Viljelijät tekevät paljon töitä.
Maanviljelijät jäävät eläkkeelle kaksi vuotta muita suomalaisia myöhemmin. Maatalousyrittäjien eläkelaitoksen torstaina julkistaman tiedon mukaan viljelijät työskentelevät keskimäärin 60,2 vuotiaiksi, kun kaikkien suomalaisten eläkkeellesiirtymisikä oli 58,4 vuotta. Emännät siirtyivät eläkkeelle vielä puoli vuotta isäntiä myöhemmin.
Maanviljelijät voivat siirtyä vanhuuseläkkeelle 63 ja 68 ikävuoden välillä samaan tapaan kuin palkansaajatkin.
Myös maatalousyrittäjiä kannustetaan nyt jatkamaan työssä 63 ikävuoden jälkeen niin sanotulla työeläkkeen superkarttumalla. Silloin eläkettä kertyy 4,5 prosenttia vuosittaisesta yrittäjätulosta, kun alle 53-vuotiaana eläkettä karttuu 1,5 prosenttia yrittäjätulosta.
Maanviljelijät jäävät eläkkeelle kaksi vuotta muita suomalaisia myöhemmin. Maatalousyrittäjien eläkelaitoksen torstaina julkistaman tiedon mukaan viljelijät työskentelevät keskimäärin 60,2 vuotiaiksi, kun kaikkien suomalaisten eläkkeellesiirtymisikä oli 58,4 vuotta. Emännät siirtyivät eläkkeelle vielä puoli vuotta isäntiä myöhemmin.
Maanviljelijät voivat siirtyä vanhuuseläkkeelle 63 ja 68 ikävuoden välillä samaan tapaan kuin palkansaajatkin.
Myös maatalousyrittäjiä kannustetaan nyt jatkamaan työssä 63 ikävuoden jälkeen niin sanotulla työeläkkeen superkarttumalla. Silloin eläkettä kertyy 4,5 prosenttia vuosittaisesta yrittäjätulosta, kun alle 53-vuotiaana eläkettä karttuu 1,5 prosenttia yrittäjätulosta.
Vastaukset 35
Vanhimmat
olen 66 vuotias, eikä ole käynyt mielessäkään jäädä eläkkeelle.Naapurini on 78 vuotias tekee vielä kaikki maataloustyöt itse, hänellä ei ole jatkajaa tilalle, niin viljelee niin kauan kuin suinkin itse jaksaa. Samoin aion itsekin menetellä,jatkan niin kauan kun pääsen sängystä omin avuin. meillä päin on useita yli 70 vuotiaita viljeliöitä, jotka tekevät itse kaikki peltotyöt.
viljeliöitä.
Maajussit tosin jäävät tosin yleensä veronmaksajien piikkiin loikoilemaan luopumuseläkkeelle jo 56 vuotiaana, joten keskimääräinen eläkeikä on se mukaan laskien selvästi oikeiden yrittäjien eläkeiän.
http://www.etk.fi/fi/service/luopumistuki/246/luopumistuki
Eivät jää yleensä . jotkut harvat jäävät, eivätkä kaikki pääse vaikka haluaisivatkin.Ensiksikin harvalla tilalla on tuo 15000 euron maataloustulo, varsinkaan pienemmillä tiloilla, joka luopumistukeen vaaditaan. Viime vuonnakin tuli vaan 700 uutta luopumistuki päätöstä. joten en sanoisi, että yleensä jäädään.
700 vuodessa on yli 50% eläköityvistä ammattiviljelijöistä (AMMATTI), loput ovat harrastelijoita jotka puhastelevat ajankulukseen tai muuten vaan muiden hommien ohella tukiaisten takia. Ammattimaisella maajussilla ei ole alle 15te maataloustulo.
Lopuista 50% ammattiviljelijöistä suuri osa jää sairaseläkkeelle (makoillessa tulee ylipainoisille maajusseille liikuntaelinsairauksia) tai kupsahtavat jo ennen eläkeikää.
Todella harva maajussi tekee oikeasti töitä normaaliin eläkeikään asti.
Opettele valehtelemaan paremmin taliaivo.
Suuri osa tekee töitä täysipäiväisesti normaali eläkeiän jälkeenkin.Syynä on se, että maanviljelijöiden eläkkeet ovat keskimäärin lähes puolta pienempiä kuin palkansaajilla, keskimääräinen viljelijäeläke on vain hiukan takuueläkkettä suurempi, niin se ei houkuttele jäämään eläkkeelle. Suurin osa viljelijöistä ei ole pystynyt maksamaan velkojaan eläkeikään mennessä, joten ei velkoja takuueläkkeen suuruisella eläkkkeellä maksella, paitsi tietysti jos haluaa tai saa myytyä maatilansa.
höpö höpö höpö
Myel eläkkeen keskiarvo lienee noin 1100 ja kaikkien 1500, eli ei todellakaan puolet. Lisäksi tuo 1100 on kaikkien myel eläkettä saavien keskarvo, eli suurin osa saa myös muualta tulevaa työeläkettä eli se 1100 ei siis ole kokonaiseläke vaan vain myelin osuus. Maajussien eläke onkin keskimääräistä palkansaajaan suurempi kun lasketaan eläkkeet yhteen, onhan keskimääräiset ansiotkin suuremmat kuin palkansaajalla.
Tuo ei pidä paikkaansa keskimääräinen myel on noin 800 euroa, sen päälle saa kansaneläkettä noin 200 euroa, joten kokonaiseläke keskimääräisesti on noin tuhat euroa.
suurin osa myös tyel eläkettä. Kuten olette kertoneet niin maajussit tekevät muitakin töitä kuin loisimistukiaishommia, maajussin varsinaiset hommathan on yleisesti pari viikkoa vuodessa.
Vai pari viikkoa. Nekö lehmät ruokkivat itse itsensä, lypsävät itsensä samoin muut eläimet. näkee tästäkin idiootista kun ei itse ole koskaan töitä tehnyt, niin luulee, että muidenkaan ei tarvitse töitä tehdä. Ja suurin osa ei saa muuta kuin myel eläkettä, on helvetinmoinen vale väittää muuta, mutta ettehän te maatalousrasistit osaa muuta kuin valehdella.
Tässä olisi omakohtainen kokemus. Olin noin 40 vuotta viljelijänä, siitä 30 vuotta karjatilana, eli 7 päiväistä työviikkoa terveyden heikennettyä viimeiset kymmenen vuotta viljatilana.Täytettyäni 65vuotta jäin vanhuuseläkkeelle myel kansaneläkkeen lisäosa yht. 945 euroa. Saman ikäinen kaverini jäi muutamia vuosia ennen eläkkeelle tehtaasta prosessinvalvojan tehtävistä hiukan yli 60 vuotiaana, hänen eläkkeensä on yli 3500 euroa kuussa. En ole kateellinen kaverille hänen eläkkeestään. koska aikoinaan olisin itsekin samaan tehtaaseen päässyt, mutta omaa hölmöyttäni jäin viljelijäksi ja pistin elämästäni 40 vuotta hukkaan. Jos olisin silloin kaverini kanssa lähtenyt samaan työhön olisin tänäpäivänä rahamies, nyt olen yhtä köyhä kuin 40 vuotta sittenkin. No tyhmyydestä sakotetaan. Uskoin juttuja maatalouden suurista tuloista, jonka vuoksi hylkäsin palkansaaja vaihtoehdon, totuus oli kuitenkin ihan toisenlainen. Ainoat hyötyjät 40 vuoden viljelijäurasta olivat pankit teurastomot, vähän aikaa meijerikin, maatalouskauppa tämä samainen tehdas johon en mennyt kaverini mukana töihin jne.Lisäksi olisin tänä päivänä aika paljon terveenpi mies.
Naapuri jäämässä eläkkeelle 68 vuotiaana.
Se ilmeisesti jokin raja ? Vaikuttaako tuo ikä johonkin maataloudessa ?
Ei ole heillä jatkajaa tilalle.
Ei ole pakko jäädä ollenkaan jos ei halua. Maataloustuissa poistui eu:n maatalousuudistuksessa ikäraja tukiin joka oli ennen 65 vuotta, nyt ikärajaa ei ole. Sen vuoksi viljelijät tulevat olemaan entistä vanhemmiksi ammatissaan, jos vaan terveys antaa myöten.
Vaan, pieneekö tuet 68 v jälkeen?
Palkat/tulot heillä niin pieniä, että sinnittelevät pitkään työssä.
Puhuttu 2 € -tuntipalkoistakin.
Vasemmiston mukaan ei saisi traktoriakaan olla, eihän sitä kukaan muuten voi maatakaan muokata.
Vasurit nyt huutelee uunin pankolta. Heillä ei tuntumaa työntekoon.
Ei pienene uudistuksen jälkeen joka tuli voimaan 2015. Sitä ennen suurin osa tuista loppui kun viljelijä täytti 65 vuotta.
Aivan.
Monellahan esteitä jatkaa jo siinä iässä, kipuja joista ei huutele, kun eivät ole tottuneet valittamaan. Kun alkaa joka askeleella tuntumaan kipuja, se panee ahneenkin työmiehen miettimään jatkoa.
Nämä eriä, kuin vihervasureitten, kun housuun kusevat öisin, ja siitä eläkkeelle.
Ainakin syynä papereissa. Kun työ ei kiinnosta.
Olisi pitänyt alkaa AY-pomoksi tai teollisuuspomoksi, niin olisin päässyt eläkkeelle jo 50-vuotiaana.
Maanviljelijät voivat siirtyä vanhuuseläkkeelle 63 ja 68 ikävuoden välillä samaan tapaan kuin palkansaajatkin.
"Erilaisten eläkeikien viidakko Suomessa on valtava ja tiheä. Vaikka yleisesti eläkkeelle voi nykyään jäädä 63–68-vuotiaana, erityisesti julkisella sektorilla eli valtion ja kuntien puolella on edelleen runsaasti erilaisia ammattikohtaisia eläkeikiä. Myös valtion omistamissa yhtiöissä ja yksityisissäkin yrityksissä on omia eläkeikiään.
Esimerkiksi valtion sataprosenttisesti omistamassa VR:ssä on noin pari tuhatta veturinkuljettajaa, joista suurella osalla on 55 vuoden eläkeikä.
Heh...Eläkekkeelle, toisella termillä, 55v luopumistuen kanssa.
- ja jos jatkava on"nuori", hän saa tietysti tukea lupautuessaan ottamaan vastaan perimänsä tilan avustukset ( lapsiyrittäjäksi lasketaan 42 v ikäiset).
Nyt voi elätit kehoittaa taas kaikkia kateellisia ostamaan maatilan :) :)
No eikun vaan siitä jurputtaja tilakaupoille myynnissä on ja paljon.
Niin...mikset sitten osta maatilaa, kun niin tuloja paljon.
provoilee..
Kirjoituksesi asiaa asiasta virheellisen kuvan, kahdesta syystä.
Ensinnäkin kaikkien suomalaisten eläköitymisikälukua vähentää se, että mukana ovat työkyvyttömyyseläkeläiset ja ne, joilla on raskaan tai vaativan työn vuoksi muita alhaisempi eläköitymisikä. Toiseksi mukana eivät ole luopumustuella (=varhaiseläkkeellä) olevan maanviljelijät.
Oikeampi tapa olisi verrata maatalousyrittäjien todellista eläkkeellejäämisikää sellaiseen ryhmään, joiden eläkeikä on 63 vuotta ja jotka eivät ole työkyvyttömyyseläkkeellä. Vastaavasti maataloustuottajista voidaan puhdistaa ne, jotka ovat tykyvyttömyyseläkkeellä. Tämän jälkeen voitaisiin huomata, että viljelijöiden keskimääräinen eläköitymisikä on noin viisi vuotta alhaisempi kuin muilla.
Nämä eriä, kuin vihervasureitten, kun housuun kusevat öisin, ja siitä eläkkeelle.
Ainakin siinä papereissa. Ja kun punaisten lasien läpi katseleva lääkäri. Kun työ ei kiinnosta, sitten vängätään kuset housuun ym "luonnollista".
Samoin armeijan käymiseen, kun ei alkuun löydy mitään terveyteen liittyvää joka estää, sitten anotaan lykkäystä, siihenkin pitää olla perusteet.
Kun nämä ei mene läpi, sitten täytetään papru sivariksi.
Sekö sitten sitä hyvää mallia MPP?
Maanviljelijöitten eläkeikä 63-68 v.
Ainahan poikkeuksia on, mutta ne vähäisiä kokonaisuuteen.
te vasemmistoliaset olette ihmeellistä porukkaa, yhäkin teitä on, kaltaisiasi, asioitten vääristelijöitä.
kummallista jos eläkelaitos antaisi virheellisiä juttuja julkisuuteen, perusteet on samat sanamuodosta huolimatta, erityiseläkeläiset on niin pieni ryhmä että he eivät vaikuta lopputulokseen..
http://www.etk.fi/fi/gateway/PTARGS_0_2712_1070_677_3294_43/http;/content.etk.fi;7087/publishedcontent/publish/etkfi/fi/liitteet/tilastot/eläkkeellesiirtymisikä_vuonna_2014_kalvosarja.pdf
Eläkelaitos antaa varmasti ihan oikeaa tietoa. Se vaan, että tuossa kalvosarjassa en havainnut tietoa maajussien eläkkeistä lainkaan. Kalvosarjasta voi havaita hienosti, että esim. 50-vuotiaiden eläkeajan odote on jo liki 63 vuotta. Lisäksi siitä voi havaita varsin helposti sen, että erityiseläkkeillä on suurtakin merkitystä keskimääräiseen eläkeikään. Tämä käy välillisesti ilmi siitä, että 60 vuotiaana eläköityneiden määrä on selkeästi suurempi kuin muina vuosina ennen 63 vuoden eläkeikää. Tässä on varmaan esim. poliisit ja palomiehet, joilla on ollut muita varhaisempi eläkeikä.
Työvoimatilasto osoittaa, että 60–64-vuotiaiden ja kaikkien työllisten toimialarakenteet eroavat toisistaan jonkin verran. Ikääntyneet työskentelevät keskimääräistä useammin maa-, metsä- ja kalatalouden toimialalla, jolla työskenteli 7,6 prosenttia 60–64-vuotiaista. Vastaava osuus kaikista 15–64-vuotiaista työllisistä oli 4,1 prosenttia. Myös julkinen hallinto ja maanpuolustus, koulutus sekä terveys- ja sosiaalipalvelut työllistävät suhteessa enemmän ikääntyneitä työllisiä kuin kaikkia työllisiä keskimäärin. Vanhoista 60–64-vuotiaista työllisistä 6,5 prosenttia toimii julkisen hallinnon ja maanpuolustuksen toimialalla, kun vastaava osuus kaikista työllisistä on 4,8 prosenttia. Koulutuksen toimialalla työskentelee vanhoista 8,2 prosenttia, mutta kaikista työllisistä 7,1 prosenttia. Terveys- ja sosiaalipalveluissa työskentelee puolestaan 16,6 prosenttia vanhoista työllisistä, mutta 15,5 prosenttia kaikista.
Suomeen pitää säätää laki että yli 65 v ei saa viljellä,lopettaneen tilan maita ei saa ostaa eikä vuokrata,peltoja ei saa enää raivata lisää.Maatiloja pitää saada nopeammin vähenemään niin yhteiskunta säästää ja ulkomailta tuotava halpoja elintarvikkeita veronmaksajille.mamuja,mustalaisia ja maanviljelijöitä on saatava vähemmäksi niin Suomi nousee.
Olen täysin samaa mieltä, mutta varmaan eri syystä
En olekaan täysin, siitä en ole, että yli 65 vuotias ei saisi viljellä. Sinä olet näköjään samalla kannalla kuin mtk. Onneksi eu. ei hyväksy ikärasismia, niin kuin mtk ja agraarisossu näyttää tekevän.
Nälänhätä tarkoittaa tilannetta, jossa jonkun alueen asukkaiden käytettävissä olevat ruokavarat loppuvat suhteellisen lyhyen aikavälin kuluessa aiheuttaen akuutin kriisin. Sanaa "nälänhätä" käytetään akuuteista, usein kriiseihin liittyvistä tilanteista, joissa ruoka lähes kokonaan loppuu erotuksena "nälästä" tai "aliravitsemuksesta", jotka taas viittaavat pysyvään tai hyvin pitkäkestoiseen ravitsemuksen puutteeseen. Nälänhätiä on väitetty käytettävän aseena politiikan teossa ja tahallisena kansanmurhan aseena useita kertoja historiassa. Kuitenkin varsinaisten nälänhätien sijaan pitkäkestoinen nälkä ja aliravitsemus aiheuttavat moninkertaisen määrän kuolleita ja sairastuneita, mutta ne eivät pysyvyytensä vuoksi saa juuri medianäkyvyyttä.
pieni eläke, siinä kiitos kansakunnan ruokkimisesta..
Viljelijät maksavat myös eläkkeistään muita enemmän, jopa 24 prosenttia tuloistaan..