Mikä verkostomarkkinoinnissa NIIN kovasti ärsyttää

Verkostomarkkinointi on kestoaihe. Aika ajoin nouse esiin uusi yritys, joka tarjoaa uusia tuotteita ja partnereille tapaa ansaita rahaa. Samantien alkaa keskustelu pyramudihuijauksesta.

Huijaussyytteet ovat tosinaan osoittautuneet oikeiksi. Ilmeisesti tuona on säännönmukaisesti ylikorostettu eikä verottajan tilastoista saa tukea suurille tuloille. Paljon tienaavat perustelevat asiaa kansainvälisellä liiketoiminnalla tai yrittäjästatuksella. Suurten rahojen tulouttaminen lukee joko liikesalaisuus tai urbani legenda, siksi vähän uskottavia esimerkkejä rahojen tuöouttamiseen on löytynyt. Moni epäileekin tulonhankintamahdollisuutta.

Verkostomarkkinoinnin haasteista löytyy paljon kirjoituksia.

Kuitenkin yksi selkeä suuntaus on vihapuhe verkostomarkkinoinoita kohtaan. Mistä.sävelet tämän eniten johtuvan?
36<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 36

Vanhimmat

VM on samassa ikävässä tilanteessa kuin eräät vähemmistöryhmät. Kun 90 % markkinoijista - tai ainakin esillä olevista - on joko rikollisia tai huijareita, menee saman tien maine lopuiltakin. Saattaahan sieltä joku rehellinenkin löytyä, mutta tätäkin palstaa hallitsevat lähinnä kissankulta-, valekolikko- ja käärmeöljykauppiaat ja heidän virityksensä. Wincapitakin tuntuu vielä elävän jossain takametsässä.

Äänestä

Koska se on erinomainen esimerkki periaatteesta "on moraalisesti väärin antaa köyhien pitää rahansa", yhdistettynä läheisten hyödyntämiseen, sosiaaliseen pakotukseen yms.
"Jos haluat olla mun kaveri, tuut mun kutsuille ja ostat vähintään xx eurolla kynttilöitä/kippoja/pesuaineita, riippumatta siitä tykkäätkö tai tarvitsetko niitä vai et"
... niin, ja se wincapita...

Äänestä
  • ""Jos haluat olla mun kaveri, tuut mun kutsuille ja ostat vähintään xx eurolla kynttilöitä/kippoja/pesuaineita, riippumatta siitä tykkäätkö tai tarvitsetko niitä vai et""

    BINGO!! Se ongelma on juuri tämä! Iänikuiset fraasit ja paikkansapitämättömät legendat kuin ei jaksa kuolla, niin tämä mielikuva elää ja pysyy. Ja niin kauan, kun tämäkin lause elää totuutena 99% keskustelijoista, niin rakentavaa keskustelua ei voi ikinä syntyä. Eli toisin sanoen, ne ikuiset "se on huijausta" -matrat jatkavat matkaansa sukupolvelta toiselle, jos ei edes suostuta kuutelemaan / lukemaan erillistä mielipidettä tai perustelua. Kannastaan on pidettävä ainakin julkisesti kiinni, vaikka sitä mielessä pohtisikin, onko se sittenkään niin ja haluaisi ottaa selvää. Niin, piti kysymäni, että missä konseptissa tuolla tavalla pakotetaan? Onpas tökeröä. Monessako tällaisessa tilanteessa kirjoittaja itse on ollut?

    Toinen ongelmakohta on se perisuomalainen kateus.... Jos kaveri nyt vähän saisi ylimääräistä, tai pääsisi jossakin asiassa pidemälle avullasi, niin se pistää kyllä ketuttamaan isompaakin miestä. Eihän kukaan enää tee talkoillakaan mitään, kun rahaahan siitä on saatava, ettei vaan toinen hyödy avusta. Ikuisesti ja aamen on aina kadehdittu (ja tullaan kadehtimaan), jos toisella on vähänkin jotain enemmän, kuin toisella. On sitten kyse talon neliöistä, automerkistä, vaimon kauneudesta tai vaikka lasten menestyksestä. Aina pitäisi itsensä olla parempi, kuin naapuri / kaveri. Mutta kun tähän mielikuvaan tuleekin särö, niin se naapuri / kaveri pitääkin sitten saada mollattua / nujerrettua keinolla millä hyvänsä, että saa taas itsensä jalustalle ja tuntea olevansa taas parempi, kuin se toinen. Vaikka kuoleman hetkellä me olemme kaikki ihan yhtä alastomia, kun meidät sinne puukoteloon laitetaan. Ei saa rikkaatkaan eurojansa arkkuuna, niin kuin ei saa se köyhäkään, joka on voinut silti elää muuten rikkaamman elämän, vaikka sitä maallista mammonaa ei olekaan ollut.

    Äänestä

  • opetelkaa_keskustelemaan kirjoitti:

    ""Jos haluat olla mun kaveri, tuut mun kutsuille ja ostat vähintään xx eurolla kynttilöitä/kippoja/pesuaineita, riippumatta siitä tykkäätkö tai tarvitsetko niitä vai et""

    BINGO!! Se ongelma on juuri tämä! Iänikuiset fraasit ja paikkansapitämättömät legendat kuin ei jaksa kuolla, niin tämä mielikuva elää ja pysyy. Ja niin kauan, kun tämäkin lause elää totuutena 99% keskustelijoista, niin rakentavaa keskustelua ei voi ikinä syntyä. Eli toisin sanoen, ne ikuiset "se on huijausta" -matrat jatkavat matkaansa sukupolvelta toiselle, jos ei edes suostuta kuutelemaan / lukemaan erillistä mielipidettä tai perustelua. Kannastaan on pidettävä ainakin julkisesti kiinni, vaikka sitä mielessä pohtisikin, onko se sittenkään niin ja haluaisi ottaa selvää. Niin, piti kysymäni, että missä konseptissa tuolla tavalla pakotetaan? Onpas tökeröä. Monessako tällaisessa tilanteessa kirjoittaja itse on ollut?

    Toinen ongelmakohta on se perisuomalainen kateus.... Jos kaveri nyt vähän saisi ylimääräistä, tai pääsisi jossakin asiassa pidemälle avullasi, niin se pistää kyllä ketuttamaan isompaakin miestä. Eihän kukaan enää tee talkoillakaan mitään, kun rahaahan siitä on saatava, ettei vaan toinen hyödy avusta. Ikuisesti ja aamen on aina kadehdittu (ja tullaan kadehtimaan), jos toisella on vähänkin jotain enemmän, kuin toisella. On sitten kyse talon neliöistä, automerkistä, vaimon kauneudesta tai vaikka lasten menestyksestä. Aina pitäisi itsensä olla parempi, kuin naapuri / kaveri. Mutta kun tähän mielikuvaan tuleekin särö, niin se naapuri / kaveri pitääkin sitten saada mollattua / nujerrettua keinolla millä hyvänsä, että saa taas itsensä jalustalle ja tuntea olevansa taas parempi, kuin se toinen. Vaikka kuoleman hetkellä me olemme kaikki ihan yhtä alastomia, kun meidät sinne puukoteloon laitetaan. Ei saa rikkaatkaan eurojansa arkkuuna, niin kuin ei saa se köyhäkään, joka on voinut silti elää muuten rikkaamman elämän, vaikka sitä maallista mammonaa ei olekaan ollut.

    minä taas en ymmärrä tuota kateus-selittettä. ei kukaan sellaisista kavereistani, tutuista tai sukulaisista joka on työssään hyvinmenestynyt, keskituloa jonkuin verran paremmin tienaava, ei julkisuuden henkilö ole yhtä systemaattisesti kertonut ihmisten kateuden haittaavan leipätyötä.

    vasta-argumentti tuohon on, että onkos siihen kateuteen juuri syytä? onko menestynyttä ja keskituloista verkostomarkkinoijaa edes olemassa?

    Äänestä

  • Kyllä sitä kateutta vaan kuule on! Täältäkin kylästä lähtee ihmiset mielummin naapurikaupunkeihin ostoksille, kun kannattavat paikallista yritystä, josta saisi saman tuotteen. Ja puhun ihan kivijalkakaupoista. Ja ihan suoraan ovat myöntäneet, ettei halua tuon ko. yrittäjän tienaavan... Aivan hullua mun mielestä, mutta niinhän se on, että kateus vie kalatkin vedestä. En tiedä onko se sitten vielä korostuneempaa tietyillä alueilla suomessa, mutta tässä kylässä ainakin se on viritetty huippuunsa.

    Ja jos kotona on opetettu, että yksikin euro on kotiinpäin, niin onhan se nyt kateuden aihe, vaikka se kaveri sais vaan muutaman satasen kuussa ylimääräistä.

    "onko menestynyttä ja keskituloista verkostomarkkinoijaa edes olemassa?"

    Huoh... Kertokaapas nyt mulle joku, että miksi näissä keskusteluissa edelleen on tasan kaksi ääripäätä? VM:lla joko tienaa väh. 5000€ kuussa ja elättää perheensä tai sitten se toinen ääripää, ettet tienaa euron hyrrää. Eikö muka mitään ole siinä välissä? Eikö se, vaikka satanen tai pari palkan jatkeeksi muka ole plussaa?? Mitä ihmeen eliittiä täällä pyörii, kun kaikki on sitä mieltä, että jos et tienaa vähintään sitä 5000€ kuussa, niin olet köyhä ja luuseri? Entä tavalliset työssäkäyvät matalapalkkaiset ihmiset, esim. naiset siivoushommissa? Tuskin brutto menee edes lisien kanssa kahden tonnin yli... Onko hekin luusereita, kun viitsivät senkin (kuitenkin aika pakollisen) työn tehdä "puoli-ilmaiseksi"? Ja jos sellanen sitten koittaa saada lapsilleen sen leivän päälle voin lisäksi vähän makkaraakin, vaikka jotain kippoja myyden, niin ainakin voi sanoa, että hän yrittää tehdä kaikkensa elättääkseen perheensä ja hankkiakseen edes muutaman ylimääräisen kympin sen palkan jatkeeksi. Sillä muutamalla kympilläkin säästeliäs ja nokkela "emäntä" tekee jo monen päivän ruuat... Puhumattakaan, jos sillä emännällä menee viimeistä euroa myöden kaikki palkka vaikka pesueensa ruokiin, niin sillä muutamalla kympillä voi vaikka ostaa sitten muksuille jouluahjoja, joita välttämättä ei muuten tiukan talouden takia tulisi. Mikä siinä on sitten niin väärin??

    Äänestä

  • Ei lisätuloissa ole mitään pahaa, suotta huokailet. Mutta rehellistä on kertoa että se parin sadan lisätulot saa paljon helpommin siivouksesta tai marjanpoiminnasta. Näissä koulutuksesta ei tarvitse edes maksaa.

    Verkostomarkkinoijat ovat ihan itse tuoneet sitä ansiota esille: Zinzinon näkyvin hahmo Rekola on jo vuosia sitten puhunut julkisesti niistä kymmenistä suomalaisista zinolaisesta yli leskistuloisesra. Ottaisivat hatun päästä ja sanoisivat että se ei pidä paikkaansa.

    Tuolla esimerkillään: jos noilla huonosti pärjäävillä ei näemmä riitä rahat velkojen maksuun, niin onko se reilua että näiltä huonosti menestyvistä otetaan päämiehen toimesta maksua päämiehen tuotteiden myyntikoulutuksesta ja eritteistä? Ei todellakaan ole tyypillinen käytäntö edustustyössä!

    Äänestä

  • Sinäkin vielä linkilläsi todistat, että täällä ne jutut junnaa vaan samaa kehää... :D

    Äänestä

  • keksikää_jotain_uutta kirjoitti:

    Sinäkin vielä linkilläsi todistat, että täällä ne jutut junnaa vaan samaa kehää... :D

    Niin, vähän niin kuin verkostomarkkinointikin junnaa samalla linjalla ja on ollut jo vuosikymmeniä uusi ja mullistava tapa tarjota kuluttajille tuotteita sekä tienata suuret rahat tai ainakin hieman ylimääräistä. Ainoa uudistuva asia verkostomarkkinoinnissa on ne uudet hölmöt, jotka lankeavat maksamaan näiden kusetusten olemassa olon.

    Äänestä

Eiköhän se jaskanpuhuminen ole se mikä eniten ärsyttää. Samoin kaikenlainen salailu vm yksityiskohdista kun niitä netissä kysytään, joka viimeistään vie uskottavuuden kestävälle toiminnalle. Kun kerran mainostetaan että hommasta tulee myöhemmin paljon rahaa, niin silti pitää maksaa melko kalliita aloitusmaksuja ja koulutusmaksuja.... vaikka homma on hyvin toimivaa ja kuka tahansa voi tienata. Kattavia youtube videoita mainoksina ei haluta tehdä missä yksityiskohtaisesti kerrottaisiin samat jutut kuin nokatusten esim. palkkiotasot, jolloin voidaan oikeasti arvioida onko homma kannattavaa. Nokatusten kun on paljon helpompaa venyttää totuutta ja myös kieltää myöhemmin niin sanoneensa, mutta youtube videota on pahempi kieltää että mitä alunperin tuli puhuttua.

Mutta kaikkein suurin ongelma on että tuotteet ovat lähes aina marketteja kalliimpia ja väitetään pokkana että ne ovat parempi jolloin niistä kannattaa myös maksaa enemmän. Eli uudet liittyneet jäsenet väsyvät nopeasti kun tuttavat eivät enään ostakkaan niitä ylihintaisia tuotteita häneltä... vaan sieltä marketista.

Kiteytettynä: Ihmisiä ärsytttää puheet hyvistä tuloista jotka lähes kaikille osoittautuvat tavalla tai toisella valheeksi.

Äänestä
  • No miksi pitää uskoa kaikki paska? Jos kerran tiedätte hommasta kaiken, niin miksi sitä kohtaa ei voi jättää omaan arvoonsa? Ns. antaa mennä "ohi korvien" ja keskittyä siihen, mikä on olennaista? Jokaisesta systeemistä löytyy se oma organisaatiokaavio, jolloin pyydätte sen näytille ja alatte siitä ihan itse laskemaan. Pistäkää ne korvat kiinni siksi aikaa, tai pyydätte sen hepun pitämään suunsa kiinni sen aikaa, kun teette tämän älyllisen tehtävänne. Jos olette konkareita vm:n saralla, kuten väitätte, niin teidänhän pitäis helposti pystyä, pelkkä organisaatiokaavio näkemällä hoksaamaan miten mikäkin yritys toimii. Niissä kun on hyvin paljon yhtenäisiä elementtejä termejä ("bonukset", provisiot, organisaatio, prosentit, pisteet jne.) konseptista riippumatta ja monessa ne on vielä tismalleen samoilla nimityksillä, eli jos tietyt termit tietää, niin pitäs osata lukea niitä kaavioita tuosta vaan. Se mitä on firman paperilla, merkkaa, ei se mitä sen esittelijähepun suusta pääsee.

    Ja noista videoista... Jos firma kieltää sellasen tekemisen, niin sitten niitä ei tehdä, vaikka vastustajat haluais mitä. Se on vaan jalkauduttava oikeaan maailmaan peloista huolimatta ja etsittävä sen firman edustaja käsiin, josta tietoa haluaa ja pyytää häntä näyttämään ihan perinteistä paperiversiota asiasta.

    Ehkä noissa pyramidipeleissä sitten on nuo kalliit aloitusmaksut ilman vastiketta, mutta itse olen "keskittynyt" vain suoramyyntipuolen juttuihin, jossa kuitenkin yleensä saa sen aloitusmaksun verran tuotteita ja joissain vähän enemmänkin. Ja halutessaan, myymällä ne tuotteet pois sitten saa sen maksun takaisin tai siitä jää joku vaivainen hassu euro jonkun käsikirjan tmv paperitavaran muodossa itselle "tappiota". Itse olen ollut mukana sellaisessa konseptissa, jossa nuo kerran vuodessa olevat suuret "lanseeraus"tapahtumatkin ovat periaatteessa ilmaisia. Joudut etukäteen ostamaan kyllä reippaan parin sadan euron lipun (kattaa 2pv:n ohjelman, sapuskat, koulutuksen ja hotellimajoituksen), mutta paikan päällä saat kuitenkin firman tuotteita isommalla summalla, mitä se lippu maksoi. Eli kun myy tuotteet pois, onkin itse asiassa voitolla siitä tapahtumasta. Myös muissa asioissa firma antaa tukea tuotteiden muodossa. On paljon myös ilmaisia koulutuksia tai tapaamisia, mutta myös maksullisia, jossa se maksu oikestaan muodostuu niistä tarjottavista, mitä siellä on. Ja puhutaan siis ihan korkeintaan kympistä parista. Monet koulutukset on myös ihan "omakustanteisia", eli koulutus on ilmainen ja sen kahvin mv. maksat sitten itse, jos haluat tauolla jotain nauttia. Kokopäivän koulutuksiin sisältyy yleensä ihan lounaskin, joten niissä hieman korkeampi maksu sen takia.

    Ja taas muuten pamahti esille yksi "klisee"... Missä sanotaan, että niitä tuotteita saa myydä ainostaan tutuille? Senkus menee turuille ja toreille pöytänsä kanssa ja pistää myyntikojun pystyyn, niin ei tarvi tuttuja kiusata, kuten asian ilmaisette. Suomi on täynnä erilaisia tapahtumia, messuja markkoinoita ja muita kissanristiäisiä, joten kyllä myyntipaikkoja riittää!

    Äänestä

  • jalkautukaa kirjoitti:

    No miksi pitää uskoa kaikki paska? Jos kerran tiedätte hommasta kaiken, niin miksi sitä kohtaa ei voi jättää omaan arvoonsa? Ns. antaa mennä "ohi korvien" ja keskittyä siihen, mikä on olennaista? Jokaisesta systeemistä löytyy se oma organisaatiokaavio, jolloin pyydätte sen näytille ja alatte siitä ihan itse laskemaan. Pistäkää ne korvat kiinni siksi aikaa, tai pyydätte sen hepun pitämään suunsa kiinni sen aikaa, kun teette tämän älyllisen tehtävänne. Jos olette konkareita vm:n saralla, kuten väitätte, niin teidänhän pitäis helposti pystyä, pelkkä organisaatiokaavio näkemällä hoksaamaan miten mikäkin yritys toimii. Niissä kun on hyvin paljon yhtenäisiä elementtejä termejä ("bonukset", provisiot, organisaatio, prosentit, pisteet jne.) konseptista riippumatta ja monessa ne on vielä tismalleen samoilla nimityksillä, eli jos tietyt termit tietää, niin pitäs osata lukea niitä kaavioita tuosta vaan. Se mitä on firman paperilla, merkkaa, ei se mitä sen esittelijähepun suusta pääsee.

    Ja noista videoista... Jos firma kieltää sellasen tekemisen, niin sitten niitä ei tehdä, vaikka vastustajat haluais mitä. Se on vaan jalkauduttava oikeaan maailmaan peloista huolimatta ja etsittävä sen firman edustaja käsiin, josta tietoa haluaa ja pyytää häntä näyttämään ihan perinteistä paperiversiota asiasta.

    Ehkä noissa pyramidipeleissä sitten on nuo kalliit aloitusmaksut ilman vastiketta, mutta itse olen "keskittynyt" vain suoramyyntipuolen juttuihin, jossa kuitenkin yleensä saa sen aloitusmaksun verran tuotteita ja joissain vähän enemmänkin. Ja halutessaan, myymällä ne tuotteet pois sitten saa sen maksun takaisin tai siitä jää joku vaivainen hassu euro jonkun käsikirjan tmv paperitavaran muodossa itselle "tappiota". Itse olen ollut mukana sellaisessa konseptissa, jossa nuo kerran vuodessa olevat suuret "lanseeraus"tapahtumatkin ovat periaatteessa ilmaisia. Joudut etukäteen ostamaan kyllä reippaan parin sadan euron lipun (kattaa 2pv:n ohjelman, sapuskat, koulutuksen ja hotellimajoituksen), mutta paikan päällä saat kuitenkin firman tuotteita isommalla summalla, mitä se lippu maksoi. Eli kun myy tuotteet pois, onkin itse asiassa voitolla siitä tapahtumasta. Myös muissa asioissa firma antaa tukea tuotteiden muodossa. On paljon myös ilmaisia koulutuksia tai tapaamisia, mutta myös maksullisia, jossa se maksu oikestaan muodostuu niistä tarjottavista, mitä siellä on. Ja puhutaan siis ihan korkeintaan kympistä parista. Monet koulutukset on myös ihan "omakustanteisia", eli koulutus on ilmainen ja sen kahvin mv. maksat sitten itse, jos haluat tauolla jotain nauttia. Kokopäivän koulutuksiin sisältyy yleensä ihan lounaskin, joten niissä hieman korkeampi maksu sen takia.

    Ja taas muuten pamahti esille yksi "klisee"... Missä sanotaan, että niitä tuotteita saa myydä ainostaan tutuille? Senkus menee turuille ja toreille pöytänsä kanssa ja pistää myyntikojun pystyyn, niin ei tarvi tuttuja kiusata, kuten asian ilmaisette. Suomi on täynnä erilaisia tapahtumia, messuja markkoinoita ja muita kissanristiäisiä, joten kyllä myyntipaikkoja riittää!

    Kukapa ostaisi ylihinnoiteltuja tuotteita vieraalta, kun samaa tavaraa saa marketista halvemmalla? Kaverille on vaikea sanoa rumasti, kun se tulee kinuamaan. Mutta toista kertaa kaverikaan tuskin uskaltaa tulla tarjoamaan ja siksi tulokset jäävät vaatimattomiksi.

    Äänestä

  • Ehkä tuote on sellainen, jota ei saa marketista tai ihminen haluaa kokeilun vuoksi ostaa sen "erimerkkisen" tuotteen. Ja useimmiten hän ei edes tiedä ostavansa vm-tuotetta. Itsekin käyn jonkin verran markkinoilla tmv. mutta ei sitä kukaan tuotteen ostaessaan tiedä, mistä minä tavarani hankin tai mitä muuta tuoteen taustalla tapahtuu. Ei niissä tuotteissa ole missään mitään tarraa, tyyliin"tämä on verkosto- / suormarkkinoinin kauttaa myytävä tuote". Mutta mainitsen toki kysyttäessä, että näitä nimenomaisia tuotteita ei saa muualta, kuin jälleenmyyjien kautta. Mutta sekään ei vielä kerro kuluttajalle yhtään mitään vm:sta. Ja tähän sopii taas se vanha klisee, että miksi itsekin haaveilet / ostat sen kalliin mersun, jos kerran lada on halvempi ja sillä pääsee samalla tavalla töihin. Elämä on täynnä valintoja ja aikuinen ihminen saa tehdä valintansa itse ja laittaa rahansa mihin tykkää. Vaikka ihan vaan piruuttaan ostaisi se kalliimmaan version halvemman sijaan. Ja ihan yhtälailla sinä olet "mainoksen uhri" kuten meistä moni muukin ja ostat varmaan itsekin tuotteita, ainakin kerran kokeiluun, joita kovasti mainostetaan tai kehutaan. Kyllä sinuakin aina sen verran kiinnostaa, että onko se nyt sitten parempi, vai ei ja ostat ja kokeilet, vaika se enemmän maksaiskin. ;) Ja olkoon ihan vaikka kyse ruuasta.

    Äänestä

  • kyllä_vaan_ostavat kirjoitti:

    Ehkä tuote on sellainen, jota ei saa marketista tai ihminen haluaa kokeilun vuoksi ostaa sen "erimerkkisen" tuotteen. Ja useimmiten hän ei edes tiedä ostavansa vm-tuotetta. Itsekin käyn jonkin verran markkinoilla tmv. mutta ei sitä kukaan tuotteen ostaessaan tiedä, mistä minä tavarani hankin tai mitä muuta tuoteen taustalla tapahtuu. Ei niissä tuotteissa ole missään mitään tarraa, tyyliin"tämä on verkosto- / suormarkkinoinin kauttaa myytävä tuote". Mutta mainitsen toki kysyttäessä, että näitä nimenomaisia tuotteita ei saa muualta, kuin jälleenmyyjien kautta. Mutta sekään ei vielä kerro kuluttajalle yhtään mitään vm:sta. Ja tähän sopii taas se vanha klisee, että miksi itsekin haaveilet / ostat sen kalliin mersun, jos kerran lada on halvempi ja sillä pääsee samalla tavalla töihin. Elämä on täynnä valintoja ja aikuinen ihminen saa tehdä valintansa itse ja laittaa rahansa mihin tykkää. Vaikka ihan vaan piruuttaan ostaisi se kalliimmaan version halvemman sijaan. Ja ihan yhtälailla sinä olet "mainoksen uhri" kuten meistä moni muukin ja ostat varmaan itsekin tuotteita, ainakin kerran kokeiluun, joita kovasti mainostetaan tai kehutaan. Kyllä sinuakin aina sen verran kiinnostaa, että onko se nyt sitten parempi, vai ei ja ostat ja kokeilet, vaika se enemmän maksaiskin. ;) Ja olkoon ihan vaikka kyse ruuasta.

    Kaikki verkostomarkkinoinnit perustuvat kertomaasi "näitä nimenomaisia tuotteita ei saa muualta", mutta miksi vitu...sa ostaisin sen Ladan verkostomarkkinoinnista (jota ei muualta saa) kun sen Mersun saan Ladaa halvemmalla kaupasta?

    Äänestä

  • Se lukutaito, se lukutaito... Vai tahallinen asian kääntäminen päälaelleen? Missä kirjoitin, että mahdollisesti tuotteita ei saa MISTÄÄN muualta? Sinä puhuit vain lähimarketista... Ja lähimarketeissa ei yleensä muuten ole päivittäistavarroissakaan yhtä laajaa / samaa valikoimaa, kuin suuremmissa "super-hyper-jättimarketeissa". Ja kun luet uudemman kerran tuon autovertauksesi, niin huomaat, että se ontuu nyt ja pahasti. En edes tarkoittanut sillä varsinaisesti vm:a vaan ihmisten rahankäyttöä; miksi ihmiset ylipäänsä ostaa kalliimpia merkkejä, vaikka se halvempi ajaa saman asian...

    Äänestä

Tyypillinen ilmiö, kun taloudessa alkaa mennä huonosti. Potkut saaneet ovat ENTISTÄ ärsyyntyneempiä siitä, kun kaveri tienaa todella hyvin VM:llä - ja itse kärvistellään eikä voida vieläkään myöntää, että VM:llä voi ahkera tienata TODELLA hyvin.

Vihapuheen syynä ovat selkeästi KATKERUUS, KATEUS, LAISKUUS ja SURKEUS omasta saamattomuudesta. (ihan totta, kuulosta kliseiltä, mutta nämä TODELLA ovat syynä siihen kiukkuun, joka aiheutuu kaverin tai tuttavan isoista tuloista - sitä vain on ERITTÄIN vaikea myöntää itselleen, joten kannattaa katsoa peiliin, ennen kuin turhaan KADEHTII kaverin onnistumista, joka perustuu työntekoon ja fiksuun asenteeseen)

Terveisin:

18 tonnia viime kuussa palkkiota - siinä taas monta lisäsyytä olla kateellinen :)

Äänestä
  • Sulla on sitten joko roppakaupalla todellisia shoppailuaddikteja ystäväpiirissä, tai olet kohtuullisen korkealla pyramidissa.

    Äänestä

  • Minusta on hieno juttu jos joku kovalla myyntityöllä saa hyvän tulin. Onneksi olkoon!

    Teetkö pienen noin laskelman kk tulislqskelmastasi? Olisi kiinnostava nähdä miten raha kotiutui.

    Äänestä

  • Johonkin elämäm koululaiseen tuo voi upota mutta hiukankin näihin verkostokusetuksiin perehtyneille ei tietenkään.
    Nyt jo on selvää että kyseessä on huijaus ja vaan huijaus.
    Kyse ei tietenkään ole vihapuheesta vaan halusta laittaa kapuloita hölmöjä huijaavien moraalittomien kusipäiden rattaisiin.

    Äänestä

  • Jos saisit 18 tonnia kuussa niin et itkisi tällä palstalla ... kirjoutuksesi perusteella saat korkeintaa 18 euroa kuussa.

    Äänestä

  • IIIIOOOOIIII kirjoitti:

    Jos saisit 18 tonnia kuussa niin et itkisi tällä palstalla ... kirjoutuksesi perusteella saat korkeintaa 18 euroa kuussa.

    En toki itkenyt - totesin vain...

    Tehdään treffit johonkin kivalle huoltsikalle johonkin päin suomea, näytän tiliotteet ja metodin, millä raha on tehty ja laillisesti kotiutettu. En värvää enkä tyrkytä mitään - saatte itse tehdä omat johtopäätelmät.

    (sen verran voin paljastaa, että tässä hommassa ei leikitä virtuaalirahoilla, kissankullalla tai pesuaineilla, ei myöskään vitamiineilla eikä pesuaineilla. Myös kavereiden kiusaaminen ja kotimyyntikutsut, pyramidit ja binääriviritykset ovat pannassa - ehkä juuri siksi tämä homma menestyy :)

    Käykö tämmöinen?

    Äänestä

  • Mulle voisi käydä, reilu tarjous. Ainut käytännön ongelma on juuri nyt alkanut minun liiketoiminnan pahin sesonki - ja yrittäjänä ymmärrät että asiakaspalvelusta ei Suomessa ole vara tinkiä yhtään. Joten aikataulut eivät ehkä juuri nyt jousta.

    Mä uskon, että suoramyynti ja esimerkiksi maahantuonti ovat hyvin lähellä toisiaan, ja sellaisen liiketoiminnan yhdistäminen pyramiditouhuihin on tottakai järjetöntä. Uskon kuitenkin, että palsta pahimmat kritisoijat eivät tarkoita kucaamasi toimintaa, vaan kohdistanevat kiukkunsa vm-yrityksiin jotka ovat eniten esillä.

    En tiedä olenko kiinnostunut liiketoimintaansa liittymisestä, juuri nyt menee omassa busineksessa aika kovaa myös. Mutta välillä on mielenkiintoista puolin ja toisin "konsultoida" yrittäjää.

    Kiitos muutenkin järkevästä viestistä, niitä ei tällä palstalla ole liikaa.

    Hyvää businessloppuvuotta kaikessa tapauksessa

    Äänestä

Eniten ärsyttää tyhmyys. En tiedä kuin ne neljä tyyppiä jotka ovat minua yrittäneet "saada ulos tuosta oravanpyörästä", lopettamaan "säälittävän viiden-kuudenonnin palkan nostamisen" ja "siirtyvän sellaiseen yrittämiseen missä tekee kerran myyntityön, mutta ansaitsee sillä loppuelämän". Oli kai niitä muitakin uskomattomia lauseita.

Aika nopeasti tuli keskustelussa selväksi että nämä kaverit eivät tienneet yrittämisestä ja myymisestä juuri mitään. Näille meni tyylikkäästi sekaisin myynti, provision, palkka, kulukorvaukset ja osingot.

Varmaan tällaisiin riittää kaikenkarvaista taapertajaa, eikä saisi yleistää. Nämä veijarit olivat ainakin todella koulutuksen tarpeessa, ja taitaa jokunen heistä lähtenytkin takaisin oravapyöräilemään.

Ei siinä mitään, mutta kun nämä yrittämisen alkeet taitamattomat lukevat näitä 4 tunnin työviikkoja (kirja) ja korvat punaisena kuuntelevat konsulttijargonia, ja näillä opeilla ja kokemuksilla alkavat kouluttamaan 15-20 v yrittäjinä toimineita, niin lopputulos on tragikoominen. Kaikella kunnioituksella, ja viisashan on mielummin hiljaa kuin aloittaa kinastelun.

Äänestä
  • Oli täälläkin aikoinaan moven paikallinen suuri johtaja vuorotteluvapaalla, kummasti palasi entiseen oravanpyörään

    Äänestä

  • Onko se jotenkin paha palata johonkin työhön?? Tai onko se joku tavoite olla samassa työssä koko työuran tai kymmeniä vuosia?? Houkutteli te kaikki matkapuhelinbusineksessakin "vierailleet" ihmiset, jotka nyt ovat etsimässä duunia ja joista osa on palannut niihin työpaikkoihin mistä aikansa vaikka Nokialle lähti?

    Äänestä

  • Siinähän tää pointti onkin. Piti olla passiivista tuloa se 2100€/viikko.
    Ei tainnut toteutua. Tämänhän piti olla varma tulonlähde, kesti kuitenkin muutaman kuukauden.

    Äänestä

>>>No miksi pitää uskoa kaikki paska? Jos kerran tiedätte hommasta kaiken, niin miksi sitä kohtaa ei voi jättää omaan arvoonsa? Ns. antaa mennä "ohi korvien" ja keskittyä siihen, mikä on olennaista?

Niin että annetaan vahingon kiertää että sinunlaisesi AHNEAT ihmiset voivat rahastaa uusia tietämättömiä mukaan liittyviä? Kun se kritiikki toimivuuden uskottavuudesta haittaa kovasti sitä "18 tonnia kuussa" propagandaa.

>>>Senkus menee turuille ja toreille pöytänsä kanssa ja pistää myyntikojun pystyyn, niin ei tarvi tuttuja kiusata, kuten asian ilmaisette. Suomi on täynnä erilaisia tapahtumia, messuja markkoinoita ja muita kissanristiäisiä, joten kyllä myyntipaikkoja riittää!

Niin että kyllä ne ihmiset ovat tyhmiä ja ostavat kyllä YLIHINTAISIA tuotteita kunhan vain on taitava jaskanpuhuja eikä osta sieltä marketista? Ja sillä "toritoiminnalla" sitten tienataan myös niitä "18 tonnia kuussa" tienestejä? :D Ja tuota alipalkkaista myyntimiehen hommaa kyllä jaksetaan tehdä vuodesta toiseen kun käytännössä ollaankin vain tavallisia työntekijöitä?

>>>Ja noista videoista... Jos firma kieltää sellasen tekemisen, niin sitten niitä ei tehdä, vaikka vastustajat haluais mitä. Se on vaan jalkauduttava oikeaan maailmaan peloista huolimatta ja etsittävä sen firman edustaja käsiin, josta tietoa haluaa ja pyytää häntä näyttämään ihan perinteistä paperiversiota asiasta.

Ja tämähän luo vain epäluuloa ja murentaa uskottavuutta kun PERUSASIOITA pitää salata eikä voi sujuvasti keskustella netissä vaikka homma on niin hyvää ja tuottavaa. Muut firmat maksaa kyllä suuria summia mainonnasta, mutta lähes ilmaista youtube videota ei kuitekaan haluta tehdä.... koska sen sisältöä ei saada tarpeeksi hyväksi HYVILLÄ FAKTOILLA. Kahdenkeskinen suostuttelu mielikuvien maalaaminen rikkauksista kun on paljon parempaa tehdä ja välttää niistä tuottavuuksista keskustelua numeroiden valossa. Varmaan nolottaa vain julkisesti myöntää mainosvideon muodossa ettei taloudellisesti pystytä VAKUUTTAVASTI houkutella uusia mukaan .... vaan rikkauksista jaskanjauhamisesta kahden kesken.

Mikäkö sitten vm aktivisteja ärsyttää? No tietysti ne varoittelijat jotka koittavat puhua riskeistä vaikeuttaen heidän tulojaan. Voisivat siis jättää tämän palstan rauhaan ja keskittyä siihen "18 tonnia kuussa" bisnekseen, joten mitä TURHAA sitä täällä on aikaa tuhlata kun luulisi elämän olevan aika kiireellistä tuollaisilla tuloilla.

Äänestä
  • Eikö teillä ole MINKÄÄNLAISTA lukutaitoa??
    Missä kohtaa kirjoitin / annoin ymmärtää että:
    - tienaan 18 tonnia kuussa (e ole maininnut tästä asiata yhtään mitään)
    - yritän keiltää "varoittamisen" (eli et tajunnut yhtään, mitä kirjoitin)
    - ihmiset "varamasti" ostavat sieltä toreilta vm tuotteita (Mistäs sinä tiedät mistä tuotteista puhutaan... Ehkäpä juuri sitä tuotetta tai tuoteryhmää ei ollenkaan pysty ostamaan siitä lähisiwasta.)
    - tuubivideoiden kieltämisen taustalla on aina salailu (ehkäpä sillä estetään juuri noiden ylilyöntien syntyminen, kun kuka tahansa ei saa kertoa mitä tahansa omaa näkemystä ja mahdollisesti kyseenlaisellakin argumentoinnilla)
    - kahdenkeskiset liiketoimintaesittelyt on joka firmalla ja heidän edustajillaan poikkeuksetta pelkkää paskanpuhumista ja mielikuvien luomista (jos olet niin viisas vastustaja, kun annat ymmärtää, osaat kyllä kysyä vain oleelliset faktat, etkä anna mahdollisten uvien maalailun häiritä faktojen kyselyä)
    - minua ärsyttää vastustajat (tosin noiden ikuisten, osin paikkansapitämättömien, kliseiden viljelyn vois lopettaa ja ottaa asioista selvää, ennen, kun tulee heittämään omaa propagandaansa)

    Niin, että ihan samanlaisia paskanpuhujia sitä vastustajatkin osaa olla. Ja vielä lukutaidottomia tai muuten vaan tyhmiä, kun ei löydä tekstistä sitä pointtia, vaan tulee hokemaan joka keskusteluun samoja mantroja, vaikka se ei puhuttavaan asiaan edes sopisi...

    On olemassa sanonta "hyvä kello kauas kuuluu, mutta paha velä kauemmas". Eli ymmärrän kyllä, että keskustelu pyörii aina ja ikuisesti vaan näiden huonojen kokemusten ympärillä ja ne hyvät ja asialliset toimijat jää aina sen asiattoman jalkoihin, vaikka heitäkin on. Mutta ehkä he ovat juuri niitä vahvoja tekijöitä, joiden bisnes menestyy juuri sen takia, ettei pidä turhaa meteliä itsestään. He ovat hoksanneet myös sen, että tuolla huijaamisella ei pääse pitkälle. He rekryävät kyllä uusia ihmisiä, mutta kertomalla vain faktat, kuinka homma toimii, eivätkä maalaa mielikuvia. Sillä mitä hyötyä on alalinjasta, joka huijauksen huomattuaan lopettaa samantien? Ei tule heidän tekemisistään silloin niitä provikoita... Mä en tiedä mikä mielikuva kaikilla on, että kaikissa konsepteissa saa heti jonkun rahasumman x tilille, jos saa jonkun ihmisen mukaan. Meillä ei ainakaan pelkästä uuden liittämisestä tule yhtään mitään, vaan kyllä sen uuden pitää myös tehdä jotain ennen, kuin se "sponsori" tai ylälinja siitä saa killinkiäkään. Eli vaikka hankin sata ihmistä alleni, mutta kukaan ei kuitenkaan tee koskaan yhtään tilausta, niin enhän minäkään saa silloin kenestäkän centin latia provikkaa. Mitään varsinaisia rekisteröini- / aloitusmaksuja, kun ei ole.

    Tajusitko sanomani tällä kertaa, vai väännätkö sen taas tahallasi ihan erilaiseksi?

    Äänestä

  • pata_kattilaa_soimaa_jne kirjoitti:

    Eikö teillä ole MINKÄÄNLAISTA lukutaitoa??

    Aloittaja kysyi että "mikä verkostomarkkinoinnissa niin kovasti ärsyttää"

    "Alalinjat", "ylälinjat" ja "sponsorit" eli pyramidimuotoinen toiminta.

    Olet oikeassa, kriittisimmät vastustajat toistavat samoja kliseitä. Ymmärrä toki, että monia ehkä-ei-niin-kriittisiä ärsyttää ettei joihinkin kysymyksiin ikinä vastata, tai vastaukset ovat todistettavasti liioittelua. Yksi on mm. tulotaso.

    Jos esimerkiksi päämiehen omat tiedot maksetuista palkkioista per partneri ovat luokkaa pari sataa per kk, verotiedot näyttävät huonolta ja partneriyritysten tilinpäätöstiedot tukevat alhaista palkkiotasoa, niin tottakai ylisuuret rehentelyt mahtavista tuloista herättävät tunteita. Sen takia niitä selvitetään, että fiksut ihmiset selvittävät asioita ennen päätöstä. Yrittäjästatus vie julkisia tukia, tai monelle päätös uudesta liiketoiminta-avauksesta vie aikaa ja mahdollisuuksia muilta aloilta, tottakai silloin pitääkin selvittää onko rekrytoian puheessa mitään perää ja onko menestystä tullut.

    Itse arvostaisin paljon enemmän rehellisyyttä. Jos kertoo todellisuudessa mitkä ovat tulot olleet jo verkostossa olevilla, niin pienetkin tulot olisi ok jos siihen on järkevä selitys ja silti mahdollisuus olisi olemassa. Höpötykset kv-liiketoiminnasta johtuvasta verotulojen vähyydestä ja kateudesta ovat naurettavat.

    Usein sanotaan, että on hyviäkin ja menestyviä VM-partnereita, eikä niille tee oikeutta nämä ulosotossa olevat ja verotulottomat käärmeöljy- tai virtuaalirahakoulutuskauppiaat. Ehkä näin. Keitä he ovat? Miksi heitä ei mainita nimellä missään? Onko taustassa jotain hämärää kuitenkin?

    Äänestä

  • ääärsyttäääää kirjoitti:

    Aloittaja kysyi että "mikä verkostomarkkinoinnissa niin kovasti ärsyttää"

    "Alalinjat", "ylälinjat" ja "sponsorit" eli pyramidimuotoinen toiminta.

    Niin ja sinä(kään) et osaa lukea tai käyttää tätä foorumia. Kommentti oli vastakommentti nimimerkille "18JaskaaKäteen", ei suinkaan aloittajalle... Katopa seuraavan kerran, kuka on kirjoittanut ja kenelle ennen, kuin kommentoit.

    Ja se, että organisaatiokaavio menee pyramidimuotoisesti, ei aina tarkoita sitä, että se olisi jotenkin laiton. Ihan oikeassa elämässäkin on monessa isommassa yrityksissä samanlainen pyramidikaavio henkilöstönsä suhteen, jos piirrät kaikki vaikka paperille. Siellä on ne varsinaiset työntekijät alhalla, sitten on osastopäällikköä tai muuta vastaavaa ja niillä on taas joku isompi pomo ja niillä isompi ja niin edelleen, ennen kuin siellä pyramidin huipulla on sitten se yksi, koko lafkan omistaja. Eli ei pyramidi ole aina synonyymi huijaukselle. En tunne yhtäkään suuryritystä sen paremmin, mutta uskoisin sielläkin niiden ylempien saavan jotakin tulos- / tuottavuuspalkkioita alaistensa hyvästä työstä, joka on tuonut firmalle lisää rahaa... Tuolla sun "pyramidilogiikalla" moni suuryrityskin siis olis laiton?

    Äänestä

  • pata_kattilaa_jne kirjoitti:

    Et sitten ole niitä kaikista välkyimpiä.

    Normaali yritystoiminta toimii aivan päinvastoin kuin verkostomarkkinnointi.

    Normaalissa yritystoiminnassa yritys maksaa palkkaa työntekijöilleen ASIAKKAILTA tulevista maksuista, verkostokusetuksissa henkilökunta (alalinjat) maksaa johdolleen (ylälinjat) palkkaa koska verkostomarkkinoinnissa ei ole asiakkaita vaan kaikki rahat kerätään työntekijöiltä.

    Kaikki verkostomarkkinointiyritykset toimivat pyramidimuotoisina koska se on tehokas tapa huijata ihmisiä.

    Organisaatiokaaviosta ei pysty tavanomaisessa yrityksessä johtamaan henkilöiden ansaintamallia. Itseasiassa ei edes myyntiorganisaation osalta. Vertaus ei ole mielekäs tältä osin lainkaan.

    Joulukuusen näköinen organisaatiomallikin on nykyisen verkostoituneen liiketoiminnan kannalta hyvin tehoton, vanhanaikainen, kankea ja käytäntöön soveltuvaton. Se ei kuvasta tapaa toimia. Lähinnä niitä näkeekään enää vain viranomaisorganosaatioissa, ja niissäkään se ei kuvasta todellisia johto- tai raportointusuhteita. Ansaintaan tämä sopii vieläkin huonommin, laskutuksen palkkiot eivät käyttäydy waterfall-mallilla.

    Äänestä

  • v___u_mita_urpoja kirjoitti:

    Et sitten ole niitä kaikista välkyimpiä.

    Normaali yritystoiminta toimii aivan päinvastoin kuin verkostomarkkinnointi.

    Normaalissa yritystoiminnassa yritys maksaa palkkaa työntekijöilleen ASIAKKAILTA tulevista maksuista, verkostokusetuksissa henkilökunta (alalinjat) maksaa johdolleen (ylälinjat) palkkaa koska verkostomarkkinoinnissa ei ole asiakkaita vaan kaikki rahat kerätään työntekijöiltä.

    Kaikki verkostomarkkinointiyritykset toimivat pyramidimuotoisina koska se on tehokas tapa huijata ihmisiä.

    Ite olet urpo. Mä en ole puuttunut mihinkään ansaintamalliin, vaan ihan tuohon pyramidimalliseen rakenteeseen yleensä, kun tuo yksi antoi kirjoituksessaan ymmärtää, että kaikki pyramidimalliset rakenteet on huijausta.

    Ja edelleen on vastaamatta, että miksi tämä sama oletus siitä, että niitä vm-tuotteita ei voi myydä eteenpäin?? Tuleehan sitä "palkkaa" silloinkin niiltä ASIAKKAILTA, kun joku asiakas ostaa sen tuotteen.

    Äänestä

  • ite_oot kirjoitti:

    "kun tuo yksi antoi kirjoituksessaan ymmärtää, että kaikki pyramidimalliset rakenteet on huijausta"

    jaa, missä?

    ja älä atkuvasti yritä sekoittaa yritysten organisaatioiden rakennetta ja verkostomarkkinoinnin rahan kulkeutumisen pyramidimallia, eihän niillä ole mitään tekemistä keskenään, toisessa puhutaan johtamisorganisaatiosta ja toisessa rahan liikkeistä.

    Äänestä

Minua ainaski potuttaa se, kun vanha koulukaveri, jota en ollut nähnyt yli kymmeneen vuoteen soittaa yllättäen. Haluaa pitkästä aikaa tavata minut ja pyytää kahville Coffee Houseen.
Kaveri tarjosi kahvit (ilman Pullaa) ja alkoi kyselemään mitä minulle kuuluu.
Kerroin saaneeni potkut 7kk. sitten ja olevani työttömänä. Tästä kaveri innostui ja sanoi alitajuisesti tienneensä minut juuri sellaiseksi henkilöksi joka tulisi tekemään miljoonia ja pikku työllä.
Kiinnostuin tietysti asiasta ja halusin kuulla lisää.
Puolen tunnin päästä allekirjoittelimme sponsori-sopimusta.
Tarvitsin vaan saada 20 uutta jälleenmyyjää ja verkostoni olisi valmis ja jatkaisi kasvuaan minun tekemättä mitään.
Tuotteiden myynnistä ei ollut edes puhetta. Hommata vaan ne jälleenmyyjät. No sain hommattua mukaan kaikki sukulaiset ja tutut, jotka nyt kaikki , kuten minäkin, odottelemme verkoston kasvua ja rahavirtoja,

Puoli vuotta siitä on kulunut, eikä latiakaan ole tullut. Tämä tympii. Tuote-erä ja kirjallinen aineisto, jota aloituspaketiksi kutsutaan maksoi 380 €. Jouduin lainaamaan veljeltä, kun rahat on muutenkin tiukoilla.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Valtipäämies kirjoitti:

Verkostomarkkinointi on kestoaihe. Aika ajoin nouse esiin uusi yritys, joka tarjoaa uusia tuotteita ja partnereille tapaa ansaita rahaa. Samantien alkaa keskustelu pyramudihuijauksesta.

Huijaussyytteet ovat tosinaan osoittautuneet oikeiksi. Ilmeisesti tuona on säännönmukaisesti ylikorostettu eikä verottajan tilastoista saa tukea suurille tuloille. Paljon tienaavat perustelevat asiaa kansainvälisellä liiketoiminnalla tai yrittäjästatuksella. Suurten rahojen tulouttaminen lukee joko liikesalaisuus tai urbani legenda, siksi vähän uskottavia esimerkkejä rahojen tuöouttamiseen on löytynyt. Moni epäileekin tulonhankintamahdollisuutta.

Verkostomarkkinoinnin haasteista löytyy paljon kirjoituksia.

Kuitenkin yksi selkeä suuntaus on vihapuhe verkostomarkkinoinoita kohtaan. Mistä.sävelet tämän eniten johtuvan?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu