Minä pyyhin pois sinun rikoksesi niin kuin pilven ja sinun syntisi niin kuin sumun. käänny minun puoleeni, sillä minä sinut lunastin. Jes. 44:22.
Te kurjat sielut, jotka ette koskaan tunne parannustyötänne, mielen särkymystänne, katumustanne, rukoustanne, ja pyhitystänne sellaisina kuin niiden pitäisi olla ja sen takia alituisesti olette Kristuksen täydellisen lohdutuksen tarpeessa - kuulkaa tässä Vapahtajan sanoja: »Minä pyyhin pois sinun rikoksesi niin kuin pilven ja sinun syntisi, niin kuin sumun. Käänny minun puoleeni, sillä minä sinut lunastin.»
On totta, kaikki Jumalan sana puhuu parannuksen välttämättömyydestä, katumuksesta ja rukouksesta ym. Mutta jos tahdomme tehdä parannuksen, katumuksen ja rukouksen uudeksi sovitukseksi, jos katumuksen, parannuksen ja rukouksen monien suurien puutteellisuuksien tähden emme tohdi uskoa Kristuksessa tarjottuun vapaaseen armoon, niin on mielessämme paha tarttuma, koska emme huoli Jeesuksen veren puhdistuksesta.
Parannusta, katumusta ja mielensärkymistä on kylliksi siellä, missä ei enää voida saada rauhaa maailmassa tai omassa hurskaudessa. Missä ei oman kelvottomuuden tähden uskalleta ottaa suurta ansaitsematonta armoa vastaan, siellä on kyllin särjettyä mieltä vaikkapa vain puuttuva nöyrtymisesi, kovuutesi ja kevytmielisyytesi vaivaisi mieltäsi. Juuri katumuksen, parannuksen ja rukouksen kehnous usein kaikkein eniten painaa ja ahdistaa meitä. Kun emme silloin tahdo kykenemättöminä ja kelvottomina paeta Kristuksen luo ja omistaa hänen ansiotaan - silloin on mielessämme paha tarttuma, koska emme huoli Kristuksen veren puhdistuksesta. Tämä on itsensä kovin suureksi arvioimista. Sinä et ole varsin suurenarvoinen, et synteinesi etkä parannuksinesi. Sinä seuraat vain tuon suuren liiton mukana, jos vain tahdot Jumalan suuren armon omistaa ja uskoa.
Jospa ymmärtäisimme Jumalan lahjan! Jospa ymmärtäisimme näiden sanojen sisällyksen: »Minä pyyhin pois sinun rikoksesi.» Ensin näen tässä taas, mitä kaikki Jumalan evankeliumi maailman alusta on ilmoittanut, että Jumalan suuri, iankaikkisuuspäätös oli, että kaikki maailman synti laskettiin yhden hartioille ja yhden kuuliaisuudella, kärsimyksellä ja kuolemalla sovitettiin ja pyyhittiin pois. »Sen, joka ei synnistä mitään tiennyt, Jumala meidän edestämme teki synniksi.» Siinä on salaisuus, että kaiken synnin kadottava voima on poistettu Kristuksen kuolemassa, aivan »meren syvyyteen upotettu», niin ettei se koskaan enää tee armolle haittaa, ketään ei oikeastaan tuomita synnin tähden, vaan vain armon valtakunnasta poisjäämisensä tähden.
Jospa ihmiset tietäisivät, että heidän syntinsä jo ovat sovitetut! jospa tietäisivät, että heiltä Kristuksen kuolemasta lähtien on ollut syntien anteeksianto ansaittuna! Tämä on ensimmäinen. Toiseksi näen tässä taas Kristuksen palavasti sydämen. Näen, ettei kallis syntiemme kantaja ole siitä pahoillaan, että hänellä on ollut työtä meidän synnistämme. Hän on sen. Hän on sen tehnyt ylitsevuotavasta rakkaudestaan. Älkäämme siis niin tykkänään unohtako Herramme Jeesuksen rakkautta! »Pysykää rakkaudessani», hän sanoo, »sen suurempaa rakkautta ei ole kenelläkään, kuin että panee henkensä ystäviensä edestä». Mutta Paavali huomauttaa hänen antaneen henkensä vihollistensa edestä. Tee siis terveellinen johtopäätös ja ajattele, eiköhän hänen rakkautensa ole aivan vapaa ja riippumaton meistä ja meidän ominaisuuksistamme?
http://www.kolumbus.fi/rov.o.peltola/cor/cor8-27.html
Te kurjat sielut, jotka ette koskaan tunne parannustyötänne, mielen särkymystänne, katumustanne, rukoustanne, ja pyhitystänne sellaisina kuin niiden pitäisi olla ja sen takia alituisesti olette Kristuksen täydellisen lohdutuksen tarpeessa - kuulkaa tässä Vapahtajan sanoja: »Minä pyyhin pois sinun rikoksesi niin kuin pilven ja sinun syntisi, niin kuin sumun. Käänny minun puoleeni, sillä minä sinut lunastin.»
On totta, kaikki Jumalan sana puhuu parannuksen välttämättömyydestä, katumuksesta ja rukouksesta ym. Mutta jos tahdomme tehdä parannuksen, katumuksen ja rukouksen uudeksi sovitukseksi, jos katumuksen, parannuksen ja rukouksen monien suurien puutteellisuuksien tähden emme tohdi uskoa Kristuksessa tarjottuun vapaaseen armoon, niin on mielessämme paha tarttuma, koska emme huoli Jeesuksen veren puhdistuksesta.
Parannusta, katumusta ja mielensärkymistä on kylliksi siellä, missä ei enää voida saada rauhaa maailmassa tai omassa hurskaudessa. Missä ei oman kelvottomuuden tähden uskalleta ottaa suurta ansaitsematonta armoa vastaan, siellä on kyllin särjettyä mieltä vaikkapa vain puuttuva nöyrtymisesi, kovuutesi ja kevytmielisyytesi vaivaisi mieltäsi. Juuri katumuksen, parannuksen ja rukouksen kehnous usein kaikkein eniten painaa ja ahdistaa meitä. Kun emme silloin tahdo kykenemättöminä ja kelvottomina paeta Kristuksen luo ja omistaa hänen ansiotaan - silloin on mielessämme paha tarttuma, koska emme huoli Kristuksen veren puhdistuksesta. Tämä on itsensä kovin suureksi arvioimista. Sinä et ole varsin suurenarvoinen, et synteinesi etkä parannuksinesi. Sinä seuraat vain tuon suuren liiton mukana, jos vain tahdot Jumalan suuren armon omistaa ja uskoa.
Jospa ymmärtäisimme Jumalan lahjan! Jospa ymmärtäisimme näiden sanojen sisällyksen: »Minä pyyhin pois sinun rikoksesi.» Ensin näen tässä taas, mitä kaikki Jumalan evankeliumi maailman alusta on ilmoittanut, että Jumalan suuri, iankaikkisuuspäätös oli, että kaikki maailman synti laskettiin yhden hartioille ja yhden kuuliaisuudella, kärsimyksellä ja kuolemalla sovitettiin ja pyyhittiin pois. »Sen, joka ei synnistä mitään tiennyt, Jumala meidän edestämme teki synniksi.» Siinä on salaisuus, että kaiken synnin kadottava voima on poistettu Kristuksen kuolemassa, aivan »meren syvyyteen upotettu», niin ettei se koskaan enää tee armolle haittaa, ketään ei oikeastaan tuomita synnin tähden, vaan vain armon valtakunnasta poisjäämisensä tähden.
Jospa ihmiset tietäisivät, että heidän syntinsä jo ovat sovitetut! jospa tietäisivät, että heiltä Kristuksen kuolemasta lähtien on ollut syntien anteeksianto ansaittuna! Tämä on ensimmäinen. Toiseksi näen tässä taas Kristuksen palavasti sydämen. Näen, ettei kallis syntiemme kantaja ole siitä pahoillaan, että hänellä on ollut työtä meidän synnistämme. Hän on sen. Hän on sen tehnyt ylitsevuotavasta rakkaudestaan. Älkäämme siis niin tykkänään unohtako Herramme Jeesuksen rakkautta! »Pysykää rakkaudessani», hän sanoo, »sen suurempaa rakkautta ei ole kenelläkään, kuin että panee henkensä ystäviensä edestä». Mutta Paavali huomauttaa hänen antaneen henkensä vihollistensa edestä. Tee siis terveellinen johtopäätös ja ajattele, eiköhän hänen rakkautensa ole aivan vapaa ja riippumaton meistä ja meidän ominaisuuksistamme?
http://www.kolumbus.fi/rov.o.peltola/cor/cor8-27.html
Vastaukset 2
Vanhimmat
Lyhyesti: kun taas nuo ajatukset sinua piirittävät: »Jospa minä olisin niin ja nii, mutta minä en ole niin kuin pitäisi, en niin särjetty ja vakava. Minä olen niin kova, kylmäkiskoinen, kevytmielinen, ulkokultainen, syntiä täynnä ja kuinka voisin tällöin uskoa omistavani Jumalan armon?» Huomaa mikä kaikessa tuossa puheessa on keskuksena, jonka ympärillä kaikki ajatuksesi kiertävät ja josta uskosi riippuu, nimittäin pieni sana: minä - »Jos minä olisin.» »Jos minä voisin», ajattelet. Sinun minäsi on niin paljon merkitsevä sinä tahdot olla itse vanhurskas ja itse tulla vapahtajaksesi. Varo tuota tartunnaista!
Paavali pelkäsi oman lohdutuksen sekoitusta niin, että hän piti suurimman vanhurskautensa roskana, kuten hän sanoo: »Jotta minut havaittaisiin olevan Kristuksessa ja omistavan, ei omaa laista saatavaa vanhurskautta, vaan sitä, joka tulee Kristuksen uskon kautta.» Huomaa tässä, että kun yhtenään sanomme: minä, toistaa Herrakin sanaa minä ja sanoo: »On totta, että sinä et ole, niin kuin sinun tulisi, olet kaikessa rikollinen ja kelvoton, mutta minä, minä, minä pyyhin pois sinun rikoksesi niin kuin pilven.»
Ylistetty olkoon hänen nimensä! Kun siis sanot: »En kadu oikein syntiä», sanoo hän: »Et ole oikein katunut. minä olen katunut puolestasi (yrttitarhassa). minä, minä pyyhin pois.» Sinä sanot: »En rukoile oikein.» Hän sanoo: »Et kyllä ole rukoillut oikein, minä, minä olen uhrannut rukoukset ja anomiset kovin huudoin ja kyynelin. minä pyyhin pois.» Sinä sanot: »Minä en ole oikein harras.» Hän sanoo: »Et kyllä olekaan minua valinnut, mutta minä olen hartaasti sinua kaivannut, minä olen työtä tehnyt, minä, minä pyyhin pois sinun rikoksesi niin kuin pilven ja sinun syntisi niin kuin sumun.»
Emmekö kunnioittaisi hänen armollisia sanojansa, nöyrtyisi hänen edessään ja kiittäen tunnustaisi: »Ei meille, ei meille, Herra, vaan sinun nimellesi olkoon kunnia!» Sinä, sinä yksin olet vanhurskas ja teet vanhurskaaksi sen, joka sinuun uskoo! Herra, lisää meille uskoa!
Amen.