Olen pian tasan kaksikymppinen henkilö, ja haluaisin vinkkejä täältä välinpitämättömyyteeni.
Eli olen hyvin välinpitämätön ihminen, ja haluaisin päästä moisesta eroon. Tää luonteenpiirre on omasta mielestäni todella kamala, ja voin suoraan sanoa että olen kamala sika kun sen omistan.
Mulla ei ole mitään kiinnostusta ihmisiin, jotka on mulle läheisimpiä: vanhemmat, ystävät ja muut sukulaiset.. Meillä siis on ollut asiat todella hyvin (lapsena oli joskus pientä riitelyä muttei pahempaa) eikä nuoruudessa koskaan ole tapahtunut mitään mieltämurskaavaa.
Huomasin että noin 18-vuotiaana aloin käyttäytymään melko välinpitämättömästi parasta ystävääni kohtaan. Naurettiin ja vietettiin aikaa kuin parhaat kaverukset ikinä ja mulla oli aidosti tosi hauskaa, mutta sitten jostakin syystä en ikinä kokenut syylisyyttä omista vahingoistani joita hänelle aiheutin jne. Hän joutui vuosi sitten sairaalaan auto-onnettomuuden takia, mutta en välittänyt. Ajattelin että ihan sama- vaikka hän on hyvä ystäväni??
Sama juttu perheeni kanssa- jos he vaikka uivat stressissä, itkevät tai mitä tahansa en koe myötätuntoa tai välitä. Reagoin vain hieman kun kuulen heidän riitelevän keskenään (jota he harvoin tekevät)
Koska en halua pahaa mainetta jne peittelen sitä ja esitän välittäväni. Todella törkeää, tiedän. En mahda sille vain mitään.
Lääkärin puheille en aijo mennä näin pienessä vaiheessa koska se maksaa hieman liikaa tällaiseen luonteenpiirteenselvittelyyn.
Eli olen hyvin välinpitämätön ihminen, ja haluaisin päästä moisesta eroon. Tää luonteenpiirre on omasta mielestäni todella kamala, ja voin suoraan sanoa että olen kamala sika kun sen omistan.
Mulla ei ole mitään kiinnostusta ihmisiin, jotka on mulle läheisimpiä: vanhemmat, ystävät ja muut sukulaiset.. Meillä siis on ollut asiat todella hyvin (lapsena oli joskus pientä riitelyä muttei pahempaa) eikä nuoruudessa koskaan ole tapahtunut mitään mieltämurskaavaa.
Huomasin että noin 18-vuotiaana aloin käyttäytymään melko välinpitämättömästi parasta ystävääni kohtaan. Naurettiin ja vietettiin aikaa kuin parhaat kaverukset ikinä ja mulla oli aidosti tosi hauskaa, mutta sitten jostakin syystä en ikinä kokenut syylisyyttä omista vahingoistani joita hänelle aiheutin jne. Hän joutui vuosi sitten sairaalaan auto-onnettomuuden takia, mutta en välittänyt. Ajattelin että ihan sama- vaikka hän on hyvä ystäväni??
Sama juttu perheeni kanssa- jos he vaikka uivat stressissä, itkevät tai mitä tahansa en koe myötätuntoa tai välitä. Reagoin vain hieman kun kuulen heidän riitelevän keskenään (jota he harvoin tekevät)
Koska en halua pahaa mainetta jne peittelen sitä ja esitän välittäväni. Todella törkeää, tiedän. En mahda sille vain mitään.
Lääkärin puheille en aijo mennä näin pienessä vaiheessa koska se maksaa hieman liikaa tällaiseen luonteenpiirteenselvittelyyn.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Lisään tähän että jos ihastun/rakastun johonkuhun, alan automaattisesti olemaan hyvin myötätuntoinen ja ymmärtäväinen häntä kohtaan