Kirjekuoresta varastettu 50 euroa :(

Postitin maanantaina Vantaalta Kuopioon pojalleni 50 euroa kirjekuoressa. Poika tarvitsi rahan perheensä elämiseen, koska oli työtön ja tuloton.
Kun poika avasi kuoren;( joka oli kerran käytetty kuplamuovikuori, jonka uusiokäytin, ja jonka läpän olin vielä kontaktimuovin suikaleella teipannut kiinni, sisältäen myös tyhjiä kuoria, sekä yhden pienen kuoren, jossa oli tekemäni kortti heille, ja laitoin kaksiosaisen kortin väliin kaksinkerroin taitetun 50 euron setelin. Sujautin kortin setelin kanssa yhteen pienestä kuoresta, jonka läpän liimasin kiinni ja kirjoitin kuoren päälle poikani ja hänen tyttöystävänsä nimen),
kuori oli viilletty auki, niin että teippi oli halkaistu keskeltä kahtia. Kuplakuoresta löytyi tyhjät kirjekuoret, kortti irrallaan ja 50 e seteli poissa, samoin kuin se kuori, jossa luki poikani ja tyttöystävän etunimet.
Selvittelin Postin kanssa varkautta. Vastauksena oli; rahaa ei saa lähettää kuoressa. Posti ei korvaa kadonnutta seteliä. Rahan katoaminen on mysteeri. Kuopion postinjakaja on "mitä lempein ja luotettavin", eikä hän ollut nähnyt jakaessaan että kuori olisi avattu. Mahdollista myös kuulemma oli, että kuori olisi vahingossa jaettu "väärään" laatikkoon, jonka haltija olisi avannut kuoren, vienyt rahan ja palauttanut sen poikani postilaatikoon????
Tämä siis jäisi "ikuiseksi mysteeriksi"????
Mutta eikö toisten kirjeen avaaminen ole rikos??? Silti en tee asiasta rikosilmoitusta.
Mutta jos tätä lukee kyseinen varas, niin toivon, että viet varastamasi 50 euron poikani postilaatikkoon !!!!!!
Joku lukija voi ajatella, että miksi en laittanut rahaa tilille. Hyvä kysymys. Syy varastamiseen oli siis omani???? Olisinhan voinut laittaa lahjakortin kauppaan, mutta poikani tarvitsi parturin, ruokaa ym. joten ajattelin, että hän saa käyttää sen heti mihin tarvitsee. Ostin vielä 1 luokan postimerkin, että menisi nopeasti perille.
Sitäpaitsi meillä oli eri tilit, ja joka tapauksessa, keskiviikkona lähetys olisi 1 luokassa perillä. (tai pankkitilillä), joten valitsin Postituksen.
Liekö syynä varkauteen se, että poikani nimi on ulkomaalainen, vaikka minä, hänen äitinsä supisuomalainen, isä aasialainen, mutta poika syntynyt ja kasvanut täällä ja vain ulkonäkö ja nimi tekee hänestä "ulkomaalaisen" tai "pakolaisen" ym.näköisen. Liekö siis varkaus Rasismia????
Kuoressa siis poikani ulkomaalainen nimi; oikeuttaako se siinä tapauksessa sen, että poikani kirjeen saa avata ja rahan varastaa ????
Mieleni pahoitin ja unettoman yön vietin, koska oma tilini tyhjä, eikä olisi sitäkään rahaa ollut varaa lähettää :(
Jos tätä lukee kyseinen varas, niin sietäisit hävetä !!!! Ja rukoilen sinulle vahvaa synnin- ja omantunnon tuskia, siihen asti kunnes olet palauttanut ottamasi rahan oikealle omistajalle !!!
363
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Nyt on jo kolmessa viestissä saatu lukea, että Postissa häviää tavaraa. Kuinka se on mahdollista? Tutkiiko Itella työntekijöidensä taustat, että onko siellä rikollisia töissä? Kurjaa :(

Äänestä

Voisi olla jossain suuressa lajittelukeskuksessakin työntekijä avannut kuoren. Näitä lajittelukeskuksia E-Suomessa on ainakin ollut Helsingissä, Vantaalla ja Turussa (ehkä Lahdessa). Ei sen tarvitse enää olla paikallinen lähiposti, jonka työntekijä olisi kyseessä.
Muistaakseni Helsingissä tai Vantaalla oli lajittelukeskuksessa ollut jotain ulkomaalaisia töissä jotka olivat vieneet jotain paketeista tai kirjeistä muutama vuosi sitten.
Kirjeissä ei ole mitään jäljitystä, jos ne esim. katoavat. Voihan joku työntekijä laittaa kirjeen syrjään ja tutkia sitä vaikka tauolla erikseen ja laittaa sen sitten lajiteltuna oikeaan kuljetukseen lajittelukeskuksessa.

Äänestä

Kannattaa laittaa kirjattuna kirjeenä, jos haluaa edelleen postissa lähettää rahaa. Sitäkään ei saisi tietenkään tehdä, mutta jos haluaa sen kirjeenä laittaa, niin kirjattuna kirjeenä sitä ei niin helpolla varasteta.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Äitii kirjoitti:

Postitin maanantaina Vantaalta Kuopioon pojalleni 50 euroa kirjekuoressa. Poika tarvitsi rahan perheensä elämiseen, koska oli työtön ja tuloton.
Kun poika avasi kuoren;( joka oli kerran käytetty kuplamuovikuori, jonka uusiokäytin, ja jonka läpän olin vielä kontaktimuovin suikaleella teipannut kiinni, sisältäen myös tyhjiä kuoria, sekä yhden pienen kuoren, jossa oli tekemäni kortti heille, ja laitoin kaksiosaisen kortin väliin kaksinkerroin taitetun 50 euron setelin. Sujautin kortin setelin kanssa yhteen pienestä kuoresta, jonka läpän liimasin kiinni ja kirjoitin kuoren päälle poikani ja hänen tyttöystävänsä nimen),
kuori oli viilletty auki, niin että teippi oli halkaistu keskeltä kahtia. Kuplakuoresta löytyi tyhjät kirjekuoret, kortti irrallaan ja 50 e seteli poissa, samoin kuin se kuori, jossa luki poikani ja tyttöystävän etunimet.
Selvittelin Postin kanssa varkautta. Vastauksena oli; rahaa ei saa lähettää kuoressa. Posti ei korvaa kadonnutta seteliä. Rahan katoaminen on mysteeri. Kuopion postinjakaja on "mitä lempein ja luotettavin", eikä hän ollut nähnyt jakaessaan että kuori olisi avattu. Mahdollista myös kuulemma oli, että kuori olisi vahingossa jaettu "väärään" laatikkoon, jonka haltija olisi avannut kuoren, vienyt rahan ja palauttanut sen poikani postilaatikoon????
Tämä siis jäisi "ikuiseksi mysteeriksi"????
Mutta eikö toisten kirjeen avaaminen ole rikos??? Silti en tee asiasta rikosilmoitusta.
Mutta jos tätä lukee kyseinen varas, niin toivon, että viet varastamasi 50 euron poikani postilaatikkoon !!!!!!
Joku lukija voi ajatella, että miksi en laittanut rahaa tilille. Hyvä kysymys. Syy varastamiseen oli siis omani???? Olisinhan voinut laittaa lahjakortin kauppaan, mutta poikani tarvitsi parturin, ruokaa ym. joten ajattelin, että hän saa käyttää sen heti mihin tarvitsee. Ostin vielä 1 luokan postimerkin, että menisi nopeasti perille.
Sitäpaitsi meillä oli eri tilit, ja joka tapauksessa, keskiviikkona lähetys olisi 1 luokassa perillä. (tai pankkitilillä), joten valitsin Postituksen.
Liekö syynä varkauteen se, että poikani nimi on ulkomaalainen, vaikka minä, hänen äitinsä supisuomalainen, isä aasialainen, mutta poika syntynyt ja kasvanut täällä ja vain ulkonäkö ja nimi tekee hänestä "ulkomaalaisen" tai "pakolaisen" ym.näköisen. Liekö siis varkaus Rasismia????
Kuoressa siis poikani ulkomaalainen nimi; oikeuttaako se siinä tapauksessa sen, että poikani kirjeen saa avata ja rahan varastaa ????
Mieleni pahoitin ja unettoman yön vietin, koska oma tilini tyhjä, eikä olisi sitäkään rahaa ollut varaa lähettää :(
Jos tätä lukee kyseinen varas, niin sietäisit hävetä !!!! Ja rukoilen sinulle vahvaa synnin- ja omantunnon tuskia, siihen asti kunnes olet palauttanut ottamasi rahan oikealle omistajalle !!!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu