KUAn valtion tukiaisten leikkaus

hjkhps

Hallitus leikkaa kehitysyhteistyöjärjestöjen tuista reipaasti, (YKn järjestöille annettavasta rahasta eniten, luokkaa 50%.)

Eilen oli, kuinkas sattuikaan, kutsuttu A-Studioon vieraaksi taas kerran juurikin KUAn edustaja, joka keskittyi haukkumaan hallituksen leikkauspäätöksiä.

Hän sanoi että kysessä ei voi olla muu kuin arvovalinta, koska nyt heikoimmat kärsivät eniten, (samaa virttä on laulanut myös arkkipiispa Mäkinen viime päivinä, hän valittaa että hallitus ajattelee vain itseään, Suomea, suomalaisia, vaikka meillä menee kaikesta huolimatta suhteellisesti ottaen hyvin kehitysmaihin verrattuna), kun kehitysavun kansalaisjärjestöiltä leikataan eniten ja kehitysapua rukataan enemmän yritysten kautta tapahtuvaksi, bisnespohjaiseksi. Yritykset tuskin keskittyvät vaikkapa tyttöjen silpomisen vastustamiseen.

(Niin kai liki kaikki päätökset rahanjaossa ovat arvovalintoja, kun kaikille ei riitä niiden tarpeiden mukaan tukea.)

Kirkko voisi kyllä näyttää itse esimerkkiä ja tehdä sellaisen arvovalinnan jota hallitukselta perää. Kirkko voisi antaa vaikkapa 1%:n kirkkoveron tuotosta KUA:lle, se tekisi jo 9Me ja auttaisi paljon asiassa.

Mutta ei. Kirkolle korkeampi arvo on se että se ei halua käyttää omia rahojaan juuri lainkaan auttamistyöhön, hyväntekoon. Se auttaa vain ja ainoastaan jos joku muu kustantaa kirkon tekemän auttamisen.

Miksiköhän Kirkon ulkomaan avun nimi on juurikin KIRKON ulkomaan APU, vaikka kirkko ei juurikaan sen toimintaa rahoita? Ihan mainosmielessä varmaakin. Harhaanjohtava vähintäänkin tuo nimi.

Toimittaja Johanna Vesikallio oli kutsunut KUAn edustajan kehumaan omaa järjestöään ja haukumaan hallitusta, (varmaan ihan syystäkin), mutta ilman ensimmäistäkään kriittistä kysymystä Kirkon olemattomasta panoksesta KUAn rahoitukseen. Tuskinpa oli taustatyötä tehnyt ja asiaa edes selvittänyt. Mitenpäs tuollainen nyt toimittajalle edes mieleen juolahtaisi? (Sillä kirkkohan tekee paaaaljon hyvää!)

Miksi valtion tulisi maksaa Kirkon ja sen kylkiäisjärjestöjen hyvänteko ja lähimmäisen rakkaus? Ja antaa niiden ottaa kuitenkin kunnia avusta, jota antavat toisten rahoilla? Miksi niitä ei rahoiteta niillä Raamatusta tutuilla kuuluisilla kymmenyksillä/kirkollisverotuloilla? Missä on kristittyjen vastuu, lähimmäisenrakkaus?

Kirkko ei tule antamaan itkemälläkään rahaa KUA:lle, kristityn vastuun toteutuminen jää vapaaehtoisten lahjoitusten varaan. Mielenkiintoista nähdä paraneeko KUAn yksityisiltä (kristityiltä?) kansalaisilta lahjoituksina saama tuki.

Nyt on kyllä näytön paikka kaikilla kehitysyhteistyön kannattajilla.

2

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • 6puu

      Ihan oikein että kirkon piilolähetystyön rahoja vähennetään. Harmittavaa toki, että köyhät afrikkalaiset joutuvat kärsimään siinä sivussa, mutta ehkä tästä on heillekin pidemmällä aikavälillä hyötyä: uskontojen ikeen hellittäessä elintaso usein kohenee.

      • fhkfhj

        Totta Mooses!


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Nesteen bensapumput pois, tilalle latausasemat

      Näin se maailma muuttuu, kun Suomessakin liikenneasemat lopettavat polttoaineiden myynnin ja tarjoavat enää sähköä autoi
      Maailman menoa
      179
      1478
    2. Mietin sinua nainen

      Ikävöin sinua enemmän kuin voin myntää. Ajattelin et laitan sinulle viestriä (kirjoitin jo puhelimeen viestin) Sitten
      Ikävä
      55
      1022
    3. Härsilällä jännät paikat, saako hän 30 päiväsakkoa Rasmuksen tapauksesta

      Syyttäjä vaatii peräti kolmekymmentä päiväsakkoa Härsilälle, vaikka todistajan mukaan Rasmus aloitti nuhjaamisen, jossa
      Lapua
      63
      761
    4. Kyllä suoraan

      Sanottua vi.tu.taa. Miksi en toiminut silloin. Sama kun olisi heittänyt smagardin menemään.
      Ikävä
      35
      755
    5. Nainen, viime aikoina olen itkenyt sinua yhä useammin

      Niin kuin juuri äsken. Aamulla näin myös unta sinusta. Koskin unessa hiuksia päälaellasi, ja pyytelin sitä heti anteeksi
      Ikävä
      51
      707
    6. Voisitko nainen kertoa mulle

      Tykkäätkö sä musta, vai unohdanko koko jutun? Mä en viitti tulla sinne enää, ettei mua pidetä jonain vainoajana, ku sun
      Suhteet
      111
      690
    7. Ne alkaa aina yhdeltä

      jos mies et ole sattunut huomaamaan!
      Ikävä
      81
      669
    8. Haluan sinua mies

      Saat minut kuumaksi.
      Ikävä
      36
      654
    9. Voitaisiinko harjoitella rakas

      Näiden tekoa? 👶👶👶👶👶👶
      Ikävä
      70
      628
    10. Täällä iImenee vihamielisyys kristinuskoa kohtaan

      Ei taida sielunvaellus-/jälleensyntymisväellä olla omasta asiastaan mielekästä sanottavaa, kun pitää kiivaasti hyökätä e
      Hindulaisuus
      303
      597
    Aihe