI - kanta oli, että protestanttiset kirkot eivät olekaan kirkkoja vaan kristillisiä yhteisöjä, joiden tulisi palata takaisin ainoan oikean Kirkon yhteyteen. Paavi Johannes Paavali II totesi aikoinaan, että ekumenian tulee perustua katolisen kirkon opin hyväksymiseen. Varsin suoraa puhetta näiltä kolmelta johtajalta. Euroopan 126 protestanttisen, ortodoksisen ja katolisen kirkon yhteinen asiakirja esittääkin tavoitteksi kirkkojen näkyvän yhteyden.
Lähestymme uskonpuhdistuksen 500-vuotisjuhlavuotta. Esitänkin ilmaan kysymyksen, onko jotain muuttunut, koska suuri joukko protestantteja on innoissaan ekumeniasta? Monet johtavat protestantit puhuvat avoimesti paluusta Roomaan. Luterilaisten ja katolisten välillä on yhteinen julistus vanhurskauttamisesta.(1999). Saman dokumentin ovat allekirjoittaneet myös metodistit (2006).
Väitän että Roomassa mikään ei ole muuttunut. Vilkaisu katolisen kirkon viralliseen katekismukseen osoittaa, että heidän kantansa vanhurskauttamiseen on on sama kuin Trenton konsiililla, joka kutsuttiin koolle vastustamaan uskonpuhdistusta.
Rooman kirkko opettaa edelleen, että vanhurskauttaminen ei ole yksin uskosta, vaan se vaatiiihmisen ponnisteluja, pyhittymistä, pyhimysten esirukouksia jne. Katekismus tekee selväksi, että ilman papistoa kukaan ei pelastu. Siis kirkko päättää, kuka pelastuu ja kuka ei. Aneoppi on yhä olemassa. Sekä Johannes Paavali että Benediktus XVI möivät aneita. Miten on siis mahdollista että protestantit väittävät opettavansa vanhurskauttamista samalla tavalla kuin katolinen kirkko?
Uskonpuhdistajien ja keskiajan kirkon käsitykset vanhurskauttamisesta, siis miten ihminen pelastuuikuiseen elämään, ovat toistensa vastakohdat. Niiden välillä mikään kompromissi ei ole mahdollinen. Ne ovat yhtä lähellä toisiaan kuin Kristus ja Antikristus. Niitä ei voi yhdistää. Joko ihminen vanhurskautetaan yksin uskosta (Luther) tai sitten häntä ei vahurskauteta yksin uskosta (Trenton konsiili).
Jos Rooma ei ole muuttunut, kuka on ? Vastaus löytyy protestanttien puolelta. He ovat olleet valmiit tekemään käsittämättömiä myönnytyksiä. Protestantit ovat ekumenian hurmiossa sulkeneet silmänsä tosiasioilta. He ovat laatineet katolisen kirkon kanssa asiakirjoja, joiden sanamuotokikkailulla on saatu asiat näyttämään siltä, että katolilaiset ja protestantit ovat nyt samaa mieltä siitä, mistä ne historiallisesti ovat olleet ei mieltä.
Kyse ei ole semantiikasta. Kyse on todella elämästä ja kuolemasta, oikeasta ja väärästä vanhurskautusopista. Jos protestantit olivat 500 vuotta sitten väärässä, kuten keskiajan kirkko väitti, uskonpuhdistus oli karmea virhe. Jos taas protestantit ovat nyt väärässä, ykseyttä tavoitteleva ekumenia on karmea virhe. Niin tai näin, seuraukset ovat järisyttävät.
Ilmestyskirja mainitsee Jumalaa vastaan taistelevan petovallan haavan paranemisen. Katselemme näiden profetioiden sanojen toteutumista silmiemme edessä. Protestanttinen suuri kompromissi lähestyy loppuaan. Lisää on tulossa.
Pääkirjoitus Nykyaika-lehdessä 16/2015, Kirj. Timo Flink
Suuri kompromissi, Nykyaika 16/2015
54
83
Vastaukset
Yksi tapa yhteyden palauttamiseksi on se, että kohotetaan kattoa ja levitetään seiniä.
Voisi mainiosti kiteyttää välttämättömän uskontunnustuksen niin pieneksi, että se kelpaisi kaikille kirkkokunnille ja herätysliikkeille. Sitten vain voisi ajatella, että kirkon piirissä esiintyy keskustelua ja monenlaisia tulkintoja opillisista yksityiskohdista.
Mikä tämän sitten estää? Eiköhän se ole ennen kaikkea se, että niin moni joutuisi luopumaan vallastaan.Miten uskovqisten joukko voi olla niin sokea, että ei näe metsää puilta?
Yli 30 000 lahkoa, eli erilaista tulkintaa kristinuskosta, eikä yhdellekään tule mieleen kysyä, miksi kaikkivaltiaan viesti on niin sekava ja monitulkintainen, että todellakin tarvitaan nuo lahkot?
Yksinkertainen selitys lienee paras: ihminen loi jumalan omaksi kuvakseen.v.aari:"
Yksi tapa yhteyden palauttamiseksi on se, että kohotetaan kattoa ja levitetään seiniä.
Voisi mainiosti kiteyttää välttämättömän uskontunnustuksen niin pieneksi, että se kelpaisi kaikille kirkkokunnille ja herätysliikkeille. Sitten vain voisi ajatella, että kirkon piirissä esiintyy keskustelua ja monenlaisia tulkintoja opillisista yksityiskohdista.
Mikä tämän sitten estää? Eiköhän se ole ennen kaikkea se, että niin moni joutuisi luopumaan vallastaan."
Alkuseurakunnassa olikin uskontunnustus hyvin lyhyt ja ytimekäs, silti se riitti uskoville. Uskontunnustus oli "Jeesus on Herra" tai "Jeesus on Kristus". Kirkkohistorian aikana uskontunnustukset ovat laajentuneet ja saaneet entistä enemmän yksityiskohtia. Huipentumana 1500-luvun luterilainen tunnustuskunta, jolla on monta tunnustuskirjaa sitä luterilaista oppia määrittämässä (päätunnustuskirja on Augsburgin tunnustus).- pyhpyh
Sopu katolisen kirkon kanssa ei ole mahdollista mitenkään.
- nykyajanlukija
Jos noita pääkirjoituksia tänne kopioit, niin kirjoita ne sitten oikein. Tossa oli niin monta kirjoitusvirhettä, että voi hyvää päivää!!! Ja missä ne loppuviitteet olivat????
- AsiatOikeaanValoon
Tuossa Nykyaika-lehden kirjoituksessa on ilmeisen tarkoituksenhaluisesti esitetty tämä konsensus vanhurskauttamisopista juuri päin vastoin kuin mistä 1999 oli kyse. Asuin tuolloin Saksassa ja olen tästä tapahtumasta lokakuussa 1999 Augsburgin tuomiokirkossa perillä näköjään paremmin kuin Timo Flink. Läsnä oli muuten tuolloin myös adventistipastoreita siellä - heidän kanssaan keskustelin jälkikäteen tästä katolisen kirkon askeleesta, jota HE(kin) pitivät erittäin positiivisena.
Mistä sitten siis oli kyse: Katolinen kirkko allekirjoitti tässä tilaisuudessa PROTESTANTTISEN vanhurskauttamiskäsityksen: yksin uskosta, yksin armosta, yksin Kristuksen kautta!!! Protestantit eivät suinkaan allekirjoittaneet mitään katolisen kirkon "teoilla vanhurskauttamis-oppia". Eli tämä askel protestanntisen vanhurskauttamisopin tunnustamiseen otettiin katolisen kirkon puolelta. MITÄ KRITISOITAVAA SIINÄ ON? Näin siis oli se, mitä allekirjoitettiin.
Puoli vuotta myöhemmin tosin protestantit saivat kylmää vettä niskaansa Vatikaanin suunnalta, kun Vatikaani julkaisi "Dominus Jesus"- julkilausuman, jonka mukaan protestantit eivät olekaan oikeita kirkkoja, vaan "erossa olevia veljiä". Totta kai moinen käyttäytymismalli herätti suurta närkästystä protestanttien keskuudessa. Se on totta, että katolinen ekumeniakäsitys on se, että kaikkien tulisi palata takaisin sen helmaan. Tällaistahan eivät protestantit tietenkään hyväksy.
Mielestäni pitäisi kuitenkin pystyä erottamaan, että on ekumeniaa ja "ekumeniaa". Mitä pahaa siinä on, jos eri protestanttiset kirkkokunnat tekevät KESKENÄÄN yhteistyötä? Ei kaikki ekumenia ole "Vatikaanin kanssa vehkeilyä"!- luettuon
Jokainen voi lukea sen yhteisen vanhurskauttamispaperin ja tietää, että se on pelkkää silmänlumetta ja sanapelleilyä. Sen voi lukea tarkoittamaan ihan sitä mitä itse haluaa.
- etköosaalukeavaimikäon
Katolinen kirkko viittaa kintaalla koko julistukselle, koska heidän katekismuksensa opettaa muuta. Ja se on se katekismus joka määrää, ei se julistus.
- oletkopetetty
Sun kannattais lukea se julistus, eikä olettaa tuollaisia.
"Together we confess: By grace alone, in faith in Christ's saving work and not because of any merit on our part, we are accepted by God and receive the Holy Spirit, who renews our hearts while equipping and calling us to good works."
Tuon tekstin voi kumpikin hyväksyä ja tulkita omalla tavallaan. Missään siinä dokumentissa ei sanota, että vanhurskautus olisi "yksin armosta ja yksin uskosta". Se on vain luterilaisten tulkinta paperin sisällöstä. - tämämahdollista
oletkopetetty kirjoitti:
Sun kannattais lukea se julistus, eikä olettaa tuollaisia.
"Together we confess: By grace alone, in faith in Christ's saving work and not because of any merit on our part, we are accepted by God and receive the Holy Spirit, who renews our hearts while equipping and calling us to good works."
Tuon tekstin voi kumpikin hyväksyä ja tulkita omalla tavallaan. Missään siinä dokumentissa ei sanota, että vanhurskautus olisi "yksin armosta ja yksin uskosta". Se on vain luterilaisten tulkinta paperin sisällöstä."Tuon tekstin voi kumpikin hyväksyä ja tulkita omalla tavallaan. Missään siinä dokumentissa ei sanota, että vanhurskautus olisi "yksin armosta ja yksin uskosta". Se on vain luterilaisten tulkinta paperin sisällöstä."
Siinäpä se. Katolinen kirkko lisäsi lausuntoon monia rajoittavia loppukommentteja, jotka ihmiset ilmeisesti jättävät lukematta, eikä suinkaan hyväksynyt Lutherin vanhurskauttamisoppia.
Ekumeniassa yritetään löytää kaikille kirkkokunnille yhteisiä asioita, mikä sinänsä on hyvää. Se tekee mahdolliseksi kanssakäymisen. Katolinen ja ortodoksinen kirkko ovat apostolisia, eivätkä tule varmastikaan koskaan luopumaan apostoleilta peritystä opetuksesta.
Yhden yhteisen kirkon muodostaminen on minusta täysi mahdottomuus - erot ovat niin ehdottomat ja uskovat eivät missään halua luopua omista tunnustuksistaan. Katolinen ja ortodoksinen kirkko ei tunnusta esim. naispappeutta. Katolilaiset eivät luovu paavista. Katolinen kirkko ei myöskään hyväksy homoseksiä, abortteja eikä eutanasiaa.
Kaikkien kirkkojen liberaalisiipi saattaisi tietysti erota ja liittoutua yhdeksi omaksi liberaalikirkoksi, jossa tunnustus olisi hyvin, hyvin väljä.
- tuumasinvaan
Pelastuuko sitten yksin uskosta jos ei pidä sapattia ja ei syö vihanneksia mutta syö sikaa ?
- PelastusJeesuksessa
Nimimerkille tuumasinvaan: Pelastus on yksin uskossa Jeesukseen, ei vihanneksissa eikä sapatissa! Syntisen pelastus on Jumalan armoteko, Jeesuksen meille kalliilla sovintoverellä maksama, sitä emme voi itse ansaita - emme porkkanoilla, lantuilla emmekä edes viikonpäivillä.
Niin just PelastusJeesuksessa ja Matteus 25 tuomiopäivän kuvauksessa se tuomion kriteeri on, että mitä ihmiset olivat tehneet yhdellekin niistä Jeesuksen vähäisistä veljistä. Ei siis mikään viikonpäivä, kahvin juominen eikä sian tai äyriäisten syöminen tai syömättä jättäminen.
- hyvänäinn
totuusfriikki7678 kirjoitti:
Niin just PelastusJeesuksessa ja Matteus 25 tuomiopäivän kuvauksessa se tuomion kriteeri on, että mitä ihmiset olivat tehneet yhdellekin niistä Jeesuksen vähäisistä veljistä. Ei siis mikään viikonpäivä, kahvin juominen eikä sian tai äyriäisten syöminen tai syömättä jättäminen.
Olen auttanut vähäistä veljeäni vuosikaudet. Uskon näin palastuvani, minkä olette tehneet yhdelle jne...Ei kai niitä kaikkia Raamatun ohjeita kukaan viitsi noudattaa, kunhan tämän yhdenkin niin hyvä niin.
- röhröhröhn
totuusfriikki7678 kirjoitti:
Niin just PelastusJeesuksessa ja Matteus 25 tuomiopäivän kuvauksessa se tuomion kriteeri on, että mitä ihmiset olivat tehneet yhdellekin niistä Jeesuksen vähäisistä veljistä. Ei siis mikään viikonpäivä, kahvin juominen eikä sian tai äyriäisten syöminen tai syömättä jättäminen.
Ei löydy, jotka juovat kahvia, niistä tulee loppu, vaan jotka syövät sianlihaa niistä kaikista tulee loppu. Ainahan parannuksen voi tehdä, ja niin moni on tehnytkin. Liika on liikaa kahvissakin.
Hei!
Lusikoilla ja kauhoilla aina lipataan ja ammennetaan.
Toiselle annetaan paljon ja toiselta vähäkin joutuu pois.
Teologien- kirkon vastaavien- onkin pidettävä huolta terveestä opista.
Nämä vastaavat asiasta kapean portin edessä että mennäkö aikanaan sisään vaiko eikö mennä sisään kapeasta portista kun kauhan kanssa lappaa.
Minä olen vain keskustelija- ingenting annat.
Ei virkoja eikä opetusvastuita minulla- vain keskustelija.
En kanna opetukseen liittyvää moraalista vastuuta.
Ihminen lusikan kanssa lippaamassa on vastuussa omantuntonsa kanssa Jumalan edessä tietomääräänsä vasten. Luuk 12:47-48.
Teologit- kirkkojen vastaavat ovat sitten kauha kädessä vastaamassa mitä näille lipittäjille tuli opetettua.
Siunauksia
Jari Laurila
keskustelijaLisäys edelliseeni;
Mikään muu oppi ei ole kristillistä. (Joh 5:39-40) Vain Jeesuksen Kristuksen kautta ihminen voi pelastua. (Mark 16:15-16, Joh 3:16, Apt 16:31, Room 10:9) Usko on uskoa Jeesukseen. (Ef 2:8, 1 Piet 1:5, Joh 3:2, Ilm 14:12)
Maailmassa on paljon oppeja jotka pettävät ihmisiä. (Matt 7:20-23, 1 Joh 2:3-4,5, Room 16:18) Lopun aikana väärät opit ovat yleistyneet ja yleistyvät edelleen. (Matt 24:4-5,11,23-26,1 Tim 4:1-5, 2 Tess 2:3-12, Ilm 13) Vain Jumalan armon evankeliumi Kristuksessa voi poistaa synnin, ja nostaa sielun oikeaan toivoon, (1 Piet 1:3, Room 12:12, 15:13) ja pelastusvarmuuteen. (1 Joh 1:7-9, Matt 12:21, 1 Joh 3:1-3)
Jeesus itse sanoi opettajista: “Se joka esittää omia ajatuksiaan, tahtoo kunniaa itselleen. Mutta se joka tahtoo kunniaa lähettäjälleen, puhuu totta. Hänessä ei ole vääryyttä.” (Joh 7:18) Oikea opettaja etsii Jumalan ja Kristuksen kunniaa. Oikea opettaja pyrkii itse vähenemään ja korottamaan Kristusta. (Joh 3:30)
On erityisen tärkeätä että opettaja herättää Jumalan rakkautta, ja Jumalan rakkauden kaipuuta. Jumala on rakkauden Jumala. Luoja ei ole ankara vaatija, käskijä ja rankaisija, vaan rakastava Isä! (Joh 16:27, 17:23, 1 Joh 4:16, Ef 1:2, 2 Kor 1:3, Jaak 1:17) Kun ihminen ymmärtää Jumalan rakkauden, voi elävä sielu kokea rakkauden. Rakkaus ja pelastus on evankeliumin tarkoitus. (Matt 22:36-40, 5:16) Tässä rakkaudessa kääntynyt sielu voi välittää pelastuksen armoa edelleen. Rakkaudessa ihminen on onnellinen, ja vapautuu synnin taakasta. (Hebr 4:16, Joh 1:14,17) Kristus tuli maailman rakkauden vuoksi, vapauttamaan ihmiset ihmisten tekemistä käskyistä. (Matt 15:8-9)
Väärien opettajien tunnusmerkkejä; (1 Tim 4:1, 1 Joh 4:1, Apt 20:29-30, 2 Kor 11:1-15, Tiit 1:8-12, 1 Tim 6:3-8, 1:6-7, Gal 1:6-10, 2 Piet 2:1-3, Jer 2:8, 10:21, 50:6, 23:1, Jes 56:11, Hes 34:2, Sak 11:17)
Apostolit opettivat kymmeniä käskyjä Jumalan tahtona uuden liiton aikana. (Jaak 2:8-13, Joh 14:15-21, Ilm 14:12, 12:17, 1 Joh 2:1-3, 3:4, 5:3) Viimeisinä aikoina on uskonnollista opetusta yhä enemmän joka hylkää Raamatun uskon selviä tukipylväitä ja pyhiä hurskaita perustuksia. Raamatun sanan tilalle halutaan ottaa ensisijaiseksi ihmisjärki. Ihminen haluaa kuitenkin usein ajatella että usko on heikkoutta ja ihmisviisaus tyhmyyden vastakohta. Pyritään selittämään aina tieteen menetelmin. Usko on kuitenkin Hengen asia, mutta kirjoitettu teksti sanan auktoriteetti.
Ihmiskunnan viimeinen ja petollisin eksytys ?
Ihmiskunnan viimeisen petollisimman eksytyksen tunnistaa tästä:
- Eksytys tunnustaa uskoa, armoa ja Kristusta kuten pitääkin, mutta kieltää Jumalan lain ja pyhityksen.
- Käytännössä eksytys sallisi elää niin kuin sika pellossa kunhan suu vain tunnustaisi uskoa, armoa ja Kristusta?!
Kaikkein petollisin viimeinen eksytys on koska eksytys on uskonnollinen ja tapahtuu Kristuksen nimissä.
Raamattu itse opettaa selkein sanoin mitkä vaatimukset Jumala asettaa viimeisien aikojen ”pyhille?”
Ilm 14:12: ”Tässä kysytään pyhiltä kestävyttä. Niiltä jotka pitävät Jumalan käskyt ja uskovat Jeesukseen.”
Hebr 12:14: ”Tavoitelkaa rauhaa kaikkien kanssa ja pyrkikää pyhitykseen, sillä ilman sitä ei kukaan ole näkevä Herraa.”
- Tässä kahdessa jakeessa on tiivistettynä kaikki mitä voi asettaa ehdoksi viimeisien aikojen uskoville. Ehtoihin-jos ehdoiksi voidaan nimittää sisältyy kolme elementtiä: Kolmea elementtiä ei voi korvata eikä hyljätä, mutta juuri siten ihmiskunta on aina menetellyt ja niin ihmiskunta toimii ajan loppuun saakka.
- 1. Jeesus Kristus
- 2. Jumalan laki
- 3. Pyhitys
Hyvät teot kuuluvat jokaisen Jumalaa rakastavan elämään. Hyvät teot ovat kuitenkin uskon seurausta. Usko johtaa kohti laajempaa eettisyyttä. (Jaak 2:14-26, Matt 5:17-18, 7:18-23, Matt 22:36-40) Jumalan rakkaus johtaa kaikkeen hyveellisyyteen. (Gal 5:19-26) Jumalan pelastus on yksin armosta, yksin uskosta. Ei koskaan ihmisen omien tekojen vuoksi. (Tiit 3:2-8, Ef 4:4-6) Mitään ansiota ihminen ei pysty saavuttamaan. Kristus on ainoa ansio. (Apt 16:31)
"Ikuinen elämä on sitä, että he tuntevat sinut ainoan todellisen Jumalan, ja hänet jonka olet lähettänyt, Jeesuksen Kristuksen." (Joh 17:3)
>>> Vain Jeesuksessa Kristuksessa on pelastus. Joh 14, Ef 2:8-9, Joh 3.16, Ilm 1:7-8.
Jumalan siunausta
Jari Laurila
keskustelija###Toukokuun lopussa paaviFranciscus piti puheen amerikkalaisille kirkkokuntien johtajille. Hän kutsui kristittyjen jakautumista haavaksi, joka täytyi parantaa.###
Nyt jos asiaa lähemmin alkaa tutkimaan huomaa että tuo haava ei ole kovinkaa syvä - sama usko sielun luontaiseen kuolemattomuuteen, sama ikuisenpiinan usko lähes kaikissa kirkoissa ja sama sunnuntai sapatin sijaan myös. Sama vesitetty käsitys lunastuksesta ja sama usko ruumiin ylösnousemuksesta ..
Voimme siis odottaa pikaista kirkkojen yhdistymistä :) - saman uskon katon alle.. monet karismaattset lahkot ovat jo olleet yhteydrssä paaviin - ainakin internetin kautta..
Mutta onko tällä niin paljon väliä .. minä en ainakaan usko että "Benny Hinn tyypit " jakaisivat miljoonatulonsa katolisen kirkon kanssa.
alex- AlexinIkuinenPiina
Voi alex, osaatko sinä tarkastella yhtäkään asiaa tai teemaa ilman ikuista piinaasi? Piinaako sinua tämä pakkomielle noin kovin?
- senkinmäkättäjä
AlexinIkuinenPiina kirjoitti:
Voi alex, osaatko sinä tarkastella yhtäkään asiaa tai teemaa ilman ikuista piinaasi? Piinaako sinua tämä pakkomielle noin kovin?
Painu pois Alex.kasin kimpusta ja kauas. alex on paljon parempi kirjoittelija kuin sinä mäkättäjä.
Nykyajan 16/2015 pääkirjoitus ottaa todella vahvasti kantaa asioihin. Sisältö ja äänenpainot muistuttavat paljon sitä mitä norjalainen Abel Struksness sekä pohjanmaalainen Paavo Virtaniemi ovat omissa hengentuotteissaan esittäneet. Tosin Struksness ja Virtaniemi ovat puhuneet salaliitoista paljon avoimemmin.
Pääkirjoitus siis edustaa lehden kantaa, mutta onko tämä myös lehteä julkaisevan kirkon kanta, onkin sitten toinen kysymys. Minulla on omat epäilyni sen suhteen. Näyttöjä minulla ei toistaiseksi ole, se nähdään pian. Toisaalta herää myös kysymys siitä kuka tai ketkä tätä kirkkoa todellisuudessa johtavat. Ehkä siihenkin tulee selvyyttä ajan myötä. Se kuitenkin on varmaa, että Ted Wilson, Kenraalikonferenssin johtaja, riemuitsee ja paukuttelee käsiään Nykyajan pääkirjoituksen johdosta.
Pääkirjoituksen alussa viitataan Yhdysvaltain ja Vatikaanin tekemään sopimukseen veronkierron ehkäisemisestä. Eikö se ole hyvä asia eikä paha asia? Mitä tekemistä veronkierrolla ja sen ehkäisemisellä on sunnuntailakien kanssa? Republikaanit Yhdysvalloissa tietenkin vastustavat kaikkia yrityksiä suitsia veronkiertoa.
Mutta Nykyajan lukijoita silmällä pitäen pääkirjoituksessa on paha perspektiiviharha. Vastakkain asetetaan Rooman kirkko ja Luterilainen kirkko. Tosin Suomen oloissa näin on perusteltua menetellä. Yhdysvaltain oloissa on parempi panna rinnakkain Rooman kirkko ja kalvinistit, koska luterilaiset ovat siellä pieni vähemmistö.
Pääkirjoitus antaa ymmärtää asettuvansa "vanhauskoisen" luterilaisuuden puolelle Rooman kirkkoa vastaan. Onko sitten adventismi lähempänä "vanhauskoista" luterilaisuutta kuin Rooman kirkkoa? Ei välttämättä! Ei ainakaan silloin, kun kysymys on vanhurskauttamisesta eli ihmisen pelastuksesta.
”Yhteinen julistus vanhurskauttamisesta”, jonka roomalaiskatoliset ja luterilaiset allekirjoittivat 1999, synnytti lehdistössä aikanaan mielenkiintoista keskustelua. Poimin muutaman kohdan, joka sivuaa adventistista teologiaa.
Luterilaiset tunnustuskirjat opettavat, että vanhurskautettu ihminen on samalla kertaa vanhurskas ja syntinen (simul iustus et peccator). Tätä periaatetta katoliset eivät hyväksy. Se on Trenton konsiilin vastainen. Adventistinen teologia seuraa tässä Trenton konsiilia eikä voi hyväksyä luterilaisten tunnustuskirjojen opetusta.
Luterilaisessa vanhurskauttamisessa on kyse Kristuksen vanhurskauden lukemisesta syntiselle yksin armosta ja yksin uskon kautta. Roomalaiskatolinen käsitys edellyttää ihmisen sisäistä muuttumista ja yhteistyötä Jumalan kanssa. Tässä adventismi asettuu selvästi katoliselle kannalle.
Voiko ihminen ja Jumala tehdä yhteistyötä vanhurskauttamisessa? Katolisten mukaan Jumalan koskettama ihminen voi tehdä yhteistyötä Jumalan ja armon kanssa. Asia voidaan muotoilla myös näin: Vanhurskauttamista ei voi tapahtua ilman ihmisen yhteistyötä. Tämä on pääpiirteissään myös adventistinen kanta. Sen sijaan luterilaisuudessa kiistetään Jumalan ja ihmisen yhteistyön mahdollisuudet pelastuksessa tyystin.
Andrewsin professori Raoul Dederen kirjoitti tästä asiasta pari ansiokasta artikkelia Ministryyn, joskus 1980-luvulla. Dederen vertaili Trenton asiakirjoja viralliseen adventistiseen teologiaan. Yhdenvertaisuudet olivat hämmästyttäviä. Dederen ei kuitenkaan käsitellyt luterilaisia näkökohtia.Niihin aikoihin, jolloin ”Yhteinen julistus vanhurskauttamisesta” oli työn alla, asian tiimoilta käytiin keskustelua lehdistössä sekä pidettiin seminaareja. Tässä muutama valaiseva näyte:
* "Seminaarin merkittävin uutinen saattoi olla, että usea vapaiden suuntien edustaja kallistui enemmän katolisen kuin luterilaisen korostuksen kannalle näkemyksessään vanhurskauttamisesta."
* "Suomen Baptistiyhdyskunnasta rehtori Lauri Kotkavuori totesi, että "vanhurskauttamistapahtuman viipaloiminen on vain teoreettinen kuvaus, joka on käytännössä mahdotonta asetella näin tarkasti. Baptistien näkemys asettunee luterilaisen ja katolisen käsityksen tuntumaan puolelle tai toiselle painotuksesta riippuen, useat painottavat ehkä enemmän katoliseen päin."
* "Päätoimittaja Juhani Kuosmanen helluntaiherätyksestä piti julistuksen ongelmana sitä, että uudestisyntyminen ja vanhurskautuminen sijoitetaan lapsikasteeseen."
* "Vapaakirkollinen pääsihteeri Väinö A. Hyvönen piti hyvänä asiakirjan hänen mielestä katolista korostusta, joka kiinnittää huomiota uskovan uuteen elämään."
* "Metodistina tuntuu hyvältä, että luterilaisten painotusten rinnalle tulee katolista ajattelutapaa, joka tulee meitä lähemmäksi, pastori Tapani Rajamaa totesi."
Edellä oli ote eräästä lehtijutusta, jonka tarkka lähdeviite on jäänyt merkitsemättä. Todennäköisesti Ristin Voitto, ajankohta oli 1998 - 1999. Adventistista kannanottoa ei tällä kertaa saatu.Pari kommenttia.
En ole lukenut Struknessia enkä Virtaniemiä, joten en osaa sanoa väitteeseesi samankaltaisuudesta oikeastaan mitään.
Mutta väitteesi, että adventistinen teologia seuraisi Trenton konsiilia ei kyllä pidä paikkaansa. Adventismin pelastuskäsitykset ovat arminiolaisuutta eli evankelista synergismiä, eivät katolilaisuutta. Noilla kahdella on useita ratkaisevia eroja, enkä tiedä yhtä ainoaa arminiolaista teologia, joka allekirjoittaisi Trenton konsiilin näkemyksen asiasta. Evankelinen synergismi ei edusta Trenton näkemystä, vaan on aika kaukana siitä.
Jos ehdit ja viitsit, niin voisit lukaista vaikka nämä: https://www.adventistbiblicalresearch.org/sites/default/files/pdf/sinoriginal-web.pdf
https://www.adventistbiblicalresearch.org/sites/default/files/pdf/Bemmelen, Justification by faith.pdf
tai sitten tämän varsin tyhjentävän, mutta todella pitkän
https://www.adventistbiblicalresearch.org/materials/theology-salvation/justification-faith-and-judgment-according-works
Kun luterilaiset ja adventistit kävivät aikoinaan opillisia keskusteluja, todettiin, että opetamme vanhurskautuksesta oleellisesti samalla tavalla, pieniä painotuseroja lukuun ottamatta. Mitä tulee uskovan elämään, niin useat varhaiset luterilaiset teologit kirjoittivat siitä ja korostivat sitä. Ei se ole ei-luterilainen ajatus.
Sitten ihan kuriositeettinä: minä uskon simul justus et peccatorin pitävän paikkansa.Unohtui tämä:
"Luterilaisessa vanhurskauttamisessa on kyse Kristuksen vanhurskauden lukemisesta syntiselle yksin armosta ja yksin uskon kautta."
Tuo on myös adventismin näkemys. Se mitä ajattelet yhteistyönä, liittyy adventismissa (kuten arminiolaisuudessa yleensäkin) pyhityselämään, ei vanhurskauttamiseen.- tuumasinvaan
TimoFlink kirjoitti:
Unohtui tämä:
"Luterilaisessa vanhurskauttamisessa on kyse Kristuksen vanhurskauden lukemisesta syntiselle yksin armosta ja yksin uskon kautta."
Tuo on myös adventismin näkemys. Se mitä ajattelet yhteistyönä, liittyy adventismissa (kuten arminiolaisuudessa yleensäkin) pyhityselämään, ei vanhurskauttamiseen.Tarkoittaako tämä pyhityselämä nyt sitä, että minun täytyy alkaakin nyt viettämään lauantai-sapattia ja syödä kasviksia ja olla syömättä sikaa ja sitten on hyvä ?
Vaiko sitä, että Pyhä Henki uskoni kautta muuttaa minua ilman minun omia tekojani parempaan suuntaan ? - eipitkällätikullakaan
tuumasinvaan kirjoitti:
Tarkoittaako tämä pyhityselämä nyt sitä, että minun täytyy alkaakin nyt viettämään lauantai-sapattia ja syödä kasviksia ja olla syömättä sikaa ja sitten on hyvä ?
Vaiko sitä, että Pyhä Henki uskoni kautta muuttaa minua ilman minun omia tekojani parempaan suuntaan ?En koske pitkällä tikullakaan sianlihaan, en anna sitä koirallenikaan. Koiralle 10% rasvaa olevaa naudanlihaa riisin kanssa.
Ei kai kukaan järkevä syökään sikkaa. - tuumasinvaan
eipitkällätikullakaan kirjoitti:
En koske pitkällä tikullakaan sianlihaan, en anna sitä koirallenikaan. Koiralle 10% rasvaa olevaa naudanlihaa riisin kanssa.
Ei kai kukaan järkevä syökään sikkaa.Miksi? Minusta hyvää grillata ja kaikkee.
TimoFlink kirjoitti:
Unohtui tämä:
"Luterilaisessa vanhurskauttamisessa on kyse Kristuksen vanhurskauden lukemisesta syntiselle yksin armosta ja yksin uskon kautta."
Tuo on myös adventismin näkemys. Se mitä ajattelet yhteistyönä, liittyy adventismissa (kuten arminiolaisuudessa yleensäkin) pyhityselämään, ei vanhurskauttamiseen.Niin... adventismihan on pitkälle usko jotain oppia...
mutta olisikohan vanhurskauttaminen ja sen jälkeinen pyhitys aina kuitenkin vain ja ainoastaan Pyhän Hengen työtä, jossa omat puuhastelut ei auta mitään vaan on jopa esteenä...
eli jotain kuin tässä laulussa esim......
Hanna-Maria Helenius - Tee minussa työtä
https://www.youtube.com/watch?v=L5du8iv9sMIKopittelija007 kirjoitti:
Niin... adventismihan on pitkälle usko jotain oppia...
mutta olisikohan vanhurskauttaminen ja sen jälkeinen pyhitys aina kuitenkin vain ja ainoastaan Pyhän Hengen työtä, jossa omat puuhastelut ei auta mitään vaan on jopa esteenä...
eli jotain kuin tässä laulussa esim......
Hanna-Maria Helenius - Tee minussa työtä
https://www.youtube.com/watch?v=L5du8iv9sMI- pyhpyh
Kopittelija007 kirjoitti:
Niin... adventismihan on pitkälle usko jotain oppia...
mutta olisikohan vanhurskauttaminen ja sen jälkeinen pyhitys aina kuitenkin vain ja ainoastaan Pyhän Hengen työtä, jossa omat puuhastelut ei auta mitään vaan on jopa esteenä...
eli jotain kuin tässä laulussa esim......
Hanna-Maria Helenius - Tee minussa työtä
https://www.youtube.com/watch?v=L5du8iv9sMITaas kerran valehtelet adventismista.
eipitkällätikullakaan kirjoitti:
En koske pitkällä tikullakaan sianlihaan, en anna sitä koirallenikaan. Koiralle 10% rasvaa olevaa naudanlihaa riisin kanssa.
Ei kai kukaan järkevä syökään sikkaa.>Ei kai kukaan järkevä syökään sikkaa.
Jos adventistit ja muslimit olisivat maamme ainoat järkevät ihmiset, kaikki toivo olisi kansaltamme menetetty.
Onneksi nuo poppoot ovat paremminkin järkevyyden asteikon toisessa laidassa.- kirjoituksiaanlueskellut
RepeRuutikallo kirjoitti:
>Ei kai kukaan järkevä syökään sikkaa.
Jos adventistit ja muslimit olisivat maamme ainoat järkevät ihmiset, kaikki toivo olisi kansaltamme menetetty.
Onneksi nuo poppoot ovat paremminkin järkevyyden asteikon toisessa laidassa.ylifariseus_1:nen on ykkönen, oli puhe uskonnosta tai politiikasta. Myöskin politiikasta hänen kassaan keskustellut. Niin kyllä järkeviä adventisteista löytyy.
- EriävätTeologiat
kirjoituksiaanlueskellut kirjoitti:
ylifariseus_1:nen on ykkönen, oli puhe uskonnosta tai politiikasta. Myöskin politiikasta hänen kassaan keskustellut. Niin kyllä järkeviä adventisteista löytyy.
Ylifariseuksenkin lähtökohta teemaan "peto" on adventistisen harhainen. Mutta Kai Arasola, siinä vasta mies - järkevä, asiallinen, älykäs teologi. Tosin adventisti-sellainen. Että mahtuukin yhteen kirkkoon niin perin päinvastaisia opettajia!
- AdvEiRiitäRaamattu
pyhpyh kirjoitti:
Taas kerran valehtelet adventismista.
Kopittelija vain lausui ilmoille totuuden: adventismi on todellakin "Raamattu PLUS adventismin omat oppikyhäelmät Raamatun ulkopuolelta". Siinä se paketti on.
- pyhpyh
Valheenne ei hetkauta.
- puuttuvatloppuviitteet
https://www.youtube.com/watch?v=-s0dF12UiWg
http://www.aleteia.org/en/world/article/holy-see-and-united-states-sign-historic-agreement-to-fight-offshore-tax-evasion-5815972002791424
Vatikaanin asiakirja Dominus Iesus, 16.6.2000.
Vatikaanin asiakirja Ut Unum Sint, 25.5.1995.
http://www.ekumenia.fi/opillinen_vuorovaikutus/asiakirjoja_-_documents/charta_oecumenica/charta_oecumenica_suomeksi/
Katolisen kirkon katekismus, artiklat 1987, 1989, 1995, 2008, 2027 ja 2019.
Katolisen kirkon katekismus, artiklat 553, 846, 868, 982 ja 983.
Katolisen kirkon katekismus, artikla 1478.
http://www.nytimes.com/1998/11/28/world/urging-millennial-penitence-pope-is-offering-indulgences.html ja http://www.catholicnews.com/data/stories/cns/1204195.htm
Ilm. 13:3 - mielikuvituslentää
"Väitän että Roomassa mikään ei ole muuttunut. Vilkaisu katolisen kirkon viralliseen katekismukseen osoittaa, että heidän kantansa vanhurskauttamiseen on on sama kuin Trenton konsiililla, joka kutsuttiin koolle vastustamaan uskonpuhdistusta."
Ei tietenkään ole muuttunut. Jos oppi perustuu apostoliseen uskon perintään (Deposit of Faith) sitä ei voi muuttaa. Samaahan ortodoksitkin sanovat. Sitä voidaan selittää uusin sanoin ja selkeyttää, mutta ei muuttaa.
Jeesus pelastaa, Raamattu on uskon perusta, köyhien ja sairaiden auttaminen, kehitysapu ja paavin ekokirje eivät tietenkään herätä vastustusta, mutta niistä on vielä suunnaton matka yhteen, yhteiseen kirkkoon.
Joten Flinkin johtopäätökset jättäisin omaan arvoonsa.- pyhpyh
Katolinen kirkko on saatanan valtakunta, suuren luopumuksen tulos. Ei siitä mihinkään tosiaankaan pääse.
pyhpyh kirjoitti:
Katolinen kirkko on saatanan valtakunta, suuren luopumuksen tulos. Ei siitä mihinkään tosiaankaan pääse.
Pääsee toki. Esimerkiksi 1,2 miljardia katolilaista on asiasta täysin toista mieltä kuin sinä.
- pyhpyh
Sillä nyt ei ole mitään merkitystä mitä mieltä he ovat. Sillä on merkitystä mitä katolinen kirkko opettaa ja se ei ole lähelläkään Raamatun apostolista uskoa.
- luetuolta
RepeRuutikallo kirjoitti:
Pääsee toki. Esimerkiksi 1,2 miljardia katolilaista on asiasta täysin toista mieltä kuin sinä.
pyhpyh kirjoitti:
Sillä nyt ei ole mitään merkitystä mitä mieltä he ovat. Sillä on merkitystä mitä katolinen kirkko opettaa ja se ei ole lähelläkään Raamatun apostolista uskoa.
Ketään ei vain kiinnosta, miten sinä ja poppoosi asiaa arvioitte.
Näyttää siltä, että nykyinen paavi on ihmiskunnan kannalta paras aikoihin jos koskaan. Sillä on merkitystä vähän kaikille.- Katsopeiliinpyhpyh
pyhpyh kirjoitti:
Sillä nyt ei ole mitään merkitystä mitä mieltä he ovat. Sillä on merkitystä mitä katolinen kirkko opettaa ja se ei ole lähelläkään Raamatun apostolista uskoa.
Pyhpyh voisi adventistina pitää vähän pienempää ääntä: adventismi kun sisältää niin paljon Raamatun ulkopuolista ja raamatunvastaista materiaalia opeissaan - pata kattilaa soimaa...
- pyhpyh
Väität sinä ja valehtelet.
- pyhpyh
RepeRuutikallo kirjoitti:
Ketään ei vain kiinnosta, miten sinä ja poppoosi asiaa arvioitte.
Näyttää siltä, että nykyinen paavi on ihmiskunnan kannalta paras aikoihin jos koskaan. Sillä on merkitystä vähän kaikille.Noinhan ne petetyt luulevat.
RepeRuutikallo kirjoitti:
Hehe. Ette te meitä petä.
Hyvä Repe. Sä alat oppii. Varma on varma:)
> Varma on tämä sana; sillä: jos olemme kuolleet yhdessä hänen kanssaan, saamme myös hänen kanssaan elää; <
http://www.koivuniemi.com/raamattu?tila=pikahaku&hakuehto=2ti 2&kirjat=kr
> Varma on se sana ja kaikin puolin vastaanottamisen arvoinen. <
http://www.koivuniemi.com/raamattu?tila=pikahaku&hakuehto=1ti 4&kirjat=kr
> Sillä minä olen varma siitä, ettei kuolema eikä elämä, ei enkelit eikä henkivallat, ei nykyiset eikä tulevaiset, ei voimat, ei korkeus eikä syvyys, eikä mikään muu luotu voi meitä erottaa Jumalan rakkaudesta, joka on Kristuksessa Jeesuksessa, meidän Herrassamme. <
http://www.koivuniemi.com/raamattu?tila=pikahaku&hakuehto=roo 8&kirjat=kr- EiLöydyRaamatusta
pyhpyh kirjoitti:
Väität sinä ja valehtelet.
Kun se nyt vaan on niin, ettei yhtäkään, EI YHTÄ AINUTTA adventismin erityisoppia voida Raamatulla perustella, niin pyhpyhin on aivan turha tämäm faktan toteajia valehtelijoiksi haukkua.
- sopimuseikäliitto
"Samaan aikaan Vatikaani ja Yhdysvallat solmivat historiallisen poliittisen liiton veronkierron ehkäisemiseksi. Tätä voidaan pitää askeleena kohti kirkon ja valtion liittoutumista. "
Pitänee olla Vatikaanin valtio ja Yhdysvallat, ei katolinen kirkko, joka on hengellinen yhteisö, ja Yhdysvallat.- AdvVainoharhat
Tuo verotus-sopimus onkin nyt sitten jonkinlainen salaliitto! Kyllä tähän tosiaan mielikuvitusta tarvitaan tulkitsemaan asia näin, mutta villi mielikuvitushan onkin tunnetusti yksi adventismin peruspiirteitä... Useilla valtioilla, Suomellakin, on muiden valtioiden kanssa verotusta koskevia sopimuksia: esimerkiksi että kansalaisen kaksoisverotus vältetään tai tuo veronkierto estetään. Tämä on täysin neutraalia fiskaalista toimintaa, ei siinä ole mitään salamyhkäistä. Yhtä vähän kuin esimerkiksi työsopimuksessa, asuin- ja työpaikan valinnassa, eläkkeen maksamisessa jne. Mitenkä Ilmestyskirjan peto tähän liittyy? It would be VERY funny tu know it...
- AdvVainoharhat
AdvVainoharhat kirjoitti:
Tuo verotus-sopimus onkin nyt sitten jonkinlainen salaliitto! Kyllä tähän tosiaan mielikuvitusta tarvitaan tulkitsemaan asia näin, mutta villi mielikuvitushan onkin tunnetusti yksi adventismin peruspiirteitä... Useilla valtioilla, Suomellakin, on muiden valtioiden kanssa verotusta koskevia sopimuksia: esimerkiksi että kansalaisen kaksoisverotus vältetään tai tuo veronkierto estetään. Tämä on täysin neutraalia fiskaalista toimintaa, ei siinä ole mitään salamyhkäistä. Yhtä vähän kuin esimerkiksi työsopimuksessa, asuin- ja työpaikan valinnassa, eläkkeen maksamisessa jne. Mitenkä Ilmestyskirjan peto tähän liittyy? It would be VERY funny tu know it...
To know, anteeksi liian nopea kirjoittaminen.
Tahdon vain muistuttaa.
2Kor 5:17-21 Siis, jos joku on Kristuksessa, niin hän on uusi luomus; se, mikä on vanhaa, on kadonnut, katso, uusi on sijaan tullut. Mutta kaikki on Jumalasta, joka on sovittanut meidät itsensä kanssa Kristuksen kautta ja antanut meille sovituksen viran. Sillä Jumala oli Kristuksessa ja sovitti maailman itsensä kanssa eikä lukenut heille heidän rikkomuksiaan, ja hän uskoi meille sovituksen sanan. Kristuksen puolesta me siis olemme lähettiläinä, ja Jumala kehoittaa meidän kauttamme. Me pyydämme Kristuksen puolesta: antakaa sovittaa itsenne Jumalan kanssa. Sen, joka ei synnistä tiennyt, hän meidän tähtemme teki synniksi, että me hänessä tulisimme Jumalan vanhurskaudeksi.
Pave oli tehokas. Hänelle evankeliointi oli tärkeintä.
1Tim 1:1-7 Paavali, Kristuksen Jeesuksen apostoli, Jumalan, meidän vapahtajamme, ja Kristuksen Jeesuksen, meidän toivomme, asettama, Timoteukselle, oikealle pojallensa uskossa. Armo, laupeus ja rauha Isältä Jumalalta ja Kristukselta Jeesukselta, meidän Herraltamme! Niinkuin minä Makedoniaan lähtiessäni kehoitin sinua jäämään Efesoon, käskeäksesi eräitä kavahtamaan, etteivät vieraita oppeja opettaisi eivätkä puuttuisi taruihin ja loppumattomiin sukuluetteloihin, jotka pikemmin edistävät turhaa mietiskelyä kuin Jumalan armotaloutta, joka perustuu uskoon, niin kehoitan nytkin. Mutta käskyn päämäärä on rakkaus, joka tulee puhtaasta sydämestä ja hyvästä omastatunnosta ja vilpittömästä uskosta. Muutamat ovat hairahtuneet niistä pois ja poikenneet turhiin jaarituksiin, tahtoen olla lainopettajia, vaikka eivät ymmärrä, mitä puhuvat ja minkä varmaksi väittävät.
Ps. Muistetaan siunata Jumalan silmäterää:)
http://www.koivuniemi.com/raamattu?tila=pikahaku&hakuehto=4mo 24&kirjat=kr- kompromississa
Nyt tuli tähän artikkeliin uutta näkökulmaa. Paavi puhui muiden kirkkokutien johtajille. Adventtikirkko sen sijaan on itse aktiivisena kutsumassa kaiken maailman sikhit, hindut, satanistit, muslimit sekä tietysti muun lajin kristityt ekumeeniseen tilaisuuteen kirkkoonsa Jyväskylään. Taitaa olla peiliin katsomisen paikka adventtikirkossa.
https://www.facebook.com/events/1641528339469213/
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Lavrov suivaantui Stubbille perustellusti.
Lavrov perusteli suivaantumistaan tosiasioilla Suomen tarinasta sotiemme jälkeen, tutkija Tynkkynen ja pankkihenkilö Sol5582192Sukupuolia on vain kaksi- kohukassista tuli kova tuomio perheenisälle oikeudessa.
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/4d4db0d9-4dda-4ba6-a699-25d725683ad6 Miten näin normaalista kassissa olevasta tekstis4071794Eronnut Janni Hussi palaa julkisuuteen - Aloittaa uudessa työssä, joka on aivan uusi pesti Suomessa
Janni Hussi on saanut viime aikoina kohujulkisuutta, kun hänen ja Joel Harkimon avioliitto päättyi eroon kesällä 2025. H221610Se ei ihan oikeasti vaatisi kuin yhden
Tekstiviestin... Jos rakastat minua vielä toivoisin että laittaisit minulle viestiä. Rakastatko? Oletko oikeasti niin pe641418JM lukkoliike
Mihin helvetin kuuseen te olette tällä kertaa siirtäneet Lukkoliikkeenne? Sen kerran kun ensimmäisen ja viimesen kerran191176- 561112
- 1191111
Pankin avajaiset
Osuuspankin uuden toimitilan viralliset avajaiset vetävät väkeä. Kyllä oli outo nauhan leikkaus, kun leikkaajat pyllisti16898Helena Ahti-Hallberg uudessa elämäntilanteessa - Paljastaa eläkehaaveestaan Espanjassa: "Mä.."
Oi, kuulostaa ihanalta eläkepäivillä! Helena Ahti-Hallberg on ostanut kakkoskodin Espanjasta ja hänellä on puolisonsa ka13858Miten kesäsi meni?
Oletko tyytyväinen siihen? Oliko kaivattusi mielessäsi? Lähennyitkö vai etäännyitkö hänen kanssaan?66823