SAK:n Lyly: ”SAK:n keinot eivät kelvanneet”

Mitkä ihmeen keinot ?
Eduskunta ja hallitus äänestetty demokraattisesti.
SAK:lta pitäisi sitten kysyä, että miten toimitaan.
4<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Akavan Fjäder: ”Sopimuksen kaatuminen ei kenenkään etu”
– Akava olisi ollut valmis katsomaan neuvottelut yhteiskuntasopimuksesta loppuun saakka. Toivoimme loppumetreille asti, että neuvotteluasetelman ja sopimuksen tasapainoisuus olisi saatu kaikkia tyydyttäväksi, puheenjohtaja Sture Fjäder korostaa.

Hänen mukaansa rakenteiden uudistaminen ei voi kuitenkaan tarkoittaa vain palkansaajien aseman heikentämistä ja lisätä työn kuormittavuutta – etenkään jos työnantajien sitoutuminen henkilöstöönsä jää ohueksi.

Akavan mielestä yhteiskuntasopimuksen kaatuminen ei ole kenenkään etu, koska nyt talouskasvua tavoitellaan lähinnä hallituksen tekemien rajujen leikkausten kautta.

– Yhteiskuntasopimuksella olisi ollut mahdollisuus muun muassa panostaa työntekijöiden osaamiseen sekä uudistaa työelämän rakenteita edistyksellisellä tavalla, Fjäder sanoo.

STTK:n puheenjohtaja Antti Palola on pettynyt, mutta ei yllättynyt yhteiskuntasopimusneuvotteluiden kariutumiseen.
– STTK tavoitteli tasapainoista sopimusta, joka edistäisi Suomen talouskasvua, yritysten kilpailukykyä ja työllisyyden vahvistamista.

Fjäder – kolmikanta on kuopattu
Akavan Sture Fjäder uskoo kolmikantaisen yhteistyön tulleen tiensä päähän.

Hallituksen ja työmarkkinajärjestöjen kolmikannan aika nykyisessä muodossaan on todennäköisesti ohi, arvioi puheenjohtaja Sture Fjäder Akavasta STT:lle. Fjäderin mukaan esimerkiksi työmarkkinajärjestöjen sopimat valmistelut työelämän lainsäädäntöehdotuksiksi eivät enää välttämättä toteudu sellaisenaan.

Syynä Fjäderin tilannearvioon on eilen kariutunut päätös yhteiskuntasopimusneuvottelujen aloittamisesta.

Fjäderin mukaan vaihtoehto yhteiskuntasopimuksen tekemiselle on huonompi.

– Täytyy aina muistaa, mitä tästä saa. Jos Suomi ei käänny, tulee vielä enemmän työttömiä ja vähemmän verotuloja. Sitä enemmän leikataan hyvinvointiyhteiskunnasta. Nyt Suomea viedään väärään suuntaan.

http://demokraatti.fi/akavan-fjader-sopimuksen-kaatuminen-ei-kenenkaan-etu/
ADP/SAK/AY pomot hämillään.
He löivät pallon omaanmaaliin.
Luulivat, että he sanelee, kuten ennenkin.

Äänestä

esittää kohta omansa !

Äänestä
  • 14,2 % puolue.
    Voi esittääkkin, muttei sillä merkitystä.
    Kun äänestyksellä valitut muut puolueet tehneet hallituksen.
    Demareilla samaa peliä kuin itsenäisyys äänestyksessä 6.12.1917.
    Demarithan on SAK , AY ja SDP

    Äänestä

Palkanssajien suhteen kyllä. Sellainen järjestelmä on meille luotu, on muuten maailmanlaajuisestikin kohtalaisen hyvä ja demokraattinen järjestelmä, kunnes EK Häkämiesvetoisesti alkoi kokoomus- hallituksen tuella sikailemaan ja pyrkimään siirtomaaherruuden aikaan.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Kyllä_on_paksua kirjoitti:

Mitkä ihmeen keinot ?
Eduskunta ja hallitus äänestetty demokraattisesti.
SAK:lta pitäisi sitten kysyä, että miten toimitaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu