Jumala on kutsunut minua nyt vahvasti tutkimaan sanaa, en ole aiemmin ihan oikeasti uskonut Raamattuun täytenä totena, vaan olen lukenut sitä ihmetellen ja tehnyt omia tulkintojani. Nyt minulla on herännyt vahva usko, että joka sana on totuutta ja Raamattu on kirjaimellisesti totta. Ihmeellisellä tavalla minulla ei ole enää esteitä uskoa esim luomiseen jne.
Samalla sisälläni on herännyt kauhea tuska menetetyistä sieluista. Tunnen surua siitä että sieluja menee ikuiseen kadotukseen joka päivä. Tänne viattomina syntyvät lapset, jotka kohtaavat kasvaessaan kauheita asioita ja hyväksikäyttöä esimerkiksi, eivätkä koskaan saa kotoaan (eikä koulusta) eväitä kristinuskoon ja Jeesuksen sovitustyöhön, mitä mahdollisuuksia heillä edes on tässä maailmanajassa löytää pelastusta rikkinäisinä aikuisina? Ajatus ikuisesta tulesta ja kärsimyksestä on ihan kauhea rangaistus. Voiko helvetistä pelastua? Vain Jumala voisi tämän tehdä.
Onko kukaan muu pohdiskellut ja rukoillut tämän asian edessä?
Voiko helvetistä pelastua?
45
308
Vastaukset
- pysyjärjevänä
surullista jos olet ennen suhtautunut terveen epäilelevästi raamattuun ja nyt aiot tosissasi alkaa sitä ottamaan. voit pohtia onko joku kriisi aiheuttanut tuon muutoksen. mitä voisit tehdä ettet alkaisi hihhuloimaan ja uskomaan niin järjetöntä kirjaa.
vain pahuutta edustava jumala laittaisi ihmisen hellvettiin. jumalahan itse pysyy piilossa joten ei hän voi uskon puutteesta suuttua.- näin
Älä turhaan pelkää helvetin kidutudta. Koska sana helvetti on käännetty hebrelaisesta sanasta haades joka tarkoittaa hautaa. Ne viettomat lapset ym ihmiset on haudassa koska ovat kuolleita, ne eivät tiedä mitään. Mikä toivo kuolleilla on. Jos uskot raamattuun löydät sen Joh: 5:28.
- GraceofGod
En pelkääkään omalta kohdaltani, enkä viattomien lasten puolesta, vaan niiden puolesta, jotka eivät usko eivätkä ole valinneet Jeesusta ja armoa...Niiden rikkinäisten aikuisten sielujen puolesta, jotka eivät ole katuneet... Joh 5:29
- ei_nyt_ikuista_piinaa
GraceofGod kirjoitti:
En pelkääkään omalta kohdaltani, enkä viattomien lasten puolesta, vaan niiden puolesta, jotka eivät usko eivätkä ole valinneet Jeesusta ja armoa...Niiden rikkinäisten aikuisten sielujen puolesta, jotka eivät ole katuneet... Joh 5:29
Kyllä armeliaalla Jumalalla on konstit katumattomille. Varmasti ihan niinkuin maanpäällisillä tuomareillamme. Voi syntiselle räpsähtää 10000 vuotta helvettiä (ensikertalaiselle puolet tuosta) tai vaikka 8000 vuotta yhdyskuntapalvelusta helvetin esikartanossa. Ei kai armelias Jumala voi mitenkään olla valistunutta ihmistuomaria ankarampi? Eikös Jumala ole rakkaus? Vai?
- GraceofGod
näin kirjoitti:
Älä turhaan pelkää helvetin kidutudta. Koska sana helvetti on käännetty hebrelaisesta sanasta haades joka tarkoittaa hautaa. Ne viettomat lapset ym ihmiset on haudassa koska ovat kuolleita, ne eivät tiedä mitään. Mikä toivo kuolleilla on. Jos uskot raamattuun löydät sen Joh: 5:28.
Höpsistä sinulle.
- niinse.vaan.on
GraceofGod kirjoitti:
Höpsistä sinulle.
Jumala rakasti ensin, ihminen vasta sitten, eivätkä kaikki usko, mutta uskon saa lahjaksi kun sitä rukoillen pyytää. Mutta on oltava tosissaan. Sydänten tutkijaa sinä et petä.
- pienviljelijä
Jumala on oikeudenmukainen, ne jotka eivät usko tuomitaan omantuntonsa mukaan.
- GraceofGod
Kiitos pienviljelijä, minulla on vielä paljon Raamattua tutkittavaksi!
- pienviljelijä
Paavalin kirjeistä löytyy asiaanliittyvää pohdintaa, siis ajalta kun jo oli seurakunniksi sanottavia kristittyjen yhteisöjä, juutalaisuutta ja pakanallisuutta rinnakkain.
- GraceofGod
Pitkan harkinnan jälkeen, kuitenkin vastahakoisesti olen tullut sellaiseen johtopäätökseen ettei helvettiä ole olemassakaan.
- kylläse.vaan.on
samivini kirjoitti:
taivaaseen pääsi teki mitä huvittaa?
Minä taas olen päinvastoin täysin vakuuttunut että helvetti on.
- Alkuperäinen
Olinpa typerä kun kirjoittelin rekisteröimättömällä nimimerkillä, viimeisin vastaukseni oli pienviljelijälle. Mikä siinä on että ihmiset jotka haluavat pilkata ja kiusata iihtyvät näin hyvin jossain kristinuskopalstalla heittämässä sontaa keskusteluihin..? Eikö ole parempaa tekemistä? No en aio enää istua siellä missä pilkkaajani istuvat, joten poistun takavasemmalle. Kiitos asiallisille kommentoijille.
Alkuperäinen kirjoittaja- Lokapois
Hyvin sanottu, joku näitä uskosta osattomia riivaa. Loka lentää aina kun jostain yrittää keskustella.
- pitkäänuskossa
Kyllä helvetti on ikuinen ja peruuttamaton ja tietoinen kärsimyksen paikka, mutta kyllä sinne jokainen tietoisena omasta vallinnastaan joutuu. Ei Jumala ole epäoikeudenmukainen; ei jaa lusikalla ja vaadi kauhalla. En usko että viattomat lapset ja sorretut joutuvat piinanpaikkaan.
Keskity ottamaan vastaan Jumalan rakkaus Jeesuksen Kristuksen kautta. Jätä liian vaikeat asiat Jumalalle. Jumala on kuitenkin rakkaus.- dhrrrrh
"Kyllä helvetti on ikuinen ja peruuttamaton ja tietoinen kärsimyksen paikka, mutta kyllä sinne jokainen tietoisena omasta vallinnastaan joutuu. "
johan oli typerästi sanottu. väität siis että minä ateisti tietoisesti valitsen hellvetin osakseni vaikka pidän niin islamin kuin kristinuskonkin hellvettiä ilmiselvänä keksittynä peloitteena tyhmien ihmisten pelotteluksi uskomaan tarinoita.
olen kyllä kuullut hellvetistä mutta kuuleminen on eri asia kuin asian pitäminen totena. tietoinen kärsimyshelvetin valitseminen edellyttäisi että uskoisi mokomaan paikkaan. yhtä päätöntä olis jos sanoisin sinulle että tietoisesti valitset joutua islamin helvettiin koska kapinoit allahia vastaan - eiole.synnitöntä
dhrrrrh kirjoitti:
"Kyllä helvetti on ikuinen ja peruuttamaton ja tietoinen kärsimyksen paikka, mutta kyllä sinne jokainen tietoisena omasta vallinnastaan joutuu. "
johan oli typerästi sanottu. väität siis että minä ateisti tietoisesti valitsen hellvetin osakseni vaikka pidän niin islamin kuin kristinuskonkin hellvettiä ilmiselvänä keksittynä peloitteena tyhmien ihmisten pelotteluksi uskomaan tarinoita.
olen kyllä kuullut hellvetistä mutta kuuleminen on eri asia kuin asian pitäminen totena. tietoinen kärsimyshelvetin valitseminen edellyttäisi että uskoisi mokomaan paikkaan. yhtä päätöntä olis jos sanoisin sinulle että tietoisesti valitset joutua islamin helvettiin koska kapinoit allahia vastaanJospa Jumala kuitenkin tuomitsee niinkuin oikeaksi näkee, ja on tyytyminen siihen. Ellei tee parannusta.
- ttkkl
Tilastojen mukaan Rauhanyhdistyksillä on puolta vähemmän pedofiliaa kuin ulkopuolella. Jottain se Jumalansaarna vaikuttaa!
Rauhannyhdistysellä eivät hyväksy pedofiliaa ollenkaan,vaan Ovat Mooseksen Lain kannalla, joka kieltää tuollaiset!- kysy-mys
Sinä siellä tilastojesi keskellä, oletko niin kiinnostunut tilastoista ja uskot kaiken mitä lehdet kirjoittaa??
- ttkkl
Helvetistä pois pääsee eli voi palata laittamalla antiseptista ainetta alahuulen alle eli alahuulen ja hampaiden väliin ikeniin!
- pese.se.suu.ensin
Onko sulla joku ongelma siellä??
Minun raamattuymmärrykseni mukaan helvetistä ei voida enää pelastua taivasten valtakuntaan, sellaisesta ei ole mitään Jumalan ilmoitussanaa Raamatussa.
- heitämurheetpois
Turha murehtia. Raamatun jumala on paimentolaismiehen keksimä satuolento.
- sori-vaan
mutta kun ei ole...
- Anusanima
Riippuu siitä missä asut, ryhdy muslimisiaksi niin saat tappaa lapsia ja naisia mielinmäärin ja silti pääset paratiisiin ja saat seitsemän neitsyttä seuraksesi, neitsyet tietenkin voi olla poikia tai tyttöjä , kummat miellyttää enemmän .....
- toisaaltavoiolla
Kyllä Jumalalla on varmaan keinonsa ohjata ja ojentaa ihmisiä oikealle tielle.
Itse olen miettinyt usein, onko mahdollista, että jos muka jokin valinta pitäisi tehdä, se oltaisiinkin tehty tietoisemmassa ja korkeammassa tilassa kuin nyt, sillä olemme alennustilassa ja aika paljon olosuhteidenkin armoilla.
Ei se varmaan ole sillä tavalla yksinkertaista, että joku nyt tuossa ja tuolla hetkellä ei usko, ja jotenkin yksikantaan, sillä Jumala näkee ihmisten sisälle ja kaikki kohtalot ja kaikki mikä on johtanut johonkin.
Ehkä jotkut tekevät siitä jotenkin liian yksinkertaista ja yksioikoista. Joku saattaa esim. paasata väärällä tavalla, ja luontaisesti karkoittaa luotaan ja Jumala tietenkin näkee tällaiset asiat, jollekin taas on voinut tapahtua kauheaa, ja joutunut näin ikään kuin eroon Jumalasta, esim. ollut jossain lahkossa tai vastaavassa pikkujoukossa ja saanut suorastaan kauhun tällaisia asioita kohtaan. Olen paljon miettinyt, miksi se tulee aika herkästi. Esim. yhteen aikaan erityisesti näillä palstoilla oli sellaisia paasaajia, jotka lopulta ovat aika erikoistapauksia, mutta sangen epäonnistuneita kristittyinä, vaikka eivät sitä itse ymmärtäneetkään ja ymmärsin hyvin, miten he suorastaan karkoittivat moniakin luotaan ja itselle tuli suorastaan vastenmielisyys heidän lainaamiaan Raamatun lauseita kohtaan, vaikka rakastan niitä lauseita monia, mutta kun ne olivat noiden henkilöiden lainaamia, ne ikään kuin saastuivat.- ja.pis-te
Näillä aivoilla jotka Jumala loi meille ihmisille, ei niinvaan ylitellä mitään korkeampia tasoja.
- T_Kempis
On hyvä, että olet alkanut tutkia Raamattua, mutta kannattisi tutkia myös hieman taustaa eikä vain katolisten kirkkoisien keksimiä opetuksia, joita nykykristitytkin sokeasti toistavat. Esimerkiksi hel-vetti on suoranainen käännösvirhe. Se on nimittäin käännetty kreikankielen sanasta Gehenna, joka tarkoitti Jerusalemin kaatopaikkaa eli Hinnomin laaksoa Jerusalemin eteläpuolella. Siellä poltettiin roskien lisäksi myös eläinten raatoja ja teloitettujen rikollisten ruumiita - ei kuitenkaan elävältä. Jeesuksen juutalaisille kuulijoille oli ilmiselvää, mitä Gehenna tarkoitti - kuolemantuomiota. Jeesukselle ja apostoleille ikuisen elämän vastakohta ei ollut ikuinen kidutus vaan yksinkertaisesti kuolema.
Nykyinen kristillinen hel-vetti muistuttaa kovasti kreikkalaisten keksimää pahimpien rikollisten kidutuspaikkaa eli Tartarosta. Se ei kuitenkaan ollut ikuinen, vaan murhaajakin saattoi päästä sieltä pois, jos murhattu antoi hänelle anteeksi. Uudesta testamentista löytyy Gehennan lisäksi myös Haades, joka on suomennettu sanalla Tuonela. Se ei kuitenkaan ollut rangaistuspaikka vaan kuolleiden valtakunta.
Ilmestyskirjan loppupuolella mainitaan myös tulinen järvi, johon myös Kuolema ja Tuonela heitetään. Mutta siitä sanotaan: "Tämä on toinen kuolema." Vaaditaan melkoista semanttista akrobatiaa, jotta kuolema saadaan muutettua ikuiseksi kidutukseksi.
Ohessa joitakin lähteitä. Netistä löytyy Wikipediaa parempiakin lähteitä, mutta valitsin nämä siksi, että nämä ovat suomeksi. Esimerkiksi artikkeli kristinuskon helvetistä on seikkaperäinen ja todenmukainen kuvaus helvettiuskomusten synnystä ja kehityksestä.
https://fi.wikipedia.org/wiki/Helvetti_kristinuskossa
https://fi.wikipedia.org/wiki/Gehenna
https://fi.wikipedia.org/wiki/Tartaros- näinkö.tänään
Papitkin keksii kivoja tekosyitä välttääkseen tottelemasta Raamattua, korostavat omaa "kivaa" itseään vaikka kuuluisi korostaa Jeesusta.
- Vastauksiin
Kiinnostava kohta Raamatussa on vertaus perheenisännästä joka maksoi kaikille denarin. Ystävä, en minä tee sinulle vääryyttä, etkö sopinut kanssani denarista?
Jos vielä taivaan portillakin meitä koetellaan, laskemmeko kaverin sinne, vai hyväksymmekö Jumalan tuomion?
Jeesus sanoi älkää kadotustuomiota lausuko niin ei teillekään lausuta. Näin ajatellen voisi olla helppoa pelastua joka ei tuomitse.- Töö-ööT
" Ystävä, en minä tee sinulle vääryyttä, etkö sopinut kanssani denarista?"
Siinäpä tyhjentävä selitys skitsofreeniseen suhtautumiseen duunarin palkanmaksusta.
Historiallisesti taustalla oli päiväpalkkalaisen ostovoiman jatkuva heikkeneminen. Denaarin kultakolikkoon, joka oli Rooman valtakunnassa vakiintunut päiväpalkka, alettiin lisätä hopeaa, seurauksena jatkuvasta inflaatiosta. Käytännössä tämä suisti duunarin orjuuteen.
Että voiko helvetistä pelastua... - enpä.tajunnut
Töö-ööT kirjoitti:
" Ystävä, en minä tee sinulle vääryyttä, etkö sopinut kanssani denarista?"
Siinäpä tyhjentävä selitys skitsofreeniseen suhtautumiseen duunarin palkanmaksusta.
Historiallisesti taustalla oli päiväpalkkalaisen ostovoiman jatkuva heikkeneminen. Denaarin kultakolikkoon, joka oli Rooman valtakunnassa vakiintunut päiväpalkka, alettiin lisätä hopeaa, seurauksena jatkuvasta inflaatiosta. Käytännössä tämä suisti duunarin orjuuteen.
Että voiko helvetistä pelastua...Täh??
- Sanatkertovat
Helvetti on hela vet, kaikki tieto. Tiedon määrä lisää ihmisen kärsimystä, joka on ajattelevan ihmisen osa.
- ttkkl
Jokka uskoo Jeesukseen, saa syntinsä anteekasi ja uudestusyntyy Jumalan lapseksi ja saa Pyhän Hengen ja lähtee seuraamaan "MEITÄ JA JUMALAA!" ELI LIITTYY SEURAKUNTAAN.
- sen.saa.päättää
Joka uskoo Jeesukseen, saa syntinsä anteeksi kun lähtee "seuraamaan" Jeesusta, valitsee seurakunnan jossa haluaa käydä.
- Vaellanko-ikuisesti
VOIKO HELVETISTÄ PELASTUA ?
Siinäpä hankala kysymys kuolevaisen vastattavaksi , enkä pysty
siihen itsekkään vastaamaan . Ystäväni , joka ymmärtää asioista
enemmän sanoo , että alle 2000€ kuukaudessa tienaavat eivät
pääse taivaaseen ja näinollen en siis minäkään .
Kysynkin teiltä , että mihin päädymme me , jotka kuulumme kirkkoon
, emmekä harrasta syntiä ainakaan mainittavassa määrin joutuaksemme
helvettiin , eivätkä ansiotulot riitä taivaspaikkaan ?- armonajassa
"Ystäväni , joka ymmärtää asioista
enemmän sanoo , että alle 2000€ kuukaudessa tienaavat eivät
pääse taivaaseen ja näinollen en siis minäkään ."
Onko tuo jokin pilakirjoitus? Suuret pyhät ovat aina olleet valmiita luopumaan koko omaisuudestaan.
- 12_13
"Ajatus ikuisesta tulesta ja kärsimyksestä on ihan kauhea rangaistus. Voiko helvetistä pelastua? "
Raamatun perusteella helvetti on toinen kuolema, jossa sielu ja ruumis tuhoutuu ilman paluuta. Itse luotan siihen, että jokainen vanhurskas selviää tästä elämästä, eikä ole tarvetta pelastusretkille helvettiin. - armonajassa
Jumalan tuomio on ehdottoman oikeudenmukainen.
Helvetin tuomio on lopullinen. Helvettiin joutuvat eivät edes halua olla Jumalan luona Taivaassa palvomassa Jumalaa ikuisesti.
Uskovan tehtävä on jatkuva rukoilu läheistensä puolesta ja omalla kristillisellä elämällään todistaminen. Ihminen saattaa pelastua vielä aivan viime hetkilläkin. "Voiko helvetistä pelastua? Vain Jumala voisi tämän tehdä."
- Helvetiltä; Jumalan rangaistukselta voi välttyä, mutta helvetiltä ei pelastuta, Jeesus ei tullut pelastamaan ihmisiä helvetiltä, vaan se tulee siinä pelastuksen ohessa. Olen huomannut ettei kovin monilla ole hajuakaan siitä miltä Jeesus oikein pelastaa...
Ja taivas ei ole Jumalan omien paikka, Jumala tulee luomaan uuden maailmankaikkeuden, uuden maan jonne Uusi Jerusalem laskeutuu ja Jumala itse muuttaa maan päälle asumaan ihmisten keskelle. Kovasti monet vain haikailevat kreikkalaisfilosofien taivaaseen.- pstt
" Olen huomannut ettei kovin monilla ole hajuakaan"
Mesopotamialainen käytäntö noin 5000 vuoden takaa: kulttipapit opettivat kansalle, että vainaja joutuu kuoltuaan Aliseen Maailmaan, joka on pelottava paikka täynnä inhottavia monstereita.
Mutta ei hätää: meillä on tarjolla ratkaisu. Pientä rahakorvausta vastaan lausumme tarvittavat runonpätkät, teemme muut tarvittavat toimenpiteet, kynttilöiden ja suitsutusten polttamiset, kumarrukset ja kääntymiset käsimerkkeineen, niin vainajan olot Alisessa Maailmassa helpottuvat.
Kului aikaa, 3000 vuotta. Täällä meillä Euroopassa ja muuallakin, kirkko oli jatkanut vanhaa hyvää traditiota. Kaikki olivat tyytyväisiä. Vainajien omaiset saivat mielenrauhaa, papisto hieman taskurahaa ja mielekästä tekemistä.
Sitten tulivat reformaattorit, Lutherit ja Kalvinit. He sanoivat, että nyt saa riittää moinen pelleily. Että helvetti on ikuinen paikka, jos sinne joutuu, niin siellä pysyy.
No, Eurooppa ja vähän muukin maailma alkoi riidellä ja lopulta jakautui kahteen leiriin, niihin, jotka pitivät kiinni vanhasta traditiosta, ja sitten niihin, jotka loivat uuden tadition- mukaellen, mitäpä muuta kuin sitä vanhaa hyväksikoettua.
Miksi, sopii kysyä? Uskaltaisin vastata: ne taskurahat...
- Anonyymi
graceo kirjoittii asiaa. yksin kolmiyhteinen voi pelastaa helvettiin menosta kunhan ihmiskunta vain uskois raamatun sanan! iankaikkisuus on iankaikkisuus hyvässä ja pahassa, sieltä ei ole paluuta.
- Anonyymi
Helvetistä menee salainen käytävä jumalan makuuhuoneeseen.
- Anonyymi
Jeesus Kristus on ainoa tie Jumalan luo. https://www.youtube.com/watch?v=4sIPGw4zc8g
- Anonyymi
Vastaan omasta ja muiden vääräuskoisten puolesta, että älkää huolehtiko meistä.
Meillä on eri soppari jumalan kanssa.
Jumala on suuri ja niin laaja, ettei sen ulkopuolelle edes jää mitään. Siitä "sylistä" on mahdoton myöskin pudota pois.
Olkoon tämä samalla lohtuna kaikille eksyneille. Eksyminen on pelkkä illuusio! Aina voi palata sinne mistä lähtikin, eikä koskaan ole liian myöhäistä (parantaa tapoja).
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Tyttäreni kuoli lihavuusleikkaukseen.
Miettikää kuiten 2 kertaa, ennenkuin menette lihavuusleikkaukseen.3076992Viiimeinen viesti
Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill652089- 1751807
epäonnen perjantain rikos yritys
onpa epäselvä kuva, tuolla laadullako keskustaa tarkkaillaan lego hahmotkin selvempiä151307- 1121257
Suomessa ei ole järkeä tarjota terveyspalveluita joka kolkassa
- Suomen väestötiheys 1.1.2022 oli 18,3 asukasta maaneliökilometriä kohden. - Uudenmaan maakunnassa asuu keskimäärin 181691190Yllätyspaukku! Vappu Pimiä rikkoi vaikean rajapyykin yllättävässä bisneksessä: "Nyt hymyilyttää...!"
Wau, onnea, Vappu Pimiä, upea suoritus! PS. Pimiä tänään televisiossa, ohjelmatietojen mukaan hän on Puoli seiskassa vie71176RÖTÖSHERRAT KIIKKIIN PUOLANGALLA.
Puolankalaisilla tehtävä ryhmäkanne itsensä yleintäneistä rötöstelijöista, sekä maksattaa kunnan maksama tyhmän koplan j541086Kirjoitin sinulle koska
tunnen sinua kohtaan niin paljon. Sydäntäni särkee, kun kätken ihastumisen, kaipauksen, sinua kohtaan tuntemani lämmön j411041Martina pääsee upeisiin häihin
Miltäs se tuntuu kateellisista. Anni Uusivirta on Martinan kavereita.288992