Vihreän Linkolan ajatuksia maahanmuutosta
Kun puhun kehitysavusta, tulee jälleen mieleeni vertaus Jeesus Nasaretilaiseen. Samalla lailla kun hän puhdisti temppelin rahanvaihtajista, samalla lailla Vihreä liike on puhdistettava kehitysapulaisista, sillä heidän mukanaan liike onnistuu luonnonvarain ehdyttäjänä ajamaan kaikkien muiden poliittisten puolueittenkin edelle.
Vain eloon jäämisestä on kysymys (puhe Vihreän liikkeen yleiskokouksessa Turussa kesäkuussä 1985)[4]
Missään asiassa järjetön ja itsetuhoinen ihminen ei niin puhdaspiirteisesti ja yksiselitteisesti kaiva omaa hautaansa kuin pakolaisten vastaanotossa. Ennen kaikkea muuta kansainvälistä yhteistyötä olisi kaikkien valtioiden solmittava sopimus, joka kieltää kuolleen maan väestön uudelleensijoittamisen, joka takaa myös väestön menehtymisen sitä mukaa kuin tuottava maa-ala menetetään.
Johdatus 90-luvun ajatteluun (1988-1999)[4]
Sitä vastoin ei useinkaan huomata, että teollisuusmaiden vaurasta väestöä ja sen kuormitusta kasvattavat kaikkein kiivaimmin köyhistä maista saapuneet siirtolaiset, joiden syntyvyys noudattaa heidän lähtökulttuuriensa tasoa tai sosiaalihuollon korkeamman tason ansiosta ylittääkin sen. Matti Kuusi koetti jo kauan sitten muistutella, että ei pidä tuijottaa saapuvien siirtolaisten lukumääriin rajoilla, vaan heidän lastenkamareissaan sen jälkeen.
Eloonjäämisoppi ja lääkärietiikka (1992)[3]
Jokainen syntymättä jäänyt lapsi ja jokainen köyhästä maasta kerskakulutukseen tunkeutumatta jäänyt siirtolainen antaa elämälle lisäaikaa.
Ja kaikesta huolimatta toivon, kun vanhenen, rukoilen palavasti, että varjeltuisin loppuun saakka kuolemansynniltä nimeltä suvaitsevaisuus. Että varjeltuisin ikinä rantautumasta tuolle suloiselle pumpulirannalle, jolla velttouden ja helppouden seireenit ihanasti laulavat. Että en koskaan lakkaisi tuomitsemasta vääriä ja vahingollisia asioita, vääriä ja vahingollisia ihmisiä.
Mitäs se Ville Niinistö ja vihervasurit puhuivatkaan perussuomalaisista?
https://fi.wikiquote.org/wiki/Pentti_Linkola

Vastaukset 8
Vanhimmat
Elintasopakolaisuus on ekologinen katastrofi, joka nopeuttaa maapallon tuhoutumista elinkelvottamaksi. Afrikan lapsitehtaasta kun roudataan nälkäisiä suita länsimaihin, hiilijalanjälki moninkertaustuu. Tätä ei idiootti viherhyysäri tajua.
Hiilijanlanjälki moninkertaistuu, kiitos suvatsevaisuuden, hallooo
Jokainen syntymättä jäänyt lapsi ja jokainen köyhästä maasta kerskakulutukseen tunkeutumatta jäänyt siirtolainen antaa elämälle lisäaikaa.
Aalto-yliopiston vaiettu tutkimus osoitti että tiheän kaupunkiasumisen hiilijalanjälki on jopa lähes 40% suurempi kuin pientalossa asujan. Tämäkin on yksi esimerkki vääristä perusteista vihreiden politiikalle. Tuuli- ja aurinkovoima, luomuruoka, joukkoliikenne yms. vihreät opinkappaleet ovat Suomen oloissa tehottomia ja enemmän luontoa kuormittavia kuin tavanomaiset ratkaisut.
Vihreä aate on suurta luonnonvarojen tuhlausta ja varsinaista elitististä kerskakulutusta.
Suomessakin vihervasemmistolaisten keskuudessa toimii paljon pedofiilejä. Jokainen varmasti muistaa vasemmistoliiton kansanedustaja Katja Hännisen paljastukset. Hänninen tuli 14-vuotiaana raskaaksi "parikymmentä vuotta vanhemmalle" Pertille. Lapsien seksuaalisesta hyväksikäytöstä on tuomittu mm. vihreiden edustaja Lahden kaupunginvaltuustossa ja -hallituksessa, joka toimi myös lastenkodin johtajana. Myös monet ulkomaalaistaustaiset pedofiilit ovat löytäneet kotinsa vasemmistolaisista ja vihreistä puolueista.
Mutta kun on todella mahtavaa olla hyvä, jalo ja oikeamielinen yli-ihminen.
"Suvaitsevaisuus= pumpuliranta jolla velttouden seireenit laulavat ihanasti."v
Linkola oli edellä aikaansa. Tajusi tuon jo 90-luvulla.
On varmaan ollut karmeaa seurata Suomen kehitystä asiassa.
Afrikkalaiset opetetaan kulutusyhteiskunnan jäseniksi.
Kohta sukulaiset siellä afrikassakin haluavat auton ja älypuhelimen.
Maapallon kulutus kolminkertaistuu.
Kiitos vihreät...